YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tulkinta
Hämmentävää on ollut myös lukea suomalaisten lapsijärjestöjen lausuntoja sukupuolineutraalista avioliittolaista. Tuskin yksikään lapsijärjestö on vaivautunut tekemään kunnon analyysia lain mahdollisista vaikutuksista sekä mikro- että makrotasolla. Kaikki toistavat saman pinnallisen väitteen, jonka mukaan lain myötä sateenkaarilasten yhteiskunnallinen asema paranee. Tarkastelen myöhemmin kirjassa näkökohtia, jotka osoittavat lain vaikutusten olevan paljon monisyisempiä sateenkaarilasten kannalta. Lisäksi lapsijärjestöt jättivät kokonaan tarkastelun ulkopuolelle lain makrovaikutukset, lain opetusvaikutuksen perheisiin ja ihmissuhteisiin yleensä. Näin pinnallista ja kevyttä suhtautumista lasten hyvinvoinnin kannalta keskeiseen lakimuutokseen ei olisi odottanut järjestöiltä, joiden tehtävänä on puolustaa lasten oikeuksia.
Lapsijärjestöt ovat jotenkin ymmärtäneet sen, että sukupuolineutraali avioliittolaki on ristiriidassa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen kanssa, jonka 7. artiklassa kirjoitetaan: ”Lapsi on rekisteröitävä heti syntymänsä jälkeen ja hänellä on syntymästään lähtien oikeus nimeen ja kansalaisuuteen sekä mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan.”
Mitä lapsen oikeuksien sopimus tarkoittaa vanhemmalla? Lastensuojelun Keskusliitto, Suomen UNICEF ry ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto pyrkivät kiertämään YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen sukupuolineutraalille avioliittolaille tuottaman ongelman vetoamalla tietämättömyyteen. Järjestöjen yhteisessä sukupuolineutraalia avioliittolakia tukevassa tiedotteessa 27.11.2014 korostettiin, ettei YK:n lapsen oikeuksien sopimus sisällä määrittelyä siitä, mitä vanhemmalla tai perheellä tarkoitetaan:
Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen UNICEF ry korostavat, että lapsen oikeuksien sopimuksen mukainen käsitys perheestä ulottuu hyvin erilaisiin perhejärjestelyihin. Sekä sopimus itsessään, että YK:n lapsen oikeuksien komitean sitä koskevat tulkinnat eivät sisällä määrittelyä siitä, mitä vanhemmalla tai adoptiovanhemmalla tarkoitetaan. Lapsen oikeuksien sopimus ei näin ollen määritä vanhempia eikä yhdenlaista käsitystä hyväksyttävästä perhemuodosta.
Järjestöjen yhteislausuma voi helposti johtaa käsitykseen, että koska lapsen oikeuksien sopimuksessa ei erikseen määritellä mitä vanhemmalla tarkoitetaan, emme voi tietää mitä sillä sopimuksessa tarkoitetaan. Tämä käsitys on kuitenkin harhaanjohtava eikä tee oikeutta lapsen oikeuksien sopimukselle. Vaikka lapsen oikeuksien sopimus ei sisällä varsinaisesti määritelmää siitä, mitä vanhemmalla tarkoitetaan, tekstin asiayhteyden perusteella voimme toki tietää, mitä sillä tarkoitetaan. Tätä tulkintaa tukevat myös YK:ssa asiasta käytyä väittelyä koskevat pöytäkirjamerkinnät, jotka osoittavat, että vanhemmilla tarkoitetaan biologista isää ja äitiä (Marquardt ym. 2010: 53). Vanhemmuuden merkitys oli YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen laatijoille niin itsestään selvä, etteivät he kokeneet tarvetta erikseen määritellä sitä.
