Kirjoitukset

Helsingin piispa “siunaa” rokottamattomat koko kansakunnan syntipukiksi

By 11 Mins Read

“Missä raato on, sinne kokoontuvat korppikotkat.” (Matt. 24:28)

Kaikkina aikoina on ollut ihmisryhmiä, puolustuskyvyttömiä vähemmistöjä, joiden kimppuun käyminen on turvallista, koska heitä vastaan hyökätään niin monelta suunnalta, ettei heillä riitä voimavaroja puolustautua. Heidät on syrjäytetty yhteiskunnan valtavirrasta, joten heidän äänensä ei kuulu eikä heidän näkökantansa saa julkisuutta. Heidän kimppuunsa käymisestä saa sosiaalista hyväksyntää ja arvonnousua. Kolmannen valtakunnan aikana tällainen ihmisryhmä olivat juutalaiset. Nykyään tällainen ihmisryhmä ovat “rokottamattomat” eli ne, jotka kieltäytyvät ottamasta koronarokotetta.

Rokottamattomiksi kutsutaan siis nykyään ihmisiä, jotka ovat ottaneet kaikki yleiseen rokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet ja sen lisäksi ehkä vielä vuosittaisen influenssarokotteen, mutta jotka kieltäytyvät koronarokotteista.

Esimerkkinä tällaisesta “rokottamattomasta” on kanadalainen neurologian lastenlääkäri Eric Payne, joka kuvaa omaa suhdettaan rokotuksiin näin:

Olen hyvin rokotemyönteinen. Vaikka kieltäydyn ottamasta tätä uutta kokeellista lähetti-RNA-rokotetta, minä, vaimoni ja lapseni olemme täysin rokotettuja mukaan luettuna vuosittaiset influenssarokotukset. Tämä ei ole ristiriitainen lähestymistapa, sillä nämä uudet lähetti-RNA-rokotteet poikkeavat ratkaisevasti heikennettyjä viruksia käyttävistä perinteisistä rokotteista. Lähetti-RNA-rokotteet edustavat täysin uutta ja kokeellista rokoteteknologiaa, jonka pitkäaikaisvaikutuksia ei tunneta.

“Rokottamattomien” syyt kieltäytyä koronarokotteista voivat olla moninaiset. Mutta yhteistä heille on tietoisuus lähetti-RNA-teknologiaan perustuvien koronarokotteiden huonosta laadusta: rokotteiden haittavaikutukset ovat monikymmenkertaiset muihin rokotteisiin verrattuna, rokotteiden teho hiipuu muutamassa kuukaudessa, rokotteet eivät estä tartuntaa eivätkä tartuttavuutta, ajan kuluessa hiipuu myös niiden kyky estää vakavaa taudinmuotoa ja kuolemaa. Lisääntyvässä määrin on myös merkkejä siitä, että immuunijärjestelmää kapeuttavan vaikutuksensa takia nämä rokotteet voivat itse asiassa altistaa koronataudin vakavalle muodolle, kun rokotettu joutuu kosketuksiin uusien virusmuunnosten kanssa.

“Rokottamattomia” vastaan hyökkäävillä on aivan päinvastainen käsitys lähetti-RNA-rokotteiden tehosta ja turvallisuudesta. Esimerkiksi Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo kirjoittaa:

Kiistattoman lääketieteellisen näytön perusteella paras ja tehokkain tapa suojata lähimmäisiä kulkutaudista seuraavalta kärsimykseltä, kurjuudelta ja kuolemalta on ottaa itse rokote. Siksi jokaisen ihmisen, jolla siihen ei ole lääketieteellistä estettä, on velvollisuus ottaa rokote.

Mistähän syystä suomalainen teologi on näin ehdottoman luottavainen uuden rokoteteknologian turvallisuudesta ja tehokkuudesta, kun taas Harvardissa koulutuksensa saanut lääkäri suhtautuu siihen skeptisesti?

Onko koronarokotteen ottaminen moraalinen velvollisuus?

Laajasalon mukaan meillä on moraalinen velvollisuus ottaa koronarokote: “Ihmisen velvollisuus on ajatella lähimmäistä ensin. Rakastaa toista ihmistä kuin itseään.” Hänen mielestään “rokotteesta kieltäytyvä ihminen toimii itsekkäästi, moraalittomasti, eikä välitä toisen ihmisen kärsimyksestä tai kuolemasta”. Vaikka Laajasalon kaltaiset teologit usein välttävät syntikäsitettä, hän on nyt valmis ottamaan sen käyttöön. Laajasalon mukaan ilman lääketieteellistä perustetta rokotteista kieltäytyvä tekee syntiä:

Taivaallisissa ja maallisissa puheissa on myös selvemmin vedottava ihmisten omiintuntoihin ja muistutettava siitä viattomien kärsimyksestä, joka rokotteista kieltäytyvän sydämelle ja syntilistalle tulee.

