Julkaisen professori David Patonin ja Daily Sceptic -lehden kirjoittajan Noah Carlin luvalla David Patonin haastattelun, joka on alun perin julkaistu An interview with David Paton – The Daily Sceptic.
David Paton on taloustieteen professori Nottinghamin yliopiston kauppakorkeakoulussa. Hän suhtautuu skeptisesti yhteiskuntasulkuihin ja hän on Health Advisory & Recovery Team -ryhmän jäsen. Pandemian aikana hän on kirjoittanut artikkeleita sulkutoimista, Ruotsista, julkisen terveydenhoidon jäljitysjärjestelmästä ja Covid-ennusteista. Hän twiittaa nimellä @CricketWyvern. Haastattelu on tehty sähköpostitse.
Kirjoitit 4. helmikuuta The Critic -lehteen artikkelin: “Seven indicators that show infections were falling before Lockdown 3.0” (Seitsemän indikaattoria, jotka osoittavat, että tartunnat vähenivät ennen kolmatta yhteiskuntasulkua), jossa väitit, että tartunnat olivat todennäköisesti huipussaan ennen kuin Englannissa aloitettiin täysi yhteiskuntasulku 6. tammikuuta vuonna 2021. Voisitko tehdä lyhyen yhteenvedon esittämistäsi todisteista?
Tartuntojen nousun tai laskun alkamisajankohdan selvittäminen voi olla hankalaa monestakin syystä: kaikkia tartunnan saaneita ei testata, oireet ilmaantuvat yleensä jonkin ajan kuluttua alkuperäisestä tartunnasta, ja lisäksi on pidempi viive ennen sairaalahoitoon joutumista tai kuolemaa. Nämä viiveet vaihtelevat tapauskohtaisesti, ja tuntemattomassa osassa tapauksista oireita ei esiinny lainkaan.
Mielenkiintoista vuoden 2021 tammikuun yhteiskuntasulussa on se, että jokainen yksittäinen indikaattori kertoo, että tartunnat olivat huipussaan jo paljon ennen täydellistä yhteiskuntasulkua. The Critic -lehdessä julkaistun artikkelini jälkeen kaksi muuta todistetta on vahvistanut tämän.
Ensinnäkin meillä on nyt Edinburghin yliopiston professori Simon Woodin tekemä analyysi kuolleisuustiedoista, jonka mukaan tartunnat olivat laskussa ennen jokaista Englannin kolmesta yhteiskuntasulusta.
Toiseksi maaliskuun puolivälissä julkaistiin Britannian virallisen tilastotoimiston (Office for National Statistics, ONS) viralliset tartunta-arviot, joiden mukaan tartuntojen huippu ajoittui välille 20. ja 26. joulukuuta. Kun yhteiskuntasulku saatettiin voimaan, ONS:n arvion mukaan tartunnat olivat jo vähentyneet 40 prosenttia. Kyse on arvioista, mutta jopa 20. –26. joulukuuta koskevan 95 prosentin luottamusvälin alaraja on korkeampi kuin sulkuviikon yläraja.
Mielestäni nykyisen todistusaineiston valossa ei enää ole oikein sanoa, että tartunnat olivat “todennäköisesti” huipussaan ennen yhteiskuntasulkua. Pikemminkin voimme olla “lähes varmoja” siitä, että tartunnat olivat silloin huipussaan.
Tästä seuraa merkittäviä asioita. Se tarkoittaa, että vuoden 2021 tammikuun kansallinen yhteiskuntasulku tai sitä edeltäneet kaksi muuta yhteiskuntasulkua eivät olleet välttämättömiä, jotta tartunnat olisivat alkaneet laskea Englannissa. Toisin sanoen sairaalahoitojaksot eivät olisi jatkaneet nousuaan kestämättömälle tasolle ilman yhteiskuntasulkua. Tämä ei tietenkään anna vastausta toissijaiseen kysymykseen siitä, oliko aiemmilla sulkutoimilla merkittävää vaikutusta tartuntoihin. On kuitenkin syytä huomata, että tartunnat vähenivät ennen yhteiskuntasulkua jopa Yorkshiren kaltaisilla alueilla, joita ei koskaan luokiteltu ”pysy kotona” -tasolle.
18. maaliskuuta kirjoitit Spiked -julkaisuun artikkelin otsikolla “The myth of our ‘late’ lockdown” (Myytti “myöhästyneestä” yhteiskuntasulusta), jossa väitit, että yhteiskuntasulun aikaistamisella ei olisi ollut suurta merkitystä. Viittasit artikkelissa “siihen epäuskottavaan oletukseen, että hallitukset voivat kytkeä tartunnat päälle tai pois päältä kuin vesihanan”. Mitä tarkoitit tällä?
