Asiantuntijalausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle liittyen hallituksen esitykseen laiksi sukupuolen vahvistamisesta (HE 189/2022vp)

                                                                                                             2.12. 2022

Johdanto

Hallitus esittää eduskunnalle itsemääräämisoikeutta kunnioittavaa lakia sukupuolen vahvistamisesta:

Henkilö vahvistetaan kuuluvaksi toiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista annetussa laissa (661/2009) tarkoitettuun väestötietojärjestelmään merkitty, jos hän 1) esittää selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa vahvistettavaan sukupuoleen; 2) on täysi-ikäinen; ja 3) on Suomen kansalainen tai hänellä on asuinpaikka Suomessa.

Sukupuolen vahvistamista koskevaan lakiesitykseen sisältyvä periaate oikeudellisen sukupuolen määräytymisestä henkilön oman selvityksen ja kokemuksen perusteella olettaa, että jos henkilö vilpittömästi tuntee kuuluvansa toiseen sukupuoleen, niin tämä tunne on samalla tietoa. ”Vilpitön tunne” ja ”tieto” rinnastetaan toisiinsa. Jokin on totta, koska tunnen sen voimakkaasti ja ilmaisen sen vilpittömästi. Tämä postmoderni ajattelutapa olettaa periaatteen: ”Tunnen voimakkaasti ja vilpittömästi kuuluvani toiseen sukupuoleen, siksi olen toisen sukupuolen jäsen ja kaikkien on kohdeltava minua sellaisena.”

Edistääkö lakiesitys vapautta ja itsemääräämisoikeutta?

Lakiesityksen perusteluissa väitetään uuden lain edistävän vapautta ja itsemääräämisoikeutta: ”Esitys liittyy keskeisesti perus- ja ihmisoikeuksina turvattuihin henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen, yksityiselämän suojaan, syrjimättömyyteen sekä itsemääräämisoikeuteen.”

Väite siitä, että lakiesitys turvaisi vapautta ja itsemääräämisoikeutta, on kuitenkin harhaanjohtava, kuten professori Uwe Steinhoff (2022) toteaa aivan perustellusti. Steinhoff kiinnittää huomiota siihen, että ”jo nyt miehellä, joka tuntee itsensä naiseksi, on vapaus olla se, joka hän on, nimittäin mies, joka tuntee itsensä naiseksi”. Sitä paitsi miehellä ”on jopa laillinen vapaus muuttua naiseksi”. Ei ole olemassa mitään lakia, joka kieltäisi miestä muuttumasta naiseksi. Ongelmana on vain se, että se on biologisesti mahdotonta: mies ei koskaan pysty muuttumaan naiseksi, koska biologinen sukupuoli on yksi ihmisen kaikkein muuttumattomimmista ominaisuuksista, ”eikä ’itsemääräämisoikeutta kunnioittava laki sukupuolen vahvistamisesta’ voi muuttaa tätä tosiasiaa”.

Lakiesityksen perustana on uskomus, että henkilön ihmisarvo riippuu siitä, että muut ihmiset pitävät hänen sukupuolta koskevaa itsemääritelmäänsä oikeaan osuvana kuvauksena todellisuudesta. Itsemääritellyn sukupuolen kyseenalaistaminen nähdään ihmisarvon kyseenalaistamisena. Ongelmana on se, että kun subjektiivisesti itsemääritellystä sukupuolesta tehdään ihmisoikeus, jonka ympärille yhteiskuntajärjestys rakennetaan, siitä tulee mielivaltainen periaate, joka heikentää aitoja ihmisoikeuksia kuten sanan- ja uskonnonvapautta, oikeutta keholliseen yksityisyyteen ja turvallisuuteen ja vanhempien kasvatusoikeutta.

Edellyttävätkö ihmisoikeudet lakiesityksen hyväksymistä?

Lakiesityksen perusteluissa vedotaan perus- ja ihmisoikeuksiin, mutta sen olennainen vaatimus oikeudellisen sukupuolimerkinnän määräytymisestä henkilön oman selvityksen perusteella ei nojaa ihmisoikeusvelvoitteisiin. Perus-ja ihmisoikeudet eivät velvoita perustamaan järjestelmää, jossa sukupuoli olisi kaikille ilmoituksenvaraisesti määriteltävissä.

Biologinen sukupuoliero on objektiivisesti havaittavissa ja todennettavissa. Tämä lakimuutos kuitenkin siirtäisi biologisen sukupuolieron merkityksen sivuosaan yhteiskuntajärjestyksessä ja korvaisi sen subjektiivisen selvityksen varassa muodostetulla käsityksellä henkilön sukupuoli-identiteetistä.

Näiden selvitysten luotettavuutta tai edes vilpittömyyttä ei voida millään tavalla tarkistaa tai todentaa. Oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen perustana olevan ”selvityksen sisällölle ei voida asettaa tarkempia vaatimuksia” (Lakiesityksen perustelut s. 89) siitä yksinkertaisesta syystä, että itse sukupuoli-identiteetin käsitteelle ei pystytä antamaan täsmällistä määritelmää. Käytännössä kaikki selvitykset joudutaan hyväksymään, jos ne täyttävät joitakin yksinkertaisia ehtoja kuten kirjallinen hakemus, täysi-ikäisyys ja kytkös Suomeen: ”Selvityksestä tulisi kuitenkin ilmetä, että henkilö kokee kuuluvansa vahvistettavaan sukupuoleen ja että kyse on hakijan näkemyksen mukaan pysyväisluonteisesta kokemuksesta.” (89)

Oikeus vaihtaa sukupuolensa kirjallisella selvityksellä ei koskettaisi vain transsukupuolisia ihmisiä, sillä lain toteutuessa kuka vain voisi vaihtaa virallisen sukupuolimerkintänsä oman selvityksensä pohjalta. Jos kuka vain vapaasti voisi laatimansa selvityksen perusteella saada oikeudellisen sukupuolensa muutetuksi, sukupuolimerkintä väestötietojärjestelmässä vaihtuisi ainakin osittain rekisteriksi sukupuoli-identiteeteistä. Rekisteri kuvaisi ihmisten subjektiivista kokemusta itsestään.

Valtion kannalta on kuitenkin tärkeää pitää kirjaa nimenomaan todennettavissa olevasta, biologisesta sukupuolesta, koska se vaikuttaa konkreettisesti valtion toimialaan kuuluviin asioihin kuten terveydenhuoltoon, sairastavuuteen, rikollisuuteen, työelämään jne. Sen sijaan kansalaisten sukupuolikokemus on heidän yksityisasiansa, joka ei kuulu valtion säädeltäviin tai kontrolloitaviin asioihin.

Biologinen sukupuoli muodostaa perustan esimerkiksi tasa-arvolaille, jonka yhtenä tarkoituksena on edistää naisten asemaa. Uuden lain myötä kuka tahansa biologinen mies voi muuttaa oikeudellisen sukupuolensa naiseksi. Sen myötä hän asettuu naiskiintiöihin, voi esiintyä naisten edustajana yhteiskunnallisessa keskustelussa ja voi osallistua naisurheiluun. Hän saa myös pääsyn biologisten naisten kehollisen yksityisyyden suojaksi asetetuille alueille kuten pukuhuoneisiin ja suihkutiloihin. Jos oikeudellisen sukupuolen käsite muutetaan tarkoittamaan väestöryhmän sijaan identiteettiä, miten biologisten naisten oikeuksia voidaan lainsäädännössä edistää?

Sukupuoli yhteiskuntajärjestyksen perustana

Sukupuoli on keskeinen yhteiskuntapoliittinen käsite, mutta mielikuvat tai tunteet eivät ole oikeutettu peruste ihmisoikeuksille, kuten Rhode Islandin sukupuoli- ja naistutkimuksen professori Donna M. Hughes (2021) toteaa:

Jokaisella ihmisellä on oikeus arvokkuuteen, kansalaisoikeuksiin ja ihmisoikeuksiin. Mutta oikeudet perustuvat lakeihin, totuuteen ja tieteelliseen todellisuuteen – – ei mielikuviin ja tunteisiin.

Hughes kritisoi pyrkimystä antaa yksilölle oikeus määrätä juridinen sukupuolensa omien tunteidensa ja kokemustensa perusteella, koska kansalaiset tällöin pakotetaan elämään mielikuvitusmaailmassa. Tämän mielikuvitusmaailman harhauttamiksi joutuneet nuoret voivat päätyä tuhoamaan terveyttään hormonihoidoilla ja leikkauksilla kuvitellessaan voivansa niiden avulla vaihtaa sukupuoltaan. Näin lapsille ja nuorille voidaan tuottaa korjaamatonta vahinkoa ja suurta kärsimystä.

Hughes kritisoi sitä, että subjektiiviseen kokemukseen perustuvaa sukupuolikokemusta ajavat poliittiset toimijat ”syöksyvät päätä pahkaa omaan valheelliseen mielikuvitusmaailmaansa – – jonka todellisia uhreja ovat todelliset lapset. Mielikuva sukupuolenvaihdon mahdollisuudesta, uskomus, että ihminen voi vaihtaa sukupuoltaan, joko miehestä naiseksi tai naisesta mieheksi, leviää ilman että sitä vakavasti kyseenalaistettaisiin.” (Hughes 2021)

Kun lainsäädännön perustana oleva biologinen sukupuoli muutetaan tarkoittamaan epämääräistä subjektiivista kokemusta tai mielikuvaa, saadaan sukupuolikäsitteen alle ujutettua yhteiskunnallinen toimintaohjelma, joka murtaa ydinperheen varaan rakentuvan inhimillisen lisääntymisen prosessin ja lasten kasvatuksen ja vie yhteiskuntaa atomistiseen suuntaan: yhteiskunnan perussoluksi tulevat yksinäiset ja irralliset yksilöt ydinperheen sijasta.

Määrittelemättömään subjektiiviseen kokemukseen perustuva sukupuolikäsitys pyritään tekemään yhteiskuntaelämän kulmakiveksi, jonka mukaan organisoidaan koko yhteiskuntajärjestys. Koetun sukupuolen (gender) käsitteestä on tarkoitus tehdä ”organisoiva periaate modernien yhteiskuntien koko yhteiskuntajärjestykselle ja kaikille yhteiskunnallisille instituutioille, ei pelkästään perheelle, vaan myös talouselämälle, politiikalle, uskonnolle, armeijalle, kasvatukselle ja lääketieteelle” (Lorber 2006: 448).

Kapea-alainen näkökulma

Lakiesityksen ja sen perustelujen yksi keskeinen ongelma on epäsuhta ehdotetun lakimuutoksen laaja-alaisuuden ja lain perusteluna toimivan tarkastelunäkökulman kapea-alaisuuden välillä: laki koskettaa kaikki yhteiskunnan jäseniä, mutta sitä perustellaan vain pienen vähemmistön oletettavasti saamasta hyödystä, ilman tutkimusnäyttöä. Esitetty laki merkitsee perustavanlaatuista muutosta koko yhteiskuntajärjestykseen, koska yhteiskuntajärjestyksen perustana oleva biologinen sukupuolijako naisiin ja miehiin on tarkoitus korvata hakijan subjektiiviseen kokemukseen ja todentamattomaan selvitykseen perustuvalla sukupuoli-identiteetillä. Vaikka laki vaikuttaa kaikkien yhteiskunnan jäsenten elämään, lain vaikutuksia tarkastellaan lähinnä vain kapeasti määritellyn ihmisryhmän näkökulmasta. Hallituksen tasa-arvo-ohjelman edellyttämää sukupuolivaikutusten arviointia ei ole pyynnöistä huolimatta toteutettu. Näin ollen lain vaikutukset erityisesti naisiin jäävät näkymättömiin.

Biologisen sukupuolikäsityksen korvaaminen sukupuoli-identiteetillä merkitsee naisten siirtämistä sivuosaan yhteiskunnassa. Naisten oikeuksien puolustaminen ei ole mahdollista, jos itse biologisen naisen käsite poistetaan lainsäädännöstä ja korvataan käsitteellä, johon sisältyy lisääntyvä määrä miehiä, jotka haluavat esiintyä naisten edustajina. Uuden lain myötä naiskiintiöihin voivat asettua kaikki biologiset miehet, jotka määrittelevät itsensä naiseksi mistä syystä tahansa.

”Vahvistettua sukupuolta olisi pidettävä henkilön sukupuolena lähtökohtaisesti myös esimerkiksi sovellettaessa tasa-arvolain kiintiösäännöstä.” (Lakiesityksen perustelut 92)

Tämä naisten erityistarpeita vähättelevä ja naisia dehumanisoiva lähestymistapa näkyy jo lakiesityksen kielessä, jossa naisesta puhumista vältellään ja biologisiin naisiin viitataan esimerkiksi termeillä kuten ”raskaana oleva” tai ”imettävä”.

Tähän asti yhteiskuntajärjestys on perustunut biologiseen sukupuolieroon, naisten ja miesten erilaiseen keholliseen rakenteeseen ja tehtävään ihmiskunnan lisääntymisjärjestelmässä. Biologisen sukupuolieron varaan rakentuvat erityisjärjestelyt ja yhdelle sukupuolelle osoitetut tilat ovat perusteltuja naisen lisääntymisbiologian haavoittuvuuden näkökulmasta: keskiverto mies on keskivertoa naista voimakkaampi ja pystyy tekemään naisen raskaaksi vastoin tämän tahtoa. Tämä on yksi syy siihen, että naiset tarvitsevat kehollisen yksityisyytensä ja turvallisuutensa suojaksi rakennettuja erityistiloja ja järjestelyjä, joihin on pääsy vain biologisilla naisilla. Pääsyä kyseisiin tiloihin ei Suomessa ole tähän asti yleensä säädelty, mutta tällaisen säätelyn tarve kasvaisi, jos lakiesitys hyväksyttäisiin, koska kuten muiden maiden esimerkit osoittavat, virallisen aseman saanut uusi sukupuoli-identiteettiin perustuva sukupuolikäsitys olisi omiaan murtamaan niitä vakiintuneita käytäntöjä, jotka tähän asti ovat suojelleet naisten kehollista yksityisyyttä ja turvallisuutta. Muissa maissa on esimerkiksi ilmennyt tapauksia, joissa naiseksi identifioituva biologinen mies on vaatinut pääsyä naisille tarkoitettuihin tiloihin ja sinne päästyään syyllistynyt seksuaaliseen väkivaltaan.  Sex Offender Identified as Woman to Access Women’s Shelter, Allegedly Raped a Female Resident – Reduxx

Vaikka laki muuttaa koko yhteiskuntajärjestyksen, lakiesityksen perusteluissa lain vaikutuksia tarkastellaan lähinnä vain kapea-alaisesti ymmärretyn sukupuolivähemmistön näkökulmasta. Laajat ihmisryhmät kuten biologiset naiset jätetään paljolti tarkastelun ulkopuolelle siitä huolimatta, että esitetty lakimuutos merkitsee biologisten naisten kehollisen yksityisyyden ja turvallisuuden edellytyksenä olevien järjestelyjen ratkaisevaa heikentämistä. Kehollisen yksityisyyden ja turvallisuuden tarve koskee kaikkia naisia, sekä sekulaareja että uskonnollisia. Uskonnollisten naisten kohdalla voi ongelma saada erityispiirteitä: lain perusteluissa ei esimerkiksi tarkastella asiaa konservatiivisten kristittyjen, juutalaisten tai musliminaisten näkökulmasta.

Lakiesityksen vaikutus lapsiin ja nuoriin

Lakiesityksen perusteluissa ei myöskään tarkastella lakiesityksen psykologista ja sosiologista vaikutusta lapsiin ja nuoriin. Yhteiskunnan virallisen sukupuolikäsityksen muutoksella tulee olemaan mittava vaikutus erityisesti lapsiin ja nuoriin, koska laki toimii yhteiskunnassa opettajan tavoin: se muokkaa yhteiskunnan jäsenten maailmankuvaa, eettisiä käsityksiä ja oikeustajua. Lapsille ja nuorille luodaan tämän lain välityksellä illuusio, jonka mukaan sukupuolta voi todella vaihtaa. Tämän illuusion kyseenalaistaminen muuttuu rangaistavaksi vihapuheeksi, joten sitä ei voida haastaa kouluissa tai yliopistoissa ilman, että sen haastaja joutuu vaikeuksiin urakehityksessään ja mahdollisuuksissaan. Näin lapsia ja nuoria estetään saamasta oman kehityksensä kannalta olennaista tietoa.  

Illuusio sukupuolen vaihdettavuudesta on jo nyt johtanut suuren määrän erityisesti teini-ikäisiä tyttöjä etsimään ongelmiensa ratkaisua sukupuolenkorjauksesta. He ovat kanavoineet erilaisista lähisuhdeongelmista tai varhaismurrosiästä johtuvan ahdistuksensa sukupuoliahdistukseen ja tehneet tämän illuusion pohjalta ratkaisuja, jotka ovat pahimmillaan tuhonneet heidän seksuaalisen toimintakykynsä ja lisääntymiskykynsä. Yhä useampi näistä nuorista on myös tullut julkisuuteen ja kertonut katuvansa niitä vaurioita, joita hormonihoidot ja sukupuolenkorjausleikkaukset ovat heidän keholleen aiheuttaneet. (Ks. esim. Samettiorkidea – YouTube)

Lakiesityksen perusteluissa pyritään kapea-alaisen oikeusajattelun perusteilla argumentoimaan, että oikeus oikeudellisen sukupuolen vaihtamiseen pitäisi ulottaa myös alaikäisiin nuoriin välittämättä siitä, että tutkimusten mukaan nuoren usein väliaikaisen sukupuoliahdistuksen sosiaalinen ja yhteisöllinen vahvistaminen voi johtaa transsukupuolisen sukupuoli-identiteetin jähmettymiseen nuoren pysyväksi identiteetiksi.

Harkinta-ajan lyhyys

Lakiesityksen ongelmia korostaa se, että alun perin kuuden kuukauden mittaiseksi suunniteltu harkinta-aika on supistunut 30 päivään.

Sukupuolen vahvistamista koskeva hakemus on tehtävä kirjallisesti Digi- ja väestötietovirastolle. Hakemuksen tultua vireille Digi- ja väestötietoviraston on viipymättä annettava hakijalle tietoa hakemuksen käsittelystä ja sukupuolen vahvistamisen oikeusvaikutuksista. Hakijan on nämä tiedot saatuaan kirjallisesti vahvistettava hakemuksensa, kuitenkin aikaisintaan 30 päivän kuluttua siitä, kun hakemus on tullut vireille. Digi- ja väestötietovirasto voi vahvistaa hakijan sukupuolen, kun hakija on vahvistanut hakemuksensa. Jos hakija ei ole vahvistanut hakemusta viimeistään kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun hakemus on tullut vireille, hakemus raukeaa. (Lakiesitys § 2)

Henkilö voi siis käytännössä vaihtaa sukupuoltaan edes takaisin parin kuukauden välein. Tämä ei ole pelkästään teoreettinen mahdollisuus. Skotlannissa eräs vanki toimi juuri näin: vaihtoi ensin sukupuolensa naiseksi ja vaati pääsyä naisten vankilaan. Sinne päästyään hän vaihtoi sukupuolensa mieheksi ja vaati pääsyä takaisin miesten vankilaan. Miesten vankilaan päästyään hän taas vaihtoi sukupuolensa naiseksi ja vaati pääsyä takaisin naisten vankilaan. (Joyce 2022: 166)

Sukupuolen vahvistamista koskeva laki merkitsee yhteiskunnan sääntöjen uudelleenkirjoittamista: laissa määritellään uudella tavalla, mitä tarkoittaa olla mies tai nainen. Tällä on mittavia vaikutuksia yhteiskuntaan, koska juridinen sukupuoli määrittää monilta osin yksilön paikan yhteiskuntajärjestyksessä.

Koska kyseinen lakiesitys toteutuessaan merkitsisi yhteiskunnan uudelleen organisointia subjektiivisen sukupuolikokemuksen perusteella, se vaatisi muutoksia lukuisissa muissa laeissa:

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki sukupuolen vahvistamisesta. Lailla kumottaisiin laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta. Lisäksi ehdotetaan muutettavaksi steriloimislakia, äitiysavustuslakia, kansaneläkelakia, lääketieteellisestä tutkimuksesta annettua lakia, raskauden keskeyttämisestä annettua lakia, väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista annettua lakia, kotikuntalakia, lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annettua lakia, vanhemmuuslakia, rikoslakia, vankeuslakia sekä tutkintavankeuslakia. (1)

Muutosehdotukset:

1. Oikeudellisen sukupuolen ei tulisi perustua sukupuoli-identiteettiin vaan biologiseen sukupuoleen. Perusteluina ovat seuraavat näkökohdat:  

1a) Lakiesityksen keskeinen ongelma on sen perustana oleva käsitesekaannus: sukupuolen käsitettä käytetään sekä biologisesta sukupuolesta että tunteeseen ja kokemukseen perustuvasta sukupuoli-identiteetistä. Tämän käsitesekaannuksen varjolla lainsäädännön perustana oleva biologinen sukupuolikäsitys korvataan subjektiiviseen kokemukseen perustuvalla sukupuoli-identiteetillä. Tämän seurauksena laista tulee epäjohdonmukainen tavalla, joka voi johtaa epäjohdonmukaiseen oikeuskäytäntöön.

1b) Sukupuoli-identiteetin käsitettä ei minkään maan lainsäädännössä ole onnistuttu täsmällisesti määrittelemään, eikä ole perusteltua säätää lakeja sellaisen ominaisuuden pohjalta, jonka tunnistamiseksi ei ole selkeitä kriteerejä. Vailla selkeitä kriteerejä tai epäjohdonmukaisten peruskäsitteiden varassa ei kaikkia kansalaisia oikeudessa kohdella yhdenvertaisesti.

1c) Sukupuoli-identiteetin pohjalta määräytyvä juridisen sukupuolen käsite mahdollistaa vilpilliset juridisen sukupuolen muutokset sukupuoli-identiteetin käsitteen epämääräisyyden ja todentamattomuuden takia. Vilpilliset juridisen sukupuolen muutokset voivat palvella rikollisia tarkoituksia ja vaarantaa haavoittuvien ihmisten turvallisuuden. Tällaisesta on paljon esimerkkejä maissa, joissa sukupuoli-identiteetin varaan rakentuva sukupuolikäsitys on omaksuttu lainsäädäntöön.

1d) Sukupuoli-identiteetin varaan rakentuva yhteiskuntajärjestys rajoittaa sanan- ja uskonnonvapautta, koska se pakottaa kaikki yhteiskunnan jäsenet mukautumaan juridiseen fiktioon, että mies voi todella muuttaa sukupuolensa naiseksi ja nainen mieheksi. Yhteiskunta pakottaa kaikki kansalaiset pitämään joidenkin ihmisten subjektiiviseen tunteeseen perustuvaa määritelmää todellisuudesta kaikkia sitovana. Näin ihmiset pakotetaan toimimaan vastoin havaintojaan ja biologisia tosiasioita. Sukupuolta koskeville subjektiivisille kertomuksille annetaan ehdottoman ja kyseenalaistamattoman totuuden asema; niitä ei ole sallittua kyseenalaistaa edes todennettavilla tosiasioilla. Näin heikennetään kansalaisten mahdollisuuksia saada tosiasioihin perustuvaa tietoa sukupuolikysymyksistä sekä kansalaisten oikeutta ottaa tosiasioiden pohjalta kantaa sukupuolikysymyksiin. Kaikkia niitä, jotka haastavat tämän juridisen fiktion, voidaan syyttää viharikoksesta.

