Geneettisten orpojen puolustaminen

Julie Bindel, joka on itse lesbofeministi ja on vuosien ajan taistellut homoseksuaalien oikeuksien puolesta, kritisoi kohdunvuokrauksen ”pimeää puolta”: ”Sen lisääntyvä käyttö homoseksuaalien parissa ei ole voitto vapaudelle. Päinvastoin, homoseksuaalien lapsivallankumous on johtanut häiritsevään luisuun kohti naisten raakaa hyväksikäyttöä. Näitä usein kehitysmaista tulevia naisia painostetaan tai myydään vuokraamaan kohtunsa, jotta rikkaat länsimaalaiset saisivat itsekkäät halunsa tyydytettyä. Tähän julmuuteen liittyy suurisuuntainen tekopyhyys. Eurooppalaiset ja amerikkalaiset, jotka kauhistuisivat ajatusta ihmis- tai seksikauppaan osallistumisesta, ovat itse osallisia groteskissa ’lisääntymiskaupassa’” (Bindel 2015).

Koska lapset eivät voi osallistua siihen prosessiin, jossa heidät tuotetaan, eivätkä voi antaa julkituotua hyväksyntäänsä heitä koskeviin järjestelyihin, heidän vapautensa ja valintansa usein unohdetaan. Kuitenkin juuri he ovat ne ihmiset, joihin kaikkein syvällisimmin vaikuttaa se prosessi, jonka kautta he saavat olemassaolonsa, kuten Margaret Somerville (2007: 195) toteaa: ”Nämä tekijät osoittavat eettisesti, että kun lapsen vaatimus tuntea geneettinen alkuperänsä ja aikuisen vaatimus säilyttää yksityisyytensä joutuvat ristiriitaan toistensa kanssa, lasten oikeusvaateen tulisi saada etusija. Adoptoidut lapset ja luovuttajan spermasta, munasolusta tai alkiosta syntyneet lapset haluavat tulla tuntemaan biologisen identiteettinsä.”


Seuraava kappale: Lapset sateenkaariperheissä.

1 2 3 4 5 6