Lähettääkö perinteinen avioliittolaki syrjivän viestin?
Sukupuolineutraalia avioliittolakia koskeva väittely on paljolti keskittynyt kysymykseen tasa-arvosta: Loukkaako miehen ja naisen välinen avioliittoinstituutio samaa sukupuolta olevien parien tasa-arvo-oikeuksia? Avioliittolain muutoksen määritteleminen tasa-arvokysymykseksi antaa näennäisen perustelun niille poliitikoille, jotka haluavat muuttaa avioliittolain sukupuolineutraaliksi. Tasa-arvoretoriikka voi myös johtaa siihen, että ihmiset kannattavat sukupuolineutraalia avioliittolakia, koska he eivät halua leimautua tasa-arvon vastustajiksi.
Waynen valtionyliopiston (Michigan) filosofian professorin John Corvinon mukaan perinteinen avioliittolaki lähettää syrjivän viestin, joka on yhteiskunnan tasa-arvon kannalta haitallinen. ”Jos tietyltä ihmisryhmältä kieltää oikeuden solmia avioliitto, se lähettää viestin: Te ette ole täysivaltaisia kansalaisia, teidän ihmissuhteenne eivät ole todellisia, teidän perheillänne ei ole merkitystä” (Corvino 2012: 58).
Tämän näkemyksen mukaan ”avioliitto-oikeuden kieltäminen samaa sukupuolta olevilta pareilta voi perustua ainoastaan syrjivään olettamukseen, jonka mukaan homoseksuaalit ovat arvottomia pääsemään osalliseksi avioliiton juridisesta ja sosiaalisesta instituutiosta” (Monahan 2005: A15). Tämän ajattelun mukaan sukupuoliperusteinen avioliitto on instituutio, joka konkretisoi yhteiskunnallista epätasa-arvoa. Sukupuolineutraalia avioliittolakia pidetään ihmisoikeutena.
Tämä oli keskeinen asia, kun Yhdysvaltain korkein oikeus 26.6.2015 määritteli samaa sukupuolta olevilla pareilla olevan perustuslaillinen oikeus avioliiton solmimiseen. Enemmistön mielipiteen kirjoittanut korkeimman oikeuden tuomari Anthony Kennedy painotti lausunnossaan, että samaa sukupuolta olevien parien sulkeminen avioliiton ulkopuolelle viestii yhteiskunnalle, “että homoseksuaalit ovat tärkeässä mielessä epätasa-arvoisia”. Se ”halventaa homoseksuaaleja”, ”osoittaa heitä kohtaa epäkunnioitusta ja alistaa heitä”, saa aikaan ”vakavan ja jatkuvan haitan”, aiheuttaa homoseksuaaleille ”kipua ja nöyryytystä” ja kohdistaa heihin ”leimaamista ja vahinkoa” (Obergefell v. Hodges, 576 U.S. (2015), ss. 17-18, 22, 25).
Kennedyn mukaan yhteiskunnallisen lain tarkoituksena on suojata kansalaisten arvokkuutta ja vapautta. Siksi laista on poistettava kaikki sellaiset säädökset, jotka estävät ihmisiä toteuttamasta halujaan, joiden toteuttamisen he kokevat olevan olennaista heidän identiteettinsä ja tämän itse määritellyn identiteetin koetun arvokkuuden kannalta (emt.).
Kennedyn perusajattelu on kiteytetysti ilmaistu aikaisemmassa korkeimman oikeuden päätöksessä, jonka laatimiseen hän osallistui. Sen mukaan jokaisella ihmisellä on ”oikeus määritellä oma käsityksensä olemassaolosta, tarkoituksesta, maailmankaikkeudesta ja ihmiselämän salaisuudesta” (Planned Parenthood v. Casey, 505 U.S. 833 (1992), 851). Tämän näkemyksen mukaan yksilön vapaus määritellä oman olemassaolonsa tarkoitus merkitsee hyvin suurta vapautta toimia omilla ehdoillaan yhteiskunnallisissa suhteissaan. Tältä pohjalta Kennedy perusteli äidin oikeutta abortoida lapsensa. Yleispätevän moraalilain sijaan asetetaan yksilön oikeus määritellä elämän peruslähtökohdat omilla ehdoillaan.
Tietenkään Kennedy ei voi kumota kaikkia lakeja, joiden joku kokee loukkaavan identiteettiään ja arvokkuuttaan. Niinpä kriteeriksi tulee se, keiden arvokkuusvaatimus vetoaa Kennedyn myötätuntoon. Koska Kennedy on jo antanut äidille perustuslaillisen oikeuden tappaa lapsensa kohtuun, hänen on tuskin mahdollista pitää kiinni naisen ja miehen avioliitosta sillä perusteella, että se on ainoa tapa turvata lapsen oikeus isään ja äitiin. Hän on jo sulkenut pois mahdollisuuden vedota lapsen oikeuksiin ja siltä pohjalta rajoittaa äidin tai isän vapautta solmia avioliitto omien sukupuolisten mieltymystensä ehdoilla ja saada sille yhteiskunnan suoma arvokkuus. Vapaus on Kennedyn mukaan aikuisen vapautta ilmaista omaa identiteettiään ja saada oman identiteettinsä ilmaisulle yhteiskunnan lainsäädännön hyväksyntä ja sen tarjoama arvokkuus (dignity) jopa lasten elämän ja perusoikeuksien kustannuksella.
