Homoseksuaalista elämäntapaa suosiva viesti
Sukupuolineutraalissa avioliittolaissa ei perimmältään ole kyse tasa-arvon lisäämisestä. Ennemminkin on kyse pyrkimyksestä saada yhteiskunta lainsäädännön välityksellä hyväksymään ja suosittelemaan homoseksuaalista elämäntapaa. Homoseksuaalisella elämäntavalla ei kuitenkaan ole yhteiskunnallista merkitystä, joten on vaikea perustella, miksi sitä tulisi avioliittolain välityksellä suositella.
Homoseksuaalit strategit ovat vuosikymmenien ajan halveksineet avioliittoa sortavana patriarkaalisena instituutiona. Nyt he haluavat avioliitto-oikeuden samaa sukupuolta oleville pareille, koska sen avulla he voivat pakottaa ihmiset omaksumaan myönteisen asenteen homoseksuaaliseen elämäntapaan. Lastenlääkäri David van Gendin (2015) mukaan vakavien homoaktivistien kannalta suurin kulttuurinen hyöty sukupuolineutraalista avioliittolaista on se, että kaikille lapsille täytyy lain seurauksena opettaa homoseksuaalisen käyttäytymisen olevan normaalia ja jopa suositeltavaa. Kaikki sukupuolineutraalia avioliittolakia järkiperusteilla tai omantunnonsyistä vastustavat henkilöt vaiennetaan käyttämällä syrjinnän kieltäviä lakeja.
Lain kannattajille ei riitä, että ihmisille annetaan vapaus elää homoseksuaalisissa suhteissa, koska tällainen vapaus länsimaissa on olemassa. Kyse ei ole myöskään siitä, että homoseksuaaliset yksilöt saavat avioliitto-oikeuden, koska jokaisella täysi-ikäisellä yksilöllä on jo nyt oikeus solmia avioliitto vastakkaista sukupuolta olevan yksilön kanssa. Avioliitto-oikeuden samaa sukupuolta oleville pareille tuomat muut edut, kuten oikeus lähiomaisen asemaan sairaalavierailujen ja perimisen osalta, voitaisiin helposti saavuttaa muuta tietä.
Tavoitteena on ennemminkin se, että lainsäädännöllisen muutoksen välityksellä yhteiskunta ilmaisee tukensa ja hyväksyntänsä homoseksuaalisille suhteille ja tämä hyväksyntä ja tuki siirtyy osaksi julkista viestintää ja kouluopetusta. Tämä ajatus yhteiskunnallisen hyväksynnän ja tuen saamisesta ilmenee useissa oikeuspäätöksissä, viimeksi Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätöksessä 26.6.2015. Sukupuolineutraalin avioliittolain seurauksena homoseksuaalista elämäntapaa aletaan julkisesti suositella nuorille tasavertaisena vaihtoehtona naisen ja miehen avioliitolle (Lee & George 2014: 122).
Kun tämä lasten kannalta suurempia riskejä sisältävä perherakenne asetetaan kouluopetuksessa ja julkisessa tiedotuksessa samanarvoiseksi vaihtoehdoksi naisen ja miehen avioliitolle, nuoria ohjataan seksuaalisiin kokeiluihin, jotka ovat tulevien lasten hyvinvoinnin kannalta riskialttiita. Koska sukupuolineutraali avioliittolaki siirtää avioliitosta mahdollisesti syntyvien lasten oikeuksien näkökulman sivuosaan ja asettaa avioliiton keskukseen siinä elävien aikuisten tunteet, se ei auta uuden sukupolven nuoria näkemään tulevaa avioliittoaan moraalisen eheyden ja avioliitosta syntyvien lasten näkökulmasta.
Sukupuolineutraalin avioliittoajattelun innoittamat valtamediat nostavat myönteisessä valossa esille ne, jotka purkavat heteroseksuaalisen avioliittonsa ja luovat uuden liiton samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa tunnustettuaan rehellisesti ehkä vasta äskettäin tiedostamansa aidon homoseksuaalisen suuntautumisensa. Media nostaa ajoittain esiin myös henkilöitä, jotka löytävät onnen heteroseksuaalisessa parisuhteessa ajateltuaan siihen asti olevansa homoseksuaaleja.
