Tieteisuskoisen käsityksen mukaan tieteellinen tieto on korkein auktoriteetti, jonka valossa arvioidaan kaikki muut käsitykset. Tiedeyhteisössä vallitseva käsitys edustaa luotettavinta tietoa ja siitä poikkeaminen merkitsee siirtymistä subjektiivisten mieltymysten ja uskomusten maailmaan. Epäilys siitä, että tiedeyhteisö voisi perustavasti erehtyä jossakin keskeisessä kysymyksessä nojaa tämän näkemyksen mukaan epäpäteviin lähteisiin ja salaliittoteoreettisiin pohdintoihin, joihin uskominen kertoo terveen ajattelun puutteesta.
Seurakuntalaisen sensuuripolitiikka
Tämän tieteisuskoisen käsityksen pohjalta kristillinen Seurakuntalainen.fi-sivusto on luonut sensuuripolitiikan, joka johdonmukaisesti sovellettuna johtaa myös kristillisen seksuaalietiikan ja kristillisen avioliittokäsityksen sensurointiin ”terveydelle vaarallisena ja siten sananvapauden alueen ulkopuolelle kuuluvana”.
Tähän ongelmaan kiinnitti huomiota dosentti Juha Ahvio Radio Patmoksen ohjelmassa Viikon Ahvio 17.9. 2021. Ahvio kiteyttää perustelunsa kysymykseen: ”Ovatko konservatiivisen seksuaalietiikan mukaiset väitteet sananvapauden piiriin kuulumattomia terveydelle haitallisia väitteitä?” Hän jatkaa: ”Tällainen kysymysotsikko kumpuaa asiayhteydestä, joka liittyy tuoreeseen sananvapaussensuuritapaukseen. Viittaan siihen, että Seurakuntalainen.fi -sivusto poisti eli sensuroi 9.9.2021 sivustollaan juuri julkaistun professori Tapio Puolimatkan blogitekstin.”
Pitäisikö vaihtoehtoiset lääketieteelliset näkemykset sensuroida?
Sensuroitu blogi ”Rokotepassin avulla kohti digitaalista diktatuuria” käsitteli McGillin yliopiston professorin Douglas Farrow’n näkemyksiä, joiden perustana on WHO:n ja THL:n valtavirrasta poikkeavia maailmankuuluja lääketieteellisiä auktoriteetteja: lähetti-RNA-teknologian keksijä Robert W. Malone, Harvardin yliopiston professori, epidemiologi Martin Kulldorf, Texasin yliopiston emeritusprofessori Peter McCullough, Pfizerin entinen tutkija Michael Yeadon jne. Farrow’n analyysi myötäilee myös joissakin olennaisissa kohdissa sitä koronapandemian analyysia, jonka esimerkiksi Aalto-yliopiston tuotantotalouden professori Paul Lillrank on esittänyt. Seurakuntalaisen sensuuriperiaatteesta seuraa, että näiden asiantuntijoiden koronapandemiasta esittämät käsitykset ovat terveydelle vaarallisia ja siten sananvapauden alueen ulkopuolelle kuuluvia. Kaikki, jotka ottavat vakavasti heidän käsityksenä, ovat salaliittoteoreetikkoja, jotka ovat korvanneet tieteen perusteettomilla uskomuksilla.
Sensuuriperiaatteella kielteinen vaikutus kristittyjen sananvapauteen
Seurakuntalaisen sensuuriratkaisun ydin on ilmaistu lauseessa: ”Vaarallisen valetiedon ja terveydelle haitallisten väitteiden jakaminen ja julkinen esittäminen ei ole oikeaa sananvapautta eikä kuulu sananvapauden piiriin.”
Ahvion mukaan tämä on ”raskas ja kova perustelu, jolla on erittäin vakavia seurauksia varsinkin, kun Puolimatka-sensuroijat samaistavat, identifioivat ja määrittelevät oikean, terveellisen ja turvallisen tiedon ja siten sananvapauden piiriin lukeutuvan tieteellisen tiedon sellaiseksi, joka on peräisin heidän mielestään korkeimpien ja luotettavimpien lääketieteellisten auktoriteettien ja asiantuntijoiden lähteistä eli WHO- ja THL-lähteistä ja muista näitä vastaavista lähteistä.”
