Lapset teknologisina tuotteina
Jean Lloyd (2015) kertoo kokemuksistaan seksuaalisuuden tutkimusta käsittelevässä konferenssissa. Erään tytön kaksi isää nostivat tyttärensä korkealle ilmaan ja näyttivät häntä ryhmälle konferenssiin osallistujia samalla kun he ylpeinä julistivat: ”Ei seksiä! Seksiä ei ollenkaan käytetty tämän lapsen tuottamiseen!”
Koska heidän ylös nostamansa tyttövauva oli vain muutaman kuukauden ikäinen, Lloyd ei voinut olla pohtimatta, kuinka tämä tyttö pärjäsi ilman äitiään. ”Ja kuten koko ajan lisääntyvä tutkimus todistaa, vastaus on ylivoimaisen selvä sekä hänen varhaislapsuutensa että myöhemmän kasvuaikansa osalta: ei läheskään yhtä hyvin keskimäärin kuin hän olisi pärjännyt äitinsä käsivarsilla. Tämä väite on kiistämätön kaikille muille paitsi niille, joille on tärkeää joko henkilökohtaisista tai poliittisista syistä saada muutettua kaikki seksuaalisuuteen ja perheeseen liittyvät säädökset” (Lloyd 2015).
Tämän tytön tapauksessa äidittömyyttä tavoiteltiin harkitusti ja tarkoituksellisesti ja sitä pidettiin teknologian riemuvoittona. Kun äidittömäksi tarkoituksella tehtyä lasta juhlitaan inhimillisen kehityksen merkkinä hänen syntymäänsä liittyvän teknologisen kekseliäisyyden takia, unohdetaan jotakin olennaista tämän tytön kannalta. Lasta tarkastellaan aikuisten toiveiden näkökulmasta. Lapsen oikeuksia loukataan, kun häneltä harkitusti riistetään äidin rakkaus (emt.).
Hyväksyessämme sen, että aikuiset voivat kyhätä kokoon DNA:n ”tehdäkseen” lapsen, joka täyttää heidän tunnetarpeensa, muutamme tapamme nähdä ihmiset. Vaatiessamme oikeutta tuottaa lapsia näemme lapsen esineenä, tuotteena, oman elämäntapamme lisätarvikkeena, samalla tavalla kuin näemme lomaosakkeen. Seuraavaksi alamme vaatia ’parasta’ laatua aivan kuin olisimme ostamassa autoa. Täysin mahdotonta on hyväksyä ajatusta, että lapsitehtaan tuottamalla lapsella voisi olla Downin oireyhtymä. Tällaiseen lapseen isketään sikiöseulontojen pohjalta virheellisen tuotteen leima ja hänet heitetään roskikseen. ”’Se kuuluu kaatopaikalle’, sanovat vanhemmat ja tuottajat – no, he eivät sano sitä, koska se on alaluokkien tyyliä, mutta se on todellisuus” (Esolen 2014: 161).
Kun tällainen tapa muodostaa perheitä ja tuottaa lapsia on saanut lain siunauksen, mikään ei enää pidätä meitä monista rodunjalostusopin paheista, kuten kloonauksesta, ”viallisten” poisseulomisesta, eri ”vanhempien” geenien sekoittamisesta, jopa uudenlaisten ihmistyyppien suunnittelusta ja rakentamisesta. Kun valtio ottaa itselleen oikeuden määritellä, mitä perhe on ja minkälaisia lapsia se voi tuottaa, se saa täyden hallinnan ja määräysvallan tulevasta sukupolvesta. Valtio valvoo ja ohjaa sitä, millä tavalla tuleva sukupolvi tuotetaan, ja se tekee sen omia tarkoitusperiään varten. ”Ihmisen halu hallita luontoa nielee ensimmäiseksi hänet itsensä. Kun ihminen näyttää saavuttaneen suurimman voittonsa, hänestä tulee viheliäinen orja. Hän ei voi käyttää sikiötä tuotteena, myyntitavarana tai hyödykkeenä, joka saa arvonsa musikaalisten kykyjensä, fysiikan tietojensa tai urheilullisten taitojensa perusteella, ilman että hän näin tehdessään alentaa itsensä samaan asemaan” (Esolen 2014: 161-162).