Viimeisten kahden vuoden aikana hallitukset ympäri maailmaa ovat tehneet politiikkaa, joka perustuu seuraaviin oletuksiin: Jos rajoitustoimia ei oteta käyttöön, koronatartunnat jatkavat loputtomasti nousuaan, rajoitukset ja sulkutoimet johtavat väistämättä alhaisempiin tartuntamääriin, ja rajoitusten poistaminen johtaa aina tapausten lisääntymiseen. Kaikki nämä oletukset ovat vääriä.
Olemme kerta toisensa jälkeen nähneet tartuntojen vähenevän ennen sulkutoimien käyttöönottoa tai, kuten Ruotsissa keväällä 2020, Floridassa vuotta myöhemmin ja monissa muissa tapauksissa, ilman merkittäviä lisärajoituksia. Toisissa tapauksissa, kuten Saksassa ja Tšekin tasavallassa vuoden 2021 alussa, olemme nähneet tartuntojen edelleen kasvavan tiukkojen sulkutoimien aikana. Erityisen silmiinpistävää minulle oli viime marraskuu Englannissa, kun tartunnat Lontoossa ja Kaakkois-Englannissa alkoivat itse asiassa lisääntyä kesken kansallisen yhteiskuntasulun.
Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, ettei sulkutoimilla ja muilla rajoituksilla olisi mitään vaikutusta. Joissakin tapauksissa ne voivat johtaa siihen, että tartunnat vähenevät hieman aikaisemmin kuin muutoin tai hieman nopeammin. Mutta edes todisteet tällaisesta pienestä, marginaalisesta vaikutuksesta eivät ole erityisen vahvoja, varsinkaan kun asiaa tarkastellaan pitkällä aikavälillä. Monista rajoituksista, kuten ulkonaliikkumiskiellosta, koronapasseista, pöytiintarjoilusta pubeissa ja kuuden hengen säännöstä, on vaikea löytää minkäänlaista tukevaa näyttöä. Hallitukset (ja usein myös niiden tieteelliset mallintajat) ainakin yliarvioivat toimiensa vaikutukset, erityisesti vakavien terveysvaikutusten osalta.
Monien mielestä tämä tuntuu epäuskottavalta – eivätkö sulkutoimet varmasti vähennä ihmisten välistä vuorovaikutusta ja siten vaikuta hyvin paljon tartuntoihin ja kuolemantapauksiin? Todellisuudessa tilanne on monimutkaisempi. Ihmiset reagoivat lisääntyneisiin tartuntoihin ja kuolemantapauksiin muuttamalla vapaaehtoisesti käyttäytymistään. Nämä vapaaehtoiset muutokset keskittyvät haavoittuvimmassa asemassa oleviin, mikä tarkoittaa, että pakollisilla rajoituksilla on suuri vaikutus toimintaan (ja siten talouteen), mutta koska haavoittuvassa asemassa olevat ovat jo rajoittaneet vuorovaikutustaan, niillä on vähemmän vaikutusta vakaviin seurauksiin.
Lisäksi rajoituksilla voi olla tahattomia seurauksia, jotka voivat olla suuremmat kuin toimenpiteestä mahdollisesti saatava hyöty. Kuka voi unohtaa täpötäydet metroasemat, kun kello 22:n ulkonaliikkumiskielto sai tuhannet ihmiset poistumaan pubeista ja ravintoloista samaan aikaan? Ja jos pubit suljetaan kuukausiksi, ei ole mikään yllätys, että nuoret päättävät yksinkertaisesti tavata ilman toimilupaa olevissa paikoissa ja yksityiskodeissa. Käsittelen tässä Spiked-lehden artikkelissa muitakin syitä siihen, miksi sulkutoimet eivät ole niin tehokkaita kuin ihmiset kuvittelevat.
Taloustieteilijät ovat perehtyneet sellaisiin käsitteisiin kuin vaikutussuhteet, kustannus-hyöty -analyysi ja tahattomat seuraukset. Silti “useimmat joko pysyivät hiljaa tai edistivät aktiivisesti sulkutoimia”, kuten Mikko Packalen ja Jay Bhattacharya toteavat. Miksi taloustieteilijät ovat arvostelleet sulkutoimia niin vähän?
