Artikkelin kirjoittaja Amy Eileen Hamm ja Quillette-julkaisun toimitus antoivat minulle luvan julkaista suomenkielisen käännöksen artikkelista, joka on alun perin julkaistu I’m Being Investigated by the British Columbia College of Nurses Because I Believe Biological Sex Is Real (quillette.com)
Marraskuussa vuonna 2020 Brittiläisen Kolumbian sairaanhoitajien ja kätilöiden kollegio (British Columbia College of Nurses and Midwives, BCCNM) ilmoitti minulle, että minua tutkitaan “virka-ajan ulkopuolisen käyttäytymiseni” vuoksi. Kurinpitokuulemiseni on määrä järjestää 30. toukokuuta ja 3. kesäkuuta välisenä aikana, ja urani sairaanhoitajana on vaakalaudalla. Olen työskennellyt koko ajan lukuun ottamatta stressivapaata ja useita sairauslomia, jotka olen ottanut mielenterveyteni suojelemiseksi.
BCCNM on sääntelyelin, jonka tarkoituksena on suojella yleisöä vahingoittumiselta ja varmistaa, että sairaanhoitajat ja kätilöt täyttävät määritellyt hoitostandardit ja ammatilliset velvollisuudet. Se myöntää toimiluvan, ja ilman sitä ei ole mahdollista työskennellä sairaanhoitajana Brittiläisessä Kolumbiassa. En ollut koskaan ajatellut BCCNM:ää kovinkaan paljon ennen kuin tästä tutkinnasta ilmoitettiin. Tein työni ja uskon, että tein sen hyvin. Maksoin lisenssimaksuni joka vuosi — siinä kaikki.
Ongelmani alkoivat, kun BCCNM ilmoitti minulle, että kaksi henkilöä oli valittanut järjestölle minun olevan transfobinen ja näin ollen ehkä kykenemätön “tarjoamaan turvallista ja ei-tuomitsevaa hoitoa transsukupuolisille ja sukupuoleltaan erilaisille potilaille”. Yksi valittajista on sosiaalityöntekijä Alex Turriff, joka kuvailee itseään “intohimoiseksi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolestapuhujaksi … joka on kiinnostunut rakenteellisesta väkivallasta ja sorrosta [ja] johon marxilaisuus on vaikuttanut poliittisesti”. Toiselle on myönnetty etuoikeus pysyä nimettömänä, vaikka hän on yrittänyt tuhota urani: BCCNM oli ilmeisesti samaa mieltä anonyymin henkilön kanssa siitä, että saattaisin “kostaa”, jos tietäisin, kuka hän on.
Kymmenen vuotta kestäneen sairaanhoitajanurani aikana en ole koskaan saanut potilasvalitusta eikä minuun muutenkaan ole kohdistettu kurinpidollisia toimenpiteitä työpaikallani. Päinvastoin, rakastin työtäni ja etenin johtotehtäviin. Olen työskennellyt lukemattomien transsukupuolisten potilaiden kanssa. En ole transfobinen millään sanan järkevällä tai puolustettavissa olevalla määritelmällä. Silti saatan nyt menettää työni, koska aktivistit väittävät, että olen kiihkoilija.
Noin kuusi vuotta sitten aloin kiinnostua siitä, mitä jotkut kutsuvat sukupuoli-identiteetti-ideologiaksi, joka keskittyy väitteeseen, jonka mukaan ihmisen itse vahvistettua sukupuoli-identiteettiä tulisi pitää biologista sukupuolta merkittävämpänä kaikilla palvelujen tarjoamisen ja politiikan suunnittelun aloilla. Kuten monet ovat havainneet (myös täällä Quillette-julkaisussa), ideologia on hiipinyt erityisistä verkkoyhteisöistä ja akateemisista tiedekunnista todelliseen maailmaan, wc-tiloihin, vankiloihin ja urheilujoukkueisiin. Oma julkisesti ilmaistu huolenaiheeni tästä ilmiöstä ajoittuu vuoteen 2016, jolloin minut leimattiin ensimmäisen kerran nimityksellä “TERF” (trans-exclusionary radical feminist; ”transihmisiä syrjivä radikaalifeministi”).
