Sukupuolieron merkitys
Sukupuolineutraali avioliittolaki heikentää myös perinteisen avioliittokäsityksen viestiä sukupuolten perustavasta erilaisuudesta ja sukupuolten välisen yhteyden elämää rikastuttavasta merkityksestä. Sylviane Agacinski (2001: xviii-xx) kiinnittää huomiota siihen, että naisella ja miehellä on perustavasti epäsymmetrinen suhde ”hedelmällisyyden järjestyksessä” eli suhteessa lapsen saamiseen. Sukupuoli ja seksuaalisuus eivät merkitse samaa miehelle ja naiselle. Tässä suhteessa miehen ja naisen välillä on ylittämätön kuilu, joka tekee heille mahdottomaksi täysin ymmärtää toisiaan. Tässä mielessä maskuliinisuus ja feminiinisyys ovat yhteismitattomia: sukupuolierossa on kyse toisiinsa palautumattomasta olemassaolon järjestystä koskevasta kaksinaisuudesta, jota ei ole mahdollista poistaa tai yhdistää.
Naisen ja miehen epäsymmetria näkyy erityisesti siinä, että naisen kohdalla seksuaaliakti voi johtaa siihen, että lapsi alkaa kehittyä hänen sisällään. Näin naisella on alusta asti läheinen suhde syntyvään lapseen eikä tämä erityissuhde suinkaan häviä syntymän myötä, toisin kuin sukupuolineutraali ajattelu olettaa. Äidin ja lapsen suhteella on siksi erityismerkitys lapselle erityisesti hänen kehityksensä alkuvaiheessa eikä isä onnistu korvaamaan äitiä muuta kuin korkeintaan omassa mielikuvituksessaan ja lainsäätäjien kuvitelmissa. Lapsi kehittyy miehen ruumiin ulkopuolella ja isän täytyy alkaa kehittää suhdetta lapseen tästä ulkoisesta lähtökohdasta käsin. Äitiys on välittömästi koettavissa oleva tila, isyys taas päätellään tai luetaan tietylle henkilölle. Tässä mielessä äitiys ja isyys ovat epäsymmetrisiä toistensa kanssa. Seksuaaliero kertoo tästä verrannollisuuden puutteesta. Tämä olennainen ero osoittaa, etteivät mies ja nainen voi korvata toisiaan (Agacinski 2001: xx-xxi).
Miesparien ja naisparien on vaikeampi ylläpitää elinikäistä seksuaalisesti uskollista liittoa, koska he eivät saa tässä pyrkimyksessään tukea sukupuolien toisiaan täydentävyydestä. Samaa sukupuolta olevilla liitoilla on tässä suhteessa kolme ongelmaa:
- Samaa sukupuolta olevien parien liitto viestii, että sukupuolia ei ole luotu täydentämään toisiaan ja toisistaan riippuvaisiksi. Näin samaa sukupuolta olevan parisuhteen institutionalisointi samanarvoiseksi naisen ja miehen avioliiton kanssa etäännyttää sukupuolia toisistaan.
- Sitoutuminen elinikäiseen seksuaaliseen suhteeseen samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa merkitsee joko sitoutumista lapsettomuuteen tai perheeseen hankittavien lasten identiteetti- ja suhdeoikeuksien loukkaamista, koska samaa sukupuolta olevan liiton rakenne erottaa lapset aina joko biologisesta isästään tai äidistään. Samaa sukupuolta olevan parin adoptio-oikeus vie lapselta oikeuden saada korvaava kokemus isästä ja äidistä.
- Samaa sukupuolta olevien parien liiton sukupuolidynamiikka ei tue elinikäisen seksuaalisesti uskollisen liiton luomista, koska siinä naisen ja miehen erilaisuus ja toisiaan täydentävyys ei tue avioliiton pysyvyyttä, vakautta ja puolisouskollisuutta. Naisparit luovat seksuaalisesti uskollisia liittoja, mutta liitoista tulee niin symbioottisia, että seksuaalisuus ennen pitkää kuolee. Tämän seurauksena naisparien eroprosentti on parimuodoista kaikkein korkein. Miesparit puolestaan ajautuvat usein seksuaalisesti avoimiin suhteisiin, joissa molemmilla kumppaneilla on liiton ulkopuolisia seksuaalisia suhteita.
Sukupuolineutraali avioliittolaki ei siis suojele aikuisten moraalista eheyttä, koska rikkomalla äidin, isän ja lapsen kolmoissidoksen se vie pohjan yhteiskunnan kaikkein haavoittuvimpien jäsenten perustavilta ihmisoikeuksilta. Sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksyminen merkitsee perheen kaikkein haavoittuvimpia jäseniä vastaan kohdistuvan moraalisen loukkauksen tuomista avioliiton rakenteeseen.
Yleisen käsityksen mukaan sukupuolineutraalilla avioliittolailla ei ole paljoa vaikutusta, koska kyse on loppujen lopuksi vain samasta rakkaudesta ja homoseksuaalit vain haluavat samaa elämää kuin kaikki muutkin. Homoseksuaali aktivisti Jay Michaelson kuitenkin uskoo, että ”homoliitto muuttaa avioliittoinstituution, ei pelkästään laajenna sitä” (Daily Beast2014), koska se muuttaa käsityksiä yksiavioisuudesta ja puolisouskollisuudesta.