Tämän lähestymistavan perustana on se yleinen periaate, että hyvin toimiva ja turvallinen rokote voi auttaa kehoa niin, että se vähemmän todennäköisesti sairastuu viruksen aiheuttamaan tautiin ja vähemmän todennäköisesti levittää tautia ja siten aiheuttaa mahdollista vahinkoa lähimmäiselle. Siksi tämän näkemyksen mukaan ihmisen tulisi ottaa rokote. Kuten dominikaanifilosofi Francisco de Vitoria (1473-1546) sanoo: ”Kuka tahansa pystyy estämään lähimmäiselle aiheutuvan vaaran tai menetyksen, on velvollinen tekemään niin” (On the Law of War,Q. 2, art. 2).

Yleinen periaate rokotteen ottamisen järkevyydestä pätee kuitenkin vain silloin, kun rokote on laadultaan korkeatasoinen: se on turvallinen ja pystyy tuottamaan pitkäaikaisen ja tehokkaan suojan tautia vastaan. Jos rokote on laadullisesti niin heikkotasoinen, että siitä on useille ihmisille enemmän haittaa kuin hyötyä, silloin ei ole järkevää ottaa rokotetta. Ja vielä vähemmän on moraalista velvoitetta ottaa huonolaatuista rokotetta.

Rokotteen ottamisen tulee perustua järkiperäiseen harkintaan

McGillin yliopiston teologian ja etiikan professorin Douglas Farrow’n mukaan koronarokotteen ottaminen ei ole moraalinen velvollisuus. Ruumiista huolehtiminen on moraalinen velvollisuus vain yleisellä ja periaatteellisella tasolla. Niinpä esimerkiksi syöminen on moraalinen velvollisuus yleisellä tasolla siten, ettei ole moraalista näännyttää itseään nälkään. Mutta kunkin yksittäisen aterian kohdalla ihminen voi käyttää hyötyjen ja haittojen punnitsemiseen perustuvaa yksilöllistä harkintaa ja ihmisen on myös sallittua paastota.

Samalla tavalla myös yksittäisten rokotteiden kohdalla ihminen voi käyttää harkintaa verraten rokotteiden hyötyjä ja haittoja. Kunkin tulee tehdä ratkaisunsa yksilöllisesti sen mukaan, arveleeko hän rokotteen aiheuttavan juuri hänen terveydelleen enemmän hyötyjä kuin haittoja. Perusteluna on se, että jos ihminen ottaa rokotteen, josta hän perustellusti uskoo olevan hänelle enemmän haittaa kuin hyötyä, silloin hän itse asiassa rikkoo yleistä moraalista periaatetta, että hänen tulisi huolehtia terveydestään. Sikäli kuin rokote vahingoittaa yksilön terveyttä, se myös heikentää yksilön kykyä palvella muiden hyvinvointia.

Farrow kirjoittaa:

Ihmiselle voi tehdä vahinkoa antamalla hänelle lääkitystä väärään aikaan tai väärässä suhteessa. Niinpä tällaiset teot edellyttävät harkintaa, hyvää neuvontaa ja tervettä arvostelukykyä, ei velvollisuuteen vetoamista.

Niinpä rokottautumisen velvollisuus ei ole ehdoton vaan suhteellinen: se on alisteinen järkiperäiselle harkinnalle. Rokotteiden odotetut hyödyt ovat vain mahdollisia; ne eivät välttämättä toteudu, jos rokotteet ovat huonolaatuisia, ja voi olla olemassa muita tapoja saavuttaa sama tavoite kuten esimerkiksi tehokas taudin varhaisvaiheen hoito.

Sitä paitsi Farrow’n mukaan on epäeettistä rokottaa sellaisia, joille koronatauti ei ole vaarallinen, erityisesti lapsia ja nuoria, jotta suojeltaisiin muita (erityisesti ikäihmisiä). Lasten ja nuorten painostaminen koronarokotteen ottamiseen on erityisen ongelmallista, koska koronarokotteet käyttävät uutta lähetti-RNA-teknologiaa, jonka pitkäaikaisvaikutuksia ei vielä tunneta.

