Sukupuoliaatteeksi tai sukupuoli-ideologiaksi (gender ideology) kutsun näkemystä, jonka mukaan ihminen on vapaa luomaan sukupuolensa oman sisäisen kokemuksensa mukaisesti. Sukupuoliaatteen vaikutuksesta monet nuoret omaksuvat ajatuksen, että he ovat syntyneet väärään kehoon ja tarvitsevat hormonihoitoja ja sukupuolenkorjausleikkauksia voidakseen toteuttaa aitoa sisäistä olemustaan.
Sukupuoliaate vaikuttaa kulttuuriin laaja-alaisesti, koska se murentaa elinikäisen ja puolisouskollisen avioliiton pohjana olevia sukupuoli- ja seksuaalinormeja. Kun sukupuoli ymmärretään subjektiiviseksi tunteeksi tai kokemukseksi, avioliittonormien velvoittavuudelta putoaa pohja.
Sukupuoli-ideologisesta uskomusjärjestelmästä on tullut sukupuolisuutta määrittelevä normi useissa länsimaissa. Esimerkiksi Suomen terveyden ja hyvinvoinnin laitos toteaa verkkosanastossaan: ”Yksilötasolla itse määritelty sukupuoli-identiteetti on suositeltavin tapa ymmärtää sukupuoli.”
Sukupuoli-ideologia kyseenalaistaa naiseuden ja mieheyden luonnonmukaisuuden ja niiden toisiaan täydentävyyden. Sen mukaan naisen ontologinen rakenne puolisona, äitinä ja kasvattajana, ei ole myönteinen luonnollinen tosiasia ja hyvän elämän edellytys, vaan kahle ja orjuuttava rakenne, joka estää naisen aidon yksilöllisyyden ilmenemistä. Sama pätee miehen elämään puolisona ja isänä.
Sukupuoli-ideologian mukaan naisen ja miehen toisiaan täydentävyys, kaikissa suurissa maailmankulttuureissa vallitseva naisen ja miehen avioliiton ensisijaisuus ja isä–äiti–lapsi- kolmoissidoksen varaan rakentuva perhe eivät ole luonnollisia tosiasioita, jotka ovat hyviä itsessään. Sen sijaan ne ovat yhteiskunnallisesti rakennettuja sosiologisia ilmiöitä ja ajan myötä muokkautuneita sosiologisia toimintatapoja, stereotyyppejä, jotka pitäisi purkaa kasvatuksen ja kulttuurivaikuttamisen kautta, koska niitä pidetään syrjivinä ja tasa-arvon vastaisina.
Avioliiton perusteiden hajottaminen
Koska biologinen sukupuolijako on perustana naisen ja miehen avioliitolle ja sen varaan rakentuvalle isä–äiti–lapsi-kolmoissidokselle, sukupuolen käsitteen korvaaminen subjektiivisella sukupuoli-identiteetin käsitteellä murentaa käsityksen avioliitosta naisen ja miehen elinikäisenä ja puolisouskollisena liittona. Sisäiseen kokemukseen perustuva sukupuolen määritelmä vie perustan lasten oikeudelta kasvaa biologisen isänsä ja äitinsä hoidossa.
Muutos biologiaan perustuvasta kaksiarvoisesta sukupuolijaosta sisäisesti koettuun sukupuoleen siirtää huomion pois sukupuolijaon asettamasta moraalisesta velvoitteesta kantaa vastuuta isä–äiti–lapsi-kolmoissidoksen varaan rakentuvan ydinperheen hyvinvoinnista ja vaalia ihmiselämää sen ehdoilla. Moraalisen näkökulman sijaan tulee sisäänpäin kääntyvä näkökulma, joka suuntaa huomion yksilön omiin tarpeisiin ja oikeuksiin ja sivuuttaa ydinperhettä koossa pitävän moraalinormiston. Sen sijaan että ensisijaisena huomion kohteena olisivat inhimillisen yhteiselämän yleispätevät edellytykset, kuten sukupuolijaon varaan rakentuva isä–äiti–lapsi-kolmoissidos, ja moraalista vastuuta kannettaisiin niiden luomassa arvoviitekehyksessä, ihmiset keskittyvät tarkkailemaan omaa subjektiivista kokemustaan ja odottavat yhteiskunnan mukautuvan sen vaihteleviin muotoihin.
Kansainvälinen sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuskomissio (International Gay and Lesbian Human Rights Commission) pitää tavoitteenaan naisen ja miehen sukupuolieron purkamista, jotta sukupuolieron kadotessa kaikki erilaiset seksuaalisuuden muodot saisivat hyväksytyn ja kunnioitetun aseman: “Jotta ’muut seksuaalisuudet olisivat mahdollisia’, on välttämätöntä ja kiireellistä lakata ohjautumasta” sen pohjalta, ”että on olemassa vain kahdenlaisia kehotyyppejä, mies- ja naispuolinen, ja niihin erottamattomasti liittyen vain kaksi sukupuolta, mies ja nainen. Asetamme trans- ja intersukupuolisuusasiat ensisijaisiksi, koska niiden läsnäolo, aktivismi ja teoreettinen panos näyttävät meille polun uuteen viitekehykseen, joka sallii niin monia kehoja, seksuaalisuuden muotoja ja identiteettejä kuin tässä maailmassa elävät ihmiset saattaisivat haluta, ja tekee niistä kaikista kunnioitettuja, haluttuja ja juhlittuja.”