Sensuuriperiaate määrittelee kristillisen seksuaalietiikan terveydelle vaaralliseksi
Ahvion mukaan Seurakuntalaisen sensuuriperiaate johtaa loogisesti siihen, että kristillinen seksuaalietiikka ei enää kuulu sananvapauden piiriin. Jos Maailman terveysjärjestön (WHO:n) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL:n) edustama lääketieteellinen näkemys Seurakuntalaisen tapaan asetetaan korkeimmaksi auktoriteetiksi, jota ei voida haastaa toisin ajattelevilla lääketieteellisillä auktoriteeteilla, silloin myös koko kristillinen seksuaalietiikka ja avioliittokäsitys täytyy torjua ”tieteenvastaisena” ja ”terveydelle vaarallisena”.
Ahvion mukaan sellainen, joka pitää korkeimpana lääketieteellisenä asiantuntija-auktoriteettinaan juuri nyt valtavirtaista WHO- ja THL-lääketieteellistä linjaa, ”ei kykene mitenkään määrittelemään esimerkiksi aborttia, sukupuolineutraalia avioliittoa eikä raamatullista näkemystä synnistä miksikään objektiivisen luonnontieteen vaateista riippumattomiksi kysymyksiksi”, jotka kuuluvat moraalisen tiedon ja moraalisen valinnan alueelle ja joiden suhteen yhteiskunnassa tulisi vallita sananvapaus ja uskonnonvapaus.
Tukea kansanedustaja Päivi Räsäsen syyttäjille?
Seurakuntalaisen sensuuriperiaatteesta seuraa, että kristilliset seksuaalieettiset näkemykset määritellään terveydelle vaarallisiksi ja sen myötä sananvapauden piirin ulkopuolelle kuuluviksi. Näin Seurakuntalaisen toimitus tulee huomaamattaan antaneeksi tukea Päivi Räsäsen syyttäjille, kuten Ahvio toteaa: WHO- ja THL-lähteiden mukaan raamatulliset arvot kuten konservatiivinen seksuaalietiikka kokonaisuudessaan, ”ovat tutkittavin, mitattavin, osoitetuin ja kokeellisin eli tieteellisin perustein ihmiselle erittäin haitallisia, epäterveellisiä ja vaarallisiakin”. Tästä syystä konservatiivista seksuaalietiikkaa puolustavien käsitysten ei katsota kuuluvan sananvapauden piiriin. ”Juuri tästä syystähän Päivi Räsänenkin on rikossyytteiden kohteena.”
Tieteellisen tiedon merkitys
Seurakuntalaisen mukaan ”kokeellisesti tutkittaviin, mitattaviin ja osoitettaviin asioihin” nojaavan empiirisen tieteen tuloksiin eivät vaikuta moraaliset tai maailmankatsomukselliset näkemykset. Tämän näkemyksen ongelmallisuus ilmenee tarkasteltaessa Alfred Kinseyn seksologian alaan kuuluvia tutkimuksia lasten seksuaalisuudesta, jotka ovat nykyisen seksuaalikasvatuksen pohjana. Kinsey ajatteli, että objektiivinen tieto inhimillisestä seksuaalisuudesta saavutetaan käyttämällä tarkkaa havainnointia, joka on täysin vapaa kaikista arvositoumuksista. Objektiivinen tieto saavutetaan ”keräämällä tieteellisiä tosiasioita tavalla, joka on täysin riippumaton kysymyksistä, jotka liittyvät moraalisiin arvoihin tai yhteisöllisiin tapoihin” (Kinsey ym. 1948: 3).
Miten lasten seksuaalisuutta tutkitaan empiirisesti?
Kinseyn luottamus havaintotietoon ohjasi hänen tutkimustaan lasten seksuaalisuudesta. Kenellä sitten on suoraa havaintotietoa lasten seksuaalisuudesta? Tietenkin niillä ihmisillä, jotka elävät seksuaalisuhteissa lasten kanssa. Niinpä Kinsey rakensi lasten seksuaalisuutta koskevat käsityksensä sellaisten aikuisten tekemiin havaintoraportteihin, jotka ”ovat eläneet seksuaalisuhteissa nuorempien poikien kanssa” (Kinsey ym. 1948: 160). Hän kuvasi lasten seksuaalisuutta perustuen “aikuisten havainnoitsijoiden tarjoamaan tosiasiatietoon 196 esimurrosikäisestä pojasta” (160). Nämä ihmiset opetettiin mittaamaan lasten seksuaalista käyttäytymistä. He kirjasivat havaintonsa tarkasti ja mittasivat seksuaalisesti hyväksikäyttämiensä lasten ”orgasmit” sekuntikelloilla (Jones 2004: 507−513). Tutkittujen poikien iät vaihtelivat viidestä kuukaudesta murrosikään.