Arvomaailmansa ja henkilökohtaisen asenteidensa osalta taloustieteilijät ovat luultavasti yhtä alttiita hallituksen pelkoa lietsovalle tiedotukselle ja sosiaaliselle mukautumispaineelle kuin muut ihmiset. Olet kuitenkin oikeassa siinä, että taloustieteilijöillä tulisi olla merkittävämpi rooli sen osoittamisessa, että on virheellistä perustaa politiikka lähes yksinomaan yhteen tulokseen eli lyhyen aikavälin tartuntamäärän hallitsemiseen.
Taloustieteilijät ovat tehneet erinomaista työtä tarkastellessaan tarkemmin kustannuksia ja hyötyjä. Varhainen esimerkki on professori David Milesin ja hänen kollegoidensa työ, jossa arvioitiin, että rajoitusten jatkamisesta aiheutuvat kustannukset ovat todennäköisesti paljon suuremmat kuin mahdolliset hyödyt. Simon Fraserin yliopiston professori Doug Allenin tuoreemmassa International Journal of the Economics of Business -lehdessä julkaistussa artikkelissa päädyttiin siihen, että yhteiskuntasulkujen kustannukset ylittivät todennäköisesti 141-kertaisesti niiden hyödyt. Tämän seurauksena professori Allen ehdottaa, että “sulkutoimet jäävät historiaan yhtenä suurimmista rauhanajan poliittisista epäonnistumisista modernin historian aikana”.
Todellisuus saattaa olla vielä tätäkin pahempi. Taloustieteen professoreiden Karli ja Anthony Glassin ja heidän kollegoidensa tuore tutkimus osoittaa, että Englannin ensimmäinen yhteiskuntasulku todennäköisesti lisäsi nettovaikutuksena ylikuolleisuutta. Toisin sanoen, vaikka yhteiskuntasuluilla olisikin vältetty joitakin Covidista johtuvia kuolemia (mistä emme voi olla edes varmoja), sulkutoimet aiheuttivat suuremman määrän kuolemia.
Myös muut taloustieteilijät ovat puhuneet sulkutoimien aiheuttamista vahingoista. Yksi huolestuttava asia, jota ei kuitenkaan voida jättää huomiotta, on se, että monet tutkijat joutuvat herjauksen kohteeksi, kun he puhuvat vallitsevaa politiikkaa vastaan. Minuun ovat ottaneet henkilökohtaisesti yhteyttä yliopistotutkijat, joita on uhattu kurinpitotoimilla sen vuoksi, että he ovat julkisesti keskustelleet todisteista, jotka puhuvat sulkutoimia vastaan. Tämän vuoksi ei ehkä ole mikään yllätys, että monet taloustieteilijät pysyvät mieluummin piilossa. Totuutta on vaikea peittää ikuisesti, ja epäilen, että kun lisää tutkimustuloksia tulee julki rajoitusten ja sulkutoimien korkeista kustannuksista ja niiden (parhaimmillaankin) vähäisestä tehokkuudesta, historian tuomio tulee olemaan, että sulkutoimien epäilijät olivat oikeassa.
Jotkut väittävät, että koronapasseja tarvitaan edistämään rokotekattavuutta. Mitä mieltä olet tästä perustelusta?
Lääketieteen etiikan perusperiaatteisiin kuuluu, että hoitoa saa antaa vain, jos siihen on saatu vapaaehtoinen ja tietoon perustuva suostumus. Koronapassin käyttöönotto keinona kiristää nuoria ottamaan rokotuksia on mielestäni tuomittavaa. Minusta on todellakin hämmästyttävää, että poliitikot myöntävät avoimesti tämän olevan heidän tarkoituksensa. Jo tämä paljastaa monien johtajiemme keskuudessa vallitsevan moraalisen tyhjiön.
Sen lisäksi että tällainen lähestymistapa on periaatteessa väärin, on vain vähän todisteita, jotka oikeuttaisivat sen edes kansanterveydellisin perustein. Rokotusten tarjoamista ikäihmisille ja haavoittuvassa asemassa oleville henkilöille voidaan vahvasti perustella tarpeella vähentää vakavia sairauksia ja kuolemantapauksia. Laajemmista rokotusohjelmista saatava hyöty tartuntamääriin ei ole yhtä selvä.
Esimerkiksi European Journal of Epidemiology -lehdessä hiljattain julkaistussa artikkelissa todettiin, että tartuntojen lisääntyminen ei ollut yhteydessä rokotustasoihin eri maissa tai Yhdysvaltojen piirikunnissa. Tämän ei ehkä pitäisi olla yllättävää, kun otetaan huomioon, että on yhä enemmän näyttöä siitä, miten nopeasti rokotteiden teho heikkenee tartuntoja vastaan (vaikkakaan ei välttämättä vakavia sairauksia vastaan), ja että merkittävällä osalla rokottamattomista on aikaisemman tartunnan aiheuttama immuniteetti.
