Tapio Puolimatka • Tapio Puolimatka

Curriculum Vitae

Timo Tapio Puolimatka, s.18.04.1953 Alastaro

Nykyinen virka: Kasvatuksen teorian ja tradition professori, Jyväskylän yliopisto

Koulutus

1981 Valtiotieteen kandidaatti, Helsingin yliopisto (HY)
1984 Valtiotieteen lisensiaatti, HY
1986 Filosofian kandidaatti, HY
1989 Valtiotieteen tohtori, HY
1991 Kasvatustieteen lisensiaatti, HY
1996 Kasvatustieteen tohtori, HY
1983-1989 Tutkimustyö Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa

Ammatillinen kokemus

Helsingin yliopisto

Kasvatustieteen laitos:

Tutkimusassistentti 1990-1991
Lehtori 1991-1994
Assistentti 1994 –
Professori 1.8. 2000 – 31.12. 2002.
Professori (ruots.) 1.8. 2003 – 31.7. 2005

Käytännöllisen filosofian laitos:

Dosentti 1993 –

Kuopion yliopisto

Sosiaalipedagogiikan erityisesti kasvatusfilosofian dosentti 2002-

Tampereen yliopisto

Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitos:

Kasvatusfilosofian dosentti 2002-

Avoin yliopisto:

Tuntiopettaja kasvatustieteessä 1989-

Notre Damen yliopisto, USA

Tutkija 1995-1996
Vieraileva tutkija 1996-1998

Jyväskylän yliopisto

Professori 2005-

Tutkimus

1. Kasvatuksen teoriaan kohdistuva tutkimus

1.1. Eettisen ajattelun ja arvojen perusteisiin kohdistuva tutkimus

Varhainen tutkimustyöni kohdistuu eettisen ajattelun ja arvojen perusteisiin. Pohdin eettisen tiedon ja arvotiedon perustaa: Onko mahdollista saada yleispätevää eettistä tietoa? Onko olemassa moraalisia totuuksia ja yleispäteviä arvoja? Onko eettisiä väitteitä mahdollista oikeuttaa? Mikä on eettisten intuitioiden merkitys eettiselle tiedolle? Tällä etiikan perusteisiin kohdistuvalla teoreettisella tutkimuksella on tärkeä merkitys kasvatukselle ja opetukselle. Kasvatus ja opetustyö perustuu aina arvoihin. Kasvatuksen perustana oleville arvoille on etsittävä teoreettista perustaa ja tämän teoreettisen perustan selventäminen on osa kasvatuksen perustan selventämistä. Kasvatustyö sekä kotona että koulussa perustuu tiettyihin julkilausuttuihin arvoihin ja sisältää kasvatustavoitteita, jotka ovat luonteeltaan eettisiä. Kasvattajien tärkeää saada selkeä käsitys kasvatuksen perustana olevien arvojen teoreettisesta perustasta.

Tähän vaiheeseen liittyvät seuraavat tutkimukset:

(45) Moral Realism and Justification. Suomalainen tiedeakatemia. Helsinki 1989.
(25) “Moraalirealismi ja sen oikeaksi todistaminen”, Ajatus 52:115-130, Helsinki 1994.
(16) “Moral Realism and the Standards of Justification”, Acta Philosophica Fennica 76, 2004.

1.2. Kasvatukseen ja demokratiaan kohdistuva tutkimus

Seuraavassa vaiheessa tutkimukseni painopiste siirtyy demokratian ja kasvatuksen suhteeseen ja kysymykseen, millä tavalla kasvatetaan kansalaisia demokraattiseen yhteiskuntaan. Analysoin erilaisia demokratiakäsityksiä ja niille ominaisia suhtautumistapoja arvoihin, arvokasvatukseen, sivistykseen ja kriittisyyteen. Kasvatuksen yksi tärkeä tehtävä on valmistaa kansalaisia demokraattiseen yhteiskuntaan. Tämä edellyttää eettistä kasvatusta, koska kansalaisuudessa on moraalisia ulottuvuuksia. Lisäksi demokraattinen kansalaisuus edellyttää itsenäisen kriittisen arviointikyvyn kehittymistä, koska ainoastaan kriittiset kansalaiset luovat perustan aidolle kansanvallalle.

