Aikuisten vai lasten oikeudet?
Aikaisemmin avioliiton tunnustaminen perustui valtion pyrkimykseen sitoa lapset vanhempiinsa. Aikuiset saivat oikeuksia suhteessa avioliittoon ja vanhemmuuteen, koska heillä ensin oli velvollisuuksia – velvollisuuksia lapsia kohtaan, joita suurin osa avioliitoista tuottaa. Tällä päätöksellään Yhdysvaltain korkein oikeus sen sijaan sääti, että avioliitossa on kyse siitä, että aikuiset ”määrittelevät ja ilmaisevat identiteettiään”, aikuisten halusta ”arvokkuuteen”, ”täyttymykseen”, ”toiveisiin”, ”autonomiaan”, ”itsensä määrittelyyn”, ”yksinäisyyden” välttämiseen, ’läheisyyden ja ymmärryksen’ haluun” (ks. Alvaré 2015).
Tällä tavalla korkein oikeus asetti aikuisten keksityt oikeudet etusijalle suhteessa jokaisen lapsen luonnolliseen oikeuteen tuntea isänsä ja äitinsä ja kasvaa heidän hoidossaan. Monissa aiemmissa oikeuden päätöksissä on vakuutettu, että perustuslaki takaa lapsen oikeuden olla luonnollisten vanhempiensa hoidossa ja heidän kasvattamiaan, mitä YK:n lapsen oikeuksien sopimuskin edellyttää. Kun korkein oikeus nyt määritteli avioliiton uudella tavalla, he samalla määrittelivät vanhemmuuden niin, että laki asettuu ”vanhemmiksi aikovien” puolelle kiistoissa luonnollisten vanhempien kanssa. Tuomari Robertsin mukaan tämä päätös tulee vahingoittamaan avioliittoa, joka on ”syntynyt täyttämään elintärkeää tarvetta: varmistamaan, että lapset syntyvät äidille ja isälle, jotka ovat sitoutuneet kasvattamaan heitä elinikäisen suhteen vakaissa olosuhteissa”.
Sukupuolineutraali avioliittolaki muuttaa avioliiton, perheen ja lapsen oikeuksien luonteen. ”Kun samaa sukupuolta oleville pareille annetaan oikeus perustaa perhe, niin kuin samaa sukupuolta olevien parien avioliitto automaattisesti tekee, vanhemmuus erotetaan biologiasta. Toisin sanoen, vanhemmuuden ensisijainen perusta muuttuu radikaalisti: luonnollisen eli biologisen vanhemmuuden sijaan ensisijaiseksi tulee juridinen (ja sosiaalinen) vanhemmuus. Samaa sukupuolta olevien parien avioliitto rikkoo institutionaalisella tasolla automaattisen siteen biologisen ja juridisen vanhemmuuden välillä, jonka perinteinen avioliitto vahvisti. Tällä on merkittävä vaikutus vanhemmuuteen liittyviin yhteiskunnallisiin normeihin, symboleihin ja arvoihin” (Somerville 2007: 179).
Kun perhelain perustana ei ole enää luonnollinen perhe, jonka laki tunnustaa, vaan puhtaasti juridisesti konstruoitu perhe, niin kuin tapahtuu sukupuolineutraalissa avioliittolaissa, oikeusteoriassa toteutetaan muutos, jolla on potentiaalisesti vaarallisia seurauksia, kuten Somerville (2007: 190) toteaa. Sen sijaan, että avioliittolain perustana olisi vanhempien ja lasten välillä vallitsevan biologisen sidoksen luonnollinen tosiasia, niin kuin on asian laita perinteisessä avioliittoinstituutiossa, samaa sukupuolta olevien parien avioliitto merkitsee sitä, että valtion täytyy käyttää lakia luodakseen vanhemman ja lapsen välisen siteen aivan samalla tavalla kuin tapahtuu adoptiossa.
Sukupuolineutraalista avioliittolaista seuraa, että kaikki vanhempien ja lasten väliset sidokset käsitetään samanlaisiksi juridisiksi konstruktioiksi: vanhemman ja lapsen luonnollisella siteellä ei ole enää merkitystä. Avioliittolakia ei enää käytetä tukemaan lapsen luonnollista, sisäsyntyistä ja perustavaa ihmisoikeutta tuntea vanhempansa ja kasvaa heidän hoidossaan ja vastaavasti vanhempien oikeutta päättää lastensa kasvatuksesta, vaan noiden oikeuksien nähdään riippuvan yhteiskunnallisen lain senhetkisestä tulkinnasta. Vaarana on se, että minkä laki luo, sen se voi myös ottaa pois. Lain luomat tai konstruoimat oikeudet ovat paljon hauraampia kuin luonnolliset oikeudet, jotka laki vain tunnustaa, koska luonnolliset oikeudet ovat olemassa yhteiskunnallisesta laista riippumatta.