1e) Subjektiiviseen kokemukseen perustuvan sukupuolikäsityksen varaan rakennettu yhteiskuntajärjestys ja virallinen tiedotus on suuri riski erityisesti haavoittuvassa asemassa oleville lapsille ja nuorille, koska lainsäädännöllä on yhteiskunnassa kasvattava vaikutus. Lakiesitykseen sisältyvä sukupuolioppi vetää todellisuuden maton lasten ja nuorten jalkojen alta, koska sen mukaan pojilla ja tytöillä ei ole mitään objektiivisesti tunnistettavia piirteitä, vaan sukupuoli perustuu subjektiiviseen tunteeseen. Lain luoma yhteiskuntailmapiiri ohjaa haavoittuvassa kehitysvaiheessa olevia lapsia ja nuoria kyseenalaistamaan oman sukupuolensa tavalla, joka häiritsee heidän kasvurauhaansa. Uuden lain luoma yhteiskuntailmapiiri pakottaa asiaa koskevaan kannanottoon monia sellaisia lapsia ja nuoria, jotka eivät asiaa muuten pohtisi. Näin se lisää hyvin todennäköisesti myös sukupuoliahdistuneiden nuorten määrää, koska nuoret ovat vaikutukselle alttiita. Heidän haavoittuvan elämäntilanteensa ja vaikeiden lähisuhdekokemustensa aiheuttama ahdistus voi kanavoitua sukupuoliahdistukseen, kun asiaa toistuvasti otetaan esille. Tämän seurauksena monet haavoittuvassa asemassa olevat nuoret alkavat uskoa voivansa ratkaista ongelmansa sukupuolenvaihdoksen avulla. Osa näistä nuorista päätyy terveyttään vahingoittaviin hormonihoitoihin ja leikkauksiin, jotka vaurioittavat heidän seksuaalista toimintakykyään ja lisääntymiskykyään ja tekevät heistä elinikäisiä potilaita. Monet näistä nuorista myöhemmin katuvat niitä peruuttamattomia muutoksia, joita lääketieteellinen sukupuolenkorjaus on heidän keholleen aiheuttanut.

1e) Lakiesitys heikentää vanhempien kasvatusoikeutta ja jättää siten lapset suojattomiksi ulkoapäin tulevalle manipulaatiolle. Ainoastaan biologisen sukupuolen pohjalta rakentuva oikeudellinen sukupuolikäsitys turvaa biologisten vanhempien oikeuden lapsiinsa ja lasten oikeuden isään ja äitiin ja estää valtion valtaa ulottumasta perheen sisäiseen elämään. Äidin ja isän kategoriat ovat sidoksissa naisen ja miehen kategorioihin, joten biologisen sukupuolikategorian syrjäyttäminen laista kyseenalaistaa samalla biologisten äidin ja isän luontaisen oikeuden lapsiinsa. Ulkomailla on sukupuoli-identiteetin varaan rakentuvan lainsäädännön omaksumisen myötä dokumentoitu tapauksia, joissa valtio on pyrkinyt kontrolloimaan perheen sisäistä (sukupuolta koskevaa) puhetta ja kriminalisoinut sen, että vanhemmat haastavat lapsensa epäkypsiä ratkaisuja. Lapsia ja nuoria on jopa otettu huostaan, jos vanhemmat ovat yrittäneet suojella lapsiaan peruuttamattomilta ratkaisuilta, jotka olisivat vaurioittaneet heidän terveyttään ja tuhonneet heidän mahdollisuutensa myöhemmin saada lapsia ja perustaa perhe. Vaikka tämä lakiesitys ei koske lääketieteellisiä hoitoja vaan juridista sukupuolta, lainsäätäjien on hyvä tiedostaa, että maailmalta löytyy esimerkkejä siitä, miten sukupuolikäsityksen muutosliike on vaikuttanut siihen, että lapsia on ohjattu hormonihoitoihin ja leikkauksiin vastoin vanhempiensa tahtoa.  

2. Juridisen sukupuolen muutoksia ei tulisi sallia sukupuoli-identiteetin perusteella vaan ainoastaan lääketieteellisillä perusteilla intersukupuolisille henkilöille. Sukupuolen oikeudellisen muutoksen edellytyksenä tulisi olla psykiatriseen tutkimusjaksoon sisältyvä vähintään kahden vuoden harkinta-aika, jonka aikana oikeudellisen sukupuolen muutosta hakeva on elänyt sukupuolessa, jonka mukaisesti hän haluaa korjata oikeudellisen sukupuolensa. Juridinen sukupuolenvaihdos tulisi tehdä riippuvaiseksi lääketieteellisestä arviosta.

Perusteluina ovat seuraavat näkökohdat:

2a) Sukupuoli-identiteetti on subjektiiviseen kokemukseen liittyvä asia, jonka rekisteröiminen ei ole valtion tehtävien kannalta tarpeellista. Henkilön omaa sukupuolikokemusta koskevan selvityksen luotettavuutta tai vilpittömyyttä ei ole mahdollista todentaa. Yhteiskuntaa ei ole mielekästä järjestää sellaisen ominaisuuden pohjalta, joka ei ole todennettavissa eikä edes täsmällisesti määriteltävissä.

2b) Kenelläkään ei ole oikeutta siihen, että hänen todentamattomat kertomuksensa otetaan yhteiskuntajärjestyksen perustaksi. Yhteiskuntajärjestyksen tulee perustua todennettaviin tosiasioihin, ei subjektiivisiin mieltymyksiin.

2c) Mahdollisuus vaihtaa oikeudellista sukupuolta 30 päivän harkinta-ajan jälkeen, tekee mahdolliseksi toistuvat oikeudellisen sukupuolenvaihdokset, jotka kuormittavat järjestelmää ja lisäävät viranomaisten työtä. Kun henkilö saa aina uuden henkilötunnuksen jokaisen sukupuolenvaihdoksen myötä, hän pystyy myös helpommin peittämään mahdollisen rikollisen toimintansa jäljet. Vanki, joka haluaa sabotoida vankilajärjestelmää, voi aiheuttaa kohtuuttomasti rasitteita viranomaisille mielivaltaisella toiminnallaan.

2d) Henkilölle, joka haluaa sukupuolenvaihdosta lääketieteellisistä syistä, on tarjottava mahdollisuutta käydä asiantuntijoiden kanssa läpi syitä, jotka saavat hänet haluamaan muutosta oikeudelliseen sukupuoleensa.

2e) Yhä useampi detransitioituja (sukupuolenvaihdostaan katuva) on tullut julkisuuteen ja kritisoinut sitä, että heidät ohjattiin liian nopeasti sosiaaliseen sukupuolenvaihdokseen, hormonihoitoihin ja leikkauksiin, joita he nyt katuvat. Heidän tarvitsemansa terapia korvattiin sukupuolenvaihdoksella ja näin varsinaiset ongelmat jäivät käsittelemättä.

3. Ainoastaan biologisille naisille tulee sallia pääsy naisten kehollisen yksityisyyden ja turvallisuuden suojaksi rakennettuihin tiloihin (pukuhuoneisiin, suihkutiloihin, turvakoteihin, naisvankiloihin): Ainoastaan biologisille naisille tulisi sallia osallistuminen naisten urheiluun tai asettuminen naiskiintiöihin.

Perusteluina ovat seuraavat näkökohdat:

3a) Lakiesitys loukkaa erityisesti biologisten naisten oikeuksia, jotka ovat elintärkeitä sekä naisten henkilökohtaisen koskemattomuuden että yleensä yhteiskuntajärjestyksen kannalta, koska naiset ovat biologisen sukupuolensa osalta alttiimpia seksuaaliselle väkivallalle ja häirinnälle.

3b) Subjektiiviseen sukupuoli-identiteettiin perustuva sukupuolikäsitys poistaa biologisten naisten kategorian ja naisille pitkän ihmisoikeustaistelun perusteella hankitut oikeudet heidän kehollista yksityisyyttään ja turvallisuuttaan suojeleviin tiloihin ja järjestelyihin, koska oikeudellisesti naisten kategoriaan saa pääsyn jokainen biologinen mies, joka identifioituu naiseksi. Biologiset miehet ovat sata kertaa todennäköisemmin seksuaalirikosten tekijöitä ja naiset ovat useimmiten heidän uhrejaan. Naisten kehollisen yksityisyyden ja turvallisuuden loukkaukset saavat näin lain suojan ja biologisten naisten pyrkimykset puolustaa kehollista yksityisyyttään ja turvallisuuttaan voidaan tulkita viharikokseksi.

3c) Suomi on onnistunut luomaan tasa-arvoisen yhteiskunnan, jossa naiset ovat edustettuna yhteiskunnallisessa keskustelussa. Osa tätä kehitystä ovat olleet mm. sukupuolikiintiöt. Naisille tarkoitetut kiintiöt on säilytettävä ainoastaan biologisille naisille kuuluvina, jotta naisten ääni tulee asianmukaisesti edustetuksi yhteiskunnan eri tasoilla. Biologiset naiset ovat historiansa aikana olleet sorron ja syrjinnän kohteena juuri lisääntymiseen liittyvän biologisen rakenteensa ja haavoittuvuutensa takia ja siksi ainoastaan he itse pystyvät asianmukaisesti puolustamaan oikeuksiaan. Naisiksi identifioituvien miesten pyrkimys esiintyä naisten edustajina on uusi tapa marginalisoida naiset ja sivuuttaa heidän näkökulmansa. Jos naiseus olisi pelkkä identiteetti, miksi tasa-arvon puolesta on täytynyt edes kamppailla? 

4. Jo nyt tulee varautua siihen, että keskustelu lakiesityksen ulottamisesta alaikäisiin saattaa tulla ajankohtaiseksi eduskunnassa. Sukupuolen juridista muutosta ei tulisi sallia alaikäisille vedoten heidän kokemaansa sukupuoliahdistukseen tai sukupuoliristiriitaan, koska lasten ja nuorten transsukupuolisen sukupuoli-identiteetin tukeminen on omiaan lukitsemaan heidän identiteettinsä, vaikka muuten kyseessä olisi ohimenevä vaihe heidän kehityksessään.

Perusteluina ovat seuraavat näkökohdat:

4a) Nuorten kokeman sukupuoliahdistuksen syyt ovat osittain tiukoissa sukupuolistereotypioissa. Feminiininen poika tai maskuliininen tyttö ei tule hyväksytyksi ja arvostetuksi omana itsenään. Tällaiselle ihmiselle tarjotaan nykyään sukupuolenvaihdoksen mahdollisuutta sen sijaan, että pyrittäisiin vahvistamaan hänen omanarvontuntoaan ja itsetuntoaan feminiinisenä poikana tai maskuliinisena tyttönä. Sukupuolenvaihdoksen yleistyminen omalta osaltaan vahvistaa sukupuolistereotypioita, tiukentuneet sukupuolistereotypiat lisäävät sukupuoliahdistuneiden nuorten määrää, joita ohjataan sukupuolenvaihdokseen jne. Näin on syntynyt pahanlaatuinen kehä, jossa kulttuuriset stereotypiat tiukkenevat ja koettu sukupuoliristiriita lisääntyy.  

4b) Osalla sukupuoliristiriitaa kokevista nuorista sukupuoliristiriita on syntynyt suhteellisen äkillisesti tavalla, jossa on merkkejä sosiaalisesta tartunnasta. Tällaisen nuoren kohdalla koettu sukupuoliristiriita on tavallisesti vain ohimenevä vaihe, joka useimpien kohdalla menee ohi murrosiän hormonaalisen kehityksen myötä. Murrosiän hormonaalinen kehitys auttaa nuorta sopeutumaan omaan keholliseen sukupuoleensa. Mutta jos sukupuoliristiriitaa vahvistetaan sosiaalisella transitiolla, oikeudellisella sukupuolen vahvistamisella tai hormonihoidoilla, nuorten muuten ohimenevä sukupuoliristiriita voi jähmettyä hänen pysyväksi identiteetikseen.

4c) Tutkimusten mukaan sosiaalinen transitio saattaa jähmettää nuoren muuten ohimenevän sukupuoliristiriidan pysyväksi identiteetiksi. Oikeudellinen sukupuolenvaihdos on vahva muoto sosiaalista transitiota. Vaikka nuoret myöhemmin katuisivat sukupuolenvaihdostaan ja haluaisivat palata elämään alkuperäisessä sukupuolessaan, nuorten saattaa tässä tilanteessa olla vaikeata myöntää erehtyneensä ja palata elämään alkuperäisessä sukupuolessaan, vaikka hän sitä haluaisikin.

4d) Kun nuoren transsukupuolista sukupuoli-identiteettiä on vahvistettu sosiaalisella transitiolla tai oikeudellisen sukupuolen muutoksella, nuoreen kohdistuu lisääntyvä sisäinen ja ulkoinen paine turvautua hormihoitoihin ja leikkauksiin, jotka vaurioittavat hänen seksuaalista toimintakykyään ja lisääntymiskykyään. Hormonihoitojen ja sukupuolenkorjausleikkausten tarjoaminen sukupuoliristiriitaa kokeville nuorille on epäeettistä sikäli, että koettu sukupuoliristiriita olisi muuten ehkä vain ohimenevä vaihe nuoren elämässä. Nuorella ei ole edellytyksiä antaa näihin hoitoihin informoitua suostumustaan. Nuorten on vaikea hahmottaa sukupuolenkorjaushoitojen pitkäaikaisvaikutuksia, joista edes asiantuntijoilla ei tällä hetkellä ole käytössään luotettaviin pitkäaikaistutkimuksiin perustuvaa tutkimustietoa. Kyseessä olevat hoidot ovat kokeellisia, joten niiden osalta nuoret toimivat lääkeyhtiöiden koekaniineina.

4e) Lasten ja nuorten on vaikea tehdä päätöksiään pitkän tähtäimen näkökulmasta. Ihmisaivojen kehitys jatkuu aina 25-vuoden ikään saakka. Tässä iässä monet lääketieteellisen sukupuolenvaihdoksen kokeneet nuoret alkavat katua päätöstään tiedostaessaan kokonaisvaltaisemmin ne monet tavat, joilla sukupuolenkorjaushoidot vaikeuttavat ja rajoittavat heidän aikuiselämäänsä.

Muutosehdotusten yksityiskohtaiset perustelut

1. Lakiesitys perustuu käsitesekaannukseen.

Lakiesityksen keskeinen ongelma on se, että vaikka kyseessä on laki sukupuolen vahvistamisesta, itse sukupuolen käsitettä ei lakiesityksen perusteluissa määritellä: sitä käytetään epäselvästi ja ristiriitaisesti. Sukupuoli-identiteetin käsite puolestaan määritellään kehäisesti vetoamalla määrittelemättömään sukupuolen käsitteeseen.

1. 1. Sukupuoli-identiteetti määritellään kehäisesti

Juridisen sukupuolen vahvistamisen perustaksi asetettavaa sukupuoli-identiteetin tai sukupuolikokemuksen käsitettä ei määritellä muuta kuin vetoamalla tasa-arvolain määritelmään, jonka mukaan ”sukupuoli-identiteetillä tarkoitetaan henkilön kokemusta omasta sukupuolestaan” (9). Tässä sisäisesti kehäisessä määritelmässä sana sukupuoli esiintyy määritelmän molemmilla puolilla: sekä määriteltävänä että määrittelijänä: “’Sukupuoli-identiteetillä’ tarkoitetaan henkilön kokemusta omasta sukupuolestaan”.

Sama kehäisyyden ongelma vaivaa lakiesityksen perusteluissa viitattujen Yogyakartan periaatteiden määritelmää: “Sukupuoli-identiteetin ymmärretään viittaavan kunkin henkilön syvästi koettuun sisäiseen ja yksilölliseen kokemukseen sukupuolesta, joka saattaa vastata tai olla vastaamatta hänen syntymässä määritettyä sukupuoltaan – –.”

Yogyakartan periaatteiden määritelmä sukupuoli-identiteetistä ei kerro mitään siitä, mistä tämä sisäinen kokemus tai tunne tulee, mikä on sen suhde kehoomme. Se ei kerro, miksi juuri tämä sisäinen tunne kaikkien ihmisten sisäisten tunteiden joukossa on niin tärkeä, että sitä pitää erityisesti suojella juridisesti. Jää epäselväksi, miksi tällaisella tunteella olisi väliä, jos mieheksi tai naiseksi olemisella ei ole merkitystä (Joyce 2022: 205).

Lain keskeiset ongelmat nousevat sen ydinkäsitteiden määrittelemättömyydestä ja näin aiheutuvasta käsitesekaannuksesta. Biologiassa ihmisen sukupuolella tarkoitetaan lisääntymiseen liittyvää ihmiskehon rakenteellista taipumusta kehittää joko suuria tai pieniä sukusoluja, joko munasoluja tai siittiöitä. Joillakin ihmisillä biologisen sukupuolen kehityksessä on saattanut olla häiriöitä, minkä seurauksena heidän kehossaan saattaa olla rakenteellisia taipumuksia kehittää molempien sukupuolten sukusoluja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että he olisivat kolmatta sukupuolta, koska ihmisen lisääntymisen näkökulmasta sukupuolia on vain kaksi ja ihmisen lisääntyminen perustuu suuren ja pienen sukusolun yhtymiseen. Käytännössä kenenkään ihmisen keho ei tuota molempia sukusoluja. 

Ihmiskehon rakenteeseen kuuluva biologinen taipumus kehittää joko suuria tai pieniä sukusoluja ei ole riippuvainen ihmisen sisäisistä tuntemuksista eivätkä ihmisen sisäiset tuntemukset tai kokemukset koskaan tuota ihmisessä uusia sukupuoliominaisuuksia tai millään tavalla vaikuta biologiseen sukupuoleen. Niinpä ei ole perusteltua korvata yhteiskuntajärjestyksen perustana olevaa sukupuolijakoa biologisiin miehiin ja naisiin ihmisen subjektiivisten sukupuolikokemusten tai kertomusten varaan rakentuvilla epämääräisillä sukupuoli-identiteeteillä, joita ei minkään valtion lainsäädännössä ole onnistuttu täsmällisesti määrittelemään. Sukupuolikokemusten tai -kertomusten merkitystä, aitoutta tai vilpittömyyttä ei voida todentaa, mutta biologinen sukupuoli on lääketieteellisesti todennettava tosiasia.’

1.2. Peruskäsitteiden monimerkityksisyys

Lakiesityksen perustana on käsitys, jonka mukaan yksilön juridinen sukupuoli määrittyy hänen sisäisen kokemuksensa tai henkilökohtaisen kertomuksensa perusteella, sen sijaan, että yhteiskuntajärjestys perustuisi biologisen sukupuolen varaan. Sukupuolen ajatellaan määrittyvän henkilön subjektiivisen tilan tai sisäisen kokemuksen perusteella, ei ulkoisten biologisten tuntomerkkien pohjalta, kuten lakiesityksen perusteluissa todetaan: ”sukupuoli-identiteetti on aina yksilöllinen eikä se välttämättä ole sama kuin henkilölle syntymässä määritelty sukupuoli. Syntymässä miespuoliseksi määritelty henkilö voi kokea olevansa nainen tai naispuoliseksi määritelty henkilö voi kokea olevansa mies” (Lakiesityksen perustelut, 9-10). Sukupuoli-identiteetin kuvataan olevan ”syvä ja pysyväisluonteinen kokemus” (10).

Lakiesityksessä ja sen perusteluissa käytetään sanoja “sukupuoli”, ”mies” ja ”nainen” tarkoittamaan kahta täysin eri asiaa: syntymähetkellä havaittua muuttumatonta biologista sukupuolta ja myöhemmin julistettua identiteettiä tai kokemusta. Väitetään, että miespuolisina syntyneet ihmiset, jotka identifioituvat tytöiksi tai naisiksi, muuttavat näin sukupuoltaan (ja päinvastoin naispuolisina syntyneet ihmiset, jotka identifioituvat pojiksi tai miehiksi). Naisiksi identifioituvat biologiset miehet ovat lakiesityksen mukaan kirjaimellisesti naisia, ja heillä on oikeus käyttää naisille tarkoitettuja tiloja ja asettua naisille tarkoitettuihin sukupuolikiintiöihin (92). Lakiesityksen perustelujen mukaan sukupuoli-identiteettikokemus ei kuitenkaan rajoitu näihin kahteen vaihtoehtoon. ”Henkilö voi myös kokea olevansa esimerkiksi sukupuoleton tai osittain nainen ja osittain mies.” (9-10)

Johdonmukaisen lainkäytön kannalta on kuitenkin ongelmallista, että sanat mies ja nainen voivat tarkoittaa kahta täysin eri asiaa: sekä biologista sukupuolta että sukupuoli-identiteettiä. Todellisuudessahan ihmisen biologinen sukupuoli ja hänen tunteeseen tai kokemukseen perustuva sukupuoli-identiteettinsä ovat eri asioita ja näiden kahden toistensa kanssa ristiriitaisen sukupuolikäsityksen pohjalta muodostettu laintulkinta voi johtaa ristiriitaisiin tuloksiin.

Lakiesityksen määritelmä sukupuoli-identiteetistä jää sisällyksettömäksi ja epämääräiseksi, koska itse sukupuolen käsite on jätetty määrittelemättä ja koska toistuvasti korostetaan sukupuolikokemuksen yksityisyyttä ja subjektiivisuutta: ”Sukupuoli-identiteetti on yksilöllinen ja henkilökohtainen kokemus, joka ei aina vastaa stereotyyppistä tai binääristä käsitystä sukupuolesta.” (89)

Mitä sitten on se ”yksilöllinen ja henkilökohtainen kokemus”, jonka pohjalta ihminen kokee itsensä joko mieheksi tai naiseksi? Sikäli kuin kyseessä on täysin subjektiivinen, sisäinen kokemus, sille ei pystytä antamaan mitään objektiivisesti todennettavia kriteerejä. Niinpä kaksi eri ihmistä, jotka molemmat sanovat ”kokevansa itsensä naiseksi”, saattavat kokea itsensä täysin eri tavoilla, vaikka he käyttävätkin kokemuksestaan samaa nimitystä.

Koska kyseessä on sisäinen kokemus, on vaikea tai mahdotonta tietää, mitä toinen ihminen sukupuolikokemuksellaan tarkoittaa. Niinpä tämän ajattelutavan mukaan sukupuolia ei olekaan kaksi, vaan yhtä monta kuin on olemassa ihmisten erilaisia tapoja kokea sukupuolensa: periaatteessa jokainen ihminen saattaa kokea sukupuolensa ainutlaatuisen yksilöllisellä tavalla. Jos sukupuoli samaistetaan ihmisten vaihteleviin kokemuksiin, koko sukupuolen käsite menettää merkitystään, koska emme voi tietää kenenkään kahden ihmisen käyttävän sukupuolen käsitettä samassa merkityksessä.

Sukupuoli-identiteetin varaan rakentuva lainsäädäntö on paitsi epäselvä, myös epäjohdonmukainen. Kuten edellä todettiin, laissa sukupuolen vahvistamisesta on sukupuoli-identiteetin käsite määritelty sisäisen kehämääritelmän avulla, jossa käsite määritellään oman nimityksensä avulla.

Lakiesityksessä jää täysin määrittelemättä, mitä tarkoittaa tuntea itsensä mieheksi tai naiseksi. Poliittisen filosofian tutkija Rebecca Reilly-Cooper (2016) kysyy: Mikä on se erityinen tunne, jonka pohjalta ihminen tietää olevansa mies, nainen tai jotakin muuta? Kukaan ei ole toistaiseksi antanut määritelmää tälle tunteelle, vaikka sen pohjalta halutaan säätää lakeja. Miten voidaan säätää lakeja suojelemaan sukupuoliominaisuutta, jota lainsäätäjät eivät pysty määrittelemään?