Kinsey väittää saavuttavansa objektiivisuuden ja puolueettomuuden tekemällä tutkimustaan irrallaan kaikista moraalisista sitoumuksista. Moraalisten kategorioiden sijaan Kinsey asetti biologisen näkökulman, joka tarkastelee käyttäytymistä evoluution tuottaman muuntelun näkökulmasta ja poistaa moraalisesti oikean ja väärän käsitteet.
Miehiä käsittelevän kirjansa viidennessä luvussa Kinsey esitteli tutkimustuloksiaan. Hän katsoi osoittaneensa, että seksuaalinen aktiivisuus on luonnollista lapselle syntymästä saakka ja ettei seksuaalinen aktiivisuus vahingoita vauvoja eikä lapsia. Kinseyn mukaan yhtenä lapsuuden kehitystavoitteena on kyky kokea seksuaalista tyydytystä.
Kinseyn opetuslapset ovat muovanneet nykyisin vallitsevaa seksuaalikasvatusta, koska he saivat lähes monopoliaseman seksuaalikasvatuksen alueella. Kinseyn opit voidaan tiivistää seuraaviin periaatteisiin:
- Ihmiset ovat luonnostaan panseksuaalisia. Uskonnolliset ennakkoluulot pakottavat ihmisen siveyteen, heteroseksuaalisuuteen ja yksiavioisuuteen.
- Lapset ovat seksuaalisia ja mahdollisesti orgasmiin kykeneviä syntymästään saakka eikä heitä vahingoita ”yhteiseen sopimukseen” perustuva seksi. Ennemminkin he voivat hyötyä näistä kokemuksista.
Suuret maailmanjärjestöt suosittelevat seksuaaliopetusta, joka perustuu Kinseyn hahmottelemaan käsitykseen lapsen seksuaalisuudesta. Esimerkiksi Maailman terveysjärjestö WHO on rakentanut seksuaaliopetuksen mallin, jossa on mm. seuraavanlaisia opetustavoitteita.
- 0−4-vuotiaat: Lapselle on kerrottava ”omaa kehoa kosketettaessa syntyvästä nautinnosta ja mielihyvästä, varhaislapsuuden masturbaatiosta”, “oikeudesta tutustua alastomuuteen ja oman kehoon”.
- 9−12-vuotiaat. Lapsi on opetettava ”tekemään tietoinen päätös hankkia tai olla hankkimatta seksuaalisia kokemuksia”.
Tämä näkökulma on perustana terveyskasvatuksen opetukselle. Yläasteikäisille eli 13–15-vuotiaille tarkoitetussa oppikirjassa Voimaa: terveystieto 7–9 nuorten eteneminen seksisuhteisiin esitetään luonnollisena vaihtoehtona. Avioliiton ulkopuolisiin seksuaalisuhteisiin ohjaavaa viestiä vahvistetaan kertomalla koululaisille, että Suomen laki ei ”kiellä alle 16-vuotiailta seurustelua tai seksiä” (144). ”Ensimmäisen yhdynnän kokemiseen ei ole olemassa oikeaa ikää. Jotkut kokevat sen jo nuorena, jotkut aikuisena, jotkut eivät koskaan. Kun kumppanit tuntevat toisensa hyvin, rakastavat toisiaan ja ovat saavuttaneet toistensa luottamuksen, he saattavat rohkaistua etenemään seksissä yhdyntään.” (130)
Tieteisuskoisen näkemyksen mukaan Kinsey on mittauksillaan ja havainnoillaan osoittanut, että seksuaaliset kokemukset ovat lapselle hyväksi. Tieteisuskoisen logiikan mukaan Kinseyn päätelmä on vastaansanomaton, koska se perustuu havaintoihin ja mittauksiin. Tätä päättelyä tukee se, että se on yleisesti hyväksytty tiedeyhteisössä ja se on myös yleisesti omaksuttu maailmanjärjestöissä seksuaalikasvatuksen pohjaksi.