Tämä merkitsee sitä, että vanhempien oikeudet lapsiinsa ja lapsen oikeudet vanhempiinsa on tehty riippuvaisiksi valtiosta, niin että lasten ja vanhempien oikeudet suhteessa toisiinsa ovat toissijaisia eivätkä ensisijaisia oikeuksia. ”Tämä puolestaan merkitsee sitä, että perimmäinen oikeus päättää esimerkiksi lasten koulutuksesta ja lääketieteellisestä hoidosta on valtiolla, kun se perinteisen lain mukaan on vanhemmilla. Tällä on merkitystä silloin, kun valtio ja vanhemmat ovat eri mieltä siitä, mikä on lapselle parhaaksi” (Somerville 2007: 191).
Korkeimman oikeuden päätös vahingoittaa suoranaisesti lapsen oikeutta isään ja äitiin, koska se antaa etuoikeuden vanhemmuuteen sellaiselle aikuiselle, joka ei mitenkään voi olla lapsen isä – lapsen synnyttäneen äidin samaa sukupuolta olevalle kumppanille. Eron sattuessa äidin kumppanilla on huoltajuutta koskevissa kiistoissa yhtäläinen oikeus kuin lapsen biologisella äidillä. Biologinen isä jää tässä tapauksessa täysin ulkopuoliseksi, ilman mitään velvollisuuksia tai oikeuksia huolehtia biologisista jälkeläisistään (Upham 2015).
Korkeimman oikeuden päätöksen pohjalta useimmat Yhdysvaltain osavaltiot muuttivat lasten syntymätodistuksia koskevaa käytäntöä niin, että syntymätodistukseen kirjataan ne samaa sukupuolta olevat vanhemmat, joiden avioliittoon he syntyvät. Muutamat osavaltiot kuitenkin kieltäytyivät tästä käytännöstä. Näiden osavaltioiden käsityksen mukaan syntymätodistusten pitäisi tehdä oikeutta biologisille tosiasioille: lapsella on aina välttämättä biologinen isä ja äiti.
Syntymätodistukset ovat kaikkein keskeisin dokumentti lapsen identiteetin näkökulmasta, ja siksi lapsen identiteetin kannalta on olennaista säilyttää syntymätodistuksissa oikeat tiedot hänen biologisesta alkuperästään. Camilla Taylor ja Kyle Palazzolo kuitenkin argumentoivat (26.10. 2015) tasa-arvoisen avioliittolain edellyttävän sitä, että lasten syntymätodistukset muutetaan niin, että vanhemmiksi kirjataan ne samaa sukupuolta olevat vanhemmat, joiden suhteeseen hänet liitetään.
Näin lapsen identiteetin kannalta perustava dokumentti muutettaisiin muotoon, joka peittää näkyvistä hänen biologisen alkuperänsä. Tämä biologiset tosiasiat sivuuttava lähestymistapa voi johtaa lopulta pyrkimykseen kumota koko avioliittoinstituutio. Masha Gessen argumentoi kirjailijoiden konferenssissa Sydneyssä vuonna 2012, että koko avioliittoinstituutio pitäisi purkaa niin, että syntymätodistuksiin voitaisiin kirjata sekä lapsen biologiset että sosiaaliset vanhemmat:
Taistelu homoliiton puolesta sisältää yleensä valehtelemista sen osalta, mitä aiomme tehdä avioliitolle, kun homoliitto saavutetaan – koska me valehtelemme, että avioliittoinstituutio ei tule muuttumaan, ja se on valhe. Avioliittoinstituutio tulee muuttumaan ja sen pitää muuttua. Ja minun mielestäni avioliittoinstituution ei yleensä pitäisi olla olemassa. — Minulla on kolme lasta, joilla on jokseenkin viisi vanhempaa. En ymmärrä, miksi heillä ei voisi olla viittä vanhempaa juridisesti. — Haluaisin elää sellaisen oikeusjärjestelmän piirissä, joka pystyy tekemään oikeutta tälle todellisuudelle, enkä näe, että se on yhteensopivaa avioliittoinstituution kanssa.
Masha Gessen