1.3. Lain väärinkäytön mahdollisuus

Koska lakiesityksen perustana olevat sukupuolen ja sukupuoli-identiteetin käsitteet jäävät määrittelemättä tai kehäisten määritelmien varaan, oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen perustana olevan ”selvityksen sisällölle ei voida asettaa tarkempia vaatimuksia” (89). Sukupuolen vahvistaminen tämän lain perusteella perustuu hakijan selontekoon, jonka arvioimiseksi ei ole tarkkoja kriteerejä. ”Edellytyksenä ei olisi, että henkilö selvityksessään ilmaisee kokevansa olevansa juuri transsukupuolinen, vaan henkilöllä voi olla muunkinlainen identiteettikokemus.” (89)

On huomattava, että internetissä on jo yli tuhat erilaista ”sukupuolta” ja uusia ”sukupuolia” tulee koko ajan lisää. Mitä siis voisi todellisuudessa tarkoittaa tai miten voitaisiin koskaan onnistua tekemään juridisesti oikeutta henkilön koetulle sukupuolelle? Miten voidaan koskaan onnistua lainsäädännössä huomioimaan kaikki mahdolliset sukupuoli-identiteetit ja kokemukset, jos tälle tielle lähdetään? Tai miten voidaan koskaan tehdä oikeutta ihmisten erilaisille sukupuoli-identiteeteille, kun peruskäsitteitä ei pystytä edes yleisellä tasolla määrittelemään.

Lakiesityksen perusteluissa myönnetään tällaisen epämääräisen lain väärinkäytön mahdollisuus: ”Sukupuolen vahvistamisen helpottamisen voi arvioida lisäävän mahdollisuutta menettelyn väärinkäytöksille. Cis-henkilö voisi esimerkiksi pyrkiä käyttämään menettelyä väärin tavoitellakseen omaa etuaan tai välttääkseen tiettyä velvollisuutta kuten asevelvollisuutta. Se saattaisi myös mahdollistaa tilanteen, jossa henkilö vahvistaa sukupuolensa toistuvasti häivyttääkseen todellisen henkilöllisyytensä rikollisessa tarkoituksessa. Ehdotetun lain vaikutukset sääntelyn kohderyhmälle on kuitenkin arvioitu olevan huomattavia verrattuna sen mahdollisiin kielteisiin vaikutuksiin.” (66)

Todellisuudessa arvioitujen hyötyjen huomattavuus jää lakiesityksen perusteluissa epämääräisen retoriikan tasolle, kun taas haitat ovat ilmeisiä ja todennettuja: naisten kehollisen yksityisyyden ja turvallisuuden loukkaukset, naiskiintiöiden ja yleensä naisten oikeuksien murentuminen sen myötä, että kuka tahansa biologinen mies voi muuttaa sukupuolensa naiseksi, sananvapauden ja uskonnonvapauden rajoitukset, lasten sukupuolihämmennyksen lisääntyminen. Mikä on se todennettu tutkimusaineisto, joka osoittaa lakiesityksen hyödyt?

Lakiesityksen perustelujen mukaan uusi laki tulee yksinkertaistamaan henkilöaseman virallisia muutoksia koskevaa menettelyä. Psykiatrisia raportteja ei enää tarvita. Jokainen henkilö voi vastata itse määrittelemällään tavalla henkilöasiakirjoissa olevaan kysymykseen sukupuolesta.

On kuitenkin huomattava, että vaikka laki sukupuolen vahvistamisesta saattaa helpottaa virkamiesten työtä alkuvaiheessa niiden henkilöiden osalta, jotka haluavat muuttaa sukupuoltaan, se vaikeuttaa työtä kaikissa myöhemmissä vaiheissa, kun virkamiesten on käsiteltävä lain aiheuttamia ongelmia. Ensinnäkin voi tulla paljon turhia sukupuolenvaihdoksia. Toiseksi lain perusteluissa myönnetään, että ”saatujen asiantuntija-arvioiden mukaan on mahdollista, että joissakin tapauksissa helpottunut sukupuolen vahvistamisprosessi saattaa lisätä sukupuolenkorjaushoitoihin hakeutumista” (60). Valtion on sitten käsiteltävä niiden nuorten ongelmia, jotka ovat tehneet kypsymättömiä valintoja ja tuhonneet kehonsa terveyttä hormonien ja sukupuolileikkausten avulla. Heistä tulee lääketieteellistä hoitoa tarvitsevia potilaita koko loppuelämänsä ajaksi. Valtion on myös ratkaistava monimutkainen tehtävä suojella biologisia naisia seksuaalirikollisilta ja muilta ihmisiltä, jotka käyttävät sukupuolen vahvistamisesta annettua lakia väärin saadakseen pääsyn tiloihin, jotka on tarkoitettu naisten kehollisen yksityisyyden suojaksi

2. Lakiesitys loukkaa naisten oikeuksia

Lakiesitys muuttaisi radikaalisti yhteiskuntajärjestyksen perustana olevan sukupuolikäsityksen. Ihmisen oikeudellinen sukupuoli ei määräytyisi biologisten tosiasioiden perusteella vaan sen mukaan, mitä ihminen kokee ja tuntee, tai minkälaisen kertomuksen hän kertoo sukupuoli-identiteetistään.

Sikäli kuin laki poistaisi oikeuskäytöstä naisen käsitteen sen biologisessa merkityksessä, tulee mahdottomaksi ylläpitää naisille erotettuja, turvattuja alueita, joihin ainoastaan biologisilla naisilla olisi pääsy. Sukupuolen vahvistamista koskeva laki määrittelee naiseuden sisäiseksi kokemukseksi, joka perustuu kunkin yksilön subjektiiviseen tuntemukseen. Niinpä yksilö, jolla on miehen keho ja joka väittää kokevansa itsensä naiseksi, voi julkisessa keskustelussa esiintyä naisten edustajana ja päästä kaikkiin naisille erotettuihin tiloihin, pelkästään naisille tarkoitettuihin kokoontumisiin, konferensseihin, yhteisöihin, turvakoteihin ja pukuhuoneisiin. Vankilassa ”oikeudellinen sukupuoli on lähtökohtaisesti osastosijoittelun perustana” ja henkilöä ”tulee kohdella oikeudellisen sukupuolen mukaisesti erilaisia henkilöön kohdistuvia tarkastuksia toteuttaessa” (53). Oletettavasti samaa periaatetta sovelletaan myös yleisemmin yhteiskunnassa.  

Biologiset naiset, jotka ovat tulleet miesten pahoinpitelemiksi tai raiskaamiksi, eivät voi enää turvautua erityisesti heille varattuihin paikkoihin ja kokea olevansa turvassa biologisilta miehiltä. Tytöt ja naiset joutuvat biologisten miesten seksuaalisen ahdistelun kohteeksi naisten vankiloissa ja jopa koulun tyttöjen suihkutiloissa. Kun käsitteet “nainen” ja “tyttö” irrotetaan biologisista tosiasioista ja tehdään kokonaan riippuvaisiksi subjektiivisesta itsemäärittelystä, on yhä vaikeampaa ottaa yhteiskunnallisissa järjestelyissä huomioon naisten ja miesten välisiä biologisia eroja ja ylläpitää käytäntöjä, joiden avulla naiset voivat suojella itseään.

Uutta lakia puolustetaan itsemääräämisoikeuden ja yhdenvertaisuuden nimissä. ”Yleisesti esityksen arvioidaan parantavan oikeutta syrjimättömyyteen, kun henkilön oikeudellinen sukupuoli saatetaan vastaamaan hänen sukupuoli-identiteettiään ja ulkoista olemustaan.” (66) Todellisuudessa laki ei saata oikeudellista sukupuolta vastaamaan henkilön ulkoista olemusta, koska kuka tahansa mies voi vaihtaa oikeudellisen sukupuolensa naiseksi tekemättä mitään muutoksia ulkoisessa olemuksessaan. Laki ei myöskään saata oikeudellista sukupuolta vastaamaan henkilön sukupuoli-identiteettiä, koska oikeudellinen sukupuoli määräytyy henkilön oman selvityksen pohjalta, jonka vilpittömyyttä ja totuudenmukaisuutta ei viranomaisilla ole mitään tapaa tarkistaa.

Uusi laki loukkaa sekä yhdenvertaisuutta että itsemääräämisoikeutta. Periaate, jonka mukaan ihmisiä on kohdeltava kaikissa tilanteissa sen sukupuolen edustajina, johon he kertovat kuuluvansa, ei ole ihmisoikeus, vaan syrjivä periaate, jonka seurauksena ”kaikki muut menettävät oikeutensa yhdelle sukupuolelle omistettuihin tiloihin, palveluihin ja toimintoihin”, kuten The Economist -lehden toimittaja ja tietokirjailija Helen Joyce huomauttaa (Joyce 224).

Lain perusteluissa vedotaan Yogyakartan periaatteisiin, joiden laatijoihin kuuluva ihmisoikeuslainsäädännön professori Robert Wintemute myöntää, että niitä luotaessa ei otettu huomioon naisten oikeuksia eikä ongelmia, joita syntyy, kun biologiset miehet vaativat pääsyä naisten tiloihin. Wintemute olisi nyt taipuvainen muuttamaan joitakin osia Yogyakartan periaatteista, koska hän tiedostaa, ettei hän “ottanut huomioon”, että transnaiset, joilla on edelleen miespuoliset sukupuolielimet, pyrkivät naisille tarkoitettuihin tiloihin, ja sanoo: “Keskeinen tekijä mielipiteeni muuttumisessa on ollut naisten kuunteleminen.” (The trans rights that trump all | Julie Bindel and Melanie Newman | The Critic Magazine)

Salliessaan sukupuolen rekisteröinnin yksilön toiveiden mukaan laki luo uusia syrjinnän muotoja biologisia tyttöjä ja naisia kohtaan, joilta riistetään oikeus keholliseen yksityisyyteen ja turvallisuuteen. Kun biologinen sukupuoli korvataan subjektiivisiin tunteisiin perustuvalla sukupuoli-identiteetillä tytöt ja naiset poistetaan omana, pojista ja miehistä erillisenä ryhmänään. Tällä tavoin ohitetaan tyttöjen ja naisten oikeudet tiloihin ja erityisjärjestelyihin heidän yksityisyytensä suojelemiseksi.

Sukupuolikäsityksen muuttuessa myös yhteiskunnan käytännöt ennen pitkää muuttuvat niin, että naisille tarkoitettuihin tiloihin pääsee jokainen biologinen mies, joka määrittelee itsensä naiseksi. Tämä vaarantaa naisten turvallisuuden, koska miehet ovat sata kertaa todennäköisemmin seksuaalirikoksen tekijöitä kuin naiset ja heidän uhreinaan ovat useimmiten naiset (Joyce 2022: 156). Tällainen järjestely vahingoittaa suhteettomasti naisia, ja on siksi lainvastaista syrjintää.

2.1. Muiden maiden kokemuksia lain vilpillisestä käytöstä

Muiden maiden kokemukset osoittavat, että virallisen sukupuolikäsityksen muuttaminen subjektiiviseen kokemukseen perustuvaksi heikentää naisten turvallisuutta. Kaikki lain edellyttämät ”selvitykset” sukupuolikokemuksesta eivät ole vilpittömiä. Vai miten on tulkittava se, että Englannin vankiloissa vuoden 2017 lopulla tiedossa olleista 125 transsukupuolisesta vangista kuusikymmentä oli seksuaalirikoksiin syyllistyneitä transnaisia (naisiksi identifioituvia biologisia miehiä)? Tämä on prosentuaalisesti paljon suurempi osuus kuin miesvankien keskuudessa yleensä, joista seksuaalirikollisia oli yhdeksäntoista prosenttia. (Joyce 2022: 156)

Britannian vankilanjohtajien yhdistyksen (Prison Governers Association) puheenjohtaja Andrea Albutt sanoi kesäkuussa 2018:

Olen nähnyt, että naiset tuntevat transsukupuolisten vankien läsnäolon hyvin uhkaavaksi. Naisvangit ovat hyvin haavoittuvia. (Governors fight putting trans inmates in women’s jails | News | The Times)

Vankiloiden uudistamista ajavan Howard League -järjestön Frances Crook on sanonut olevansa huolissaan siitä, että

jotkut miehet, jotka ovat syyllistyneet äärimmäiseen väkivaltaan ja naisiin kohdistuvaan seksuaaliseen väkivaltaan, ovat löytäneet uuden tavan harjoittaa aggressiota naisia kohtaan. (Trans women convicted as men may attack vulnerable inmates | Daily Mail Online)

Britannian psykologiyhdistys (The British Psychological Society) on todennut:

Oikeuspsykologit, jotka työskentelevät oikeuspsykologisten potilaiden kanssa, ovat tietoisia useista tapauksista, joissa seksuaalirikoksista tuomitut miehet ovat valheellisesti väittäneet olevansa transsukupuolisia naisia useista eri syistä (Written evidence – The British Psychological Society (parliament.uk).

Tohtori James Barrett brittiläisestä sukupuoli-identiteettiasiantuntijoiden yhdistyksestä (British Association of Gender Identity Specialists) on sanonut seuraavaa:

On melko naiivisti esitetty, että kukaan ei pyrkisi teeskentelemään transseksuaalisuutta vankilassa, jos näin ei todellisuudessa olisi. Niille meistä, jotka itse asiassa haastattelevat vankeja, on itse asiassa tullut esille hyvin monia syitä, miksi ihmiset saattaisivat teeskennellä transsukupuolisuutta. (Written evidence – British Association Of Gender Identity Specialists (parliament.uk)

Richard Garside Centre for Crime and Justice Studies -keskuksesta on kirjoittanut artikkelin, jossa hän sanoo:

Olen huolissani nykyisestä lähestymistavasta, koska se näyttää suosivan tiettyjen, pääasiassa miesvankien subjektiivisia tunteita niiden vankien, pääasiassa naisten, tarpeiden kustannuksella, jotka joutuvat elämään heille määrättyjen päätösten kanssa. (Transgender prisoners | Centre for Crime and Justice Studies)

Britanniassa ja muissa maissa, joissa juridinen sukupuoli määräytyy subjektiivisen sukupuoli-identiteetin pohjalta, on jo esiintynyt tapauksia, joissa naiseksi identifioitunut biologinen mies on tehnyt seksuaalista väkivaltaa naisvangeille, sen jälkeen, kun hänet on siirretty naisvankilaan. (Karen White: Transgender prisoner jailed for life for sexually assaulting female inmates and raping two other women | The Independent | The Independent)

Naisvankien joukossa ovat yliedustettuina ihmiset, jotka ovat kokeneet seksuaalista väkivaltaa ja kaltoinkohtelua lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Suomalaisista naisvangeista 25 % on kokenut lapsuudessaan fyysistä väkivaltaa ja 32 % on ollut alle 16-vuotiaana seksuaalikontaktissa aikuisen kanssa (Joukamaa ym. 2010). Naisvangeista 70 % on joutunut kumppanin fyysisesti pahoinpitelemäksi (Tammi-Moilanen 2022). Naisvangeilla on miehiä yleisemmin paniikkihäiriötä, pelko-oireisia häiriöitä ja traumaperäistä stressihäiriötä ja yleistynyttä ahdistuneisuutta (Joukamaa ym. 2010: 51). Väkivaltaa kokeneet naisvangit kokevat traumatisoivaksi tilanteen, jossa heidän keskuuteensa sijoitetaan väkivaltarikoksista tuomittuja biologisia miehiä. Tilannetta ei korjaa se, että kyseiset miehet identifioituvat naisiksi, koska tällainen identifioituminen voi olla vilpillinen.

Kun oikeudellinen sukupuoli määrittyy henkilön oman selvityksen pohjalta. naisten on vaikea tai mahdotonta puolustaa oikeuttaan kehollista yksityisyyttään ja turvallisuuttaan suojeleviin yhdelle biologiselle sukupuolelle omistettuihin tiloihin. Julkista puhetta aletaan kontrolloida niin, ettei ole enää luvallista kyseenalaistaa sukupuoli-identiteettiin perustuvaa määritelmää naisesta, koska sen voidaan tulkita syrjivän transnaisia. Posie Parker asetti Liverpoolissa julkisille paikoille julisteita, joiden ainoana tekstinä oli The Oxford Dictionaryn sanakirjamääritelmä naisesta: ”nainen: substantiivi, aikuinen naispuolinen ihminen”. Tämä yksinkertainen informaatio koettiin niin loukkaavaksi, että julisteet poistettiin vedoten niiden oletettuun ”transfobisuuteen”. Parkeria vastaan agitoinut Adrian Harrop perusteli, että ainoa oikea ja hyväksyttävä määritelmä on, että nainen ”on jokainen, joka identifioituu naiseksi”. (Brunskell-Evans 2020: 36-37)

Norjaa pidetään usein ihanne-esimerkkinä maasta, jossa tällainen lakimuutos on tehty ilman kielteisiä seurauksia. Todellisuudessa naisia on Norjassa asetettu syytteeseen tai poliisitutkinnan kohteeksi sen takia, että he ovat protestoineet biologisten miesten tunkeutumista naisille omistettuihin tiloihin (Norway: A woman is accused of harassment for questioning a man who uses the women’s changing room at a fitness centre. This is the translation of the case review. (womenwhosayno.blogspot.com) tai kirjoittaneet Twitterissä, ettei biologinen mies voi olla lesbo tai äiti (Norwegian Public Prosecution Service investigates “hate inciting” tweets about gender (cne.news)).

Kanadalainen sairaanhoitaja Amy Eileen Hamm on kahden vuoden ajan ollut Brittiläisen Kolumbian sairaanhoitajakollegion tutkinnan kohteena, koska hän on julkisesti esittänyt väitteen, että mies ei voi muuttua naiseksi. https://quillette.com/2022/04/08/im-being-investigated-by-the-british-columbia-college-of-nurses-because-i-believe-biological-sex-is-real/ Syksyllä 2022 hänelle pidettiin seitsemän päivää kestänyt kurinpidollinen kuuleminen, jossa pyrittiin mm. todistamaan hänen olevan transfobinen ja kykenemätön toimimaan sairaanhoitajana, koska hän on tukenut Harry Potter -kirjasarjan kirjoittajan J. K. Rowlingin oikeutta puolustaa biologista sukupuolikäsitystä. EXCLUSIVE: BC nurse’s support for ‘transphobic’ JK Rowling cited by ‘expert’ as reason to fire her at disciplinary hearing | The Post Millennial | thepostmillennial.com Sairaanhoitajaa siis uhkaa työpaikan menettäminen, koska hän pitää kiinni biologisesta sukupuolierosta.

Sikäli kuin lainsäädännössä ja yhteiskunnan toimintaohjelmissa pitäydytään tieteelliseen määritelmään sukupuolesta, suojellaan jokaisen oikeutta yksityisyyteen ja tasa-arvoiseen kohteluun. Näin pystytään turvaamaan erityisesti tyttöjen ja naisten oikeudet. On mahdotonta suojella tyttöjen ja naisten oikeutta keholliseen yksityisyyteen ja turvallisuuteen, jos lainsäädäntö määrittelee naiseksi jokaisen, joka väittää kokevansa itsensä naiseksi, sen sijaan että naisiksi määriteltäisiin vain ne, jotka ovat naisia objektiivisten biologisten tosiasioiden perusteella.

Jos lainsäädännössä ja yhteiskunnallisissa toimintaohjelmissa virheellisesti pidetään sukupuoli-identiteettiä sukupuolen vastineena, miespuolinen henkilö voi milloin tahansa vaatia itselleen naisille kuuluvia oikeuksia, suojaa ja pääsylupia. Tämä riistää automaattisesti tytöiltä ja naisilta heidän oikeutensa sukupuoliperustaiseen yksityisyyteen ja suojaan. Tällainen lainsäädäntö ulottaa miesten etuoikeudet monille sellaisille alueille, jotka oli aikaisemmin varattu pelkästään naisille. Lakialoite saattaa toteutuessaan olla signaali eri lajiliitoille siitä, että on eettisesti hyväksyttävää päästää biologiset miehet naistensarjoihin. Naisiksi identifioituvat biologiset miehet pääsevät kilpailemaan naisten sarjoissa ja voittamaan naisten urheilun palkintoja. Onko oikeudenmukaista antaa naisille varattuja urheilupalkintoja miehille, jotka luontaisesti ovat kookkaampia, vahvempia ja nopeampia?

Hallituksen esittämä laki sukupuolen vahvistamisesta on kiistanalainen jopa laajemman sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia puolustavan liikkeen sisällä. Monet miehestä naiseksi -transihmiset siirtyvät naisen rooliin vasta myöhään elämässään, jolloin he ovat jo sisäistäneet miehen näkökulman. Heistä ei todellisuudessa tule naisia, vaikka he käyttäisivät hormoneja ja läpikävisivät kosmeettisia leikkauksia. Silti heille avataan lain myötä mahdollisuus esiintyä naisten edustajina ja asettua naiskiintiöihin.  Lakiesityksen mukaan ”vahvistettua sukupuolta olisi pidettävä henkilön sukupuolena lähtökohtaisesti myös esimerkiksi sovellettaessa tasa-arvolain kiintiösäännöstä” (99).

2.2. Altistavatko institutionaaliset heikkoudet lapsia seksuaaliselle kaltoinkohtelulle?

Brittiläinen tutkiva journalisti ja The Economist -lehden toimittaja Helen Joyce, joka on kirjoittanut aiheesta kattavan tietokirjan (2022), on huolissaan institutionaalisista heikkouksista, joita syntyy, kun biologinen sukupuoli lainsäädännössä korvataan sukupuoli-identiteetillä. Tällainen tilanne on paljolti jo voimassa Britanniassa, jonka olosuhteista käsin Joyce tarkastelee asioita. Kun virallinen sukupuoli määräytyy subjektiivisen kokemuksen tai kertomuksen perusteella, luodaan institutionaalisia heikkouksia, joita lapsia ja nuoria seksuaalisesti kaltoin kohtelevat henkilöt käyttävät hyväkseen.

Joycen mukaan lasten suojelu vaikeutuu ”kun saa jalansijaa uskomus, että biologinen sukupuoli on korvattavissa itse määritellyllä sukupuoli-identiteetillä” (126). Tällöin erilaiset järjestöt ja laitokset hylkäävät ne hyväksi havaitut menettelytavat, joiden tarkoituksena on estää lasten hyväksikäyttöskandaalien toistuminen, joita on ilmennyt katolisessa kirkossa, partiossa, asuntoloissa, sisäoppilaitoksissa ja monissa muissa järjestöissä ja laitoksissa. Transsukupuolisten eturyhmien laatimat ja koulujen, urheiluliittojen, sosiaalisten kerhojen jne. hyväksymät ohjeet merkitsevät sitä, että vessojen, pukuhuoneiden ja asuntoloiden käyttöä ei enää järjestetä biologisen sukupuolieron perusteella, vaan sen mukaan mihin sukupuoleen lapset — ja aikuiset — sanovat kuuluvansa.

Joyce pitää ongelmallisena sitä, että osallistujien sukupuoli-identiteettiä koskevaa tietoa pidetään luottamuksellisena, jolloin vanhemmat jäävät siitä tietämättömiksi. Vanhemmille ei aina kerrota sukupuoli-identiteetin pohjalta tehtävistä järjestelyistä ja he jäävät ehkä tietämättömiksi siitä, että heidän tyttöpartioon osallistuva teini-ikäinen tyttärensä majoittuu samoihin tiloihin tytöiksi tai naisiksi identifioituvien biologisten poikien ja miesten kanssa.

Tällöin vanhemmat jätetään tietämättömiksi olennaisista tekijöistä, jotka saattaisivat vaikuttaa päätöksiin, joita he tekevät lastensa osalta. Tällainen toimintakulttuuri heikentää luottamusta ja rakentaa esteen myös lasten ja vanhempien väliselle kommunikaatiolle. Kun syrjinnäksi määritellään se, että tyttö kokee ahdistavaksi jakaa pukuhuone- ja suihkutiloja naiseksi identifioituvan biologisen miehen kanssa, vanhempien on vaikeampi suojella lastaan. Uuden sukupuoliopin vaikutuksesta lapset eivät koe itseään vapaiksi ilmaisemaan ahdistustaan tytöille ja naisille tarkoitettujen tilojen jakamisesta biologisten poikien ja miesten kanssa ja vanhemmat jäävät vaille tarvitsemaansa tietoa.