On tietysti olemassa joukko tutkijoita, jotka kiistävät tämän mittauksiin perustuvan väitteen. He kiinnittävät huomionsa Kinseyn seksuaalitutkimuksen ytimessä olevaan orgasmin käsitteeseen. Vaikka Kinsey väittää tutkimuksensa perustuvan havaintoihin, todellisuudessa nämä havainnot on tulkittu Kinseyn materialistisen maailmankuvan viitekehyksessä, josta puuttuu käsitys seksuaalisuuden ja rakkauden suhteesta. Lasten orgasmin tunnusmerkkinä Kinsey (1948: 160−161) piti muun muassa sitä, että lapsen ruumis jännittyy ja jalat nykivät, ruumis jännittyy ja kouristelee, lapsi nauraa tai puhuu hysteerisesti, vapisee äärimmäisesti, romahtaa, ihon väri kalpenee ja lapsi joskus pyörtyy, voi kirkua ja lapsi tekee väkivaltaisia yrityksiä vapautuakseen kumppanistaan. Esimerkiksi Kinseyn elämänkerran kirjoittajan James Jonesin (2004: 512) mukaan Kinseyn määritelmä lasten orgasmista itse asiassa paljastaa, että siinä on kyse lasten äärimmäisestä kipureaktiosta heihin kohdistetun seksuaalisen kidutuksen aikana. Jonesin mielestä lasten seksuaalisuutta koskevan informaation hankkiminen lasten hyväksikäyttäjiltä on sama kuin tehdä päätelmiä aikuisten naisten seksuaalisuudesta raiskaajien kertomusten pohjalta.
Dietrich von Hildebrand pitää Kinseyn lähestymistavan ongelmia osoituksena siitä, että arvoista irrotettu tutkimus pelkistää todellisuuden tavalla, joka vääristää sitä. Oletettavasti arvovapaa ja puolueeton lähestymistapa sisältää maailmankatsomuksellisesti sitoutunutta tulkintaa.
Perustuuko kristillinen käsitys lapsen seksuaalisuudesta salaliittoteoriaan?
Tieteisuskoisen logiikan mukaan Hildebrand ja Jones ovat kuitenkin yksittäisiä soraääniä, joiden näkemyksellä ei ole tiedollista merkitystä. Tutkijoiden ja asiantuntijoiden enemmistö ei voi olla väärässä. Merkittävät maailmanjärjestöt eivät voi ohjautua väärän informaation pohjalta.
Jos Seurakuntalaisen sensuuriperiaatetta sovelletaan tähän tapaukseen, päädytään seuraavaan päätelmään: Usko siihen, että koko maailmanlaajuisen seksuaalikasvatuksen pohjana oleva tieteellinen todistusaineisto antaa väärän kuvan lapsen seksuaalisuudesta, on salaliittoteoria, joka joutuu tekemään seuraavanlaisia oletuksia.
- Lähes kaikki aiheesta tehdyt laajat ja monilukuiset puolueettomat tieteelliset tutkimukset ovat väärässä tai tarkoituksella väärennettyjä
- Lähes kaikki maailman seksologit ja seksuaalikasvattajat ovat joko väärässä tai salaliitossa keskenään; he valehtelevat lapsen seksuaalisuuden luonteesta.
- Lähes kaikki tieteelliset ja arvovaltaiset julkaisut ovat liittyneet valehtelijoiden kerhoon
- Lähes kaikki maailman mediat on johdettu harhaan tai ovat keskenään salaliitossa
- Ainoastaan yksittäiset ”asiantuntijat”, muusikot, taiteilijat, kirjailijat ja valtavirrasta poikkeavat henkilöt ovat oikeassa ja omaavat ”sen oikean totuuden”
Onko valtavirran kyseenalaistajilla sananvapautta?
Vain pieni vähemmistö kyseenalaistaa vallitsevan käsityksen seksuaalisuudesta ja sen varaan rakentuvan seksuaalikasvatuksen. Yksi näistä kyseenalaistajista, kansanedustaja Päivi Räsänen vedetään oikeuteen siitä, että hän julistaa valtavirtatieteen vastaisia seksuaalikäsityksiä. Seurakuntalaisen logiikasta seuraa, että Räsänen levittää terveydelle vaarallista valetietoa, johon sananvapausperiaate ei ulotu. Seurakuntalaisen toimitus ja sen omistajatahot ovat nyt Päivi Räsäsen oikeudenkäynnin aattona puolustaneet juuri niitä samoja periaatteita, joiden pohjalta Räsäselle vaaditaan tuomiota.