Tämä vaihe tutkimuksessani luo teoreettista perustaa yhdelle peruskoulun kasvatustavoitteelle, joka on kasvattaa vastuullisia kansalaisia demokraattiseen yhteiskuntaan. Kriittiseen ja vastuulliseen kansalaisuuteen kasvattaminen edellyttää teoreettista perustaa, jonka tarjoaa yksilöity käsitys erilaisten kilpailevien demokratiakäsitysten perustavista oletuksista sekä eettisistä ja kasvatuksellisista seuraamuksista.

Tämä tutkimusvaihe rakentuu varhaisen, eettisen ajattelun ja arvojen perusteita koskevan tutkimuksen varaan, koska kilpailevat demokratiakäsitykset ja niille ominaiset kasvatusohjelmat perustuvat näkemyksiin arvoista ja kansalaisten eettisistä suhteista. Kaikkein selvimmin tämä yhteys näkyy artikkeleissa, joissa pohdin demokraattisen arvokasvatuksen perustaa.

Tähän vaiheeseen liittyvät seuraavat tutkimukset:

(46) Democracy and Education: The Critical Citizen as an Educational Aim. Suomalainen tiedeakatemia. Helsinki 1995.
(2) “Democracy, Education and the Critical Citizen”, Philosophy of Education 1996: 329-338.
(3) “The Problem of Democratic Values Education”, Journal of Philosophy of Education 31 3: 461-476, Oxford 1997.
(4) “Response to James E. McClellan”, Studies in Philosophy and Education 16, 1997.
(5) “Democracy, Manipulation, and Critical Citizens”, Inquiry 1998.
(22) “In Defence of a Moral Concept of Democracy”, teoksessa Taking the Liberal Challenge Seriously. Essays on Contemporary Liberalism at the Turn of the 21st Century (S. Hellsten, M. Kopperi and O. Loukola toim.), pp. 94-104. Avebury 1997. Ashgate Publishers.
(10) “Democratic Values Education Reconsidered. A Moral Realist Case”, The Journal of Philosophy of Education, Oxford 2001.
(14) “Education for Critical Citizenship”, Philosophy of Education 2002.

1.3. Opetukseen ja sen vääristymien käsitteellinen analyysi

Seuraavassa vaiheessa tutkimukseni painopiste kohdistuu opetuksen käsitteeseen ja sen lähikäsitteisiin. Tutkimukseni kohteena on kysymys, kuinka aito opetus voidaan erottaa sen vääristymistä. Käytän tässä yhteydessä vierasperäistä sanaa “indoktrinaatio” yleisnimikkeenä kouluopetuksen vääristymille. Sananvalinnan perusteluna on yksinkertaisesti se, että suomenkielestä on vaikea löytää tällaiseksi yleisnimitykseksi kelpaavaa termiä. Indoktrinaation käsitettä käytetään tässä yhteydessä hyvin laajassa merkityksessä. Se pyrkii toimimaan yleisnimikkeenä kaikille sellaisille kouluopetuksen vääristymille, jotka näyttävät ehkä jossakin mielessä aidolta opetukselta, mutta jotka kuitenkaan olennaisilta piirteiltään eivät täytä aidon kasvatuksellisen opetuksen tunnusmerkkejä. Analysoin erilaisia kriteerejä aidon opetuksen ja sen vääristymien erottamiselle ja pohdin niiden käytännöllisiä sovelluksia kouluopetukseen.

Tähän vaiheeseen liittyvät seuraavat tutkimukset:

(47) Opetusta vai indoktrinaatiota: Valta ja manipulaatio opetuksessa. Kirjayhtymä, Helsinki 1997.
(1) “The Concept of Indoctrination”, Philosophia Reformata 1995.
(26) “Indoktrinaatio”, Ajatus, Suomen filosofinen yhdistys 54:329-338, Helsinki 1996.