Joyce korostaa, että tällaiset huolenaiheet eivät perustu ennakkoluuloiseen uskomukseen, että transsukupuoliset ihmiset olisivat jotenkin muita epäluotettavampia. Lasten suojelu kuitenkin edellyttää sitä, että hyväksi havaittuja suojelumenettelytapoja sovelletaan kaikkiin ihmisiin riippumatta heidän sukupuoli-identiteetistään.

Tätä ongelmaa pahentaa lakiesityksen perusteluissa esiintyvä tarkastelutapa, jossa vanhempien kasvatusoikeus esitetään uhkaksi lasten oikeuksien toteutumiselle. Lakiesityksen perusteluissa vedotaan toistuvasti lapsen ja nuoren itsemääräämisoikeuteen tavalla, jossa ei riittävästi oteta huomioon kehityspsykologisia näkökulmia ja vanhempien kasvatusoikeuden merkitystä lapsen turvaamisessa omilta epäkypsiltä ratkaisuiltaan.

“Lapsen sukupuoli-identiteetti on lähtökohtaisesti lapsen itsensä määriteltävissä hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti.  – – Ehdotonta ikärajaa sukupuolen oikeudelliselle vahvistamiselle ei siten voida pitää täysin sopusoinnussa lapsen oikeuksien kanssa.” (42)

Lakiesityksen perusteluissa lapsen oikeuksien katsotaan edellyttävän sitä, että myös monilla alaikäisillä olisi oikeus tehdä päätös sukupuolestaan, ilmeisesti myös vastoin vanhempiensa tahtoa. Tämä sama logiikka helposti siirtyy sovellettavaksi lapsen muihinkin ratkaisuihin sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden alueella.

On olemassa hyvin erilaisia käsityksiä lapsen kypsyydestä tehdä päätöksiä omasta sukupuoli-identiteetistään. Äärikantaa edustaa Boston Children’s Hospital, erityisesti sen psykologi Kerry McGregor, jonka mukaan monet lapset ”näyttäisivät tietävän olevansa transsukupuolisia jo kohdusta alkaen” ja he ilmaisevat tätä sukupuoli-identiteettiään ”heti opittuaan puhumaan”: monet ilmaisevat transsukupuolisen sukupuoli-identiteettinsä selvästi jo kahden tai kolmen vuoden iässä. Siksi Boston Children’s Hospitalin sukupuoliklinikka ottaa vastaan jo 2-3 vuotiaita potilaita. Tämän näkemyksen mukaan vanhempien tehtävänä on tukea lasta hänen sukupuoli-identiteetissään. Boston Children’s Hospital says kids know they’re trans ‘from the womb’ in deleted video (nypost.com) Boston Children’s Hospital Under Fire Again For Video Claiming Young Kids Know Their Gender ‘Seemingly From The Womb’ | The Daily Wire Tässä päättelyssä sivuutetaan se tosiasia, että lapsella voi olla monia lyhytaikaisia identiteettikokeiluja, joiden tukeminen ei ole lapsen kehityksen kannalta mielekästä, kuten Englannin kansallisen terveyspalvelun (National Health Service, NHS) äskettäisessä linjauksessa todetaan. Väliaikaisten identiteettikokeilujen sosiaalinen tai juridinen tukeminen voi johtaa siihen, että muuten väliaikaiseksi jäävä vaihe nuoren kehityksessä luutuu pysyväksi identiteetiksi. Sikäli kuin tämä ohjaa nuoria hormonihoitoihin ja leikkauksiin, nuoresta tehdään elinikäinen potilas ja hänen terveytensä vaarannetaan.  

Viimeisimmässä hoitosuosituksessaan yhä enemmän ideologisen organisaation piirteitä saava WPATH (World Professional Association of Transgender Health) poisti kaikki alaikärajat sukupuolenkorjaushoitojen osalta. Aktivistien mukaan kaksivuotias lapsi on kypsä päättämään, mikä on hänen sukupuolensa, pukeutumaan sen mukaisesti ja käyttämään valitsemansa sukupuolen nimeä. Esimurrosikäisen nuoren katsotaan olevan riittävän kypsä suostumaan hoitoihin hormonisalpaajilla, jotka estävät murrosiän kehityksen. Teini-ikäisen nuoren katsotaan olevan kypsä suostumaan hoitoihin muuntohormoneilla, jotka kehittävät hänelle vastakkaisen sukupuolen ominaisuuksia. Tätä voi seurata sukupuolenkorjausleikkaus, joka vaurioittaa nuoren seksuaalista toimintakykyä ja lisääntymiskykyä.

Tampereen yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian vastuualueen ylilääkäri Riittakerttu  Kaltiala-Heino ja Helsingin yliopistollisen keskussairaalan nuorisopsykiatrian linjan ylilääkäri Laura Suomalainen (2017) korostavat kuitenkin sitä, että ”kaikkien lapsen kehityksen tueksi tarjolla olevien palveluiden on kyettävä antamaan normalisoivaa, kasvurauhaa tarjoavaa ja tulevaisuuden kehityslinjavaihtoehdot avoimina pitävää ikävaiheen mukaista tukea. Lapsuuden aikana ei voida tehdä alustavia tutkimuksia nuoruuden fyysisiä hoitoja varten. Koska valtaosa sukupuolidysforiaa kokevista ja biologisesta sukupuolestaan eroavalla tavalla identifioituvista lapsista kasvaa puberteetissa jälleen uuteen suuntaan, on äärimmäisen tärkeää pitää kaikki kehitysvaihtoehdot avoimina.” Lasten ja nuorten puutteellinen kyky arvioida ratkaisujensa pitkäaikaisvaikutuksia voi johtaa heitä ratkaisuihin, jotka sulkevat tulevaisuuden kehityslinjavaihtoehtoja ja aikuiselämän mahdollisuuksia. Siksi on epämielekästä irrottaa nuoret vanhempiensa ohjauksesta sukupuoli-identiteettiä koskevien ratkaisujen osalta, joilla on vaikutusta koko nuoren loppuelämään.

3. Lakiesitys loukkaa sanan- ja uskonnonvapautta

Muuttamalla lainsäädännön sukupuolikäsityksen subjektiiviseen itsemäärittelyyn perustuvaksi valtiovalta pakottaisi meidät enenevässä määrin elämään harhatodellisuudessa: joutuisimme kohtelemaan joitakin biologisia miehiä naisina ja joitakin biologisia naisia miehinä. Onko tarkoituksena vähitellen totuttaa meitä elämään yhteiskunnassa, jossa todellisuus ei riipu sen omasta rakenteesta vaan valtion päätöksestä?

3.1. Juridiseen fiktioon uppoutunut yhteiskunta

Uuden lakiesityksen mukaan sukupuoli voitaisiin vahvistaa sen perusteella, että henkilö antaa “selvityksen” omasta sukupuolikokemuksestaan. Lakiesitys loisi toteutuessaan juridisen fiktion, jonka mukaan jotkut ihmiset ovat muuttaneet sukupuoltaan ja heitä on kohdeltava vastakkaisen sukupuolen edustajina: mies, joka on omalla selvityksellään vaihtanut oikeudellisen sukupuolensa naiseksi, on nainen, ja häntä on kohdeltava naisena. Oikeusjärjestys alkaisi toimia fiktion, tosiasioiden vastaisen kuvitelman, ei tosiasioiden pohjalta. Ja kaikki ihmiset pakotettaisiin mukautumaan ja eläytymään tähän todellisuuden vastaiseen kuvitelmaan.

Lainsäädäntö edellyttäisi ihmisten eläytyvän kuvitelmaan, että jotkut ovat todella vaihtaneet sukupuoltaan. Ihmiset osallistuvat ikään kuin kaikille yhteiseen näytelmään, vaikka he samalla tietävät, ettei sukupuolen vaihtaminen ole mahdollista. Tällaisen lakimuutoksen toteuttaneissa yhteiskunnissa on alettu käyttää erilaisia rangaistuksia, kuten syytöksiä transfobiasta ja sosiaalista eristämistä, painostamaan ihmisiä, jotta he pitäisivät transnaisia (naisiksi identifioituvia biologisia miehiä) naisina. Transfobiseksi määritellään jokainen, joka kieltäytyy hyväksymästä sitä, että naiseksi identifioituminen todellisuudessa tekee miehestä naisen. (Stock 2022)

Lain perusteluissa uutta lakia sukupuolen vahvistamisesta perustellaan sillä, että sen avulla voidaan vähentää syrjintää, kun ihmisten oikeudellinen sukupuoli vastaa hänen ulkoista olemustaan. ”Se, että henkilön ulkoinen olemus ei vastaa hänen oikeudellista sukupuoltaan, altistaa henkilön syrjintätilanteille ja loukkaa hänen oikeutta yksityisyyden suojaan.” (41) Mutta todellisuudessahan uusi laki toteutuessaan nimenomaan tekisi ihmisille mahdolliseksi muuttaa oikeudellisen sukupuolensa tavalla, joka on kokonaan ristiriidassa heidän ulkoisen sukupuolensa kanssa. Jos henkilö kaikilta biologisilta ominaisuuksiltaan on mies, niin mielletäänkö hänet sosiaalisissa kohtaamisissa naiseksi sillä perusteella, että hän on muuttanut oikeudellisen sukupuolensa naiseksi?

Uuden lain myötä valtio pakottaa kaikki jättämään huomiotta sen, mitä heidän aistinsa sanovat, ja antautumaan kuvitelmalle, että sukupuolta voi todella muuttaa, kuten professori Stock (2022) huomauttaa:

Suuria ongelmia syntyy, kun instituutiot tekevät pakolliseksi sosiaaliseksi normiksi sen, että kaikki uppoutuvat kuvitelmiin, joiden mukaan tietyt ihmiset ovat muuttaneet sukupuoltaan tai ovat ei-binäärisiä. (Stock 2022:197)

Tällä on kielteisiä vaikutuksia sananvapauteen ja tutkimusvapauteen. Sananvapaus on ristiriidassa sen kanssa, että yhdelle ihmisryhmälle annetaan etuoikeus määritellä kaikkien puolesta, mikä on oikea kuvaus aineellisesta todellisuudesta. Laki sukupuolen vahvistamisesta ei paranna sukupuolten välistä tasa-arvoa, vaan poistaa koko kehollisen sukupuolieron merkityksen yhteiskunnallisesta elämästä ja sen instituutioista tavalla, joka vakavasti loukkaa naisten oikeutta keholliseen yksityisyyteen ja turvallisuuteen.

Ihmiset eivät todellisuudessa pysty muuttamaan sukupuoltaan, koska biologinen sukupuoli on yksi ihmisen kaikkein muuttumattomimmista ominaisuuksista. Biologinen sukupuoli ei muutu, vaikka henkilö uuden lain myötä saisi virallisen sukupuolensa muutetuksi subjektiiviseen kokemukseensa perustuvan kirjallisen selvityksen pohjalta. Ihminen pystyy korkeintaan tekemään ulkoiseen ilmiasuunsa joitakin kosmeettisia muutoksia, jotka voivat saada hänet joiltakin osin muistuttamaan vastakkaista sukupuolta. Tällöin virallinen sukupuoli on ristiriidassa henkilön todellisen sukupuolen kanssa ja yhteiskunnan jäsenet pakotetaan kohtelemaan henkilöä virallisen sukupuolen mukaisesti, vaikka heidän havaintonsa kertovat muuta. Kaikkien odotetaan eläytyvän kuvitelmaan, että sukupuolta voi todella muuttaa, mikä synnyttää suuria ongelmia instituutioiden sisällä erityisesti liittyen sanan- ja uskonnonvapauteen.

Kokonaisvaltainen yhteisöllinen uppoutuminen kuvitelmaan sukupuolenvaihdoksen mahdollisuudesta on vaarallista useasta syystä (Stock 2022). Ensinnäkin, sukupuoli on konkreettinen biologinen tosiasia, jolla on tärkeä merkitys esimerkiksi terveydenhoidossa ja vanhemmuuden määrittämisessä. Sukupuoleen liittyvien tosiasioiden kieltäminen johtaa epätarkoituksenmukaisiin, terveydelle, turvallisuudelle, kasvatusoikeuksille ja keholliselle yksityisyydelle vahingollisiin toimintatapoihin.

Toiseksi, uppoutuminen kuvitelmaan sukupuolen vaihdettavuudesta rajoittaa ihmisen vapautta toimia havaintojensa välittämän todellisuuden pohjalta ja puhua tosiasioiden mukaisesti. Tosiasioihin pitäytyminen ei ole ilmausta fobiasta tai vihasta, vaan terveestä järjestä. Monet transnaiset kuten Debbie Hayton, Miranda Yardley ja Fionne Orlander kieltäytyvät itse uppoutumasta kuvitelmaan, että he ovat naisia ja sanovat olevansa miehiä.

Kolmanneksi uppoutuminen kuvitelmaan sukupuolen vaihdettavuudesta on ongelmallista tutkimuksen näkökulmasta, koska se tekee tosiasioiden ilmaisemisesta tabun. Tämä sotii yliopistojen ja muiden tutkimuslaitosten tarkoitusta vastaan, joka on tarjota yhteiskunnalle sen tarvitsemaa tietoa. Uppoutuminen sukupuolifiktioon tekee vaikeaksi saada tietoa juridisen sukupuolikäsityksen muutoksen yhteiskunnallisista seuraamuksista, kun tutkimuslaitokset pitävät mainesyistä tärkeänä uppoutua sukupuolikuvitelmaan, sen sijaan että ne tekisivät oikeutta tosiasioille.

Yhteisöllinen uppoutuminen kuvitelmaan sukupuolen vaihdettavuudesta on erityisen ongelmallista lasten ja nuorten kannalta, jotka saattavat näiden kuvitelmien pohjalta ajautua hormonihoitoihin ja leikkauksiin, jotka vaurioittavat heidän terveyttään ja tekevät heistä elinikäisiä potilaita. Tällainen kuvitelma samalla kyseenalaistaa vanhempien oikeuden lapsiinsa.

3.2. Vaikutus sananvapauteen

Voidaksemme arvioida seurauksia laista, jossa sukupuoli määräytyy henkilön oman itsemääräämisoikeuden pohjalta, on järkevää tutkia vastaavien lakien seurauksia muissa maissa. Yksi hyvä esimerkki on Kanada, jossa vastaavia lainsäädännöllisiä muutoksia on tehty jo aikaisemmin.

Kun Kanadassa vuonna 2017 säädettiin laki (Bill C16), joka kielsi syrjinnän sukupuoli-identiteetin perusteella, maailmankuulu psykologian professori Jordan Peterson ennusti, että lain soveltaminen johtaisi vakaviin sananvapauden rajoituksiin.

Vaikka Petersonin arviota kritisoitiin ja sitä pidettiin epärealistisena, viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaneet hänen olleen oikeassa. Lääketieteellistä sukupuolenvaihdosta läpikäyvän tytön (A. B.) isä Robert Hoogland (C. D.) vangittiin 16.3. 2021 syytettynä oikeuden halventamisesta, koska hän oli jättänyt noudattamatta Brittiläisen Kolumbian korkeimman oikeuden hänelle 27.2. 2019 antamaa päätöstä. Oikeusistuin määritteli AB:hen kohdistuvaksi perheväkivallaksi, jos joku hänen perheenjäsenensä kutsuu häntä syntymänimellä, kutsuu häntä tytöksi – – tai rohkaisee häntä luopumaan sukupuolenkorjaushoidoista. Oikeus päätti vahvistaa näitä kieltoja sallimalla isän pidättämisen ilman pidätyslupaa, jos isä näyttäisi jatkavan ”väkivaltaista” käyttäytymistään.

Kun Robert Hoogland julkisesti protestoi tätä isän kasvatusoikeuden loukkausta vastaan, hänet pidätettiin ja hänet vietiin 12.4.2021 oikeuteen syytettynä “perheväkivallasta” tytärtään kohtaan, koska hän on kutsunut tytärtään tyttäreksi välittämättä oikeuden päätöksestä. Jordan Peterson twiittasi:

Ne jotka pitivät näkemystäni Bill C16:sta pelotteluna, sanoivat, ettei näin voisi koskaan tapahtua. Luin lain ja ymmärsin, että päinvastoin, näin väistämättä tapahtuisi.

Hoogland tuomittiin lopulta kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen.

McGillin yliopiston professori Douglas Farrow pitää tuomioistuimen päätöstä perusteettomana. Hän kirjoittaa:

“Vastauksena tuomioistuimelle sanoisin, että hänen tyttärensä on tytär, ei poika, eikä tuomioistuimella ole valtuuksia muuttaa kirjallisella tuomiollaan sitä, mitä hänen kromosominsa kertovat, tai julistaa hänen kromosomejaan merkityksettömiksi. Ja lisäisin vielä tämän: Tuomioistuimen yritys julistaa tytön kromosomit merkityksettömiksi on jo itsessään väkivaltaa perhettä vastaan — sekä tätä perhettä että kaikkia muita perheitä vastaan — koska sen enempää tyttö itse kuin tuomarit Bowden ja Marzari eivät voi tehdä tytöstä poikaa. Tytön terapeutit ja lääkärit eivät myöskään pysty siihen, vaikka he kuinka yrittäisivät.” (Farrow 2019.)

Farrow’n mielestä tuomarit tekevät väkivaltaa tytölle, kun he tukevat häntä ja häntä hoitavia lääkäreitä heidän virheellisessä uskossaan, että tytön on mahdollista muuttaa sukupuoltaan. Tuomioistuimen isää ja hänen tytärtään koskevasta päätöksestä voi seurata, että “pian on ‘perheväkivaltaa’, joka on laitonta ja rangaistavaa, jos joku kieltäytyy hyväksymästä sukupuoli-identiteettiä koskevaa väittämää — ja juuri tätä sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista ajavat aktivistit ovat yrittäneet tehdä erityisesti vihapuheita ja syrjintää koskevien lakien avulla.” (Emt.) Kun tällainen laki on säädetty, “laista tulee sorron, ei oikeuden väline”. Farrow kirjoittaa edelleen: “Toivon, että puhun sitä vastaan ilman pienintäkään epäröintiä, ja toivon, etten ole ainoa, joka tekee niin.” (Emt.)

Sen jälkeen kun laillinen sukupuolen käsite on muutettu itsemääräämisoikeuteen perustuvaksi sukupuoli-identiteettiä koskevaksi käsitteeksi, sitä on käytetty kontrolloimaan sitä, mitä vanhemmat sanovat ja kertovat lapsilleen. “Totuus” lapsen sukupuolesta määritellään oikeudellisesti tavalla, joka on riippumaton lapsen objektiivisesti havaittavista biologisista sukupuoliominaisuuksista. Isä ei enää saa puhua lapselleen ja lapsestaan tosiasioiden pohjalta, vaan oikeuslaitos valvoo perheen sisäistä puhetta vetoamalla lapsen oikeuteen määrätä itse sukupuolestaan, mikä samalla riistää isältä hänen vanhemmuusoikeutensa. Isän oikeutettuja vastalauseita lapsensa hormonaalista muokkausta vastaan ei sallita, koska ne haastavat poliittisen ohjelman, jonka tavoitteena on muuttaa sukupuolen käsite itsemääräämisoikeuteen perustuvaksi.

3. 3. Altistus mielikuvien avulla toteutetulle manipulaatiolle

Kun nainen ja mies määritellään laissa ruumiittomiksi henkilökohtaisiksi valinnoiksi, kadotetaan kosketus fyysiseen todellisuuteen ja menetetään ne sanat, joita tarvitaan fyysisen todellisuuden kuvaamiseen. Valtio pakottaa yksilön toimimaan sellaisten käsitysten ehdoilla, jotka ovat vastakkaisia hänen havaitsemilleen tosiasioille ja hänen tiedostamilleen eettisille periaatteille.

Kun kehon merkitys mitätöidään ja sen sijaan asetetaan subjektiivinen kokemus, yhteisö menettää kykynsä erottaa toisistaan todellinen ja haluttu, objektiivinen ja subjektiivinen, tosiasiat ja epätotuudet, totuus ja erehdys. Tällainen yhteisö ei pysty enää puolustautumaan mielikuvien ja epätotuuksien avulla toteutettua manipulaatiota vastaan.

Näin meidät altistetaan hallituksen mielikuvamanipulaatiolle, koska ”hallitus sivuuttaa luonnolliset identiteetit” (Moody 2018), kuten biologisen äitiyden ja isyyden, naiseuden ja mieheyden, ja korvaa ne subjektiiviseen mielentilaan perustuvilla juridisilla identiteeteillä, jotka voivat olla ristiriidassa todellisuuden kanssa.

3.4. Uusi valtionuskonto?

Onko olemassa lääketieteellisiä, psykologisia tai sosiologisia tutkimuksia, jotka osoittavat ihmisen voivan syntyä väärään kehoon? Onko tieteellisessä tutkimuksessa tehty uusia löytöjä, joiden pohjalta tutkimus on päätynyt uuteen käsitykseen sukupuolesta? Johns Hopkins -yliopiston psykiatrit Paul R. McHugh ja Lawrence S. Mayer ovat käyneet systemaattisesti läpi alan tutkimuksia. He esittävät yhteenvetonaan, ettei tiede anna tukea käsitykselle, jonka mukaan ihminen voisi syntyä sukupuoleltaan väärään kehoon:

Hypoteesi, jonka mukaan sukupuoli-identiteetti on ihmisten synnynnäinen ja muuttumaton ominaisuus, joka on riippumaton biologisesta sukupuolesta — että persoona voisi olla ’mies vangittuna naisen kehoon’ tai ’nainen vangittuna miehen kehoon” — ei saa tukea tieteellisestä tosiasia-aineistosta (Mayer & McHugh 2016, s. 8).

Tämän mukaan oppi sukupuolen vaihdettavuudesta on siis ennemminkin maailmankatsomuksellinen vakaumus tai uskonnollinen uskomus kuin tieteellinen tosiasia.

Terveen järjen ja sananvapauden kanssa on ristiriidassa, että yhdelle ihmisryhmälle annetaan etuoikeus määritellä kaikkien puolesta, mikä on oikea kuvaus aineellisesta todellisuudesta. Tältä pohjalta Helen Joyce toteaakin, että tällainen vaatimus merkitsee itse asiassa uuden valtionuskonnon perustamista:

”Vaatimalla, että kaikkien muiden on hyväksyttävä transihmisten subjektiiviset uskomukset objektiivisena todellisuutena, päädytään uuteen valtionuskontoon, johon liittyy jumalanpilkkalakeja. (Joyce 224)

Politiikan tutkija Leor Sapirin (2022) mukaan biologisen sukupuolen korvaaminen subjektiivisella sukupuoli-identiteetillä on pohjimmiltaan subjektiivisten tunteiden varaan rakentuva sentimentalisoiva maallistunut uskonto.