Tulisiko rokotukseen painostaa?

Laajasalon mielestä rokotuspäätöstä ei voida jättää vapaan yksilöllisen ratkaisun varaan, vaan kansalaisia on painostettava koronarokotuksiin erilaisin rajoitustoimin:

Vähitellen on myös kiristettävä kaikkia mahdollisia rokottamattomien rajoituksia; matkustusrajoituksia, koronapassivaatimuksia sekä eri työpaikoilla edellytettäviä todistuksia, jotta tilanne muuttuu.

Laajasalon suositus, että hallitusvallan tulisi painostaa ihmisiä rokotuksiin, on ristiriidassa demokratian perustana olevan toissijaisuusperiaatteen kanssa: julkisen vallan päätökset tulisi tehdä mahdollisimman lähellä ihmisiä ja yhteiskuntahierarkiassa asiat tulisi käsitellä alimmalla mahdollisella tasolla. Ylemmille tasoille tulisi viedä vain sellaiset päätökset, joita ei alemmilla tasoilla voida tehdä. Tämän mukaan arvio rokotuksen tarpeellisuudesta ja hyödyllisyydestä kuuluu aina perheille ja yksilöille eikä koskaan siviili- tai kirkollisille viranomaisille, jotka voivat suositella ja palkita tällaista toimintaa, mutta eivät voi, rikkomatta luonnollisia oikeuksia, pakottaa niihin rangaistustoimin.

Yhtenä ongelmana rokotuspäätöksen siirtämisessä yksilöltä yhteiskunnan päättäjille on korruption vaara. Korvausvastuusta vapautetut lääkeyhtiöt tavoittelevat maksimaalista voittoa: laajat rokoteohjelmat ovat miljardibisnes. Lääkeyhtiöt voivat vaikuttaa terveysviranomaisten päätöksiin niille kanavoimiensa rahavirtojen välityksellä. Koronapandemian hoidossa hallitukset seuraavat pitkälti terveysviranomaisia, jotka puolestaan seuraavat Maailman terveysjärjestön antamia ohjeita. Maailman terveysjärjestön rahoituksesta tulee merkittävä osa niiltä samoilta rahapiireiltä, jotka ansaitsevat satumaisia summia massiivisella koronarokotuskampanjalla.

Kun tiedotus on keskittynyt terveysviranomaisille, jotka ovat taloudellisesti riippuvaisia lääkeyhtiöistä, seurauksena on ollut pelkopropaganda, jonka avulla kansalaisia painostetaan ottamaan huonolaatuisia koronarokotteita. Farrow argumentoi, että valtaapitävät ovat monin paikoin kehittäneet väestössä järjenvastaisen pelon koronavirusta kohtaan. Pelkopropagandan heikentämät kansalaiset suostuvat perusoikeuksiensa rajoituksiin. Tältä pohjalta aikaisemmin yksilönvapauksia kunnioittavat demokraattiset valtiot ovat turvautumassa yhä totalitaarisempiin toimintatapoihin koronapandemian hoidossa.

Perusteeton turvautuminen hätätilavaltuuksiin

Yksi Laajasalon argumenteista on se, että rokottamattomat ovat syyllisiä siihen kärsimykseen, mikä on seurannut koronapandemian aikana asetetuista yhteiskuntasuluista:

Vanhukset ovat jääneet yksin hoitolaitoksiin, iäkkäitä pariskuntia on erotettu, jäähyväisten jättäminen omille vanhemmille tai isovanhemmille on kielletty, lapsiperheiden tapaamisia pitkien ja pelottavien sairaalajaksojen aikana on rajoitettu, lääkärit ja hoitajat ovat murtuneet mahdottomien vaatimusten alle, jatkuva epävarmuus tulevasta on tuhonnut ihmisten elinkeinoja ja elämiä.

Laajasalo olettaa, että nämä hallituksen asettamat rajoitukset ovat olleet oikeutettuja ja jopa välttämättömiä taudin leviämisen rajoittamiseksi. Todellisuudessa yhteiskuntasuluilla ei ole osoitettu olevan ratkaisevaa merkitystä viruksen leviämisen rajoittamisessa. Tämän voi nähdä esimerkiksi vertailemalla Etelä- ja Pohjois-Dakotaa, joista jälkimmäisessä oli sulkuja ja edellisessä ei. Kuitenkaan taudin esiintyvyyden osalta niiden välillä ei ole merkittävää eroa. 