Toisin sanoen, sukupuolieron purkaminen purkaa samalla seksuaalinormiston, jonka perustalle rakentuu ydinperhe. Näin sukupuolen määrittäminen subjektiivisen sukupuoli-identiteetin perusteella muuttaa käsityksen seksuaalisuudesta. Homoseksuaalisuuden ja heteroseksuaalisuuden välinen ero tulee epäselväksi, kun sukupuolen käsite muuttuu subjektiiviseksi kokemukseksi, valinnaksi tai mieltymykseksi.
Sukupuolen subjektiivisen uudelleenmäärittelyn avulla ihminen voi paeta seksuaalinormien valossa kokemaansa syyllisyyttä. Esimerkiksi postmoderni sukupuoliteoreetikko Judith Butler kertoo kirjoittaneensa kaksiarvoista sukupuolieroa kritisoivan teoksensa Hankala sukupuoli (2008) puolustaakseen lesbosuhteiden oikeutusta. Butler rohkaisee poikkeavaan sukupuoliseen ja seksuaaliseen käyttäytymiseen, jotta sen avulla murrettaisiin kaksiarvoiseen sukupuolijakoon ja heteroseksuaalisuuteen perustuva avioliittokäsitys. Butlerin tarkoituksena on avata tie maailmaan, jossa ihmiset voivat vapaasti toteuttaa seksuaalisia halujaan. Rikkoessaan Raamatun siunaamia sukupuoli- ja seksuaalinormeja homoseksuaalinen elämäntapa vapauttaa ihmiskunnan ”vääjäämättömästä orjuudesta Jumalalle” (121−122).
Feministi Ellen Hermanin mukaan nuoret feministit ”haluavat vapauden hahmottaa nykyiset ja tulevat perheensä kaikilla ajateltavissa olevilla tavoilla ilman rangaistuksia. He haluavat rakastaa naisia ja miehiä, elää seksisuhteissa samanaikaisesti yhden tai useamman ihmisen kanssa, elää lasten kanssa tai ilman lapsia, osallistua vanhemmuuteen ilman, että heidän olisi pakko osallistua lisääntymiseen. Naisilla on toivoa löytää aito identiteettinsä ainoastaan, jos heidän on mahdollista luoda tällaisia perheitä ilman pelkoa häpeästä tai itsehalveksunnasta sen sijaan, että he eläisivät vangittuina yhteen sukupuoliluokkaan tai kategoriaan.” (Herman 1990: 14.)
Isä–äiti–lapsi-kolmoissidoksen hajotessa hajoaa se suojaverkko, jonka suuret maailmankulttuurit ovat rakentaneet lapsen turvaksi. Sukupuoli-ideologia rikkoo sukupuolisia ja seksuaalisia rajoja määritellessään naisen ja miehen sukupuolieron luonnolliset tosiasiat merkityksettömiksi ja olettaessaan yksilöiden olevan vapaita kaikista sukupuolisuuden luonnollisista ehdoista. Niiden sijaan luodaan keinotekoinen mielikuva olennosta, jonka sukupuoli määräytyy subjektiivisen kokemuksen pohjalta ja joka voi vapaasti toteuttaa seksuaalista suuntautumistaan.
Marxismin ja liberalismin liitto
Nykyisen sukupuolivallankumouksen taustalla vaikuttaa Karl Marxilta peritty vapauskäsitys, jonka mukaan ihminen voi vapaasti luoda itsensä. Siksi ihmisen vapaus edellyttää vapautta kaikista riippuvuussuhteista, erityisesti riippuvuudesta Jumalaan ja hänen kymmenen käskyn lakiinsa. Uuden vapaan ihmisen kehittyminen edellyttää kaikkien perinteisten instituutioiden ja normien purkamista ja ikuisten arvojen hylkäämistä.
Vapautta ja itsemääräämisoikeutta korostava liberaali näkemys on monilta osin yhteensopiva marxilaisen vapauskäsityksen kanssa. Liberaali näkemys katsoo oikeudenmukaisen toimintatavan olevan sellainen, mikä kunnioittaa valinnanvapautta ja yksilön oikeuksia. Sitä täydennetään hyvinvoinnin edistämisen ja haitan välttämisen utilitaristisilla näkökohdilla. Tämä nykyisin vallitseva ”informoituun valintaan” perustuva ”kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen” malli perustuu liberaaliin oletukseen nuorten seksuaalisten valintojen autonomisesta eli itsemääräytyvästä luonteesta, jolle asettavat rajoituksia ainoastaan yleisesti hyväksytty käsitys siitä, mitä merkitsee ”vahingon” tuottaminen ja mistä ”hyvinvointi” koostuu (Mark 2018: x).