Ahvio tuo esille, että kristillinen käsitys, jonka mukaan seksuaalisuus kuuluu naisen ja miehen avioliittoon, on nykyisin vallitsevan tieteellisen käsityksen mukaan ”väärä ja virheellinen lääketieteellisesti, psykiatrisesti sekä sosiologisesti ja psykologisesti vaarallinen ja haitallinen”. Niinpä tällaiset väitteet pitäisi Seurakuntalaisen puolustaman sensuuriperiaatteen mukaan ”poistaa julkisesta tilasta, ihmisten ja heidän terveytensä suojelun nimessä”. Tällaisille ”epätieteellisille ja vaarallisen haitallisille väitteille” ei kuulu sananvapautta jos ”Puolimatka-sensuroijien” tavoin ollaan ”ohjelmallisesti WHO- ja THL-auktoriteettiuskovaisia”.
”Jos taas nämä auktoriteetit voidaan haastaa seksuaaliterveyden asioissa ja perinteistä konservatiivista seksuaalimoraalia voidaan pitää sananvapauden piiriin kuuluvana, ne voidaan toki asiallisin perustein haastaa muissakin asiayhteyksissä, kuten Puolimatka on nyt tehnyt. Yhdet ja samat auktoriteetit eivät voi samanaikaisesti olla tieteellisesti haastamattoman koskemattomia ja asialliselle haastamiselle alttiita. Joka tapauksessa: Sananvapaussensuurin tielle lähteminen on vaarallista ja tuhoisaa.”
Sensuuri tienä turvalliseen tietoon?
Koronapandemian ympärille rakennettua virallista koronakertomusta valvotaan sensuurin avulla. Lasten koronarokotusten ongelmia esiin tuovia lääkäreitä erotetaan viroistaan, mikä estää heitä rehellisesti kertomasta havaintojaan. Kuopion Terveystalo erotti yleislääketieteen erikoislääkärin Eeva Nurmen, koska tämä oli päteviin lääketieteellisiin perusteisiin vedoten vastustanut lasten koronarokotuksia. Seurakuntalainen on omalla sensuuriperiaatteellaan asettunut tukemaan tällaista toimintaa, jossa kriittisten näkökohtien esittäminen estetään. Ihmisten painostaminen rokotuksiin erilaisten rajoitusten, pakkojen ja viimeksi koronapassin avulla estää tietoon perustuvan ratkaisun tekemistä. Yhteiskunta ajautuu itsepetokseen, koska tarve kokea olonsa turvalliseksi voittaa halun saada tietoa.
Sensuurin kannattajat olettavat totuuden löytyvän, kun vaihtoehtoiset näkökulmat ja kriittinen keskustelu tukahdutetaan. Tämä tehdään ihmisten turvallisuuden nimissä, vaikka kriittisten näkökulmien tukahduttaminen altistaa ihmiset vaaroille, joita ei kriittisen keskustelun vapauden puuttuessa pystytä tiedostamaan.
Lähteet
Juha Ahvion ohjelman voi kuunnella ilmaiseksi, mutta se vaatii rekisteröitymistä. Ovatko konservatiivisen seksuaalietiikan mukaiset väitteet sananvapauden piiriin kuulumattomia terveydelle haitallisia väitteitä (patmos.fi)
- Jones, J. H. (2004) Alfred C. Kinsey: A Life. New York: Norton.
- Kinsey, A. C., Pomeroy, W. B., Martin, C. E. (1948). Sexual Behavior in the Human Male. Philadelphia and London: W. B. Saunders Company.
- Standards for Sexuality Education in Europe: A framework for policy makers, educational and health authorities and specialists. WHO Regional Office for Europe and BZgA, World Health Organization Europe (Cologne: Federal Centre for Health Education, BZgA, 2010), Standards for Sexuality Education in Europe.
- Von Hildebrand, D. (1953). Christian Ethics . New York: David McKay Company.
- Von Hildebrand, D. (1973). What is Philosophy? London and New York: Routledge.
- Von Hildebrand, D. (2007). The Heart: An Analysis of Human and Divine Affectivity. South Bend, IN: St. Augustine’s Press.
- Von Hildebrand, D. (2009). The Nature of Love. Transl. by John F. Crosby, John Henry Crosby. South Bend,IN: St. Augustine’s Press.