Aalto-yliopiston tuotantotalouden professori Paul Lillrank pitää rajoitustoimia huonosti suunniteltuina ja toteutettuina:

Laajat koronasulut asetettiin pelon ilmapiirissä ilman riskianalyysiä ja kustannuslaskelmia.

Lillrankin mukaan olisi pitänyt suojella riskiryhmiä, antaa kansalaisille suosituksia ja vahvistaa terveydenhuollon kapasiteettia. Muuten elämä olisi jatkunut normaalisti.

Laajasalo kuitenkin syyllistää yhteiskuntasulkujen aiheuttamasta kärsimyksestä rokottamattomia:

Miksi yksilöllä pitäisi saada olla oikeus välillisesti estää sellainen sairaanhoito, missä vaikean syntymän hetkellä läheiset voivat olla läsnä? Miksi yksilöllä pitää olla oikeus tuomita toinen kuolemaan yksinäisyydessä ilman kädestä kiinni pitäviä rakkaita?

Laajasalo sivuuttaa kokonaan sen tosiasian, että yhteiskuntasuluista eivät päätä rokottamattomat vaan hallitus, ja suluille on vaihtoehtoja. On perusteetonta syyttää päätösten seurauksista rokottamattomia, joilla ei ole niiden suhteen mitään päätösvaltaa. Erityisen perusteetonta on syyllistää “rokottamattomia” tunteisiin vetoavasti tavalla, jota Jason Lepojärvi luonnehtii “hengelliseksi väkivallaksi”.

Rokottamattomatko tekevät syntiä? Nytkö se synnin käsite taas löytyi, kun joku jossain ei ole ottanut rokotetta! Tällainen puhe lähestyy jo hengellistä väkivaltaa.

Farrow hylkää täysin tämän rokottamattomia syyllistävän lähestymistavan: hätätilavaltuuksien nojalla asetettuihin rajoituksiin eivät ole syyllisiä rokottamattomat vaan hallitus, joka ne on asettanut. Farrow’n mukaan hallitusvalta on koronapandemian aikana turvautunut hätätilavaltuuksiin perusteettomasti ja käyttänyt näitä valtuuksia epäoikeudenmukaisesti.

Hallitus on koronapandemian aikana toiminut epäoikeudenmukaisesti köyhiä kohtaan estämällä heitä hankkimasta elantoaan. Se on toiminut epäoikeudenmukaisesti niitä kohtaan, jotka tarvitsevat ruumiin tai sielun tukea, estämällä heitä olemasta yhteydessä toisiinsa ja estämällä pääsyn tukiyhteisöihin, jopa perheyhteisöihin.

Hallitusvalta on luovuttanut oman demokraattisen auktoriteettinsa terveysviranomaisille, joita ei ole demokraattisesti valittu virkaansa, ja antanut heille vallan päättää asioista, jotka ovat heidän pätevyytensä ja toimivaltansa ulkopuolella. Terveysviranomaiset ovat rakentaneet suosituksensa ja toimintansa tukeutuen korvausvastuusta vapautettuihin lääkeyhtiöihin, jotka saavat taloudellista hyötyä terveysviranomaisten valitsemista toimintatavoista.

Maailman terveysjärjestö on muuttanut pandemian määritelmän siten, että pandemia määritellään nyt riippumatta taudin vaikutusten vakavuudesta ja kaikki huomio kiinnitetään sen leviämisen helppouteen.

”Niinpä nyt pandemioita on usein ja niitä voidaan luonnottomasti pitkittää niin, että ihmiset ovat nyt entistä riippuvaisempia hätätilavaltuuksiin turvautuvista hallituksista ja lääkeyhtiöistä, jotka tarjoavat heille kokeellisia rokotteita”, Farrow toteaa.

Farrow’n mukaan hallitukset ovat toistuvasti ylittäneet perustuslailliset oikeutensa ja kansalaisten vapausoikeudet “kansallisen hätätilan” nimissä, vaikka kansallisen hätätilan kriteerit eivät todellisuudessa ole täyttyneet. He eivät ole antaneet ihmisille luotettavaa informaatiota, jonka perusteella ihmiset voisivat tehdä merkityksellisiä valintoja.