Suomen UNICEF ry:n vuonna 2011 julkaisemassa kirjassa Lapsen oikeuksien sopimuksen käsikirja selitetään kyseistä Lapsen oikeuksien sopimuksen 7. artiklan kohtaa melko perusteellisesti. Siellä todetaan mm. näin:
Kun ajatellaan lapsen oikeutta tuntea vanhempansa, on kohtuullista olettaa, että ’vanhemmilla’ tarkoitetaan geneettisiä vanhempia (tämä tieto on lapselle oleellinen jo lääketieteellisistä syistä) ja synnyttäneitä vanhempia. Jälkimmäinen tarkoittaa synnyttänyttä äitiä ja isyyden tunnustanutta isää, joka on parisuhteessa äitiin lapsen syntymisen aikana (tai mitä tahansa isän sosiaalinen määritelmä onkin kulttuurin sisällä – olennaista on, että nämä sosiaaliset määritelmät ovat tärkeitä lapsille identiteetin muovaajina).
Lisäksi ’vanhempiin’ tulisi loogisesti myös sisällyttää lapsen henkiset vanhemmat, jotka ovat hoitaneet lasta merkittäviä ajanjaksoja varhaislapsuuden ja lapsuuden aikana. Myös nämä henkilöt ovat läheisesti sidoksissa lapsen identiteettiin ja näin ollen liittyvät lapsen oikeuksiin artiklan 8 mukaisesti (ks. sivu 91) (emt. 83-84).
Kirjassa tätä tulkintaa sovelletaan niin, että biologisen vanhemmuuden ymmärretään olevan vanhemmuuden ensisijainen merkitys, jolle muut vanhemmuuden merkitykset ovat alisteisia. Tämä näkyy esimerkiksi YK:n lapsen oikeuksien komitean kannanotoissa. Kirjan mukaan ”YK:n lapsen oikeuksien komitea on esittänyt vahvasti huolensa sellaisesta lainsäädännöstä, jossa laki estää biologisen isän tunnustamisen” (emt. 89). Kirjassa kritisoidaan sitä, että ”Suomen [aiempi] isyyslaki (700/1975) perustuu lähtökohtaan, jossa halutaan taata lapselle isä. Se ei sen sijaan lähtökohtaisesti takaa lapselle biologisen isän tuntemista, eikä takaa biologiselle isälle oikeutta tunnustaa lapsensa, eikä edelleen oikeutta saada luoda häneen suhdetta.”
Näissä kommenteissa biologinen vanhemmuus näyttäytyy vanhemmuuden ensisijaisena merkityksenä. Kirjassa todetaan lisäksi, että YK:n lapsen oikeuksien komitea ”on toistuvasti ilmaissut huolensa laeista, jotka estävät lasta saamasta tietoa syntymäolosuhteistaan tai biologisista vanhemmistaan. Komitea on lisäksi tehnyt selkeitä suosituksia siitä, että lapsilla tulee olla tähän tietoon laillinen oikeus” (emt. 84). Lapsen oikeuksien sopimuksen 7 artiklan sanat ”mikäli mahdollista” osoittavat tämän tulkinnan mukaan, ”että lapset ovat oikeutettuja tietämään syntyperänsä, jos se on mahdollista, vaikka sitä pidettäisiinkin heidän etunsa vastaisena” (84).
Jos 7. artikla ei viittaisi ensisijaisesti biologisiin vanhempiin, olisi tarpeetonta edes mainita lapsen oikeutta tuntea heidät ja kasvaa heidän hoidossaan, koska sosiaaliset vanhempansa lapsi tuntee aina.
Suomen Unicefin ja ehkä myös kahden muun järjestön tulkinta lapsen oikeuksista on siis muuttunut olennaisesti muutaman viime vuoden aikana. Vielä Unicefin käsikirja vuodelta 2011 ilmaisee, että lapsen oikeuksien sopimus antaa selkeän merkityksen sille, mitä vanhemmalla tarkoitetaan. Kolme vuotta myöhemmin Unicef ja muut lapsijärjestöt väittävät, etteivät he enää tiedä, mitä vanhemmalla lapsen oikeuksien sopimuksessa tarkoitetaan. Johtuuko tämä ”tietämättömyys” siitä, että lapsen oikeuksien sopimukseen liittyen on paljastunut jotakin uutta olennaista tietoa, joka kumoaa perinteisen tulkinnan? Vai onko kyse siitä, että kyseisten järjestöjen kannanottoja ohjaavat enemmän poliittiset etupyyteet ja pyrkimys oman toiminnan taloudellisten ja muiden edellytysten turvaamiseen kuin asiaperusteet?
Seuraava kappale: Geneettiset orvot.