Vaikuttaa siltä, ettei juurikaan tunnusteta sitä mahdollisuutta, että joillekin ihmisille rokotuksen riskit, vaikka ne olisivat vähäisetkin, saattavat olla suuremmat kuin mahdolliset hyödyt. Otetaan esimerkiksi terve 20-vuotias mies, joka on hiljattain sairastanut Covidin. Kun otetaan huomioon aiemmasta tartunnasta saatu immuniteetti ja Covidin hyvin pienet riskit hänen ikäryhmässään, rokotuksesta saatava hyöty (julkinen tai yksityinen) on häviävän pieni. Sitä vastoin hänellä on pieni mutta ei-triviaali sydänongelmien riski, erityisesti toisen rokoteannoksen jälkeen. On häpeällistä, että julkisella politiikalla painostetaan ja (terveydenhuoltohenkilöstön tapauksessa) pakotetaan ihmisiä ottamaan rokotuksia, vaikka heidän oman arvionsa mukaan rokotteen ottaminen ei ole heille tällä hetkellä sopiva vaihtoehto.
Sen lisäksi, että autoritaarinen rokotuspolitiikka on epäeettistä, sillä on todennäköisesti haitallisia pitkän aikavälin seurauksia kansanterveydelle, koska se lisää keskeisten väestöryhmien kokemaa rokotusepäröintiä ja epäluottamusta. Tohtori Alex de Figueiredo ja hänen kollegansa yliopistossa nimeltä London School of Hygiene and Tropical Medicine ovat julkaisseet tästä mielenkiintoisia tutkimustuloksia. Rokotusvelvoitteet ja rokotuspassit voivat hyvinkin lisätä rokotusten määrää jossain määrin, mutta vaarana on, että ne saavat jotkut ihmiset ottamaan rokotuksen, vaikka se ei ole heidän etujensa mukaista, kun taas toiset haavoittuviin ryhmiin kuuluvat, joille rokotuksista voi olla suurta hyötyä, tulevat epäröiviksi.
Rokotteen tarjoamista 12-15-vuotiaille vastoin JCVI:n (Joint Committee on Vaccination and Immunisation – GOV.UK (www.gov.uk)) suositusta perustellaan virallisesti sillä, että se “vähentäisi koulutukseen kohdistuvia häiriöitä”. Mutta se ei taida pitää paikkaansa.
Se ei pidä paikkaansa. Kirjoitin tästä Spectatoriin, kun 12-15-vuotiaiden rokotusten aloittamisesta ilmoitettiin. Virallisen mallinnuksen mukaan rokottaminen vähentäisi tartuntojen ja niiden aiheuttamien eristysten määrää, mutta se säästäisi keskimäärin vain 15 minuuttia opetusaikaa lasta kohden. Mutta tässäkään ei oteta huomioon itse rokotusprosessista koulupäivän aikana menetettyä aikaa eikä rokotteen sivuvaikutusten vuoksi menetettyä aikaa.
Ongelmia on myös mallinnuksessa, jossa jätettiin huomiotta aiemmasta tartunnasta johtuva immuniteetti ja oletettiin, että rokotteen teho on 55 prosenttia yhdellä annoksella kuuden kuukauden ajan. Britannian terveys- ja turvallisuusviraston (UK Health and Security Agency) tutkijoiden äskettäin julkaisemassa tutkimuksessa (jota ei ole vielä vertaisarvioitu) todetaan, että rokotuksen jälkeisten ensimmäisten yhdeksän päivän aikana rokotuksella on lapsiin lähes 30 prosentin negatiivinen teho: eli yhdeksän päivän ajan rokotetut 12-15-vuotiaat saavat todennäköisemmin tartunnan kuin rokottamattomat. Vaikuttavuus nousee 75 prosenttiin kahden viikon kuluessa, mutta heikkenee sitten hyvin nopeasti: vain neljän viikon kuluttua rokotteen tehokkuus on jo alle 55 prosenttia, jota käytetään hallituksen mallissa.
Kirjoittajat päättelevät, että jos tavoitteena on tartunnan ehkäiseminen, “nuorille on annettava säännöllisiä Covid-19-rokotteen tehosterokotuksia”. Voidaankin ihmetellä, miten vanhemmat olisivat reagoineet, jos heille olisi annettu tämä tieto, kun lasten rokottaminen aloitettiin lokakuussa.