Farrow vetoaa Vitoriaan, jonka mukaan hallitusvallan epäoikeudenmukaisuudesta voi olla niin vahvoja todisteita, että “edes alemman yhteiskuntaluokan kansalaiset eivät voi käyttää tietämättömyyttä tekosyynä” mukautua hallitusvallan määräyksiin. Jos hallitusvalta antaa järjenvastaisia asetuksia, jotka tuottavat vahinkoa yhteiskunnalle, tällaisilla asetuksilla ei ole lain sitovuutta, koska ne eivät ole oikeudenmukaisia sääntöjä, vaan sellaisia, jotka johtavat ihmiset pois yhteiskunnan tavoitteena olevasta hyvästä. Tämä periaate pätee vielä vahvemmin sellaisiin asetuksiin, jotka rajoittavat tai turmelevat yhden todellisen Jumalan palvelemisen.   

Lopuksi

Laajasalon mukaan valtiovallan tulisi rajoittaa yksilön oikeutta tehdä rokotuspäätöksensä vapaasti. Laajasalo on valmis rajoittamaan “rokottamattomien” kansalaisoikeuksia ja poistamaan terveydenhoidon etiikan perusperiaatteen, että kaikkien terveydenhoidollisten ratkaisujen tulee perustua vapaaseen ja tietoon perustuvaan suostumukseen. 

Valtaa on siirrettävä valtiovallalle, jolla on oikeus ja velvollisuus rajoittaa ja hankaloittaa “rokottamattomien” elämää niin paljon, että heidän on lopulta pakko ottaa koronarokote, jos he yleensä aikovat selvitä arkielämästä. Yksilöltä on vietävä oikeus itsenäisesti arvioida rokotteen laatua, sen hyötyjä ja haittoja, ja tehdä rokotepäätöksensä itsenäisen arvion pohjalta.

Laajasalo sulkee silmänsä hallituksen ja terveysviranomaisten virheiltä varhaisen hoidon laiminlyömisessä: joidenkin arvioiden mukaan varhainen taudin hoito olisi säästänyt 2 miljoonan ihmisen hengen. 

Laajasalon mukaan siis hallitus ja terveysviranomaiset ovat täysin syyttömiä koronapandemian aikana asettamiensa yhteiskuntasulkujen ja rajoitusten tuottamaan kärsimykseen. Syyllisyys sälytetään kokonaan “rokottamattomien” päälle. Heistä tehdään piispallisella siunauksella yhteiskunnan syntipukki, joka kantaa vastuun viranomaisten virheiden tuottamasta kärsimyksestä.

Laajasalo ei näe mitään vikaa viranomaisten toiminnassa. Hän asettuu kokosydämisesti valtaapitävien ja rahaeliitin puolelle yhteiskunnassa yleisesti demonisoituja “rokottamattomia” vastaan. “Rokottamattomien” on suostuttava lääkeyhtiöiden uuden rokoteteknologian koehenkilöiksi välittämättä siitä, että rokotusten haittavaikutukset kasaantuvat ja teho heikkenee muutamassa kuukaudessa.

Laajasalon ajattelun pohjana on harhaanjohtava uskomus, että pelkkä rokotekattavuus ratkaisee koronapandemian ongelmat. Hän ei näytä tietävän, että varhain ja kattavasti rokotetussa Israelissa taudin esiintyvyys on maailman huippuluokkaa.  Sen sijaan pandemia on saatu kuriin Japanissa, joka on alkanut yleisesti käyttää taudin varhaisvaiheen lääkitystä.

Farrow’n korostuksena on yksilön perusoikeuksien suojeleminen ja terveydenhoidon etiikan ehdoton noudattaminen. Hän varoittaa siitä, että koronapassijärjestelmä luo pohjaa lisääntyvälle valvonnalle, jota voidaan käyttää kansalaisten perusoikeuksien rajoittamiseen.  Farrow’n mukaan rokotukset ovat henkilökohtainen asia, joiden osalta jokaisella on vapaus tehdä päätöksensä oman harkintansa pohjalta. Hallitus ja terveysviranomaiset tulisi asettaa vastuuseen tekemistään virheratkaisuista, joiden taustalla saattaa vaikuttaa korruptoituneita erityisintressejä.

Farrow’n mukaan maallinen elämä on valmistumista ikuiseen elämään ja terveyttä tulisi tarkastella suhteessa ihmisen kutsumukseen tuntea Jumala. Siksi ei ole koskaan perusteltua luopua kansalaisten perusoikeuksista, koska niiden menettäminen samalla uhkaa sekä ihmisen terveyttä että ihmisen vapautta palvella Jumalaa.  

Lähteet

Avatar photo
Author

Related Posts