1.4. Kasvattajan auktoriteettiin ja kasvavan autonomiaan kohdistuva tutkimus

Kasvatus- ja opetustilanteiden ohjaamiseen liittyy kysymys kasvattajan ja opettajan auktoriteetista. Erotan tässä suhteessa kasvattajan ohjaavan auktoriteetin ja hänen tiedollisen auktoriteettinsa. Pohdin molempien auktoriteetin muotojen teoreettisia perusteluja ja niitä vastaan esitettyjä argumentteja. Näiden teoreettisten perusteiden tunteminen on tärkeää, jotta kasvattaja pystyisi välttämään auktoriteetin vääristymistä ja samalla kokisi olevansa oikeutettu käyttämään auktoriteettiaan avoimesti kasvatuksellisesti hyväksyttävillä tavoilla. Oikea auktoriteetti on tämän käsityksen mukaan edellytys kasvavan terveen autonomian kehitykselle. Auktoriteettikysymyksen taustalla vaikuttavat arvokäsitykset sekä kysymykset aidon kasvatuksen luonteesta.

Tähän vaiheeseen liittyvät seuraavat tutkimukset:

(55) Kasvatuksen mahdollisuudet ja rajat. Minuuden rakentamisen filosofia. Kirjayhtymä 1999.
(9) “Teacher authority. A case study from Finland” (yhdessä Kirsi Tirrin kanssa) The Journal of Education for Teaching, July 2000.
(13) “Educational Authority and Manipulation”, Paideusis 14:2, 2001.

1.5. Kasvatus ja pluralistinen yhteiskunta

Yksi osa tutkimustani kohdistuu rakenteellisen pluralismin teoreettisten perusteiden selvittämiseen. Kasvatustieteellisessä keskustelussa tätä aihetta käsittelevää tutkimusta lähestytään käyttämällä sellaisia käsitteitä kuin rakenteellinen pluralismi tai yhteiskuntalohkojen pluralismi (spherical pluralism). Sillä on konkreettisia seuraamuksia koulun ja valtion suhteille. Rakenteellisen pluralismin mukaan kouluilla ja muilla kasvatusinstituutioilla pitäisi olla suhteellinen autonomia. Yhteiskuntalohkojen eriytyminen autonomisesti toimiviksi instituutioiksi on edellytys kilpailevien näkemysten ja tutkimusohjelmien kehittämiselle, jotka puolestaan tarjoavat edellytyksiä kriittiselle opetukselle. Koulujen suhteellinen itsenäisyys valtiosta edistää vähemmistökulttuureja ja estää niitä tulemasta valtakulttuurin nielaisemiksi. Vähemmistökulttuurin ominaisluonteen säilyttäminen on tärkeä osa yhteiskunnallisen pluralismin säilyttämistä. Täten rakenteellisen pluralismin teoreettisen perustan hahmottaminen palvelee tärkeää tehtävää kasvatuksen autonomian näkökulmasta.

Tähän vaiheeseen liittyvät seuraavat tutkimukset:

(37) “Rakenteellinen indoktrinaatio”, teoksessa Filosofisia iskuja, ed. P. Mäkelä, T. Vehkavaara, T. Vuorio. Tampere 1998.
(15) “Sphere Pluralism and Critical Thinking”, Studies in Philosophy of Education 2004.

1.6. Kasvatus persoonallisuuden monipuolisena kehityksenä

Tutkimuksessani on ollut yhtenä jatkuvana teemana kysymys kasvatuksesta pyrkimyksenä oppilaan persoonallisuuden monipuoliseen kehittämiseen. Yleissivistävälle kasvatukselle on ominaista pyrkimys laajentaa oppilaan näkökenttää ja hänen kehityksellisiä mahdollisuuksiaan. Tähän liittyvät tutkimukseni yleissivistävästä kasvatuksesta sekä sen osana kasvatuksen liittymäkohdat elämän tarkoituksen käsitteeseen sekä kysymys uskonnonopetuksesta. Tähän liittyy myös tutkimukseni siitä, millä tavalla kasvattaja voi pyrkiä vastaamaan lasten kysymyksiin ihmisen kuolevaisuudesta ja sen tarjoamista perimmäisistä näkökulmista.

Tähän vaiheeseen liittyvät seuraavat tutkimukset:

(36) “Elämän tarkoitus”, teoksessa S. Heinämaa (toim.) Merkitys, Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta, Tampere 1994, 211-229. (Yhdessä Timo Airaksisen kanssa.)
(8) “Religious Education in Finland: Promoting Intelligent Belief”, (yhdessä Kirsi Tirrin kanssa) The British Journal of Religious Education, September 2000.
(12) “Education and the Meaning of Life” (yhdessä Timo Airaksisen kanssa) Philosophy of Education 2001.
(40) “Kasvatus kuolemaan”, teoksessa T. Kiiskinen & S. Pihlström (ed.) Kuoleman filosofia. Helsinki: Filosofisia tutkimuksia Helsingin yliopistosta.