Olet britti. Mitä Boris Johnsonin olisi pitänyt tehdä maaliskuussa vuonna 2020 ottaen huomioon, mitä tiedämme nyt?
Meillä on nyt runsaasti todisteita siitä, että hallituksen sulkutoimista ja rajoituksista on hyvin vähän (ja monissa tapauksissa ei lainkaan) hyötyä vakavien sairauksien ja kuolemantapausten vähentämisessä. Mutta ne aiheuttavat valtavaa taloudellista, sosiaalista ja psykologista vahinkoa. Kuten aiemmin totesimme, nyt on myös selvää, että tartunnat olivat jo vähenemässä, kun kansalliset sulkutoimet asetettiin. Tämä on tärkeää, koska se tarkoittaa, että toisin kuin tuolloin annettiin ymmärtää, ei ollut odotettavissa, että tartunnat olisivat lisääntyneet niin paljon, että terveyspalvelut olisivat olleet ylikuormitettuja.
Boris Johnson olisi siis voinut ja hänen olisi pitänyt välttää pakolliset rajoitukset ja yhteiskuntasulut maaliskuussa vuonna 2020. Sen lisäksi, että olisi pitänyt investoida terveydenhuoltopalvelujen kapasiteettiin ja valmiuksiin, yleisemmin olisi pitänyt keskittyä tarkan tiedon ja neuvonnan tarjoamiseen (erityisesti haavoittuvimmille) sekä vapaaehtoisen ohjauksen antamiseen. Sen sijaan hallitus teki juuri päinvastoin, sillä sen viestinnällä pyrittiin luomaan pelkoa, manipuloimaan käyttäytymistä ja esittämään tilastoja hyvin yksipuolisesti.
Esimerkiksi jo 13. huhtikuuta 2020 oli selvää “kuolemantapausten ilmaantumispäivän” perusteella, joita esittelin päivittäin Twitter-syötteessäni, että kuolemantapaukset olivat alkaneet vähentyä Englannissa 8. huhtikuuta. Kun otetaan huomioon viive tartunnan ja kuoleman välillä, tämä oli ensimmäinen todiste siitä, että tartunnat olivat huipussaan ennen 23. maaliskuuta tapahtunutta kansallista yhteiskuntasulkua.
Epäilemättä myös hallituksen neuvonantajat olivat tietoisia tästä. Silti vielä viikkoja myöhemmin he puhuivat päivittäisissä lehdistötilaisuuksissa kuolemantapausten määrän kasvusta ja keskittyivät päiviin, jolloin raportoitujen kuolemantapausten määrä oli erityisen suuri, vaikka monet kuolemantapaukset olivat tapahtuneet useita viikkoja aikaisemmin. Jos he olisivat esittäneet tiedot asianmukaisesti, perustelut sulkutoimien jatkamiselle olisivat heikentyneet kohtalokkaasti. Ehkä ministerit pitivät lähestymistapaa poliittisena välttämättömyytenä, mutta se aiheuttaa pitkällä aikavälillä luottamuspulaa hallituksen viestintään.
Joskus väitetään, että poliitikoille voidaan antaa anteeksi se, että he päätyivät yhteiskuntasulkuun keväällä 2020, koska he kohtasivat uuden viruksen ja koska oli niin paljon epävarmuustekijöitä. Olen eri mieltä. Tällaisissa olosuhteissa on tärkeämpää kuin koskaan pitää kiinni periaatteista ja etiikasta.
Meidän on muistettava, että hallitus otti itselleen oikeuden päättää, keitä voimme kutsua omiin koteihimme ja jopa puutarhoihimme. Se sulki miljoonien lasten koulut kuukausiksi. Se kriminalisoi julkisen jumalanpalveluksen. Se määräsi miljoonat terveet nuoret ihmiset pysymään lukkojen takana kodeissaan suurimman osan päivästä. Vielä pahempaa on se, että he tekivät kaiken tämän esittämättä mitään vahvaa näyttöä siitä, että tällaisilla toimenpiteillä olisi merkittävää kansanterveydellistä hyötyä.
Mahdollisista hyödyistä riippumatta on yksinkertaisesti väärin, että hallitus kriminalisoi ihmisen normaalin toiminnan kuukausiksi kerrallaan. Näin ei olisi koskaan pitänyt tapahtua, eikä näin saisi tapahtua enää koskaan. Traagista on se, että parlamentin viimeaikaisten tapahtumien perusteella en ole varma, onko tästä otettu opiksi.
By Noah Carl / 17 December 2021 • 08.23