Kaikkein eniten juhlitaan niitä, jotka muuttavat sukupuoltaan aidon sisäisen tunteensa mukaiseksi. Olennaista on se, että aikuinen saa vapaasti toteuttaa vaihtelevia tuntemuksiaan ja käsityksiään omasta sukupuolisuudestaan ja sukupuolestaan. Lasten onnen odotetaan vain kasvavan heidän seuratessaan vanhempiensa muodonmuutoksia ja eläessään niiden mukaan muodostettujen parisuhteiden ja sukupuolisen käyttäytymisen ehdoilla.
Anthony Esolen (2014: 146-147) kritisoi sukupuolineutraalia seksuaaliopetusta, koska se helposti johtaa lapsia sekaannukseen. Kun sukupuolineutraali avioliittolaki on hyväksytty, ”siirrämme identiteettikriisin jokaiselle yhteiskuntamme lapselle”. Seksuaaliopetuksen välityksellä ahdistamme lapsia epäilyksillä seksuaalisesta identiteetistään.
”Kaikki tämä tehdään sillä varjolla, että näin osoitamme rakkautta homoseksuaalista teiniä kohtaan. Todellinen rakkaus kuitenkin pidättyisi saattamasta lapsia ongelmiin ensi kädessä ja ottaisi heteroseksuaalisuuden selkeäksi lähtökohdaksi. Näin monet murrosikäiset teinit voisivat karistaa mielestään satunnaisen epäilyksen, sen sijaan että tämä epäilys kasvaisi ennusteeksi. Koska seksuaaliset tunteet ovat lapsuudessa latentteja (piileviä), lapsi ei pysty varmasti sanomaan ‘olen heteroseksuaali’ – miten lapsi voi edes tietää, mitä se tarkoittaa. Hänellä ei ole mitään selviä tunteita, joita tuo lause vastaisi. Sillä välillä ne tunteet, jotka pojille ja tytöille ovat täysin luonnollista kiintymystä samaa sukupuolta olevia kumppaneita kohtaan vuosina, jolloin he muokkaavat identiteettiään poikina ja tyttöinä, joutuvat homoseksuaalisuuden epäilemisen varjostamiksi – ikään kuin pojat ja tytöt voisivat tietää, mitä sekään tarkoittaa!”
Samaa sukupuolta olevien parien oikeutta avioliittoon perustellaan vetoamalla heidän oikeuteensa päästä samojen oikeuksien piiriin kuin muut parit, mutta tällöin tietoisesti jätetään samaa sukupuolta olevien parien lapset vaille oikeutta tuntea biologinen isänsä ja äitinsä. ”Jos samaa sukupuolta olevien parien tasa-arvo merkitsee epätasa-arvoa lapsille, miten oikeudenmukaisuus siinä toteutuu? Jos homoseksuaalien aikuisten näennäisen syrjinnän poistaminen merkitsee aidon syrjinnän kohdistamista lapsiin, jotka harkitusti erotetaan äidistä tai isästä, mitä juhlimisen aihetta siinä on?” (van Gend 2015).
Irlantilainen homoseksuaali blogisti Paddy Manning argumentoi: ”Avioliitossa on perimmältään kyse lapsista, siitä, että lapsille tarjotaan biologiset vanhemmat. Erilaisuuden tunnustaminen ei merkitse syrjintää.” Hän vastustaa ajatusta, että aikuisilla olisi oikeus valita äiditön tai isätön olemassaolo pienelle lapselle. Aikuisilla ei ole oikeutta kumota lapsen syntymäoikeutta biologisen äitinsä ja isänsä rakkauteen siksi, että haluavat käyttää avioliittoinstituutiota homoseksuaalisen elämäntavan suosittelemiseen.
Vaikka meillä on tarve saada muiden hyväksyntä omalle elämäntavallemme, on olemassa jotakin paljon perustavampaa ihmisluonnollemme: olemme moraalisia olentoja, joilla on omatunto. Toimiessamme omaatuntoamme vastaan menetämme eheytemme persoonina. Kun käytämme vapauttamme väärin, hajoamme moraalisina persoonina, koska emme voi kieltää perustavanlaatuista moraalista tietoamme, vaikka saatammekin väliaikaisesti onnistua torjumaan sen tietoisuudestamme. Kuten J. Budziszewski (2012) asian ilmaisee, on olemassa moraalisia totuuksia, joita ”emme voi olla tietämättä”. Sikäli kuin kulttuuriset normit sallivat aikuisten loukata lasten perustavanlaatuisia oikeuksia, ihmisiä rohkaistaan toimimaan tavoilla, jotka loukkaavat heidän moraalista omaatuntoaan.
Seuraava kappale: Lopuksi