Kun ihmiset muodostavat sukupuolta koskevat näkemyksensä sukupuolifiktioon uppoutuneen yhteisön antaman yksipuolisen informaation perusteella, heissä kehittyy dogmaattiseen uskoon perustuva asenne: “Sen täytyy olla totta, mutta en osaa sanoa, miksi — tiedän vain, ettei ole hyvä asettaa sitä kyseenalaiseksi.” Väite, jonka mukaan miehestä tulee nainen, jos hän kokee itsensä naiseksi, kuulostaa enemmän maailmankatsomukselliselta vakaumukselta tai uskonnolliselta uskomukselta kuin tietoon perustuvalta tosiasialta. Professori Kathleen Stockin mukaan tällaisen uskomuksen omaksuneissa yhteisöissä ilmenee psykologinen vaikutus, joka on kuvattu sadussa “Keisarin uudet vaatteet”. Sadun kuuluisassa loppuratkaisussa kerrotaan yksityiskohtaisesti, kuinka “kaikki kadulla ja ikkunoissa sanoivat: ‘Oi, miten hienot ovatkaan keisarin uudet vaatteet! Eivätkö ne sovi hänelle täydellisesti? Ja katsokaa hänen pitkää laahustaan!‘ Kukaan ei tunnustanut, ettei hän nähnyt mitään, sillä se olisi osoittanut hänet joko sopimattomaksi asemaansa tai typerykseksi.” (Stock 2022: 205-206)

Kun subjektiivisesti itsemääritellystä sukupuolesta tehdään ihmisoikeus, jonka ympärille yhteiskunta rakennetaan, siitä tulee mielivaltainen periaate, joka heikentää aitoja ihmisoikeuksia kuten sanan- ja mielipiteenvapautta sekä uskonnonvapautta. Joissakin uuden sukupuoliajattelun omaksuneissa maissa tämä on jo johtanut vakaviin uskonnonvapauden rikkomuksiin. Brittiläisen journalistin Raheem J. Kassamin mukaan “Britannian poliisi pidättää nykyään melko rutiininomaisesti ihmisiä ‘transfobia’- tai vastaavan syytöksen perusteella. Usein he ovat kristittyjä, jotka vain harjoittavat omaa uskoaan.”

Esimerkkinä viranomaisten toimintatavoista tällaisissa tapauksissa Kassam mainitsee kristityn perheenäidin Caroline Farrow’n pidätyksen syyskuussa 2022. Farrow oli valmistamassa päivällistä lapsilleen, kun poliisi tunkeutui hänen kotiinsa, takavarikoi hänen tietokoneensa ja puhelimensa ja pidätti hänet kahdeksaksi tunniksi. Häntä kuulusteltiin useaan kertaan ja pidettiin väliaikoina yksin sellissä. (Not coming to solve any real crime near you any time soon… it’s the Woke Police | The Sun)

Syynä pidätykseen oli se, että joku Farrow’n kristilliseen avioliittonäkemykseen vihamielisesti suhtautuva henkilö oli tehnyt poliisille valituksen, että Farrow olisi nimimerkin suojassa esittänyt ”transfobisia” kommentteja. Mitään varsinaisia todisteita tälle väitteelle ei ollut olemassa. Poliisi piti oikeutettuna pidättää Farrow’n ja takavarikoida hänen laitteensa tutkimusta varten. Tällaisissa tapauksissa saattaa kestää muutamia kuukausia, ennen kuin laitteet palautetaan.

Farrow itse koki pidätyksen traumatisoivana sekä itselleen että lapsilleen, jotka olivat kotona pidätyksen tapahtuessa. Hän on aloittanut oikeustoimet poliisin toimia vastaan.

4. Uusi sukupuolioppi hämmentää lapsia

Subjektiiviseen kokemukseen perustuvan sukupuolikäsityksen varaan rakennettu yhteiskuntajärjestys ja virallinen tiedotus on suuri riski erityisesti lapsille ja nuorille. Laki toimii yhteiskunnassa ikään kuin opettajana — lainsäädännöllä on opetusvaikutusta: se muokkaa kulttuuria, joka vaikuttaa ihmisten käsityksiin, asenteisiin ja käyttäytymiseen. Vaikka sukupuolen subjektiivinen itsemäärittely näyttää rajoittuvan yksilön henkilökohtaiseen elämään, todellisuudessa se hallitsee koko yhteiskuntaa, kun itsemäärittelyyn perustuvaa sukupuolikäsitystä sovelletaan johdonmukaisesti kaikkeen lainsäädäntöön ja yhteiskuntaelämään.

4.1. Lakiesitys antaa harhaanjohtavan viestin yhteiskunnan jäsenille, erityisesti lapsille

Lainsäädännöllä on vaikutusta viralliseen viestintään ja koko yhteiskunnan yleiseen tietoisuuteen. Jos oikeudellisen sukupuolen vahvistaminen tulee mahdolliseksi pelkän subjektiiviseen kokemukseen perustuvan hakemuksen perusteella, yhteiskunnassa vallitseva käsitys sukupuolesta kokee muutoksen. Virallisen sukupuolikäsityksen muutos vaikuttaa siihen, miten yhteiskunnan jäsenet, ja erityisesti vaikutukselle alttiit lapset ja nuoret mieltävät oman sukupuolisuutensa. Kun juridisen sukupuolimerkinnän voi vaihtaa kirjoittamalla viralliseen hakemukseen kuvauksen omasta sukupuolikokemuksestaan, annetaan koko yhteiskunnalle harhaanjohtava mielikuva, että sukupuolta voi todella vaihtaa. Tällainen mielikuvien avulla luotu harhakäsitys on erityisen ongelmallinen nuorille, joilla puuttuvan elämänkokemuksen takia ei ole vielä riittävää kykyä arvioida tekemiensä ratkaisujen pitkäaikaisvaikutuksia. Näin lainsäädännön sukupuolikäsityksen muuttaminen subjektiiviseen kokemukseen ja mielikuvaan perustuvaksi vaikeuttaa nuorten sukupuoli-identiteetin tervettä kehitystä.

Lakiesityksen mukaan sukupuoli ei perustu objektiivisesti havaittaviin biologisiin tosiasioihin vaan henkilön kokemukseen omasta sukupuolestaan. Tällainen viesti vetää todellisuuden maton lapsen jalkojen alta: se hämärtää lapsen todellisuustajua estäessään häntä arvioimasta sukupuolta kehon ominaisuuksien perusteella ja suunnatessaan hänen huomionsa sisäisiin tuntemuksiin, joiden arvioimiseksi ei ole selviä tuntomerkkejä. Jos lapsille ja nuorille opetetaan, että pojat ja tytöt eivät itse asiassa olekaan pysyviä, biologisiin tosiasioihin perustuvia kategorioita vaan tunteeseen ja kokemukseen perustuvia identiteettejä, annamme lasten turvallisuuden ytimelle iskun alueella, joka on perustavaa heidän itseymmärrykselleen. Lasten tasapainoista kehitystä vaikeuttaa opetus, että pojalla ja tytöllä ei ole mitään objektiivisesti tunnistettavia piirteitä, vaan kyse on vain henkilökohtaisesta kokemuksesta ja tunteesta (Davies-Arai 23).

Maailmanlaajuisesti voidaan empiirisesti osoittaa, että suurella osalla sukupuoliahdistuneista nuorista on muitakin vakavia ongelmia. Autismin kirjon häiriöistä ja psykiatrisista häiriöistä kärsivät henkilöt ovat yliedustettuina sukupuoliahdistuneiden nuorten keskuudessa (Warrier ym. 2020). Tällaiset lapset ja nuoret saattavat virallisen viestinnän pohjalta omaksua uskomuksen, että sukupuolenvaihdos on ratkaisu kaikkiin heidän ongelmiinsa.

Autistisille lapsille ja nuorille tarjottavan kuntoutuksen yhtenä tarkoituksena on auttaa autismin kirjon ongelmista kärsiviä lapsia ja nuoria ymmärtämään paremmin yhteyttä oman ”minänsä” ja kehonsa välillä (Knill 2009). Oppi sukupuolesta kokemukseen ja tunteeseen perustuvana asiana vie heitä päinvastaiseen suuntaan ja heikentää heidän tietoisuuttaan omasta kehostaan eli heikentää heidän minänsä ja kehonsa välistä yhteyttä. Onko virallisessa tiedotuksessa perusteltua toimia tavalla, joka haittaa autististen lasten ja nuorten kuntoutusta ja vieraannuttaa heitä omasta kehostaan opettamalla oppia, että sukupuoli ei määräydy ihmisen kehon vaan subjektiivisen kokemuksen perusteella?

Nuorten äkillinen sukupuolihämmennys liittyy yleensä lisääntyneeseen internetin ja sosiaalisen median käyttöön; usein sukupuolihämmentyneen nuoren ystäväpiirissä tai someverkostoissa on joku, joka käy läpi sukupuolenvaihdosprosessia (Littman 2018). Tutkimus osoittaa, että kun trans-ilmiöstä uutisoidaan, lähetteiden määrä sukupuoliklinikoille lisääntyy seuraavina viikkoina (Pang ym. 2020). Sukupuolisen moninaisuuden opin varaan rakentuva ”sukupuolitietoinen viestintä” on erityisen ongelmallista haavoittuvassa asemassa oleville mielenterveysongelmaisille ja autismin kirjon ongelmista kärsiville lapsille ja nuorille. Jos virallinen tiedotus julistaa uutta sukupuolioppia, voidaan tutkimuksen valossa odottaa, että sen seurauksena lisääntyy sukupuolihämmennykseen joutuvien nuorten määrä. Osa näistä nuorista päätyy terveyttään vaarantaviin hormonihoitoihin ja leikkauksiin, jotka tekevät heistä elinikäisiä potilaita.

Virallisen tiedotuksen ja kouluopetuksen tukeman sosiaalisen tartunnan ja sitä seuraavan sosiaalisen transition ja oikeudellisen sukupuolenvaihdoksen välityksellä pysyvän transsukupuolisen sukupuoli-identiteetin tielle voi päätyä monia sellaisia lapsia ja nuoria, joiden sukupuolinen hämmennys muuten häviäisi luonnostaan kasvun ja kehityksen myötä. Epävakaisuus, häilyvyys ja leikillisyys kuuluvat luonnostaan lapsuuteen. Lapsi voi leikeissään samaistua vastakkaiseen sukupuoleen ja kokea kuuluvansa siihen. Pojassa voi olla feminiinisiä piirteitä, ja tytössä voi olla maskuliinisia piirteitä. Mikään näistä tekijöistä ei osoita, että lapsi olisi syntynyt sukupuoleltaan väärään kehoon tai että hänen tervettä kehoaan tulisi altistaa hormonihoidoille tai leikkauksille; ne ovat osa lapsuuden luonnollista vaihtelua ja kehityskulkua.

Käytännössä sukupuoli-identiteetin käsite hahmotetaan usein sukupuolistereotypioiden pohjalta. Jos poika leikkii nukeilla ja poikkeaa siten pojille asetetuista sukupuolistereotypioista, hänen saatetaan nykyisessä kulttuuri-ilmapiirissä tulkita olevan ”pojan kehoon syntynyt tyttö”. Stereotyyppisten mielikuvien pohjalta jotkut vanhemmista voivat tulkita lapsensa sukupuolirooleista poikkeavan käyttäytymisen merkiksi siitä, että lapsi on syntynyt sukupuoleltaan väärään kehoon. Tällöin he toimivat vastoin johtavien nuorisopsykiatrien, kuten Laura Suomalaisen ja Riittakerttu Kaltiala-Heinon (2017) näkemystä: “On haitallista patologisoida sukupuolen kokemista ja ilmaisemista lapsuudessa.” Tällainen patologisointi on haitallista jo siitäkin syystä, että “ei ole voitu tunnistaa luotettavia lapsuudenajan ennusmerkkejä nuoruuden ja aikuisuuden transsukupuoliselle identiteetille, jossa fyysinen interventio olisi asianmukainen”. Lapsensa sukupuolista käyttäytymistä patologisoiva vanhempi saattaa projisoida lapseensa oman ideologisesti värittyneen mielikuvansa ja sen pohjalta tulkita harmittoman kokeilun osoitukseksi siitä, että lapsi on syntynyt sukupuoleltaan väärään kehoon. Tällainen tulkinta on omiaan vahingoittamaan lapsen todellisuudentajua, koska lapsi tunnistaa itsensä vanhempiensa suhtautumisen pohjalta.

4.2. Oikeudellisella sukupuolenvaihdoksella on psykologisia ja sosiologisia vaikutuksia

Translain uudistamisen yhteydessä on alettu vaatia myös alaikäisille oikeutta määrätä juridinen sukupuolensa. Sukupuolentutkimuksesta väitellyt FT Nina Järviö väittää, että tällainen nuorille annettu oikeus ei voi tuottaa mitään vahinkoa, koska nuoret voivat halutessaan muuttaa sukupuolensa takaisin alkuperäiseen sukupuoleensa, jos heidän mielensä muuttuu. Tällä tavalla lasten hyvinvointi parantuisi, ”he saisivat olla mitä he kokevat olevansa”. (https://www.radiodei.fi/kuuntele-viikon-debatti-ja-translaki/)

Tämä väite ei kuitenkaan pidä paikkaansa tieteellisen tutkimuksen valossa. Mitä enemmän lasta tai nuorta tuetaan uskomuksessaan, että hän on itse asiassa vastakkaista sukupuolta, sitä lujemmaksi hänen uskomuksensa tulee ja sitä vaikeampaa hänen on myöhemmin luopua siitä. Sosiaalinen ja juridinen sukupuolenvaihdos tekevät nuorelle vaikeammaksi palata alkuperäisen sukupuolensa mukaiseen elämään, vaikka hän murrosiän normaalin kehityksen tuloksena niin haluaisikin tehdä, koska hän joutuisi julkisesti tunnustamaan erehtyneensä.

Lakiesityksen perusteluissa ei ollenkaan mainita sitä tosiasiaa, että lapsen ja nuoren transsukupuolisen identiteetin tukeminen on omiaan lukitsemaan lapsen ja nuoren transsukupuoliseen sukupuoli-identiteettiin, josta hän muuten useimmiten vapautuisi murrosiän hormonaalisen kehityksen seurauksena.

Tutkimuksen mukaan sosiaalinen sukupuolenvaihdos on kaikkein voimakkain yksittäinen tekijä, joka ennustaa, kuinka monien nuorten sukupuoliahdistus jää pysyväksi (Steensma ym. 2013). Jos sukupuoliahdistunut poika ohjataan elämään tyttönä, hän usein jatkaa tässä sosiaalisessa roolissaan vielä aikuisenakin. Samaa ilmeni vähän heikommassa muodossa myös tytöillä. Tämä ei ole yllättävää, sillä jos sukupuoliahdistunut lapsi ohjataan elämään toisen sukupuolen roolissa, siitä tulee osa hänen identiteettiään. Jos taas nuorelle annetaan kasvurauha, ”neljä viidesosaa lapsuudessa vahvaakin sukupuolidysforiaa kokevista tai voimakkaan sukupuoliepätyypillisesti käyttäytyvistä lapsista ei vartu transsukupuolisiksi nuoriksi ja aikuisiksi” (Kaltiala-Heino & Suominen 2017).

Jos nuoret lähtevät sosiaalisen ja juridisen sukupuolenvaihdoksen tielle, heidän voi olla vaikea myöhemmin tunnustaa, että heidän tuntemuksensa ovat muuttuneet ja että he haluaisivatkin elää alkuperäisen sukupuolensa mukaista elämää.

Hollantilaisessa tutkimuksessa, jossa haastateltiin lapsuuden sukupuolidysforiasta ja sukupuolen variaatiosta sekä biologisen sukupuolensa suuntaan puberteetissa kasvaneita että lapsuuden identifikaatiossaan vahvistuneita nuoria, havaittiin, että osalle oli ollut ahdistavaa ja häpeällistä kertoa, että kokemus on muuttunut. (Kaltiala-Heino & Suomalainen 2017)

Vaikka lakiesityksen tarkoituksena on erottaa juridinen sukupuolen vahvistaminen lääketieteellisistä hoidoista, näillä kahdella on yhteys, koska oikeudellisella sukupuolen vahvistamisella on psykologia ja sosiologisia vaikutuksia nuoreen.  Mitä enemmän lasta tai nuorta tuetaan uskossaan, että hän todella kuuluisi toiseen sukupuoleen, sitä vahvemmaksi uskomus muuttuu ja sitä vaikeammaksi lapsen tai nuoren on myöhemmin sopeutua elämään biologisen sukupuolensa mukaisesti ja sitä todennäköisemmin hän päätyy lääketieteellisiin hoitoihin.

WPATH:n (World Professional Association of Transgender Health) hoitosuositusten mukaan ”lapsuuden sukupuolidysforia ei useinkaan säily (Drummond et al., 2008; Wallien & Cohen-Kettenis, 2008). Muutos takaisin alkuperäiseen sukupuolirooliin voi olla erittäin ahdistava, ja lapsi saattaa jopa päätyä lykkäämään tätä toista sosiaalista transitiota myöhemmäksi (Steensma & Cohen-Kettenis, 2011).” (WPATH hoitosuositukset, s. 15.)

Aikuisten ja lasten transsukupuolisuuden välillä on perustava ero sikäli, että vain pieni vähemmistö lapsista, jotka samaistuvat toiseen sukupuoleen, jatkaa tätä samaistumistaan nuoruuteen ja aikuisuuteen.

Lapsuudessa koettu sukupuolidysforia ei välttämättä jatku aikuisuuteen asti. Klinikalle sukupuolidysforian arviointia varten lähetteen saaneiden alle puberteetti-ikäisten lasten (pääasiassa poikien) seurantatutkimuksissa havaittiin pikemminkin, että dysforia säilyi aikuisuuteen ainoastaan 6–23 prosentilla lapsista (Cohen-Kettenis 2001; Zucker ja Bradley 1995). – – Uusimmissa tutkimuksissa, joissa seurattiin myös tyttöjä, aikuisuuteen asti säilyvä sukupuolidysforia oli 12–27 prosentilla tapauksista (Drummond, Bradley, Peterson-Badali ja Zucker 2008; Wallien ja Cohen-Kettenis 2008).  (WPATH hoitosuositukset. s. 10.)

Tämä WPATH:n hoitosuositusten kohta on lakiesityksen perusteluissa lainattu tavalla, joka helposti synnyttää harhaanjohtavan mielikuvan: ”Nuorten sukupuolidysforia näyttää sitä vastoin säilyvän todennäköisemmin aikuisuuteen asti.” (35–36) Lain perusteluissa jätetään kertomatta, että noin neljä viidestä sukupuoliahdistuneesta nuoresta päätyy murrosiän hormonaalisen kehityksen seurauksena sopeutumaan elämään omassa biologisessa sukupuolessaan, jos heidän transsukupuolista sukupuoli-identiteettiään ei vahvisteta ja jos he välttävät terveydelle vaaralliset hormonihoidot ja leikkaukset. 

Lainsäädännöllä on psykologisia ja sosiologisia vaikutuksia erityisesti nuoriin, kuten Münchenin yliopistollisen sukupuoliklinikan lapsi- ja nuorisopsykiatri Alexander Korte (2022) korosti haastattelussa käsitellessään Saksan hallituksen esittämää vastaavaa lakia sukupuolen vahvistamisesta (Selbstbestimmungsgesetz). Mitä enemmän nuorta tuetaan uskossaan, että hän kuuluu toiseen sukupuoleen, sitä vahvemmaksi uskomus muuttuu ja sitä vaikeammaksi hänen on siitä myöhemmin irrottautua. Näin lisätään mahdollisuutta, että muutoin väliaikainen vaihe jähmettyy pysyväksi ”identiteetiksi” ja nuori lopulta lähtee tielle kohti hormoneja ja leikkauksia, jotka voivat viedä häneltä sekä seksuaalisen toimintakyvyn että lisääntymiskyvyn.

Tässä yhteydessä puhun aina tosiasioiden normatiivisesta voimasta. Tällainen laki ei tietenkään jää ilman seurauksia, vaan se vaikuttaa nuoreen. Se vaikuttaa yhteiskunnalliseen ympäristöön eli paineeseen, joka nuoreen kohdistuu tiettyjen normatiivisten käsitysten ohjaamassa yhteiskunnassa. Myös nuoreen kohdistuva sisäinen paine kasvaa lähes varmasti entisestään, kun sukupuolen oikeudellinen muuttaminen on saatu päätökseen. Kun nuori on siis saanut virallisen vahvistuksen siitä, että hän on vastakkaisen sukupuolen edustaja, on selvää, että nuoret ovat myös taipuvaisia siinä tilanteessa turvautumaan lääketieteellisiin toimenpiteisiin. (Alexander Korte | Nuorisopsykiatri transsukupuolisuudesta, dysforiasta ja itsetunnistuksesta | Hyslop Uncut – YouTube, 1.40.25-)

Tutkimuksen mukaan sosiaalisella transitiolla on voimakas vaikutus nuoreen niin, että viisi vuotta sosiaalisen transition jälkeen 94% nuorista oli säilyttänyt transsukupuolisen sukupuoli-identiteetin. ( Gender Identity 5 Years After Social Transition | Pediatrics | American Academy of Pediatrics (aap.org) Tätä voidaan verrata tutkimuksiin sukupuoliahdistuneista nuorista, jotka eivät ole tehneet sosiaalista transitiota. Heistä neljä viidestä eheytyi elämään biologisessa sukupuolessaan murrosiän luonnollisen hormonaalisen vaikutuksen seurauksena. Sukupuolen juridinen vahvistaminen on vahva muoto sosiaalista transitiota eli sen seurauksena transsukupuoliseen sukupuoli-identiteettiin jäävät pysyvästi monet nuoret, jotka muuten olisivat eheytyneet elämään omassa biologisessa sukupuolessaan.

4.3. Loukkaako ehdoton ikäraja lapsen oikeuksia?

Sukupuolen vahvistamista koskevan lakiesityksen perusteluissa on epätieteellinen näkemys sosiaalisen sukupuolitransition hyvinvointia lisäävästä ja syrjintää vähentävästä vaikutuksesta. Tältä pohjalta väitetään, että oikeudellisen sukupuolen muuttamiselle asetettu ikäraja olisi ongelmallinen lapsen oikeuksien kannalta. “Ehdoton ikäraja vaikuttaa olennaisesti lapsen oikeuksiin. Kuten esityksen vaikutuksia koskevassa arvioinnissa on todettu, osoittaa tutkimusnäyttö, että sukupuoliristiriidan kokemus voi alkaa hyvinkin aikaisin ja vaikka sukupuoliristiriita ei jatkuisi aikuisuuteen, sen kanssa eläminen voi merkittävästi heikentää yksilön hyvinvointia ja altistaa syrjiville käytännöille. Sosiaalinen transitio ja sitä tukeva sukupuolen vahvistaminen parantavat hyvinvointia ja vähentävät syrjintää.” (111)

Lakiesityksen perusteluissa käytetty päättely on eriskummallinen. Yhtäältä myönnetään, että sukupuoliristiriita ei välttämättä ole pysyvä, vaan kyseessä voi olla vain väliaikainen vaihe lapsen tai nuoren elämässä. Samalla kuitenkin katsotaan, että sitä pitäisi tukea sosiaalisella transitiolla ja oikeudellisella sukupuolen vaihdoksella. Tällaisen tukemisen katsotaan lisäävän hyvinvointia ja vähentävän syrjintää. Tällöin jätetään huomiotta, että sosiaalinen transitio ja oikeudellinen sukupuolenvaihdos jo itsessään voivat johtaa siihen, että muuten väliaikainen identiteettikokeilu lujittuu lapsen tai nuoren pysyväksi identiteetiksi, mikä puolestaan voi johtaa terveydelle haitallisiin hormonihoitoihin ja leikkauksiin. Miten lapsen hyvinvointia parannetaan tekemällä hänestä elinikäinen potilas?

Vastoin lakiesityksen perusteluissa esitettyä väitettä WPATH myöntää:

Nykyinen tietopohja ei riitä sen ennustamiseen, millaisia pitkäaikaisia vaikutuksia on siirtymisellä varhaislapsuudessa toiseen sukupuolirooliin. (WPATH hoitosuositukset, s. 15.)