Ennen kuin tämä tapahtui, en identifioitunut minkäänlaiseksi aktiiviseksi feministiksi, saati sitten “radikaaliksi”. En kuitenkaan voinut jättää huomiotta haittoja, joita sukupuoli-identiteetti-ideologia aiheutti naisille ja lapsille. Viimeisten kuuden vuoden aikana olen kirjoittanut ja puhunut sukupuolesta, järjestänyt suuria tapahtumia sukupuoli–identiteetti–ideologiasta, palkannut asianajajia estääkseni Vancouverin julkista kirjastoa peruuttamasta yhtä tällaista tapahtumaa, osallistunut ihmistuomioistuimeen ja oikeudenkäynteihin, joissa oli mukana pahamaineinen huijari, joka tunnettiin aiemmin nimellä Jonathan Yaniv ja joutunut poliisin tutkittavaksi ja pidätyksellä uhkaamaksi, kun edellä mainittu huijari syytti minua väärin perustein raiskauksesta ja tirkistelystä oikeustalon wc-tiloissa; kohdannut satoja mielenosoittajia — joista osa oli entisiä ystäviä — jotka huutelivat minulle ja kuuden viikon ikäiselle vauvalleni “Pelastakaa vauva TERF:iltä”, saanut tappouhkauksia ja uhkauksia seksuaalisesta väkivallasta, kokenut sen, että kannattamani parlamentin jäsen kieltäytyi puhumasta kanssani, ja auttanut entisen ystäväni kanssa pystyttämään Vancouveriin mainostaulun, jossa ilmaistiin tukea ”TERF”-kollegalleni J.K. Rowlingille.
Juuri tämä viimeksi mainittu seikka, mainostaulu, sai transaktivistit tavoittelemaan erottamistani. Kun näin kävi, palkkasin asianajajan, Lisa Bildyn, joka työskenteli tuolloin Kanadan perustuslaillisten vapauksien oikeuskeskuksessa (Canada’s Justice Centre for Constitutional Freedoms), koska minulla ei ollut takeita siitä, että ammattiliiton tarjoama oikeudellinen edustajani ei olisi ideologisesti myötämielinen syyttäjilleni. Tämä on osoittautunut hyväksi päätökseksi: Maakuntani sairaanhoitajaliitto on sittemmin lobannut Kanadan hallitusta (tietääkseni kuulematta jäseniään), jotta se hyväksyisi kiistanalaisen lakiesityksen, joka uhkaa terveydenhuollon työntekijöitä vankilatuomiolla, jos he eivät välittömästi “vahvista” kenen tahansa potilaan ilmoitettua sukupuolta, olipa potilas kuinka nuori tahansa.
Lähes kuusi kuukautta sen jälkeen, kun BCCNM oli lähettänyt minulle alkuperäisen viestin, jossa ilmaistiin “huoli” siitä, että “minulla on samanlaisia transfobisia näkemyksiä kuin J.K. Rowlingilla”, minulle lähetettiin yli 300 sivua “tutkinta-aineistoa”, joka koostui pääasiassa julkaistuista artikkeleistani ja sosiaalisen median viesteistäni, sekä joukko kysymyksiä, joihin minua pyydettiin vastaamaan. Kollegio ei koskaan vastannut asianajajalleni, joka tiedusteli BCCNM:n sisäiseltä juristilta Aisha Ohene-Asantelta, onko “J.K. Rowlingin väitettyjen näkemysten luonnehdinta ‘transfobisiksi’ kantelijan sanoja vai sinun sanojasi kollegion edustajana”. Ohene-Asante ei vastannut tähän eikä välittänyt kansiota eteenpäin kenellekään muulle, joten joudumme olettamaan sen mahdollisuuden, että BCCNM on jo ilmaissut puolueellisuutensa.
En ole koskaan aikonut perua näkemyksiäni, jotka, kuten asianajajani kuvaili niitä BCCNM:lle, ovat seuraavat.
Miehet eivät ole naisia. Ihmiset ovat sukupuoleltaan kaksimuotoinen laji. Naiset ja miehet eroavat biologisesti toisistaan. Naisilla ja tytöillä on sukupuoleen perustuvia oikeuksia näiden erojen vuoksi. Nämä oikeudet ovat uhattuina. Tämä on totuus. Se on aina ollut totuus. Totuuden puhumisen ei pitäisi olla rangaistava teko.
