Historia osoittaa, että perhe on tärkeä yhteiskunnan tukipylväs. Perhe-elämän edellytyksiä kuitenkin murennetaan pala palalta suomalaisessa ja koko länsimaisessa yhteiskunnassa. Avioliiton perusta naisen ja miehen toisiaan täydentävyydessä ja lapsen oikeus isään ja äitiin hylättiin sukupuolineutraalissa avioliittolaissa.
Rinteen hallitusohjelmassa on kohtia, jotka hajottavat avioliiton perustaa entisestään. Tämä koskee erityisesti translakiehdotusta, jonka tarkoituksena on muuttaa sukupuolikäsitys subjektiiviseen kokemukseen ja itsemäärittelyyn perustuvaksi. Tällä muutoksella viedään pohjaa elinikäisen ja puolisouskollisen avioliiton instituutiolta.
Rinteen hallituksen translakiehdotus muuttaisi toteutuessaan vallitsevan sukupuolikäsityksen tavalla, joka hämmentäisi erityisesti kaikkein hauraimpia eli lapsia. Lapset tarvitsevat sukupuolisen identiteettinsä kehityksen tueksi tietoa sukupuoli-identiteetin biologisista reunaehdoista, ei harhaanjohtavia mielikuvia sukupuolen valinnaisuudesta ja vaihdettavuudesta.
Sukupuolikäsityksen muutos
Rinteen hallituksen tarkoituksena on muuttaa juridinen sukupuolikäsitys itsemääräämisoikeuteen perustuvaksi:
”Säädetään itsemääräämisoikeutta kunnioittava laki sukupuolen vahvistamisesta. Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä poistetaan ja lääketieteelliset hoidot eriytetään juridisen sukupuolen korjauksesta. Sukupuolen voi hakemuksesta korjata täysi-ikäinen henkilö, joka esittää perustellun selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa korjattavaan sukupuoleen. Sukupuolen korjaamiseen tulee harkinta-aika.” (Neuvottelutulos hallitusohjelmasta 3.6. 2019, Osaava ja osallistava Suomi, s. 87.)
Uuden lain mukaan juridisen sukupuolen vaihtaminen ei enää edellyttäisi minkäänlaisia lääketieteellisiä hoitoja tai muutoksia ihmisen biologisessa ilmiasussa. Jokainen ihminen saisi oikeuden määrittää sukupuolensa subjektiivisen kokemuksensa perusteella.
Tällainen muutos aiheuttaisi monia yhteiskunnallisia ongelmia. Jos ihminen voi vahvistaa juridisen sukupuolensa subjektiiviseen kokemukseensa vedoten, ilman mitään objektiivisesti havaittavia tuntomerkkejä, tulee vaikeaksi tietää, vastaako esimerkiksi biologisen miehen ilmoitus naissukupuoleen kuulumisesta kyseisen miehen aitoa kokemusta, vai haluaako hän muuttaa juridisen sukupuolensa jostakin muusta syystä, esimerkiksi voidakseen helpommin toteuttaa tyttöihin ja naisiin kohdistuvia rikoksia.
Kun lapsia ja nuoria ohjataan kyseenalaistamaan omaa sukupuoltaan, heidän kasvurauhaansa häiritään. Jotkut kaikkein hauraimmista nuorista joutuvat sukupuoliseen hämmennykseen ja turvautuvat terveyttään vaarantaviin hormonihoitoihin ja lopulta myös leikkauksiin, jotka tekevät heistä elinikäistä hoitoa tarvitsevia potilaita ja heikentävät heidän mahdollisuuksiaan perheen perustamiseen.
Avioliittoinstituution romuttaminen
Usko sukupuolen vaihdettavuuteen murentaa avioliittoinstituutiota ja vie pohjan avioliittonormeilta kuten puolisouskollisuudelta ja elinikäisyydeltä. Tämän lisäksi on jo alettu vaatia avioliiton muuttamista lukumääräneutraaliksi siten, että useampi kuin kaksi ihmistä voisi solmia keskenään avioliiton ja lapsella voisi olla enemmän kuin kaksi juridista vanhempaa.
Lopulta tarkoituksena on asettaa itse avioliittoinstituution oikeutus kyseenalaiseksi vedoten tasa-arvoon: avioliiton erityisasema loukkaa niitä, jotka eivät ole avioliitossa. Syrjinnän estämiseen vedoten koko avioliittoinstituutio pyritään kumoamaan. Tämä siitä huolimatta, että avioliittoinstituutio on ihmiskunnan historiassa parhaiten turvannut lasten kehitystä.
Uuden totalitarismin uhka
Kun luonnollinen sukupuoliero poistetaan lainsäädännöstä, vanhempien oikeus lapsiinsa tulee uhatuksi, kuten Stella Morabito toteaa. ”Kun ihminen määritellään perustavalla tavalla sukupuolettomaksi olennoksi, päädytään ihmisyydestä riisuttuun yhteiskuntaan, jossa ei ole laillista ’äitiä’ tai ’isää’ tai ’poikaa’ tai ’tytärtä’ tai ’aviomiestä’ tai ’vaimoa’ ilman valtion lupaa.” Tässä tilanteessa valtiolla on ennen näkemätön valta hallita perheitä. ”Jos sukupuoliero poistetaan laista, valtion on mahdollista kieltäytyä tunnustamasta perhettä ja valtio voi säädellä henkilökohtaisia suhteita ja vahvistaa valtaansa aikaisempaa tehokkaammin.”