Pyrkimys tehdä alaikäisille mahdolliseksi vaihtaa oikeudellista sukupuoltaan vetoamalla lapsen hyvinvoinnin edistämiseen, ei kestä tieteellistä tarkastelua. Oikeudellisen sukupuolen vaihtaminen voi lukita nuoren transsukupuoliseen sukupuoli-identiteettiin, entisestään vieraannuttaa nuorta kehollisesta sukupuolestaan ja viedä häntä etsimään sukupuoliahdistuksensa ratkaisua fyysisistä hoidoista. Koska lasten ja nuorten sukupuoli-identiteetti voi olla epävakaa jo kehityksen asettamien haasteiden takia, sukupuolikysymyksiin erikoistuneet nuorisopsykiatrit ovat huolissaan pyrkimyksistä ohjata kaikki nuoruusiässä äkillisesti sukupuoliahdistuneet nuoret fyysisiin hoitoihin, joiden vaikutukset voivat olla palautumattomia.

Nuoruusikäisistä tutkimuksiin hakeutuvista osa on havahtunut identiteettikokemukseensa melko nopeasti ja osalla on huomattavia mielenterveyden häiriöitä. On voitava keskustella siitä, ettei kaikissa tilanteissa tarkoituksenmukaisin toimintamalli ole sukupuolen uudelleenmäärittelyn edellytysten arvioinnin käynnistäminen, ja huolehdittava, ettei synny automaattisesti fyysisiin hoitoihin johtavia hoitopolkuja kehitysikäisille. (Kaltiala-Heino, Työläjärvi ja Suomalainen 2018: 135.)

Se, että sukupuoliristiriita voi alkaa hyvinkin aikaisin lapsen tai nuoren elämässä, ei ole perustelu sosiaaliselle transitiolle tai oikeudellisen sukupuolen vahvistamiselle jo siitäkin syystä, että sukupuoliristiriita voi olla ulkoinen oire jostakin muusta, kuten Tavistock ja Portman sukupuoliklinikan hallintoneuvoston jäsenenä vuosikymmeniä toiminut psykoterapeutti Marcus Evans (2020: 1–3) toteaa. Sukupuoliristiriita voi olla ulkoinen oire esimerkiksi seksuaalisen kaltoinkohtelun tai muun traumatisoivan kokemuksen aiheuttamasta traumasta, sosiaalisesta ahdistuksesta tai jopa vain suhteellisen normaalista murrosiän myllerryksestä. Sukupuoliristiriidan tukeminen sosiaalisella transitiolla ja oikeudellisella sukupuolenvaihdoksella voi jättää juurisyyt kokonaan hoitamatta, kiinnittää huomion ulkoiseen oireeseen ja tehdä niistä pysyviä. Näin siis lasten ja nuorten transsukupuolisen sukupuoli-identiteetin yksipuolinen rohkaisu, esimerkiksi ohjaamalla nuorta sosiaaliseen ja juridiseen sukupuolenvaihtoon, ei ota huomioon “monimutkaista suhdetta ulkoisten oireiden ja trauman, sosiaalisten ahdistusten ja jopa nuoruusiän suhteellisen normaalin myllerryksen välillä”. (Evans 2020: 1–3)

Sosiaalinen transitio ei ole neutraali toimenpide vaan aktiivinen psykososiaalinen interventio. Kun aikuiset viestivät lapselle, että he pitävät lapsen sukupuoleen liittyvä käyttäytymistä todisteena siitä, että hän todella on vastakkaista sukupuolta, he muuttavat lapsen psykologisen kehityksen kulkua: he lukitsevat lapsen siihen, mikä muuten todennäköisesti osoittautuisi tilapäiseksi hämmennykseksi, ahdistukseksi tai viattomaksi sukupuolenvaihtoleikiksi. Englannin kansallinen terveyspalvelu (NHS) on julkisessa kannanotossaan lokakuussa 2022 kiinnittänyt huomiota riskeihin, joita lasten transsukupuolisen sukupuoli-identiteetin “vahvistaminen” aiheuttaa. NHS mukaan sosiaalinen transitio ei ole “neutraali teko” vaan aktiivinen psykososiaalinen interventio. Jos lapsia aletaan kodeissa tai kouluissa kutsua toisen sukupuolen nimellä, lapsen sukupuoliahdistusta ohjataan vahvistumaan identiteetiksi. Sosiaalinen siirtyminen, kuten nuoren nimen ja pronominien tai pukeutumistavan muuttaminen, ei ole “neutraali teko”, vaan sillä voi olla “merkittäviä vaikutuksia” psykologiseen toimintakykyyn. . Most children who think they’re transgender are just going through a ‘phase’, says NHS (telegraph.co.uk)

Englannin kansallinen terveyspalvelu suosittelee uutta kliinistä lähestymistapaa lasten kohdalla perustuen näyttöön siitä, että useimmissa tapauksissa sukupuoliristiriita jatku murrosikään jälkeen”. Lääkäreiden olisi otettava huomioon, että kyseessä voi olla “ohimenevä vaihe”. Sen sijaan, että lääkärit kannustaisivat nuoria sosiaaliseen sukupuolenvaihdokseen, heidän olisi “tarkkailtava”, miten nuoren henkilön olosuhteet kehittyvät, suunnitelmissa sanotaan. Jos esipuberteetti-ikäinen lapsi on jo tehnyt sosiaalisen transition, “kliinisessä lähestymistavassa on otettava huomioon epätarkoituksenmukaisen sukupuolenvaihdoksen riskit ja vaikeudet, joita lapsella voi olla palatessaan alkuperäiseen sukupuolirooliinsa murrosikään tultaessa, jos sukupuoliristiriita ei jatku”.

Englannin kansallisen terveyspalvelun mukaan nuorten kohdalla sosiaalista transitiota harkitaan vain silloin, kun se on välttämätöntä “kliinisesti merkittävän ahdingon” ehkäisemiseksi ja kun nuori henkilö “pystyy täysin ymmärtämään sosiaalisen transition vahvistamisen seuraukset”. Ennen kuin lääkärit muuttavat nuoren nimen ja pronominit, nuorella pitäisi olla diagnosoitu sukupuolidysforia. Sukupuoliahdistuneiden nuorten hoitoa koskevan tutkimuksen perusteella sukupuoliahdistuneiden nuorten hoidossa on Englannissa tarve tehdä muutos, koska sukupuoli-identiteettipalveluun tehtyjen lähetteiden määrä on kasvanut jyrkästi: vuosina 2011–2012 niitä oli vajaat 250 ja vuonna 2021 yli 5000.

Vaikka sukupuoliahdistus tai koettu sukupuoliristiriita on yleisesti tunnustettu lääketieteellinen tila, sen diagnosointi on epätarkkaa lääketiedettä. Sen oikea hoito on edelleen kiistanalaista jopa lääketieteen ammattilaisten parissa. Sen hoitamiseksi on olemassa erilaisia hyväksyttyjä hoitotapoja.Lapsista ja nuorista tehdään usein väärä diagnoosi. Edes lapsipsykiatrian ammattilaiset eivät pysty ennustamaan, kenestä lapsena sukupuoliahdistusta kokeneesta varttuu transsukupuolinen nuori ja aikuinen. Kansainvälisesti tunnetut asiantuntijat Peggy Cohn-Kettenis ja Annelou de Vries toteavat: “Yksittäisen lapsen kohdalla ei ole vielä mahdollista ennustaa, kenestä tulee ja kenestä ei tule transsukupuolista henkilöä aikuisena” (De Vries & Cohen-Kettenis 184). Etenkin lapsilla diagnoosi menee helposti väärin. Jotkut sukupuolenkorjauksen läpikäyneet nuoret katuvat sitä katkerasti.

Tältä pohjalta on ongelmallista antaa alaikäisille mahdollisuus oikeudellisen sukupuolen vaihtamiseen ottaen huomioon, että transsukupuolisen sukupuoli-identiteetin kokeilu voi olla lyhytaikainen ja ohimenevä vaihe nuoren identiteettikehityksessä. Nuorisopsykiatrit Kaltiala-Heino, Työläjärvi ja Suomalainen (2018: 135) kiinnittävät huomiota siihen, että ”nuoruusikäisen identiteetti on sirpaleinen, tilannelähtöinen ja altis vaikutteille”. Tavoitteena on saavuttaa ”omalähtöinen ja vaihtuvissa olosuhteissa koherenttina pysyvä identiteetti”. Lasten ja nuorten identiteettikehityksen yhtenä tärkeänä perustana on realistinen käsitys todellisuuden tarjoamista mahdollisuuksista ja reunaehdoista. Nuoren keskeisenä kehitystehtävänä on luoda eheä ja yhtenäinen identiteetti, jonka pohjalta pystyy elämään mielekkään ja antoisan elämän. Tämä tavoite saavutetaan erilaisten identiteettikokeilujen kautta, joista osa on lyhytaikaisia.

Nuorisopsykiatrian näkökulmasta on ongelmallista olettaa yksi identiteetin osa-alue — sukupuoli-identiteetti — jo varhaisnuoruudessa niin vakiintuneeksi, että sen vuoksi on perusteltua kajota terveeseen fyysiseen kehitykseen jopa palautumattomin lääketieteellisin interventioin.

Vaikka lakiesityksen tarkoituksena on erottaa juridinen sukupuolenvaihdos lääketieteellisistä hoidoista, juridisella sukupuolenvaihdoksella on psykologisia ja sosiologisia vaikutuksia, jotka vahvistavat transsukupuolista sukupuoli-identiteettiä ja lisäävät todennäköisyyttä päätyä hormonihoitoihin ja leikkauksiin. Vastakkaisen sukupuolen identiteetin sisäistäneellä nuorella on taipumus mukautua yhteiskunnassa vallalla oleviin odotuksiin tytölle ja pojalle, naiselle ja miehelle sopivasta roolimallista ja käyttäytymisestä. Englantilainen inklusiivisen kasvatuksen professori Michelle Moore (228) arvostelee pyrkimystä johdattaa lapsia ja nuoria käsitykseen, etteivät he voi elää tyydyttävää elämää altistamatta kehoaan kemialliseen ja kirurgiseen muokkaukseen. Mooren mukaan on järjenvastaista altistaa lapsi terveydelle vaarallisille lääketieteellisille toimenpiteille vain siksi, että lapsen mieltymykset ja käyttäytyminen ovat ristiriidassa vallitsevien sukupuolistereotypioiden kanssa.

Moore kiinnittää huomiota siihen, ettei ole olemassa asianmukaista lääketieteellistä todistusaineistoa siitä, että sosiaalinen transitio tai kemiallinen ja kirurginen muokkaus poistaisivat lapsen sukupuolisen hämmennyksen. Ne lapset ja nuoret, joiden kehoa muokataan lääketieteellisesti, ovat osa yhteiskunnallista muutosprojektia, joka on rakennettu arvausten ja olettamusten, ei tutkimustiedon varaan. Uuden sukupuoliopin puolustamat sosiaaliset ja lääketieteelliset väliintulot muuttavat terveen lapsen elinikäiseksi potilaaksi, joka on riippuvainen loputtomista lääkärikäynneistä ja verikokeista ja kärsii jatkuvasta lääkeriippuvuudesta.

Tavistock and Portman sukupuoliklinikan hallintoneuvoston jäsenenä vuosikymmeniä toiminut psykoterapeutti Marcus Evans (2020: 1–3) toteaa, ettei lapsilla ole edellytyksiä antaa informoitua suostumustaan sukupuolenkorjaushoitoihin, joilla on pitkäaikaisia vaikutuksia, eivätkä he juurikaan ymmärrä niiden seurauksia tulevalle aikuiselämälleen. Lapset ja nuoret eivät välttämättä kovinkaan realistisesti tiedosta, mitä tarkoittaa, että heistä tulee hedelmättömiä ja seksuaaliselta toimintakyvyltään vaurioituneita aikuisia, jotka eivät voi saada orgasmia ja joiden on oltava hormonien ja lääketieteellisen hoidon varassa koko loppuelämänsä ajan. Tytöt eivät tiedä, mitä tarkoittaa, että heille on tulevaisuudessa testosteronihoitojen takia tehtävä “kohdunpoisto emättimen surkastumisen välttämiseksi”. Evans kuvailee hormonihoitoihin rohkaisevaa lähestymistapaa riskiksi, että lapset lähetetään tielle kohti konkreettisia ja joskus peruuttamattomia lääketieteellisiä toimenpiteitä sellaisen ongelman ratkaisemiseksi, joka hyvin usein on luonteeltaan psykologinen ongelma. Hänen mukaansa tätä lähestymistapaa “ohjaa pikemminkin poliittinen ideologia kuin kliininen tarve”.

4.4. Sosiaaliseen tartuntaan perustuva äkillisesti alkava sukupuoliahdistus

Oikeudellisen sukupuolen muuttamisen mahdollistaminen alaikäisille on erityisen ongelmallista nykytilanteessa, jossa nuorten parissa on yleistynyt varhaismurrosiässä äkillisesti alkava sukupuoliahdistus, joka usein perustuu sosiaaliseen tartuntaan. Ilman ulkoapäin tulevaa vahvistusta tällainen sosiaaliseen tartuntaan perustuva sukupuoliristiriita jää useimmiten väliaikaiseksi vaiheeksi nuoren kehityksessä. Äkillistä sukupuoliahdistusta alkaa kokea tavallisesti teini-ikäinen tyttö tai nuori nainen, jonka kaveripiiri ja sosiaalinen verkosto ihannoivat transilmiöitä ja liioittelevat niiden yleisyyttä. Lisäksi sukupuoliahdistuksen äkilliseen alkamiseen liittyy yleensä intensiivinen uppoutuminen internetiin. Useilla näistä nuorista on joku läheinen ystävä, joka on jo aloittanut transprosessin tai on suunnittelemassa sellaista: läheiset ystävät haluavat kokea transprosessin yhdessä.

Asiantuntijat pitävät luultavana, että tässä tapauksessa sukupuolihämmennykseen vaikuttaa sosiaalinen tartunta, kuten nuorisopsykiatrit Kaltiala-Heino, Työläjärvi ja Suomalainen (2018: 138–139) toteavat.

Viime aikoina keskusteluun on noussut myös nuoruusiässä melko äkillisesti alkanut transsukupuolisen tai muun, sukupuolten väliselle jatkumolle tai sen ulkopuolelle sijoittuvan kokemuksen voimakas yleistyminen, jossa sosiaalisilla tekijöillä saattaa olla voimakas etiologinen rooli (Marchiano 2017b; Brunskell-Evans, Moore 2018). Ei tiedetä, mitkä ovat optimaaliset lääketieteelliset hoitolinjat näissä tapauksissa (Cohen-Kettenis & Klink 2015).

Lisa Littmanin (2018) tutkimus perustuu sukupuoliahdistuneiden nuorten vanhempien haastatteluihin. Littmanin yhtenä tarkoituksena oli tutkia, voisiko sosiaalinen tartunta olla yksi tekijä sukupuoliahdistuksen kehittymisessä. Vaikka monilla sukupuoliahdistuneilla nuorilla ei aikaisemmin ole ollut sukupuoli-identiteettiin liittyviä ongelmia, monet heistä ohjautuvat nykyisessä transideologisessa ilmapiirissä sukupuolenvaihdoksen tielle ja aloittavat pian hormonihoidot.

Tampereen yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian vastuualueen ylilääkäri Riittakerttu Kaltiala-Heino sanoo Ylen haastattelussa, että nuorten kehitykseen kuuluva ahdistus ja epävarmuus voi kanavoitua sukupuoliahdistukseen.

Ahdistus ja epävarmuus itsestä on yleisesti ottaen kuulunut aina nuorten kehitykseen. Voiko olla, että nyt on sellainen aika, että se on erityisen mahdollista kanavoida sukupuoliahdistukseen. − − Tähän mennessä noin puolella tutkimuksiin hakeutuneista on ollut psykiatrisia ongelmia, jotka vaativat ensisijaista hoitoa.

4.5. Sukupuolenkorjaustaan katuvat

Oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen mahdollistaminen alaikäisille voi jähmettää nuoren muuten ohimenevää sukupuoliristiriitaa ja johtaa hänet hormonihoitoihin ja sukupuolenkorjausleikkauksiin, jotka ovat hänen terveydelleen haitallisia ja joiden kyvystä parantaa sukupuoliahdistusta ei ole asianmukaista tutkimusnäyttöä. Tällainen juridinen muutos lisäisi niiden nuorten määrää, jotka myöhemmin katuvat päätöstään tiedostaessaan sen rajoittavan heidän aikuiselämänsä mahdollisuuksia. Yhä useampi tällaisia hoitoja katuva nuori aikuinen valittaa sitä, että hänen varsinaiset psyykkiset tarpeensa sivuutettiin ja häntä ohjattiin sukupuolenvaihdoksen tielle, joka kavensi hänen tulevaisuudenmahdollisuuksiaan ja aiheutti hänelle suurta inhimillistä kärsimystä. (Ks. esim. https://www.youtube.com/watch?v=RIXrVoGomgA)

Joukkotiedotusvälineissä yleensä vaietaan niistä, jotka katuvat sukupuolenkorjausleikkauksia ja katsovat kärsineensä niiden seurauksena korjaamatonta vahinkoa. Monia heistä työnnettiin sukupuolenvaihdokseen ikään kuin ei olisi ollut muita vaihtoehtoja. Nyt jälkeen päin he toivovat, että heitä hoitaneet psykiatrit ja lääkärit olisivat auttaneet heitä ymmärtämään niitä syvempiä psykologisia ja sosiaalisia tekijöitä, jotka vieraannuttivat heidät omasta kehostaan. Useat heistä harmittelevat sitä, että asiantuntijat tukivat heidän sukupuolista hämmennystään, sen sijaan että olisivat vahvistaneet heidän todellisuudentajuaan. Monet katuvat sitä pysyvää vahinkoa, joka heidän keholleen on aiheutettu, ja jotkut niistä, jotka aloittivat sukupuolenvaihdoksen teini-ikäisinä, kokevat, etteivät he olleet riittävän kypsiä tekemään niin kauaskantoisia ratkaisuja. (Anderson 4.)

Hormonihoitoja ja sukupuolenkorjausleikkauksia katuvien määrää usein vähätellään. Alan lääketieteellisessä julkaisussa leikkauksia katuvien määrän sanotaan olevan 1–2 prosentin luokkaa. Tavistock-sukupuoliklinikan johtaja Polly Carmichael väitti, että sukupuolenvaihdosta katuvia on alle 3 prosenttia. Yhteiskuntatutkija Heather Brunskell-Evansin (2020: 78) mielestä sukupuolenvaihdostaan katuvien todellista määrää on vaikea arvioida, koska suuri määrä murrosikäisinä sukupuoltaan vaihtaneista tytöistä on vasta nyt tulossa aikuisikään. On jopa esitetty, että katuvien määrä saattaa olla 20 prosentin luokkaa erityisesti nyt, kun yhä useampi sukupuolenkorjaukseen hakeutuva on päätynyt ratkaisuunsa sosiaalisen tartunnan seurauksena.

WPATH myöntää, että “on tiedossa tapauksia, joissa hormonihoidon tai sukuelinten leikkauksen läpikäyneet ihmiset ovat jälkeenpäin katuneet, ettei heillä ole enää mahdollisuutta saada geneettisesti omia lapsia (De Sutter, Kira, Verschoor & Hotimsky, 2002)” (WPATH, 47). Yksi vaikeus katuvien määrän selvittämisessä on se, että seurantatutkimuksissa kadotetaan yhteys suureen määrään potilaita. Alan oppikirjassa Principles of Transgender Medicine and Surgery todetaan: “Suuri osa potilaista (jopa 90 %) kadotetaan seurannassa – – mikä monimutkaistaa sukupuolenkorjausleikkausten pitkäaikaisvaikutusten tutkimista” (Monstrey ym. 2007: 96). Kukaan ei tiedä, johtuuko tämä suuri kato itsemurhista, pettymyksistä, häpeästä vai joistakin muista tekijöistä.

Urologian ja kirurgian professori, tri Miroslav Djordjevic, Belgradin lääketieteellisestä tiedekunnasta tekee paljon sukupuolenkorjausleikkauksia. Hän kertoo, että yhä useammat ihmiset haluavat korjaavaa kirurgiaa voidakseen palata alkuperäiseen sukupuoleensa, koska he katuvat sukupuolenvaihdostaan. Djordjevic pitää katuvien määrää huolestuttavana. Lisäksi hän kertoo monien sukupuolenvaihdostaan katuvien olevan masentuneita ja jopa itsemurhahakuisia. Hän arvostelee sitä, että useat ihmiset ohjataan sukupuolenvaihdoshoitoihin liian harvojen terapiakäyntien pohjalta. Niissä eivät paljastu mahdolliset mielenterveyden ongelmat sukupuoliahdistuksen taustalla. Näin he ohjautuvat turhiin hormonihoitoihin ja leikkauksiin, kun varsinainen ongelma on heidän mielenterveydessään.

Sukupuolenvaihdokseen pyrkivien ihmisten parissa työtä tehnyt brittiläinen psykoterapeutti James Caspian kertoo Daily Mailille hämmästyneensä siitä, että ”oli niin paljon niitä, jotka näyttivät myöhemmin palaavan takaisin alkuperäiseen sukupuoleensa. – – Jotkut noista nuorista naisista sanoivat tehneensä virheen saatuaan vaikutteita internetin synnyttämästä sosiaalisesta liikehdinnästä”.

Psykiatri Roberto D’Angelon (ym. 2020b) mukaan sosiaalisen tartunnan vaikutuksesta sukupuolenvaihdokseen päätyneet nuoret saattavat myöhemmin katua päätöstään:

Yhä useammat potilaat kärsivät syvästä traumasta epäasianmukaisen sukupuolenkorjausleikkauksen vuoksi. He kärsivät peruuttamattomista fyysisistä muutoksista – – ja muista pysyvistä muutoksista. Näiden muutosten suoraan aiheuttaman ahdistuksen lisäksi ne vaikuttavat myös muihin elämänalueisiin, kuten henkilön kykyyn luoda vakaa identiteetti (monet tuntevat jäävänsä loukkuun seksuaaliseen ei-kenenkään-maahan), löytää kumppani ja tukevia sosiaalisia verkostoja, hankkia lapsia tai löytää vakituinen työpaikka.

Näihin sukupuolenvaihdoksen seurauksiin sopeutuminen on psykologisesti vaikeaa ja voi olla hyvin tuskallista.

Sukupuolenkorjaajille suunnattua psykoterapiaryhmää Lontoon Portman klinikalla ohjannut psykiatri Az Hakeem (2018: 147–149) kertoo, että sukupuolenkorjaustaan katuvat henkilöt ”muodostavat uuden hiljaisen ja syrjäytyneen ryhmän, jolla ei ole ääntä eikä edustusta”. Nämä ihmiset joutuvat usein ”masentavaan, avuttomaan ja toivottomaan tilanteeseen, josta ei ole ulospääsyä”.

Göteborgin yliopiston lasten- ja nuorisopsykiatrian professori Christopher Gillberg pitää lasten ja nuorten lääketieteellistä sukupuolenkorjausta ”ehkä yhtenä lääketieteen historian suurimmista skandaaleista”. Hän vaatii “hormonisalpaajien käytön välitöntä kieltämistä, koska niiden pitkäaikaisvaikutuksista ei ole tietoa” (Van Maren 2019).