1.7. Konstruktivismiin liittyvä tutkimus

Seuraava vaihe tutkimuksessani kohdistuu konstruktivismiin, joka on modernin opetukseen ja oppimiseen liittyvän keskustelun keskeisiä käsitteitä. Tästä aiheesta minulta on ilmestynyt laajamittainen monografia sekä joitakin artikkeleita. Analysoin konstruktivismia teoriana oppimisesta, tiedosta ja opetuksesta, pohdin käsitteen eri merkityksiä ja niiden opetuksellisia sovelluksia sekä vertaan konstruktivismia didaktisen teorian toiseen valtasuuntaukseen, realismiin.

Tähän vaiheeseen liittyvät seuraavat tutkimukset:

(6) “Constructivism, Knowledge and Manipulation”, Philosophy of Education 1999.
(48) Opetuksen teoria konstruktivismista realismiin. Tammi, Helsinki, 2002.
(10) “Constructivism and critical thinking”, Inquiry: Critical Thinking Across Disciplines 22: 4, 2006.
“Realismin rajankäyntejä”, Kasvatus 1/2003, s. 93-98.

1.8. Kasvatuksen tunneperustaan liittyvä tutkimus

Pohtiessani filosofisten tunneteorioiden merkitystä kasvatukselle olen erityisesti keskittynyt kognitiivisiin tunneteorioihin ja näkemykseen, jonka mukaan tunteiden välityksellä on mahdollista saada arvotietoa. Olen pohtinut sitä, millä tavalla tunteet vaikuttavat ajatteluun ja oppimiseen ja millä tavalla tunteita voidaan kehittää niin, että ne muodostavat pohjan älyllisille ja moraalisille hyveille.

Tähän vaiheeseen liittyvät tutkimukset:

(49) Kasvatus, arvot ja tunteet. Tammi, Helsinki, 2004.
(29) “Tunteiden kognitiivisuus ja oppiminen”, Aikuiskasvatus 2/2004.

1.9. Metodologinen tutkimus

Monet tutkimuksistani sivuavat metodologisia kysymyksiä ja pohtivat kasvatustieteellisen tutkimuksen tieteenfilosofisia taustaoletuksia. Tällaisia osia on kirjoissani Kasvatus ja filosofia, Opetusta vai indoktrinaatiota, Opetuksen teoria konstruktivismista realismiin ja Kasvatus, arvot ja tunteet.

Tähän aiheeseen liittyvät tutkimukset:

(27) “Laadullisen tutkimuksen luotettavuus ja totuusteoriat”, Kasvatus.
() “Tiedon rakentaminen ja totuus”, Aikuiskasvatus 1/2004.
(41) “Tieteelliset tutkimusohjelmat ja realismi-konstruktivismi kiista”, arvioitavana julkaisuun Aikuiskoulutuksen vuosikirja 2004.

2. Kasvatuksen tradition tutkimus

2.1. Länsimaisen sivistyksen ja tieteen juuret

Läpi kasvatuksen teoriaan kohdistuvan tutkimustyöni olen samalla suhteutunut kasvatuksen traditioon ja rakentanut sen varaan. Sen lisäksi olen kirjoittanut kolmiosaisen kirjasarjan, jossa pyrin analysoimaan länsimaisen sivistyksen ja erityisesti länsimaisen tieteen juuria. Kyseisessä trilogiassa pyrin analysoimaan joidenkin uskonnonfilosofisten, metodologisten, tieteenteoreettisten ja tietoteoreettisten käsitysten juuria ja arvioimaan niiden pätevyyttä.

(50) Usko, tieto ja myytit. Tammi 2005.
(51) Usko, tiede ja Raamattu. Uusi Tie 2007.
(52) Usko, tiede ja evoluutio. Uusi Tie 2008.