Vastaavasti, kun minua pyydettiin “kuvaamaan tähän mennessä saatuja kokemuksia”, kirjoitin
Olen joutunut toteamaan, että BCCNM ei puolusta naisia eikä heidän perusoikeuskirjassa suojattuja, sukupuoleen perustuvia oikeuksiaan. Vaikka minua syytetään siitä, että olen mahdollisesti saattanut ammattikuntani huonoon valoon, uskon, että juuri kollegio saattaa ammattikunnan huonoon valoon kieltäessään tieteellisiä tosiasioita ja kiusatessaan kaltaisiani naisia. Toivon teidän ymmärtävän, että olen tavannut monia BCCNM:n jäseniä, jotka seisovat rinnallani ja muiden naisten rinnalla, jotka taistelevat sukupuoleen perustuvien oikeuksiemme säilyttämisen puolesta.
Vaikka useimmat naiset vaikenevat peläten häirintää ja henkilökohtaisia tai ammatillisia seurauksia (kuten ne, mitä BCCNM aiheuttaa minulle tämän tutkinnan yhteydessä), me emme ole vähemmistö. Minua rangaistaan tällä prosessilla, vaikka en ole tehnyt mitään väärää … Työnantajani ja sääntelyelimeni pitäisi olla ylpeä niistä, jotka puolustavat naisia ja lapsia. Sen sijaan he vainoavat ja kiusaavat heitä. Tämä kaikki on erityisen masentavaa, kun otetaan huomioon, että sairaanhoitajan ammatti on naisvaltainen. BCCNM ei kuitenkaan ymmärrä, että naiset, jotka puolustavat sukupuoleen perustuvia oikeuksiaan, eivät ole transfobisia, vaan me olemme naisten puolella — kuten teidänkin pitäisi olla.
BCCNM yritti estää minua puhumasta tutkinnastaan väittämällä, että minulla on lakisääteinen vaitiolovelvollisuus. Asianajajani neuvoi, että mainitut oikeudelliset säännökset eivät koske minua. BCCNM ei myöskään koskaan vastannut tästä asiasta esittämäämme kysymykseen. Niinpä päätimme julkaista lehdistötiedotteen. Sain valtavasti tukea ihmisiltä eri puolilta maailmaa, ja saan edelleen myönteisiä viestejä — tosin välillä myös ilkeitä nettiviestejä trolleilta.
Julkistamisen jälkeen BCCNM yritti saada minut allekirjoittamaan suostumussopimuksen, joka olisi lopettanut tutkinnan. Kieltäydyin siitä. Ehdotettuun sopimukseen kuului, että saisin julkisen huomautuksen, allekirjoittaisin tosiseikkoja koskevan selvityksen, jossa myönnettäisiin, että olin esittänyt transfobisia kommentteja verkossa, saisin kahden viikon työstä pidättämisen, joka jäisi pysyvästi rekisteriini, lupaisin, etten koskaan puhuisi sukupuoli-identiteetistä sellaisessa yhteydessä, jossa tuon esille olevani sairaanhoitaja, ja muita erilaisia asioita (kuten “koulutusta” sosiaalisen median käytöstä). BCCNM halusi minun myöntävän, että olin rikkonut ammatillisia standardeja, jotka “liittyvät eettiseen käytäntöön, ammatilliseen vastuuseen ja vastuullisuuteen sekä asiakaslähtöiseen palvelujen tarjoamiseen”. He eivät kuitenkaan kyenneet kertomaan, millä tavoin olin rikkonut mitään näistä standardeista; he eivät myöskään kyenneet tukemaan tuoreempaa väitettään, jonka mukaan olin antanut “lääketieteellisesti epätarkkoja lausuntoja”. He eivät ole perustelleet väitteitään, koska he eivät pysty niitä perustelemaan.
Mainitsin aiemmin, että “rakastin” työtäni. Menneessä aikamuodossa. En rakasta työtäni enää, kaiken kuvaamani vuoksi. Olen yksinhuoltajaäiti, jolla on kaksi pientä poikaa, ja teen työtäni voidakseni maksaa laskut. Välitän tapaamistani potilaista, ja teen edelleen parhaani. Mutta nämä tapahtumat ovat vaikuttaneet siihen, miten suhtaudun ammattiin. Ellei ideologinen ilmapiiri muutu, minun on ehkä etsittävä uusi ammatti (joka ei toivottavasti vaikuta kielteisesti mahdollisuuksiini elättää lapseni).