Kennedyn mukaan Yhdysvaltain perustuslaissa ilmaistu vapauden käsite on avoin siinä mielessä, että uudet sukupolvet voivat määritellä tämän vapauden tarkempaa sisältöä oman identiteettinsä ja sen edellyttämän arvokkuuden ehdoilla. Enemmistöpäätöksen mukaan ”perustuslain luojat uskoivat tuleville sukupolville asiakirjan, joka suojelee kaikkien yksilöiden oikeutta nauttia vapauttaan niin kuin me opimme tuntemaan sen tarkoitusta”. Kennedyn näkökulmasta ei ole olennaista, että Yhdysvaltain perustuslain luojilla itsellään ei ollut tällaista käsitystä vapaudesta tai perustuslain tulkinnasta. Olennaista on se, että tällainen vapauden käsite on Kennedyn ”valistuneen” käsityksen mukaan osoittautunut oikeaksi.
Kennedyn ajatuksena on, että sukupolvemme ihmiset tai ainakin sen valistunut osa (jonka edustajana Kennedy tässä esiintyy) on tehnyt sellaisia löytöjä vapauden merkityksestä, joiden pohjalta on mahdollista tietää, että perinteinen avioliittokäsitys on väärä ja vapauden täytyy sisältää myös ajatus sukupuolineutraalista avioliittolaista. Ihmiset sitoutuvat aviosuhteeseen oman identiteettinsä ehdoilla ja heillä on oikeus tulla ymmärretyksi itse määritellyn identiteettinsä mukaisina olentoina.
Kennedy asettaa ensisijaiseksi aikuisten oikeuden etsiä läheisyyttä: yhteiskunnan tulee tukea aikuisten oikeutta solmia suhteita oman seksuaalisen identiteettinsä ehdoilla ja saada identiteetilleen sille kuuluva arvokkuus. Tämän saavuttamiseksi hän on valmis viemään lapsilta lain turvaaman oikeuden isään ja äitiin, vaikka suhteella isään ja äitiin on perustava merkitys lapsen identiteetin kannalta.
Kennedyn tekstissä on paljon tunteisiin vetoavia ja lähes runollisia ilmaisuja, mutta sen analyyttinen ote on heikko. Hän ei tee erottelua sen välillä, että homoseksuaaleja kunnioitetaan yksilöinä ja että heidän parisuhteilleen ja heidän elämäntavalleen annetaan sama yhteiskunnallinen merkitys kuin miehen ja naisen väliselle avioliitolle. Heteroseksuaalisen ja homoseksuaalisen parisuhteen välillä on se merkittävä ero, että ainoastaan heteroseksuaalinen suhde voi luonnostaan johtaa lapsen syntymään. Se tosiasia, että ”homoseksuaalit voivat luoda rakastavia, tukea antavia perheitä” kuten Kennedy aivan oikein toteaa, ei muuta sitä tosiasiaa, että samaa sukupuolta olevien parien liiton rakenne erottaa lapsen joko biologisesta isästään tai äidistään ja siten loukkaa lapsen perustavaa ihmisoikeutta.
Eriävässä mielipiteessään korkeimman oikeuden puheenjohtaja John Roberts kirjoitti, että itse perustuslaki ei tarjoa perusteita samaa sukupuolta olevien parien avioliitolle. Enemmistöpäätöksellä ei ole mitään perustaa itse perustuslain tekstissä, tarkoituksessa tai aikaisemmissa korkeimman oikeuden päätöksissä. Tuomari Scalian eriävässä mielipiteessä kysytäänkin: ”Uskooko kukaan todella, että perustuslakimme asiallisesti ja rehellisesti tulkittuna pakottaa kaikki osavaltiot omaksumaan uuden määritelmän avioliitolle?”
Matthew J. Franckin (2015) mukaan enemmistöpäätös perustuu hataraan ja historiallisia perusteita vailla olevaan juridiseen päättelyyn, jonka perustana on oletus, että ihmisillä on oikeus saada yhteiskunnallinen laki tukemaan heidän elämäntapansa arvokkuutta. Enemmistöpäätöksen mukaan samaa sukupuolta olevien parien ”yhtäläinen arvokkuus lain edessä” vaatii sitä, että yhteiskunta tunnustaa heidän elämäntapansa arvon ja antaa heille oikeuden solmia avioliitto.
Kennedyn mukaan korkeimman oikeuden tehtävänä on päättää, kenen arvokkuutta lainsäädännön tulee puolustaa. Tämä voidaan päättää pohtimalla, kenestä tuntuu pahimmalta, jos hänen vahvimpia vakaumuksiaan ”halvennetaan”. Voitto menee sille, joka tehokkaimmin pystyy vetoamaan voimakkaisiin tunteisiin omasta ”identiteetistään”. Kuten korkeimman oikeuden tuomari Roberts sanoi eriävässä lausunnossaan: ”Enemmistöpäätöksen johtavia teemoja ovat, että avioliitto on haluttava ja hakijat haluavat sitä.”
Franckin mielestä oikeuden päätös on ”häkellyttävän oikeudeton” ja sillä on ”monia ja vakavia haittavaikutuksia”. Hän kuitenkin uskoo, että Kennedyn lausunnon heikkoudet tulevat ennen pitkää ilmeisiksi asiaan perehtyville. ”Tuomari Anthony Kennedyn lausunto on niin epäpätevä, niin seitinohut juridisessa ja perustuslaillisessa päättelyssään, ja jopa poliittisesti niin ei-vakuuttava”, että ajattelevat ihmiset tulevat ennen pitkää kääntymään sitä vastaan (Franck 2015).