2.2. Yksittäisiin kasvatusajattelijoihin kohdistuva tutkimus

Yllä mainitun trilogian lisäksi olen kirjoittanut joitakin artikkeleita, joiden huomion keskipisteenä on jokin tietty kasvatusajattelija. Koska vietin kuusi vuottä Jerusalemin heprealaisen yliopiston Spinoza keskuksessa, on Spinozan kasvatusteoria ollut yksi kiinnostukseni kohteista ja olen kirjoittanut siitä useita artikkeleita. Olen myös suunnannut huomiotani Augustinuksen kasvatusajatteluun, koska sillä on ollut niin keskeinen merkitys länsimaisen kasvatusteorian kehityksessä. Olen myös pitänyt tärkeänä tutkia Max Scheleriä, jolla on ollut tärkeä merkitys myös suomalaisen kasvatusajattelun kehityksessä erityisesti Erik Ahlmanin ja Martti Haavion tuotannon kautta. Scheler on hyvin rikas ajattelija, jota ei ole tarpeeksi tutkittu.

(24) “Spinoza ja tiedon etiikka”, Ajatus 48:65-84. Helsinki 1991.
(35) “Spinozan teoria kasvatuksen taidosta” teoksessa I. Halonen, T. Airaksinen, I. Niiniluoto (toim.), Taito. Suomen filosofinen yhdistys, Helsinki 1992:243-268.
(7) “The Concept of the Learned Multitude”, Philosophy of Education 2000
(11) “Spinoza’s Theory of Teaching and Indoctrination.” Educational Philosophy and Theory 2001.
(38) “Augustinuksen kasvatusfilosofia”, teoksessa R. Huhmarniemi, S. Skinnari, J. Tähtinen (toim.) Platonista transmodernismiin. Kasvatustieteen julkaisusarja 2001
(39) “Max Scheler ja yleissivistyksen idea”, teoksessa R. Huhmarniemi, S. Skinnari, J. Tähtinen (toim.) Platonista transmodernismiin. Kasvatustieteen julkaisusarja 2001.

3. Kansainvälinen tutkimuskokemus

Olen viettänyt pitkiä yhtenäisiä tutkimuskausia kansainvälisissä yhteyksissä. Olin kuuden vuoden ajan opiskelijana ja tutkijana Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa valmistellessani lisensiaatintyötäni ja väitöskirjaani 1983-1989. Siinä yhteydessä minulla oli mahdollisuus tutustua moniin kansainvälisesti tunnettuihin teoreetikkoihin, jotka tulivat Jerusalemiin luennoimaan lukukaudeksi tai pariksi. Esimerkkeinä voin mainita Charles Taylor, Bernard Gert ja Yirmiyahu Yovel. Se antoi minulle mahdollisuuden tutustua yhteen hyvin dynaamiseen akateemiseen ympäristöön perusteellisesti.

Toinen pitempi kansainvälinen tutkijankokemukseni oli vuosina 1995-1998. Vietin silloin kolme akateemista lukuvuotta Notre Damen yliopistossa, Indianassa, USA:ssa. Toimin siellä sekä tutkijana että luennoitsijana. Osallistuin myös mahdollisuuksieni mukaan joidenkin kansainvälisesti tunnettujen tutkijoiden pitämiin seminaareihin sekä yliopistossa järjestettyihin tutkijakonferensseihin. Tämä kolmen vuoden jakso antoi minulle ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua yhteen USA:n huippuyliopistoista. Siellä sain tutkijaseminaareissa myös arvokasta palautetta oman työni kehittämiseksi. Loin yhteistyösuhteita merkittäviin tutkijoihin kuten Alvin Plantingaan, Peter van Inwageniin ja Alven Neimaniin.

Kesällä 1998 osallistuin kuukauden mittaiseen tutkijaseminaariin Michiganissa, jonka vetäjä oli professori Nicholas Wolterstorff Yalen yliopistosta. Kokoonnuimme viisi päivää viikossa 4 tuntia päivässä arvioimaan toistemme tutkimuksia ja keskustelemaan luetun kirjallisuuden pohjalta.

Lisäksi olen osallistunut useisiin kansainvälisiin tutkijakonferensseihin ja pitänyt niissä esitelmiä. Olen osallistunut säännöllisesti Philosophy of Education Society’n konferensseihin ja esitellyt niissä tutkimukseni tuloksia.