‘4.6. Sukupuolenkorjaushoidoista ei ole mielenterveydellistä hyötyä

Lain psykologiset ja sosiologiset vaikutukset vahvistavat äkillisesti alkavaa sukupuoliristiriitaa, joka leviää sosiaalisen tartunnan tavoin ja vaikuttaa erityisesti haavoittuvassa asemassa oleviin lapsiin ja nuoriin, joista monilla on mielenterveysongelmia. Lain perusteluissa myönnetään, että ”saatujen asiantuntija-arvioiden mukaan on mahdollista, että joissakin tapauksissa helpottunut sukupuolen vahvistamisprosessi saattaa lisätä sukupuolenkorjaushoitoihin hakeutumista” (60). Lain seurauksena jotkut näistä ihmisistä päätyvät hormonihoitoihin ja leikkauksiin, joilla on kielteinen vaikutus heidän terveyteensä. Sukupuolenkorjausleikkauksiin liittyy suuri komplikaatioriski ja kivulias toipumisaika. Epäsuhta hoitoihin liittyvien odotusten ja todellisuuden välillä voi johtaa monet ihmiset vakavaan masennukseen ja jopa itsemurhaan. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan itsemurhien määrä on 10 vuotta sukupuolenkorjausleikkauksen jälkeen 19 kertaa suurempi kuin väestössä yleensä (Dhejne ym. 2011).

Hormonihoitoja saaneen ja sukupuolenkorjausleikkauksen läpikäyneen itsemurhariski on aikuisiässä siis 19-kertainen muuhun väestöön verrattuna. Näin on myös Ruotsissa, jossa sukupuoli-identiteetti-ideologia on tullut yleisesti hyväksytyksi (Dhejne 2011). Miksi kukaan järkevä ja hyväntahtoinen ihminen tuomitsisi nuoren lapsen tähän kohtaloon tiedostaen, että murrosiän loppuun mennessä jopa 98 prosenttia näistä pojista ja 88 prosenttia tytöistä lopulta hyväksyy biologisen sukupuolensa ja säilyttää psyykkisen ja fyysisen terveytensä?

Tältä osin keskeiset tutkimustulokset voidaan kiteyttää kolmeen tosiasiaan (Anderson 2): 

1) Luotettavimmat tutkimukset osoittavat, että 80−95 prosenttia lapsista, jotka kokevat sukupuolihämmennystä, samaistuvat omaan biologiseen sukupuoleensa, jos normaalin murrosiän sukupuolisen ja seksuaalisen kehityksen annetaan edetä.

2) Sukupuolen korjaamiseen johtavien hoitojen ei ole osoitettu pienentävän transihmisten erittäin korkeaa itsemurhayritysten suhteellista osuutta (41 prosenttia verrattuna 4,6 prosenttiin muussa väestössä).

3) Ihmisillä, jotka ovat läpikäyneet sukupuolenkorjausleikkauksia, on 19 kertaa suurempi todennäköisyys kuolla itsemurhan kautta kuin muulla väestöllä.

Suuri yleisö ei saa realistista kuvaa tilanteesta, koska tutkijat eivät uskalla julkaista tuloksia, jotka ovat ristiriidassa yleisen transsukupuolisuuskertomuksen kanssa. Tämän paineen vuoksi monet tutkijat vaikenevat poliittisesti epäkorrekteista tutkimustuloksista, jotka aiheuttaisivat heille ongelmia. Esimerkkinä tästä on American Journal of Psychiatry -julkaisun lokakuussa 2019 julkaisema tutkimusartikkeli. Tämä tutkimusartikkeli perustuu maailman suurimpaan aineistoon potilaista, joille on tehty hormonaalisia ja kirurgisia hoitoja sukupuolen muuttamiseksi. Ruotsin väestö- ja potilasrekisteriin on kerätty tietoja 9,7 miljoonasta ruotsalaisesta, joista 2 679 sai diagnoosin sukupuolidysforiasta ja hieman yli 1 000:lle tehtiin sukupuolenkorjausleikkaus. Artikkelissa väitetään, että sukupuolenkorjausleikkaus vähentäisi potilaiden psykiatrisen hoidon tarvetta (Bränström & Pachankis 2019).

Useiden tutkijoiden kritisoitua artikkelin virheitä American Journal of Psychiatry julkaisi artikkelin korjauksen 1. elokuuta 2020. Sen mukaan alkuperäinen väite hoitojen hyödyistä oli väärä. Todellisuudessa sukupuolenkorjausleikkauksesta ei ole mitään hyötyä mielenterveyden tai ahdistuksen hoidossa. Maailman laajimpaan tietoaineistoon perustuvat analyysit osoittavat, että hormonaalisista ja kirurgisista sukupuolenvaihdostoimenpiteistä ei ole mitään hyötyä mielenterveydelle.

Teksasin yliopiston professori Mark Regnerus analysoi sukupuolenkorjausleikkauksen väitettyjä mielenterveyshyötyjä puolustavan artikkelin puutteita:

Artikkelin kirjoittajat ovat vääristelleet erinomaista tietoainestoa ja analyysiä puolueellisella tulkinnalla. He poikkesivat tieteellisestä tarkkuudesta ja rationaalisuudesta ja mukautuivat sellaisten aktivistiryhmien näkemyksiin, jotka haluavat normalisoida lapsettomuutta aiheuttavan ja pysyvästi vahingoittavan kirurgian. (Regnerus 2019b.)

Tätä tutkimusta käytettiin lähes vuoden ajan perusteluna nuorten sukupuolenkorjausleikkauksille, vaikka se sisälsi harhaanjohtavia tietoja. Tällä perusteella monien nuorten terveydelle aiheutui korjaamatonta vahinkoa. Hormonisalpaajien, muuntohormonien ja sukupuolenkorjausleikkausten pitkäaikaisvaikutuksista nuorilla ei ole olemassa asianmukaisia tutkimuksia. Sukupuoliahdistuneita nuoria käytetään tässä suhteessa lääketeollisuuden koekaniineina.

4.7. Lasten sukupuoliristiriidan politisointi

Lakiesityksen perusteluissa todetaan: ”Sukupuolen vahvistamiselle asetettavaa ikärajaa on tarkasteltava ensisijaisesti lasten oikeuksien, erityisesti YK:n lasten oikeuksien sopimuksen sisältämien oikeuksien ja yleisperiaatteiden näkökulmasta. Näitä ovat muun muassa lapsen edun ensisijaisuus, itsemääräämisoikeus ja osallisuus sekä lapsen oikeus parhaaseen mahdolliseen terveydentilaan ja syrjimättömyyteen.” (41) Tällä perusteella annetaan ymmärtää, että oikeudellisen sukupuolen muutokselle asetettavat ikärajat saattavat loukata lapsen oikeutta yhdenvertaiseen kohteluun aikuisen kanssa. Tällä päättelyllä siirretään kehityspsykologiset tarkastelut toisarvoiseen asemaan.

Psykoterapeutti Marcus Evans (2020: 1–4) kritisoi sitä, että lasten psykologiset tarpeet jätetään usein sivuun, kun lasten sukupuolihämmennystä lähestytään lasten oikeuksiin vetoavasta näkökulmasta siten, että lasten kokema sukupuoliahdistus tulkitaan irrallaan psykologisista ja sosiologisista taustavaikutuksista. Terapeutteja leimataan ”transfobisiksi”, jos he pyrkivät tekemään perusteellisen arvion nuorten psykologisesta ja perhetaustasta ja suojelemaan lapsia liian varhaiselta lukkiutumiselta transsukupuoliseen identiteettiin. Tällainen terapeuttinen lähestymistapa leimataan vahingolliseksi lapsen todellisille tarpeille. Evansin mukaan ”tällainen poliittisesti motivoitu kulttuuri estää ajattelun vapautta, joka on välttämätön edellytys näiden vaikeaongelmaisten lasten hoitamiselle – – heistä on tullut poliittisia symboleja, toimijoita laajemmassa poliittisessa konfliktissa” (Evans 2020: 4).

Tällainen politisoitu, näennäisesti oikeuksiin, yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen vetoava lähestymistapa luonnehtii sukupuolen vahvistamista koskevan lain perusteluja. Lasten psykologiset tarpeet jätetään sivuosaan vedoten siihen, että sukupuolen vahvistamista koskevassa laissa on kyse vain oikeudellisen sukupuolen vahvistamisesta, ei hoidoista. ”Kun sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen eriytetään lääketieteellisestä diagnoosista ja hoidoista, menettävät nykylain perustelut täysi-ikäisyyden osalta osin merkitystään.” (41) Mainitsematta jätetään se tärkeä tosiasia, että sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen voi lukita nuoren transsukupuoliseen sukupuoli-identiteettiin ja siten ohjata häntä myös lääketieteelliseen sukupuolenkorjaukseen. Tätä mahdollisuutta lisää se, että lasten ja nuorten sukupuoliahdistuksen hoidossa on päässyt valtaan medikalisoiva lähestymistapa. Lakiesityksen perusteluissa vedotaan toistuvasti lapsen oikeuksiin, yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen perusteluna ikärajan alentamiselle, ikään kuin oman biologisen sukupuolen kanssa ristiriidassa olevan sukupuoli-identiteetin juridinen vahvistaminen olisi jonkinlainen tavoiteltava etuoikeus.

Mitä tällainen ”etuoikeus” sitten käytännössä voisi tarkoittaa? Jos lapsen tai nuoren sukupuolihämmennystä vahvistetaan oikeudella vaihtaa juridista sukupuoltaan, osa näistä nuorista saattaa pitäytyä pysyvästi transsukupuoliseen sukupuoli-identiteettiin ja päätyä terveyttään vaarantaviin hormonihoitoihin ja leikkauksiin. Transsukupuolinen sukupuolikirurgi Marci Bowers myönsi äskettäin, että nykyisen medikalisoivan hoitomallin pohjalta esimurrosiästä asti hoidettu sukupuoliahdistunut nuori voi menettää seksuaalisen toimintakykynsä ja lisääntymiskykynsä:

Kun murrosikä estetään, ongelmana on, että monet lapset ovat orgasmin suhteen naiiveja. Toisin sanoen, jos henkilö ei ole ennen leikkausta koskaan saanut orgasmia ja murrosikä on estetty, on hyvin vaikeaa saada orgasmia leikkauksen jälkeen. Pidän tätä suurena ongelmana, jonka olemme unohtaneet ja jättäneet vaille huomiota, kun olemme antaneet tietoon perustuvan suostumuksen hormonisalpaajien käytölle. (Why Marci Matters – by Abigail Shrier – The Truth Fairy (substack.com)

Bowersin tunnetuin potilas — tosi-tv-tähti ja transsukupuolinen teini Jazz Jennings — sanoi tv-ohjelmassaan, ettei hän ole koskaan kokenut orgasmia eikä todennäköisesti tule koskaan kokemaankaan. Bowers ilmaisi asian näin tv-ohjelmassa nimeltä ”I Am Jazz”: Potilaat, jotka “ovat saaneet orgasmin ennen leikkausta, pystyvät hyvin todennäköisesti saamaan orgasmin myös leikkauksen jälkeen.” Mutta “Jazz ei tiedä, mitä orgasmi on, ja se on hyvin tärkeä tapa läheisyyden ilmaisuun”, hän sanoi. “Ja vaikka se ei ole asia, jonka tulisi viivästyttää leikkausta, orgasmin saaminen ei ole yhtään helpompaa leikkauksen jälkeen.” (Emt.)

Voidaan oikeutetusti kysyä, toteutuuko tällä tavalla ”lapsen oikeus parhaaseen mahdolliseen terveydentilaan”. Vai onko ennemminkin kyse siitä, että sukupuoliahdistuksen medikalisoivan hoidon juuret ovat osin lääketeollisuuden voitontavoittelussa ja siihen liittyvässä pyrkimyksessä luoda maailmanlaajat markkinat synteettisen sukupuolen tuottamiselle? Lasten sukupuolenkorjauksia edistävien medikalisoivien hoitokäytäntöjen kehittäminen voidaan jäljittää vaikutusvaltaisiin lääkealan jätteihin. Lääketeollisuudella on suuri poliittinen vaikutusvalta ja antamansa rahoituksen kautta se vaikuttaa myös tutkimukseen. Hormonisalpaajien ja muuntohormonien käyttöä suosittelevan niin sanotun ”hollantilaisen hoitoprotokollan” luojat Henriette Delamarre-van de Waal ja Peggy Cohen-Kettenis (2006) toteavat artikkelissaan olevansa ”hyvin kiitollisia Ferring Pharmaceuticals-yhtiölle saamastaan taloudellisesta tuesta sukupuoli-identiteetin häiriöistä kärsivien nuorten hoidon tutkimista varten”. Lääketeollisuus saa tutkimukseen sijoittamansa rahat takaisin moninkertaisina, koska hormonisalpaajien ja muuntohormonien käyttöön perustuva hoitoprotokolla tuottaa sille suuria voittoja.

Nämä kansainväliset yritykset investoivat vahvasti lääketieteellisiin teknologioihin, joiden avulla erityisesti yhä useampien aikamme nuorten tyttöjen sukupuoli-identiteetti muokataan niin, että he identifioituvat pojiksi ja heidän feminiinisen identifikaationsa viimeiset jäljet poistetaan hormonihoidoilla ja leikkauksilla. Yhteiskuntatutkija Heather Brunskell-Evans (2020) argumentoikin, että kyseessä on yhtäältä kapitalistinen pyrkimys luoda uusia markkinoita synteettisen sukupuolisuuden tuottamiselle ja samalla miesten etuoikeuksia puolustava liike, jonka seurauksena miehet pääsevät kontrolloimaan naisjärjestöjä, esiintymään naisten edustajina ja saavat pääsyn naisille erotettuihin tiloihin.

Tyttöjen sterilointi sukupuolisen vapauden nimissä ei ole heidän ihmisoikeuksiensa toteutumista vaan niiden loukkaamista. – – Transliike tarvitsee translapsia luodakseen illuusion, että transsukupuolinen sukupuoli-identiteetti on luonnollinen ja epäpoliittinen. Tyttö, joka on lääketieteellisen sukupuolenkorjauksen avulla muutettu ’transpojaksi’, on se uhri, joka usein uhrataan kukoistavan miesten oikeuksia puolustavan liikkeen alttarille. (Brunskell-Evans 2020: 80–81.)

Lakiesityksessä viitataan WPATH:n hoitosuosituksiin, joita pitkälti hallitsee medikalisoiva lähestymistapa, mutta jätetään kertomatta WPATH:n kytkökset transliikkeen taustalla vaikuttaviin rahapiireihin.

WPATH-standardit laatineen komitean jokaisella jäsenellä oli tässä mielessä mahdollisia eturistiriitoja. Jotkut olivat yksinkertaisesti asiantuntijoita (Ken Zucker oli yksi heistä). Toiset olivat kuitenkin saaneet avustuksia trans-edunvalvontaryhmiltä, ja useat jäsenet, puheenjohtaja mukaan lukien, tulivat Minnesotan yliopiston yhdeltä osastolta, joka saa rahoitusta Jennifer Pritzkerin Tawani-säätiöltä. (Joyce 234)

Itsemääräämisoikeuteen perustuvaa lakia sukupuolen vahvistamisesta ajetaan sammutetuin valoin: todellisista ongelmista ei keskustella ja lakia lobataan tunteisiin vetoavien iskulauseiden ja mielikuvien avulla. American Transgender Law Center -nimisen järjestön toimitusjohtaja Masen Davis sanoi kannattajilleen pitämässään puheessa vuonna 2013:

Olemme suurelta osin saavuttaneet menestyksemme lentämällä tutkan alapuolella – – Toteutamme paljon asioita todella hiljaa. Olemme saavuttaneet joitakin suurimpia voittojamme ilman, että kukaan on huomannut. Olemme hyvin hiljaa ja varovaisia sen osalta, mitä teemme, koska haluamme ennemminkin saada voittoja kuin saada julkisuutta. (Davis; sit. Joyce 2022: 224.)

Valtio toisensa jälkeen muuttaa juridisen sukupuolikäsityksensä subjektiiviseen kokemukseen perustuvaksi ilman, että suurin osa kansalaisista ymmärtää, mitä tämä muutos käytännössä tarkoittaa, tai että heidän mielipidettään kysyttäisiin. Helen Joyce (2022: 227) kommentoi:

Liike, joka keskittyy vallan vipuvarsiin ruohonjuuritason tuen rakentamisen sijaan, on liike, jossa muutamalla varakkaalla ihmisellä voi olla huomattava vaikutusvalta. He ovat muokanneet maailmanlaajuista agendaa rahoittamalla tiedotusjulkaisuja, kampanjaryhmiä, tutkimusta ja oikeustoimia, rahoittamalla yliopistojen professuureja ja vaikuttamalla terveydenhoitoprotokolliin.

Tämä selittää eroa transliikkeen retoriikan ja sen harjoittaman politiikan välillä. Transliike väittää puolustavansa sorrettuja ja syrjittyjä: köyhiä, kodittomia, vailla riittäviä terveyspalveluita olevia transihmisiä, jotka ovat pakotettuja hankkimaan elantonsa seksityöllä ja joita poliisi ahdistelee. Mutta transliikkeen käytössä oleva raha tulee suureksi osaksi maailman kaikkein vaikutusvaltaisimmilta ihmisiltä: rikkailta valkoisilta amerikkalaisilta miehiltä. Näiden kahden ihmisryhmän tarpeet ja halut ovat hyvin erilaisia. (Emt. 228)

Valtavirran transliike ei keskity auttamaan köyhiä ja vaikeassa asemassa olevia transihmisiä, joista monilla on mielenterveysongelmia. Sillä on lähinnä kaksi tavoitetta: varmistaa, että miehet saavat pääsyn naisille tarkoitettuihin tiloihin, ja poistaa esteet muuntohormonien ja leikkausten käytölle lasten ja nuorten ”sukupuolenkorjauksessa”.

Nämä eivät ole köyhien ja huonossa terveydentilassa olevien ihmisten tarpeita. Nämä ovat rikkaiden, vaikutusvaltaisten miesten tarpeita, jotka haluavat tulla luokitelluiksi naisten joukkoon. Lasten kehoille aiheutetut vahingot, naisten yksityisyyden menetys, naisurheilun tuhoaminen ja kielen turmeltuminen ovat vain näiden tavoitteiden oheisvahinkoja. (Joyce 2022: 229)

Pieni poliittinen ja rahaeliitti on menestyksekkäästi tehnyt työtä valjastaakseen poliittisen prosessin palvelemaan eliitin etua tavallisten ihmisten kustannuksella. Tässä prosessissa on kolme osa-aluetta: lobbaaminen ja rahoittaminen; vaikuttaminen tutkimuslaitoksiin ja mediaan eli tiedon tuottamiseen ja levittämiseen; ja vastustajiin kohdistuva uhkailu. (Emt.) Transliikkeen ajamat toimintaohjelmat näyttävät olevan osa prosessia, jolla varallisuutta siirtyy köyhiltä rikkaille.

5. Vanhempien kasvatusoikeutta rajoitetaan

Kun biologinen sukupuolikäsitys poistetaan lainsäädännöstä ja korvataan sukupuoli-identiteetin pohjalta tehtävällä sukupuolimerkinnällä, murennetaan samalla biologisten vanhempien oikeutta lapsiinsa ja lapsen oikeutta isään ja äitiin. Valtaa siirretään vanhemmilta valtiolle esimerkiksi lasten oikeudellista asemaa ja terveyttä koskevien päätösten osalta. Koska nuoret voivat kokemattomuuttaan tehdä juridisen sukupuolenvaihdoksen tai hormonihoitojen ja sukupuolenkorjausleikkausten osalta päätöksen, jonka vaikutuksia heillä ei ole vielä edellytyksiä kokonaisvaltaisesti arvioida ja jota he voivat myöhemmin katua, heidän vanhempansa pyrkivät estämään tästä johtuvia inhimillisiä tragedioita. Vanhempien mahdollisuudet suojata lapsiaan tässä suhteessa kaventuvat, sikäli kuin viranomaiset toimivat uuden sukupuoli-identiteetti-ideologian ehdoilla.

Vanhempien kasvatusoikeuksia on dramaattisesti kavennettu niissä maissa, joissa on säädetty itsemääräämisoikeutta kunnioittava laki sukupuolen vahvistamisesta. Tätä vallansiirtoa perustellaan herättämällä epäilyksiä vanhempien halusta tai kyvystä tehdä oikeutta lapsen todelliselle edulle. Tällainen epäilys on ilmaistu myös lakiesityksen perusteluissa:

Selvityksen mukaan on myös huomioitava, että lainsäädännössä ei kuitenkaan voida lähteä siitä, että kaikki huoltajat toimisivat aina parhaalla mahdollisella tavalla lapsen edun toteuttamiseksi. – – Sääntelymallissa, jossa huoltajan tai huoltajien tahto on ratkaiseva esimerkiksi tiettyyn ikärajaan asti, lapsen asema saattaakin olla heikko. (78)

Tällaisen päättelyn pohjalta kasvatusoikeutta siirretään vanhemmilta valtion viranomaisille. Tässä päättelyssä ilmeisesti oletetaan viranomaisten pystyvän pyyteettömämmin tai asiantuntevammin tekemään oikeutta lapsen edulle. Tämä oletus on ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että tutkimusten mukaan lasten ongelmat keskimäärin lisääntyvät samassa suhteessa kuin lapset joutuvat erilleen biologisista vanhemmistaan.

Ajatus siitä, että lapsi voi syntyä väärään kehoon, aiheuttaa hämmennystä lapsissa ja on keino keskittää yhteiskunnallista valtaa erottamalla lapset vanhempiensa valvonnasta ja poistamalla perheen lapsille tarjoama suoja. Kun vanhemmat pyrkivät suojelemaan lapsiaan heidän terveydelleen haitallisilta kokeellisilta hoidoilta, perheisiin voidaan kohdistaa ”lastensuojelutoimenpiteitä” sillä perusteella, että vanhemmat riistävät lapsiltaan “asianmukaisen hoidon”. Esimerkiksi suomalaisten vanhempien 15-vuotias tytär otettiin huostaan Espanjassa, kun vanhemmat kieltäytyivät antamasta sukupuoliahdistuneelle tyttärelleen hormonihoitoa. (Stoltzman & Takala 2019).

Sukupuoliahdistuksesta kärsivät lapset ja nuoret eivät hyödy oikeudesta tehdä näin kauaskantoisia ratkaisuja irrallaan vanhempiensa ohjauksesta. Vanhemmat pyrkivät perustellusti rajoittamaan transideologian vaikutusta lapsiinsa, ja transaktivistit puolestaan pyrkivät rajoittamaan vanhempien oikeutta ohjata lapsiaan. Vuonna 2017 WPATH-järjestön Yhdysvaltain osaston kokouksessa sosiaalityöntekijä hahmotteli strategiaa niiden perheiden käsittelemiseksi, jotka eivät hyväksy lapsensa sukupuolenvaihdosta. Hän puolusti julkisesti lasten ottamista pois vanhemmiltaan, jos nämä eivät ole halukkaita altistamaan lapsiaan hormonihoidoille ja leikkauksille. Perusteluna käytettiin väitettä, että tällainen perhe ”laiminlyö lapsen terveydenhoidon tarpeita” ja ”luo kielteisen, myrkyllisen ja turvattoman ympäristön” lapselle. Nuorelle tarjotaan mahdollisuutta ottaa yhteyttä viranomaisiin, jotka menevät sanomaan vanhemmille, että ”te luotte turvattoman ympäristön lapsellenne. Ja meidän täytyy saada se loppumaan – – valitettavasti tässä kotiympäristössä pysyminen johtaa lapsen itsemurhaan.” (Suicidality Symposium, USPATH 2017 [ote], https://vimeo.com/205696206, sit. Anderson 44–45.)

Tämän ohjelman perusteella lapset voidaan ottaa huostaan vanhemmilta, jotka eivät suhtaudu riittävän myönteisesti lapsensa sukupuolenkorjaukseen. Vanhempien vasta-argumentit voidaan torjua sanomalla, että tämä on ainoa tapa suojella lasta itsemurhalta.

