Onko ihminen ensisijaisesti seksuaalinen vai moraalinen olento?
Julkisen viestinnän asiantuntijat Kirk ja Madsen vaikuttivat ratkaisevasti homoliikkeen strategiaan 1990-luvulla kirjoittamassaan kirjassa, jossa he esittivät, että ”julkisen mielipiteen voittamiseksi homoseksuaalit täytyy kuvata suojelua tarvitsevina uhreina, niin että heteroilla on refleksinomainen taipumus omaksua suojelijan rooli”. Ihmiset täytyy saada vakuuttuneiksi, että ”homoseksuaalit ovat olosuhteiden uhreja, etteivät he valinneet seksuaalista suuntautumistaan sen enempää kuin he ovat valinneet pituuttaan, ihonväriään, kykyjään tai rajoituksiaan”. Lyhyesti sanottuna: ”Homoseksuaalit täytyy kuvata ennakkoluulojen uhreina” (Kirk & Madsen 1989: 184).
Tämän strategian mukaisesti uutta avioliittolakia on ajettu vetoamalla ihmisten oikeuteen toteuttaa seksuaalista identiteettiään. Seksuaalinen suuntautuminen on nostettu niin keskeiseen asemaan, että siitä on tehty aikuisen identiteetin perusta. Tällä lähestymistavalla on perustansa Sigmund Freudin ajattelussa, jonka mukaan seksuaalisuus ja seksuaalinen suuntautuminen perimmältään määrittävät sen, kuka ihminen on. Tämä freudilainen käsitys pyrki korvaamaan juutalais-kristillisen käsityksen, jonka mukaan ihmisolemusta perimmältään määrittää se, että hänet on luotu Jumalan kuvaksi. Juutalais-kristillisessä näkemyksessä korostuu ihmisen vapaus ja vastuu, kun taas freudilaisessa näkökulmassa korostuu ihmisen ohjautuvuus seksuaalisten voimien ehdoilla.
Kun seksuaalinen suuntautuminen määritellään ihmisen identiteetin perustaksi, hänen elämänsä perussuunnan ajatellaan määräytyvän seksuaalisten voimien vaikutuksesta ilman, että hän voi määrätä sen suuntaa oman vapaan tahtonsa pohjalta. Tämän biologisperäisen ja psykologisoivan ihmiskäsityksen varaan rakennetaan näkemys, että valtion tehtävänä on avioliittoinstituution välityksellä antaa kunnioitus ja arvokkuus ihmisen seksuaalisille suhteille ja seksuaaliselle identiteetille, veivätpä hänen viettielämänsä seksuaaliset voimat häntä mihin suuntaan tahansa.
Tätä näkemystä puolustetaan huolimatta lisääntyvästä tutkimustiedosta, jonka mukaan seksuaalinen suuntautuminen ei todellisuudessa ole mikään kovin täsmällisesti määriteltävä eikä edes välttämättä pysyvä tekijä. Kun seksuaalinen suuntautuminen on määritelty synnynnäiseksi ja muuttumattomaksi tekijäksi ja sellaisena ihmisen identiteetin perustaksi, siitä on luotu myyttinen mielikuva, joka ei enää kovin hyvin vastaa todellisuutta eikä tee oikeutta ihmisen vapaudelle ja vastuulle.
Historioitsija Karin Lützen, joka on itse lesbofeministi, on samaa mieltä Kirkin ja Madsenin kanssa siitä, että tehokas strategia sukupuolineutraalin avioliittolain puolustamiseksi on esittää ”homoseksuaalisuus synnynnäiseksi ja muuttumattomaksi suuntautumiseksi”. Lützen kuitenkin pitää tällaista lähestymistapaa ”ansana”, koska se ”täysin kieltää valinnan, joustavuuden ja muutoksen mahdollisuuden”. Hän toteaa: ”Esittämällä homoseksuaalisuus jonakin sellaisena, joka sinä ’olet’, [sukupuolineutraalin avioliittolain] puolustajat esittävät vahvan argumentin mutta samalla myös sementoivat homoseksuaalisuuden olemuksellisuuden.”
Lützen pitää uskottavana ajatusta, että ”ihmiset eivät synny homoseksuaaleina eivätkä he ehkä tule kuolemaan homoseksuaaleina, mutta tällä hetkellä homoseksuaalisuus on elämäntapa, jota he pitävät parhaimpana” (Lützen 1998: 240). Hän lisää: ”Homoseksuaalisuus ei ole pelkkä nimilappu ihmisille, jotka eivät voi taipumukselleen mitään, vaan sosiaalinen kategoria, joka on tiettynä historian hetkenä luotu tiettyä tarkoitusta varten ilmaisemaan tiettyä merkitystä” (241).
Monet homoseksuaaliset tutkijat kyseenalaistavat Lützenin tavoin väitteen, että homoseksuaalisuus on synnynnäinen ja muuttumaton taipumus, jolle ihminen ei voi mitään ja jonka ehdoilla hänen on elettävä elämänsä. Kuitenkin tätä väitettä julkisuudessa puolustetaan ehdottomana totuutena, koska sillä on merkittävä strateginen merkitys sukupuolineutraalin avioliittolain ajamisessa.