Tähän asti luonnollinen biologinen suhde on määrittänyt sen, ketkä ovat lapsen vanhempia. Mutta kun sukupuoli ei enää määrity luonnollisen, biologisen sukupuolen perusteella, vanhemmuuskaan ei enää määrity luonnollisilla, biologisilla perusteilla. Valtio päättää, keitä on pidettävä lapsen vanhempina.
Toistaako historia itseään?
Miksi perheen vakautta pyritään horjuttamaan? Harvardin yliopiston sosiologin Carle Zimmermanin mukaan kyseessä on ilmiö, joka on toistunut useasti historiassa. Seksuaalisten rajoitusten alla kasvaneet ihmiset haluavat hyvinvoinnin kasvaessa lisää vapautta tyydyttää seksuaaliset halunsa ilman rajoituksia. Tämä lisää painetta sääntöjen muuttamiseksi. Ihmiset elävät yhä enemmän avioliiton ulkopuolisissa heteroseksuaalisissa ja homoseksuaalisissa suhteissa.
Kun vanhempien huomio siirtyy lasten kasvattamisesta seksuaalisen nautinnon etsimiseen avioliiton ulkopuolisissa suhteissa, lasten pahoinvointi kasvaa. Koska ihmiset voivat vapaasti solmia sopimuksia ja rikkoa niitä ilman laillisia seuraamuksia tai yhteisöllistä häpeää, he perhe-elämän ongelmien kasautuessa jättävät avioliittonsa välittämättä lastensa kärsimyksistä.
Perheen hajoaminen tuottaa paljon kärsimystä erityisesti lapsille. Tämän tosiasian peittämiseksi avointa kritiikkiä pyritään rajoittamaan. Perhearvojen puolustajat leimataan tasa-arvon vastustajiksi ja heidän katsotaan syyllistyvän syrjintään ja vihapuheeseen. Pyrkimykset puolustaa lapsen oikeutta tuntea biologinen isänsä ja äitinsä ja kasvaa heidän hoidossaan leimataan homofobiaksi. Pyrkimykset tukea lapsen identifioitumista biologiseen sukupuoleensa leimataan transfobiaksi.
Perheen merkitys historiassa
Perheen hajoamisella on vakavia yhteiskunnallisia seurauksia, kuten Zimmerman toteaa: ”Lukuisien suurten historiallisten muutosten lopullisen seuraamuksen ratkaisevat muutokset perhe-elämässä.” Korkeakulttuurin elinvoimaisuus ja kehitys riippuvat sen kyvystä luoda edellytyksiä uuden sukupolven kehitykselle. Uusi sukupolvi saa persoonallisen kehityksensä perustavat rakennusosat perheestä. Perheen hajotessa yhteiskunta kuluttaa pian loppuun yhteisölliset voimavaransa ja alkaa vähitellen rappeutua, koska lasten kehitysedellytykset heikkenevät ja lasten pahoinvointi kasvaa.
Niin kauan kuin yhteiskunta arvostaa ehdotonta yksiavioisuutta ja sen vaatimaa seksuaalista pidättyvyyttä, merkittävä osa yhteiskunnan jäsenistä käyttää energiansa perhe-elämän suojelemiseen, suunnitteluun ja rakentamiseen. Huolenpito laajenee koko yhteiskuntaan ja tuottaa elinvoimaisen kulttuurin, jolla on voimavaroja omistautua taiteen, tieteen ja teknologian kehittämiseen. Mutta kun yhteiskunta avaa oven avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin, ihmiset suuntaavat enemmän huomiota henkilökohtaiseen nautinnon tavoitteluun kuin yhteisön hyvään. Kasvava joukko yksilöitä elää holtittomasti luottamukseen ja vastuuseen perustuvissa ihmissuhteissa.
Sosiologi Pitirim Sorokinin tutkimusten mukaan itsekkäät ja hillittömät yhteiskunnat taantuvat. Hän tutki “1623 sisäistä häiriötä kreikkalais-roomalaisen ja eurooppalaisen kulttuurin historiassa” ajanjaksona 600 eKr. − 1900 jKr. ja havaitsi, että seksuaalinen sallivuus melkein aina joko edelsi tai liittyi ”yhteiskuntapoliittisten häiriöiden räjähdykseen”.
Seksuaalisen holtittomuuden seurauksena kulttuurissa heikkenevät itsekuri, herkkyys, päämäärätietoisuus ja kyky omistautua vaativille tehtäville, jotka ovat luovien saavutusten edellytyksiä. Sorokinin mukaan historiassa ”ei ole yhtään esimerkkiä yhteiskunnasta, joka olisi säilyttänyt korkean kulttuurisen asemansa sen jälkeen, kun tiukat seksuaaliset tavat ovat höllentyneet”.
Lopuksi
Yksilökeskeiseen nautinnon- ja voitontavoitteluun orientoitunut eliitti pyrkii muuttamaan yhteiskuntaa oman etunsa mukaisesti välittämättä perheen hajoamisen aiheuttamasta inhimillisestä kärsimyksestä erityisesti lapsille. Suuren varallisuutensa takia eliitti pystyy suojaamaan itsensä monilta seksuaalisen holtittomuuden kielteisiltä seurauksilta. Moraalisesti tietoisen yksilön velvollisuutena on vastustaa eliitin pyrkimystä perheen hajottamiseen ja turvata lasten kasvuedellytykset.