Edellä mainitussa esimerkissä sosiaalityöntekijä käyttää harhaanjohtavia väitteitä itsemurhasta aseena riistääkseen vanhemmilta heidän kasvatusoikeutensa. Ei ole näyttöä siitä, että sosiaalisen sukupuolenvaihdoksen tukeminen tai hormonien antaminen sukupuoliahdistuneille nuorille vähentäisi itsemurhia. Päinvastoin on näyttöä siitä, että murrosiän estolääkkeiden antaminen nuorille lisää heidän taipumustaan itsensä vahingoittamiseen. Vuoden kuluttua lääkityksen aloittamisesta lapset raportoivat vahingoittaneensa itseään enemmän. Tytöillä oli enemmän käyttäytymis- ja tunne-elämän ongelmia ja he ilmaisivat suurempaa tyytymättömyyttä kehoonsa. (Biggs 2019; Brunskell-Evans 2020: 65.)

Haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten erottaminen vanhemmistaan voi lisätä itsemurhariskiä. Esimerkkinä tästä on sosiaaliseen sukupuolenvaihtoon, sukupuolenkorjaushoitoihin ja perheestään erillään asumiseen ohjatun Yaeli Martinezin tapaus, joka teki itsemurhan 19-vuotiaana asuttuaan kolme vuotta erillään vanhemmistaan. Abby Martinez menetti 16-vuotiaan tyttärensä Yaelin huoltajuuden Los Angelesin piirikunnan lasten- ja perhepalveluiden osastolle, koska äiti ei hyväksynyt sitä, että masentuneelle tytölle annettiin mieshormonia ja häntä ohjattiin sosiaaliseen sukupuolenvaihdokseen. Tytön asumista äidistä erillään perusteltiin sillä, että näin voitaisiin estää tytön itsemurha. Lasten- ja perhepalveluiden osaston logiikka oli, että “jos pidämme Yaelin poissa kotoa, hänellä on paremmat mahdollisuudet selvitä. Hän ei yritä itsemurhaa.” This Mom Says Transgender Movement Took Her Daughter’s Life (dailysignal.com) Äiti sai tavata lastaan kaksi tuntia viikossa.

Yaelin äiti kommentoi:

Järjestelmässä on paljon lapsia, jotka tekevät itsemurhia. Järjestelmä maksaa kaiken mitä he tarvitsevat, hormonit ja leikkaukset. – – Toivoisin, että järjestelmä sen sijaan, että se käyttäisi miljoonia dollareita lasten laittamiseksi sijaishuoltoon, tukisi meitä vanhempina ja antaisi meille tarvitsemamme välineet.

Abby Martinez kritisoi sitä, että nyt on olemassa “rikkinäinen järjestelmä, joka tuhoaa perheemme”.

YK:n yleissopimuksessa lapsen oikeuksista todetaan:

Sopimusvaltiot kunnioittavat vanhempien – – vastuuta, oikeuksia ja velvollisuuksia tarjota lapselle hänen kehittyvien valmiuksiensa mukaisesti asianmukaista ohjausta ja neuvoa tässä yleissopimuksessa tunnustettujen oikeuksien käyttämiseksi. (Artikla 5)

Jos vanhemmilta riistetään nämä oikeudet ja velvollisuudet sen vuoksi, että tuomioistuin antaa alaikäisen lapsen toiveille suuremman painoarvon kuin vanhempien huolenpidolle, vanhemmat eivät voi enää huolehtia lastensa suojelusta ja hoidosta.

Pitkällä aikavälillä luonnollisten sukupuolierojen poistaminen lainsäädännöstä uhkaa vanhempien oikeuksia lapseensa ja luonnollisten perhesuhteiden yleisesti suojattua asemaa, kuten Stella Morabito toteaa. “Kun ihminen määritellään perustavalla tavalla sukupuolettomaksi olennoksi, päädytään ihmisyydestä riisuttuun yhteiskuntaan, jossa ei ole laillista ’äitiä’ tai ’isää’ tai ’poikaa’ tai ’tytärtä’ tai ’aviomiestä’ tai ’vaimoa’ ilman valtion lupaa.” Tässä tilanteessa valtiolla on ennen näkemätön valta hallita perheitä.

Jos sukupuoliero poistetaan laista, valtion on mahdollista kieltäytyä tunnustamasta perhettä ja valtio voi säädellä henkilökohtaisia suhteita ja vahvistaa valtaansa aikaisempaa tehokkaammin. (Morabito; sit. Pearcey 2018: 212.)

Tähän asti luonnollinen biologinen suhde on määrittänyt sen, ketkä ovat lapsen vanhempia. Valtion tehtävänä on ollut vain tunnustaa tämä luonnollinen tosiasia. Mutta itsemääräämisoikeuteen perustuva laki sukupuolen vahvistamisesta sisältää loogisesti ajatuksen, että biologisilla vanhemmilla ei enää ole luontaista oikeutta lapsiinsa. Kun sukupuoli ei enää määrity luonnollisen, biologisen sukupuolen perusteella, vanhemmuuskaan ei enää määrity luonnollisilla, biologisilla perusteilla. Valtio päättää, keitä on pidettävä lapsen vanhempina.

Miehen ja naisen kategoriat tukevat isän ja äidin kategorioita sekä näiden kahden suhdetta lapsiinsa. Jos miehen ja naisen kategoriat menettävät biologisen perustansa, myös perheet menettävät merkitystään ja valtion on helpompi alkaa kontrolloida perheen sisäistä elämää. (Joyce 2022: 119) Douglas Farrow’n mukaan

Perheen idea katoaa, kun henkilökohtainen itsemääräämisoikeus ymmärretään siten, että sukupuolittuneella keholla ei ole merkitystä. Jos sukupuolittuneella keholla ei ole merkitystä, ei myöskään vanhemmuudella tai sukulaisuudella ole merkitystä.

Oikeustieteen tohtori Ulrich Vosgerau (2022) toteaa, että oikeudellista sukupuolikäsitystä koskevissa uudistuksissa on nykyään usein kyse siitä, että ”biologian ja perheoikeuden välinen side, jonka varaan lainsäätäjä yleensä rakentaa, katkaistaan mahdollisimman pitkälle”. Jos nyt sanotaan, että sukupuolella ja vanhemmuudella ei ole enää mitään tekemistä biologian kanssa, vaan että ne ovat puhtaasti oikeudellisia konstruktioita, miten voimme sitten varmistaa, ettei tätä näkemystä ennemmin tai myöhemmin aleta soveltaa järjestelmällisesti?

Sitten jossain vaiheessa sanotaan: sinä et ole lapsen äiti sillä perustella, että synnytit lapsen — sen, kuka on lapsen äiti, päättävät viranomaiset.

Kun perheen luonnolliseen rakenteeseen liittyviä tärkeitä tosiasioita häivytetään, sekä aikuisten että lasten hyvinvointi ja moraalinen koskemattomuus vaarantuvat. Avioliitto perustuu ydinperhettä tukeviin normeihin, naisen ja miehen täydentävyyteen, kuten professori Douglas Farrow toteaa:

Naisen ja miehen välisen avioliiton instituution murentuminen johtaa yhteiskunnan yleiseen kulttuuriseen kaaokseen, sillä ydinperhettä tukevia normeja ei voi erottaa kulttuurista. Se on universaali piirre kaikissa kulttuureissa, ja hyökkäys ydinperhenormeja vastaan voi merkitä vain kulttuurista itsemurhaa — mikään yhteiskunta, joka omaksuu tällaisen lähestymistavan, ei voi pysyä elinkelpoisena pitkällä aikavälillä. (Farrow 2010.)

Sosiologi Carle Zimmermanin mukaan perheen rooli yhteiskunnallisessa uudistumisprosessissa on kaikkien korkeakulttuurien perusta, jonka varassa ne kehittyvät ja jonka rappeutuminen lopulta aiheuttaa niiden rappion. Korkeakulttuuri kehittyy perhekeskeisen elämäntavan pohjalta, mutta kehittyessään ja vaurastuessaan se menettää usein alkuperäisen yhteytensä perimmäiseen alkulähteeseensä, perhekeskeiseen elämäntapaan.

Jos tämä prosessi etenee liian pitkälle, sivilisaatio kuluttaa pian loppuun yhteisölliset voimavaransa. Tuloksena on reaktio ja rappeutuminen. Reagoinnin aste ja pimeän aikakauden kesto näyttävät riippuvan siitä, kuinka nopeasti kulttuuri löytää tiensä takaisin lähtökohtaansa — perhekeskeiseen elämäntapaan. (Zimmerman 783.)

Myös sosiologi Pitirim Sorokin korostaa ydinperhenormien merkitystä kulttuurin kehitykselle. Sorokinin tutkimus osoittaa, että yhteiskunnat historiassa taantuvat, kun ne hylkäävät vahvan avioliittokulttuurin. Hän tutki kreikkalais-roomalaisen ja eurooppalaisen kulttuurin historian 1623 sisäistä levottomuutta ajanjaksolla 600 eKr.–1900 jKr. ja havaitsi, että avioliittoinstituution heikkeneminen edelsi lähes aina yhteiskunnallis-poliittisten levottomuuksien räjähdysmäistä leviämistä tai liittyi siihen (Sorokin 1956: 98). Sorokinin yksityiskohtainen tutkimus tukee väitettä, jonka mukaan kaikki kulttuurit, jotka hylkäävät ydinperhenormit, kärsivät kehityshäiriöistä.

Vapaa yhteiskunta tarvitsee vahvaa perhekulttuuria, kuten taloustieteilijä Jennifer Morse (2011: 4) kirjoittaa: “Mitä vapaampia haluamme olla keinotekoisista taloudellisista ja poliittisista rajoitteista, sitä enemmän tarvitsemme rakastavia perheitä.” Perhe-elämä on tärkein tekijä kulttuurin eheyden ja elinvoimaisuuden kannalta.  Korkeakulttuurin elinvoimaisuus riippuu sen kyvystä luoda edellytykset uuden sukupolven kehitykselle. Koska jokainen uusi sukupolvi saa henkilökohtaisen kehityksensä perusrakenteet perheestä, perheen toimintahäiriöt heikentävät ja rappeuttavat koko yhteiskuntaa.

Kirjallisuus

Anderson, Ryan T. (2018) When Harry Became Sally. Encounter Books.

D’Angelo, Roberto & Syrulnik, Ema & Avad, Sasha & Marchiano, Lisa & Kenny, Dianna Theadora & Clarke, Patrick (2020a) “One Size Does Not Fit All: In Support of Psychotherapy for Gender Dysphoria” Archives of Sexual Behavior (2020). https://doi.org/10.1007/s10508-020-01844-2

D’Angelo, Roberto & Syrulnik, Ema & Avad, Sasha & Marchiano, Lisa & Kenny, Dianna Theadora & Clarke, Patrick (2020b) “Jack Turban’s Dangerous Campaign to Smear Ethical Psychotherapy as Anti-Trans ‘Conversion Therapy’”, Quillette, November 1, 2020, https://quillette.com/2020/11/01/jack-turbans-dangerous-campaign-to-smear-ethical-psychotherapy-as-anti-trans-conversion-therapy/

Biggs, Michael (2019) ”Britain’s Experiment with Puberty Blockers”, in Michele Moore & Heather Brunskell-Evans (toim.) Inventing Transgender Children and Young People. Cambridge Scholars Publishing.

Brunskell-Evans H ja Moore M. (2018): Transgender Children and Young People. Born in Your Own Body. Cambridge Scholar Publishing.

Brunskell-Evans, Heather (2020) Transgender Body Politics. Spinifex Press.

Bränström, Richard & Pachankis, John E. (2019) “Reduction in Mental Health Treatment Utilization Among Transgender Individuals After Gender-Affirming Surgeries: A Total Population Study”, American Journal of Psychiatry 3.10. 2019, https://ajp.psychiatryonline.org/doi/10.1176/appi.ajp.2019.19010080

Cohen-Kettenis P. T. (2001): Gender identity disorder in DSM? Journal of the American Academy of Child & Adolescent Psychiatry, 40(4), s. 391–391. doi:10.1097/00004583- 200104000-00006.

Cohen-Kettenis P. T. ja Klink D. (2015): “Adolescents with gender dysphoria.” Baillieres Best Pract Res Clin Endocrinol Metab 2015; 29, s. 485–495.

Correction to Bränström and Pachankis, American Journal of Psychiatry, 1 Aug. 2020 https://ajp.psychiatryonline.org/doi/10.1176/appi.ajp.2020.1778correction

Davies-Arai Stephanie (2018): “The Transgender Experiment on Children.” Teoksessa Heather Brunskell-Evans ja Michele Moore (toim.): Transgender Children and Young People – Born in Your Own Body, s. 16–40.

Dhejne C. & Lichtenstein P, & Boman M, & Johansson A, & Långström N, & Landén M. (2011) “Long-term follow-up of transsexual persons undergoing sex reassignment surgery: cohort study in Sweden.” PLoS One. 2011;6(2):e16885. Epub 2011 Feb 22.

Drummond K. D., Bradley S. J., Peterson-Badali, M. ja Zucker, K. J. (2008): “A follow-up study of girls with gender identity disorder.” Developmental Psychology, 44 (1), s. 34–45. doi:10.1037/0012-1649.44.1.34.

De Sutter P., Kira K., Verschoor A. ja Hotimsky A. (2002): The desire to have children and the preservation of fertility in transsexual women – A survey. International Journal of Transgenderism, 6(3). http://www.wpath.org/journal/www.iiav.nl/ezines /web/IJT/97-03/numbers/symposion/ijtvo06no03_02.htm.

De Vries A. L. C. ja Cohen-Kettenis P. T. (2016): “Gender Dysphoria in Children and Adolescents.” In Randi Ettner, Stan Monstrey, Eli Coleman (ed.): Principles of Transgender Medicine and Surgery, s. 180–207.

De Vries Annelou L. C., Steensma Thomas D., Doreleijers Theo A. H. ja Cohen-Kettenis Peggy T. (2010): “Puberty Suppression in Adolescents with Gender Identity Disorder – A Prospective Follow-Up Study.” The Journal of Sexual Medicine, vuosikerta 8, elokuu 2011, s. 2276–2283.

Evans, Marcus (2020) “Freedom to think: the need for thorough assessment and treatment of gender dysphoric children”, Cambridge Core, Cambridge University Press, 21 July.

Farrow, Douglas (2010) The Government of Québec Declares War on ‘Homophobic’ and ‘Heterosexist’ Populace. file://fileservices.ad.jyu.fi/homes/tipuolim/My%20Documents/My%20Pictures/Farrow%20article%20for%20upload.pdf

Farrow, Douglas (2019) “The New Family Violence”. First Things 5.8. 2019.

Hakeem, Az (2018) TRANS: Exploring Gender Identity and Gender Dysphoria. Tiger Press.

Harris, A. (1971) “What Does ‘Sex Education’ Mean?”, Journal of Moral Education, 1(1), 7–11.

Holloway, Geoff (2020) “The Mysterious Power of an International Transgender Declaration that No One Has Ever Heard of”, Mercatornet 10.9.2020  https://mercatornet.com/the-mysterious-power-of-an-international-transgender-declaration-that-no-one-has-ever-heard-of/66429/

Hughes, Donna M. (2021) “Fantasy World on the Political Right and Left: QAnon and Trans-Sex Beliefs.”  https://4w.pub/fantasy-worlds-on-the-political-right-and-left-qanon-and-trans-sex-beliefs-2/

Juokamaa, Matti ja työryhmä (2010) Rikosseuraamusasiakkaiden terveys, työkyky ja hoidontarve. Rikosseuraamuslaitoksen julkaisuja 1/2010.
https://www.rikosseuraamus.fi/material/attachments/rise/julkaisut-risenjulkaisusarja/6AqMACEr8/RISE_1_2010_Rikosseuraamusasiakkaiden_terveys_tyokyky_ja_hoidontarve.pdf

Joyce, Helen (2022) Trans: When Ideology Meets Reality. One World.

Kaltiala-Heino Riittakerttu, Mattila Aino, Kärnä Teemu ja Joutsenniemi Kaisla (2015): “Teema: transsukupuolisuus.” Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 2015; 131 (4), s. 367–371.

Kaltiala-Heino Riittakerttu ja Suomalainen Laura (2017): “Kommenttipuheenvuoro nuorisopsykiatrian näkökulmasta.” Lapsen itsemääräämisoikeus sukupuoleen. Pyöreän pöydän keskustelu Säätytalolla 13. marraskuuta 2017.

Kaltiala-Heino R, Bergman H, Työläjärvi M et al. (2018): “Gender dysphoria in adolescence – current perspectives.” Adolescent Health, Medicine and Therapeutics 2018; 9, s. 31–41.

Kaltiala-Heino Riittakerttu, Työläjärvi Marja ja Suomalainen Laura (2018): “Kun sukupuoli on nuorelle ongelma.” Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 2018 (20), s. 134–140.

Knill, Marianne & Christopher (2009): Kehontuntemus, kontakti, kommunikaatio. KKK-harjoitusohjelmat. Kehitysvammaliitto Ry Oppimateriaalikeskus Op/Ke

Korte, Alexander (2022) Alexander Korte | Jugendpsychiater über Transsexualität, Dysphorie und Self-ID | Hyslop Uncut – YouTube, 1.40.25-

Kroger J. (2007): Identity development. Adolescence trough adulthood. 2. painos. Sage Publications.

Littman, L. (2018). Parent reports of adolescents and young adults perceived to show signs of a rapid onset of gender dysphoria. PloS one, 13(8), e0202330.

Lorber, Judith (2006) ”Shifting Paradigms and Challenging Categories”, Social Problems 53 (4): 448–453.

Mark, Olwyn E. (2018) Educating for Sexual Virtue: A Moral Vision for Relationships and Sex Education. Peter Lang.

Mayer Lawrence S. ja McHugh Paul R. (2016): “Sexuality and Gender– Findings from the Biological, Psychological, and Social Sciences.” The New Atlantis nro 50, syksy 2016.

Minkowitz, Tina (2016) Female Autonomy vs Gender Identity: A critical analysis of gender identity in CEDAW jurisprudence and the Yogyakarta Principles. Master’s Thesis. University of Oslo. https://www.duo.uio.no/handle/10852/54626

Monstrey Stan, De Cuypere Griet ja Ettner Randi (2007): “Surgery – General Principles.” Teoksessa Randi Ettner, Stand Monstrey ja A. Evan Eyler (toim.): Principles of Transgender Medicine and Surgery, s.89–104. 1. painos. Haworth Press.

Moore E., Wisniewski A. ja Dobs A. (2003): “Endocrine treatment of transsexual people – A review of treatment regimens, outcomes, and adverse effects.” The Journal of Endocrinology & Metabolism, 2003; 88 (9), s. 3467−3473.

Moore Michele (2018): “Standing up for Boys and Girls.” Teoksessa Michele Moore ja Heather Brunskell-Evans (toim.): Transgender Children and Young People – Born in Your Own Body, s. 218–232.

Morse, Jennifer Roback (2011) Love & Economics: It takes a Family to Raise a Village. Ruth Institute Books.

Palveluvalikoimaneuvoston suositus. Alaikäisten sukupuoli-identiteetin variaatioihin liittyvän dysforian lääketieteelliset hoitosuositukset. Finnish_Guidelines_2020_Minors_Original.pdf (segm.org); Finnish_Guidelines_2020_Minors_Unofficial Translation.pdf (segm.org)

Odell, S. J. (2006) “Consequentialism,” in A. Soble (ed.) Sex from Plato to Paglia: A Philosophical Encyclopedia, Vol. I: A−L, pp. 194−202. Greenwood Press.

Pang, K. C., de Graaf, N. M., Chew, D., Hoq, M., Keith, D. R., Carmichael, P., & Steensma, T. D. (2020). Association of Media Coverage of Transgender and Gender Diverse Issues With Rates of Referral of Transgender Children and Adolescents to Specialist Gender Clinics in the UK and Australia. JAMA Network Open, 3(7), e2011161-e2011161.

Pearcey, Nancy (2018) Love Thy Body: Answering Hard Questions about Life and Sexuality. Baker Books.

Puolimatka, Tapio (2019) Sukupuoli muutoksessa. Päivä.  

Regnerus, Mark (2019b) “New Data Show ‘Gender-Affirming’ Surgery Doesn’t Really Improve Mental Health. So Why Are the Study’s Authors Saying It Does?”, Public Discourse, November 13, 2019. https://www.thepublicdiscourse.com/2019/11/58371/

Reilly-Cooper Rebecca (2016): “Examining the Doctrine of Gender Identity.” YouTube 20. maaliskuuta 2016. https://www.youtube.com/watch?v=QPVNxYkawao.

Sorokin, Pitirim A. (1956) The American Sex Revolution. Porter Sargent Publisher.

Steensma Thomas D., McGuire Jenifer K., Kreukels Baudenwijntje P. C., Beckman Anneke J. ja Cohen-Kettenis Peggy (2013): “Factors Associated with Desistence and Persistence of Childhoold Gender Dysphoria – A Quantative Follow-up Study.” Journal of American Academy of Child and Adolescent Psychiatry 2013, 52 (6), s. 582-590.

Steinhoff, Uwe Das Selbstbestimmungsgesetz ist ein Etikettenschwindel (nzz.ch)

Stock, Kathleen (2022) Material Girls: Why Reality Matters for Feminism. Fleet.

Stolzman, Jessica & Takala, Hanna (2019) Ei enää teidän tyttönne. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/12/09/vanhemmat-vastustivat-15-vuotiaan-tyttarensa-toivetta-korjata-sukupuoltaan?utm_source=facebook-share&fbclid=IwAR3IhKsCyk5vq1u6Xm9LY0nvz21y1hUut-tZl6At_rReMxHmcTOly7S7J3Q

Tammi-Moilanen Kaisa. Naisvankiselvitys. Selvitys naisvankien olosuhteista, toiminnoista ja turvallisuudesta. Rikosseuraamuslaitoksen monisteita 4/2020.
https://www.rikosseuraamus.fi/material/collections/20201019102643/7LDL7zoyH/Naisvankiselvitys_-_Selvitys_naisvankien_olosuhteista%2C_toiminnoista_web.pdf

Van Maron, Jonathon (2019) World Renowned Child Psychiatrist Calls Transtreatment “Possibly One of the Greatest Scandals in Medical History”.   https://thebridgehead.ca/2019/09/25/world-renowned-child-psychiatrist-calls-trans-treatments-possibly-one-of-the-greatest-scandals-in-medical-history/

Vosgerau, Ulrich (2022) Ulrich Vosgerau: “Dann bestimmt der Staat, wer die Eltern Ihres Kindes sind!” (tichyseinblick.de)

Warrier, Varun & Greenberg, David M. & Weir, Elizabeth & Buckinham, Clara & Smith, Paula & Meng-Chuan, Lai & Allison, Carrie & Baron-Cohen, Samuel (2020) “Elevated rates of autism, other neurodevelopmental and psychiatric diagnoses, and autistic traits in transgender and gender-diverse individuals.” Nature Communications 11.1 (2020): 1-12.

Wiker, Benjamin (2019) ”Transgenderism is a Gateway to Pedophilia”, Catholic Register, August 27, 2019. http://www.ncregister.com/blog/benjamin-wiker/ transgenderism-as-a-gateway-to-pedophilia

WPATH World Professional Association of Transgender Health. Järjestö on julkaissut muun muassa “transsukupuolisten, muunsukupuolisten ja kokemukseltaan tai ilmaisultaan sukupuolinormeista erottuvien ihmisten hoitosuosituksia” (Standards of Care for the Health of Transsexual, Transgender, and Gender Nonconforming). Suositukset ovat luettavissa suomeksi osoitteessa https://www.wpath.org/media/cms/Documents/SOC%20v7/SOC%20V7_Finnish.pdf.

Zimmerman, Carle C. (1947) Family and Civilization. Harper & Brothers.