Sukupuoli-identiteetistä käytävä kulttuurisota on jatkunut sinä aikana, kun olen ollut tämän tutkinnan kohteena. Viimeaikaiset tapahtumat eivät ole vahvistaneet BCCNM:n asemaa. Päinvastoin: Maya Forstater voitti työtuomioistuimessa menetettyään työpaikkansa, koska hän sanoi, että ihmiset eivät voi vaihtaa sukupuoltaan; sukupuolivaihdoksesta irrottautunut nainen Keira Bell toi esiin tavan, jolla Britannian Tavistockin sukupuoliklinikka on vahingoittanut lapsia; Ruotsi kielsi murrosiän estolääkkeet nuorilta; tri. Marci Bowers, kuuluisa vaginoplastia-asiantuntija, joka toimi kirurgina mm. Jazz Jenningsin leikkauksessa, puhalsi pilliin holtittomia transsukupuolisten terveydenhuoltokäytäntöjä vastaan; useista myötätuntoisista, tieteellisesti perustelluista (ja vahvasti kriittisistä) transliikkeestä kertovista kirjoista on tullut myyntimenestyksiä; ja sekä koetun sukupuolen ideaan kriittisesti suhtautuva naisliike (jonka jäseniä kutsutaan halventavasti nimellä “TERF”) että sukupuolenvaihdoksestaan irrottautuneiden liikkeet ovat kasvaneet maailmanlaajuisesti.
Koetun sukupuolen ideaan kriittisesti suhtautuvia naisjärjestöjä syntyy ympäri maailmaa, muun muassa Kanadaan, Yhdysvaltoihin, Italiaan, Meksikoon, Britanniaan, Skotlantiin, ja muihin maihin. Vielä vuosi tai kaksi sitten toimittajien olisi pitänyt teeskennellä, että joku Lia Thomasin kaltainen henkilö on rohkea ja aito naisten uinnin mestari. Mutta sekin on muuttunut. Inhoan liian yksinkertaistettua käsitystä siitä, että historiassa on “oikea puoli”. On kuitenkin selvää, että valtavirran suvaitsevaisuus radikaalien transaktivistien vaatimuksia kohtaan on viime aikoina heikentynyt huomattavasti ja että terve järki voittaa lopulta.
Riippuen kurinpitokäsittelyni tuloksesta, joka voi sisältää myös sairaanhoitajantoimilupani menettämisen, aion valittaa päätöksestä Kanadan oikeuslaitoksen kautta, jos katson, että perustuslaillisia oikeuksiani on loukattu. Mutta lopputuloksesta riippumatta prosessi itsessään on eräänlainen rangaistus. Olen saanut voimaa kestää tämän prosessin, koska olen tavannut muita naisia, jotka jakavat vakaumukseni — naisia, jotka kieltäytyvät olemasta toimettomina, kun hallitukset ja kansalaisinstituutiot murentavat oikeuksiamme. Me emme aio perääntyä riippumatta siitä, kuka haluaa syrjiä meitä epämuodikkaiden totuuksien puhumisesta.
Vuosisatoja sitten kirkko vainosi toisinaan tiedemiehiä, koska he hylkäsivät pyhät kirjoitukset. Nykyään maalliset ideologit vaativat tieteen alistamista omalle opilleen. Ja vaikka ilmiöstä on tullut yleinen, on silti jonkinlainen shokki nähdä, että sairaanhoitoalan järjestö hylkää selvät totuudet ihmisen biologiasta. Ihmiset ovat jo noin 300 000 vuoden ajan tienneet, että he ovat sukupuolisesti kaksimuotoinen laji, jossa miehet ovat miehiä ja naiset naisia. Näin me teemme lapsia. Kukaan ei tarvitse sitä, että minä tai joku muu osoittaa tämän. On häpeäksi BCCNM:lle, että yksi sen jäsenistä on joutunut farssimaiseen tilanteeseen, jossa hänen on todistettava, että on oikein sanoa, että kaksi plus kaksi on neljä eikä viisi.
Mutta jos voitan juttuni, uskon, että siitä hyötyvät sairaanhoitajat ja kätilöt kaikkialla maakunnassani ja ehkä jopa koko maassa. Tämä ennakkotapaus auttaa varmistamaan, että voimme haastaa sukupuoli-identiteetti-ideologian ilman pelkoa kostotoimista tai toimeentulon menettämisestä. Olen saanut varmoja tietoja siitä, että monet sairaanhoitajat seuraavat tapaustani tarkasti. Vaikka useimmat eivät olekaan minun tavoin ilmaisseet kantaansa julkisesti, he ovat kyllästyneitä siihen, että ideologia asetetaan tieteen edelle, kun naisten todelliset huolenaiheet jätetään huomiotta tai niitä vastaan jopa hyökätään ammattijärjestöissä, joiden tehtävänä on suojella etujamme.