Michaelson viittaa San Franciscon homoliitoista vuonna 2013 julkaistuun tutkimukseen, jonka mukaan noin puolet tutkituista homoliitoista ei ollut tiukasti yksiavioisia. ”Tämä tosiasia on yleisesti tunnettu homoyhteisössä – itse asiassa oletamme luvun olevan lähempänä kolmea neljäsosaa. Mutta on ollut jännittävää nähdä heteroystävieni reaktiot tähän tietoon. Jotkut heistä kokevat, että heitä on huijattu: he taistelivat tasa-arvoisen avioliittolain puolesta, ei avioliiton uudelleen määrittelyn puolesta. Jotkut ovat suorastaan kateellisia, ikään kuin homoseksuaalit olisivat saaneet paremman osan, joka ei toimi heteroliitoissa.”
Yleisesti tiedetään, että miesparien suhteet ovat usein seksuaalisesti avoimia suhteita avioliiton solmimisen jälkeenkin. Kun miesparien seksuaalisesti avointa suhdetta aletaan virallisesti pitää avioliittona, on vaikeampi pitää yllä käsitystä, että naisen ja miehen välinen avioliitto perustuu seksuaaliseen uskollisuuteen. On vaikea pitää yllä erilaisia odotuksia Pekan uskollisuudesta Marjalle kuin Kallen uskollisuudesta Villelle sen jälkeen, kun molemmat ovat saman avioliittoinstituution piirissä (Esolen 2014: 98).
Sukupuolineutraalin avioliittolain myötä kaikkien avioliittojen merkitys muuttuu: kaikkia avioliittoja pidetään sopimuksina, jotka ovat päteviä vain niin kauan kuin avioliiton solmimiseen johtaneet tunteet ja puolisoiden senhetkinen käsitys omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan tai sukupuolestaan kestävät tai he jostakin muusta syystä haluavat pitää liittoa yllä. Avioliitolla tai sukupuolisuudella ei ole mitään todellisuutta puolisoiden päätösten ja tahtotilan ulkopuolella. Jos voimme suhtautua välinpitämättömästi Villen avoimeen uskottomuuteen Kallea kohtaan, meillä on tuskin syytä olla yhtään kiinnostuneempia Pekan uskottomuudesta Marjaa kohtaan. Ei ole mahdollista suhtautua aviorikokseen välinpitämättömästi ainoastaan miespuolisten homoseksuaalien kohdalla.
Riippumatta hyvistä aikomuksistaan Pekka ja Marja menettävät sukupuolineutraalin avioliittolain myötä suurimman osan siitä kulttuurisesta tuesta, minkä perinteinen sukupuoliperusteinen avioliittolaki heille tarjosi puolisouskollisuuden ja liiton pysyvyyden odotuksissa. Kun avioliiton merkitys on sukupuolineutraalin avioliittolain myötä pelkistynyt yksityiseksi ystävyyssopimukseksi, ihmisten ei enää voi odottaa olevan kovin kiinnostuneita avioliitosta ja sen pysyvyydestä.
Corvino (2012: 74-75) argumentoi tätä päättelytapaa vastaan kiinnittämällä huomiota siihen, että homoseksuaaliset miesparit ovat marginaalisen pieni ryhmä eikä näin pienen ryhmän elämäntapa voi muuttaa koko yhteiskunnan käsitystä aviouskollisuudesta.
Corvino ei kuitenkaan riittävästi huomioi sitä, että kun miesparien avioliitto asetetaan julkisuudessa, tiedotusvälineissä ja kouluopetuksessa samanarvoiseksi naisen ja miehen avioliiton kanssa, sen saama painoarvo yleisen mielipiteen muovaajana on paljon suurempi kuin miesparien pieni lukumäärä antaisi aihetta. Kouluopetuksessa homoseksuaalisuus esitetään tasa-arvoisena vaihtoehtona heteroseksuaalisuudelle, ei ainoastaan pienen marginaaliryhmän elämäntapana.
Lisäksi homoseksuaalien suhteellista osuutta väestössä usein liioitellaan sekä kouluopetuksessa että julkisessa tiedotuksessa. Yhdysvaltalaisen gallupin 27.5.2011 julkaiseman haastattelututkimuksen mukaan liittovaltion aikuiset arvioivat homoseksuaaleja olevan 25 prosenttia väestöstä. Yhdysvaltalaiset aikuiset siis arvioivat homoseksuaalien muodostavan yhden neljäsosan väestöstä, kun todellinen luku on yksi neljäskymmenesosa: 1,6 prosenttia väestöstä identifioi itsensä homoseksuaaleiksi ja 0,7 prosenttia biseksuaaleiksi, eli yhteensä 2,3 prosenttia, mikä on vähemmän kuin yksi neljäskymmenesosa. 18–29 -vuotiaat nuoret arvelivat homoseksuaaleja olevan 29,9 prosenttia väestöstä, eli lähes yksi kolmesta.
Gallupin mukaan nämä epärealistisen suuret arviot johtuvat siitä, että amerikkalaiset ovat joko henkilökohtaisten kontaktiensa tai joukkotiedotusvälineiden kautta olleet paljon kosketuksissa homoseksuaaliseen elämäntapaan. Ilmeisesti siis homoseksuaalisen elämäntavan runsas esilläolo joukkotiedotusvälineissä antaa tavalliselle ihmiselle vääristyneen kuvan homoseksuaalien suhteellisesta määrästä ja heidän merkityksestään yhteiskunnassa (Brown 2015: 143-144).