John Corvinon mukaan lausuma ”syntynyt tällaiseksi” on ”vakiintunut homojen keskuudessa sellaiseksi uskonkappaleeksi, että Lady Gagan samannimistä laulua on alettu pitää suorastaan homojen kansallishymninä” (Corvino 2014: 139). Corvinon mukaan homouden selittämisellä synnynnäiseksi, geneettiseksi piirteeksi on merkittävä ”psykologinen tehtävä, sillä se lisää homouden hyväksyntää. Tilastot osoittavat niiden ihmisten, jotka uskovat homojen ’syntyneen sellaisiksi’ tukevan auliimmin heidän oikeuksiaan”. Corvino kuitenkin hylkää homouden synnynnäisyyden epätotena: ”Mutta huono argumentti on huono argumentti, vaikka siitä voitaisiin johtaa kuinka mieleisiä – ja tosia – johtopäätöksiä” (Corvino 2014: 161). Hän jatkaa: ”Kun entiset homot siis julistavat — muutoksen olevan mahdollinen, minä sanon: Mahdollinenko? Ehkä. Todennäköinen? Ei. Toivottava? Ei minulle, kiitos vain — ” (s. 153).
Yhdysvaltain korkeimman oikeuden käsitellessä tapausta Hollingsworth v. Perry, tuomari Scalia esitti kysymyksen sukupuolineutraalia avioliittoa puolustavalle juristille Ted Olsonille:
Tuomari Scalia: ”Milloin tuli perustuslain vastaiseksi kieltää homoseksuaaleja menemästä naimisiin? — Oliko se aina perustuslain vastaista?”
Ted Olson: ”Siitä tuli perustuslain vastaista, kun me — kulttuurina päätimme, että seksuaalinen suuntautuminen on sellainen yksilöiden piirre, jota he eivät voi hallita –.”
Tuomari Scalia: ”Vai niin. Milloin se tapahtui?”
Ted Olson: ”Ei ole mitään tiettyä aikaa ja paikkaa. Kyseessä on kehityskulku.”
(http://www.supremecourt.gov/oral_arguments/argument_transcripts/12-144_5if6.pdf)
Seksuaalisen suuntautumisen yhteydessä erotetaan yleensä kolme tasoa: halu, käyttäytyminen ja identiteetti. Ihmiset voivat hallita näitä eri tasoja eri tavoilla. Identiteetin määrittely on kaikkein selkeimmin ihmisen hallittavissa. Käyttäytyminen ei suoraan seuraa haluista, koska ihminen voi toimia halujensa vastaisesti. Haluihinkin on mahdollista vaikuttaa useilla eri tavoilla, vaikka niihin vaikuttaminen voi olla pitkäaikainen ja monimutkainen prosessi. Jos ihminen vapautetaan näissä suhteissa vastuusta, hän myös menettää tietoisuuden vapaudestaan.
Vaikka sukupuolineutraalin avioliittolain kannattajat usein pitävät vanhempien sukupuolta merkityksettömänä, he tavallisesti pitävät puolison sukupuolta olennaisen tärkeänä. ”Jopa homoseksuaalisuudessa seksuaalisen eron tosiasia on kokemuksen huomattava ja kiinteä osa. Miespuolinen homoseksuaali haluaa toista (ensisijaisesti) miehenä, naispuolinen homoseksuaali haluaa toista (ensisijaisesti) naisena” (Scruton 2006: 254).
Yleisen oletuksen mukaan homoseksuaalit ovat biologisesti määräytyneitä seksuaalisuhteisiin samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa ja muut näkökohdat tulisi alistaa tällä biologiselle määräytyneisyydelle. Anthony Esolen (2014: 149) kiinnittää huomiota tämän lähestymistavan epäjohdonmukaisuuteen: ”Emme voi sanoa yhtä aikaa: ’Lapsen vanhempien sukupuolella ei ole merkitystä’, ja heti perään sanoa, että aikuisen vuodekumppanin sukupuolella on niin paljon merkitystä, että hän ei voi mitenkään mukauttaa elämäntapaansa luonnon mukaiseksi. Poika ei tarvitse isää, koska sukupuolella ei ole väliä. Mutta hänen äitinsä tarvitsee ’vaimon’, eikä hänen voida mitenkään odottaa ottavan itselleen miestä, koska tässä tapauksessa sukupuolella on enemmän merkitystä kuin millään muulla tässä maailmassa.”
Jotkut esittävät tähän vastaväitteen, että sukupuolella on merkitystä aikuisten parisuhteissa, koska sukupuoli vaikuttaa vaistomaisesti ja tunnetasolla niin, ettei ihminen voi sitä järkiperäisesti hallita. Maggie Gallagher (2012) kuitenkin kysyy: ”Eikö ole luultavaa, että vanhempien sukupuoli vaikuttaa lapseenkin tunnetasolla ja että hänellä on tarve saada sekä miehen että naisen, isän ja äidin tunnepanos oman kehityksensä tueksi?”