Liberaalia näkemystä sovelletaan marxilaisen vapauskäsityksen ehdoilla siten, että sorrettujen ryhmien vapautukselle annetaan ensisijainen merkitys. Tältä pohjalta korostetaan naisten ja lasten vapauttamista perheinstituution sisältämistä patriarkaalisen sorron elementeistä ja sukupuolisten vähemmistöjen vapauttamista kahlehtivista sukupuoli- ja seksuaalinormeista. Länsimainen yhteiskunta omaksui marxilaisen vapauskäsityksen, vaikka se hylkäsi Marxin messiaanisen utopian tulevasta kommunistisesta paratiisista nähtyään bolševikkivallankumouksen aikaansaaman verisen kaaoksen ja totalitaarisen terrorin. Marxismi siis onnistui tavoitteessaan murentaa länsimaisen yhteiskunnan kristinuskolta saama vakaumus, jonka mukaan ihmisen vapaus toteutuu ikuisten arvojen mukaisessa elämässä: avioliittonormi suojelee ihmiselämää, ei kavenna sen mahdollisuuksia. Tällainen arvo- ja normitietoisuus korvattiin kaikki ehdottomat arvot kyseenalaistavalla relativismilla. Näin marxilaisuus paradoksaalisesti tuotti maallistuneen, ehdottomat arvot hylkäävän uusporvarillisen länsimaisen yhteiskunnan, joka purkaa perinteisen avioliittoinstituution ja sukupuoli- ja seksuaalikasvatuksessaan pyrkii viemään lapsilta ja nuorilta uskon sukupuolien toisiaan täydentävyyden varaan rakentuvaan avioliittomoraaliin. (Del Noce 2014: 62−63)
1900-luvun seksuaali- ja sukupuolivallankumous rakentui monilta osin marxilaisten perusoletusten varaan, mutta sen käyttämä strategia poikkesi väkivaltaisen vallankumouksen menetelmästä. Aktivistit toimivat instituutioiden sisällä, vetoavat suvaitsevuuteen ja ihmisoikeuksiin ja käyttävät pehmeitä, organisaatioiden sisällä eteneviä, epämuodollisia strategioita. Näin he onnistuivat saamaan suurten maailmanorganisaatioiden johtaviksi periaatteiksi ja tavoitteiksi sukupuolieron ja sen varaan rakentuvan avioliiton heikentämisen, vanhempien kasvatusoikeuksien kaventamisen ja lasten seksuaalisen ja sukupuolisen ”vapauttamisen”. Käyttäen pehmeitä ja näennäisen ”ystävällisiä” menetelmiä aktivistit ovat toteuttamassa maailmanlaajaa ”relativismin diktatuuria”, joka rajoittaa oikeutta julkisesti puolustaa perinteistä avioliittokäsitystä ja sen perustana olevaa kaksiarvoista sukupuolijakoa naisiin ja miehiin. (Peeters 2010.) Tämän maailmanlaajan prosessin seurauksena on länsimaissa toteutumassa yksi marxilaisuuden keskeinen tavoite: lasten siirtäminen ydinperheen ohjauksesta yhteiskunnan ohjattaviksi ja muokattaviksi yhteiskunnallisia tavoitteita varten.
Joukko aktivisteja sai vuosien kuluessa ohjelmansa läpi maailmanjärjestöissä kohtaamatta merkittävää vastarintaa. Yhdistyneet kansakunnat saatiin ohjelman taakse järjestämällä joukko konferensseja, joissa rakennettiin yhtenäinen näkemys maailman uudesta järjestyksestä ja maailmanlaajuisesta normien ja arvojen järjestelmästä, jota toteuttamaan kansainvälinen yhteisö sitoutuisi uutena aikakautena: kasvatus ja koulutus (Jomtien 1990); lapset (New York 1990), ympäristö (Rio 1992); ihmisoikeudet (Wien 1993; väestö (Kairo 1994); yhteisöllinen kehitys (Kööpenhamina 1994); naiset (Peking 1995); asuminen (Istanbul 1996); ja ravintoturvallisuus (Rooma 1996). Nämä konferenssit ymmärrettiin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi ja niiden pohjalta tavoiteltiin maailmanlaajaa yhtenäistä näkemystä ja arvomaailmaa. (Peeters 2010: 4)
Sukupuoli-ideologian periaatteet saatettiin osaksi kansainvälisesti hyväksyttyä sopimusta neljännessä naisten asemaa käsittelevässä maailmankonferenssissa Pekingissä vuonna 1995. Pekingin konferenssin tuloksena syntyi Pekingin julistus ja toimintaohjelma, jonka mukaan kaikkien jäsenvaltioiden ”on edistettävä sukupuolinäkökulman aktiivista ja näkyvää soveltamista kaikkeen toimintaan ja ohjelmiin” (osa 2: 202). Englantilainen alkuperäisteksti käyttää ilmaisua ”promote an active and visible policy of mainstreaming a gender perspective” eli ”on edistettävä sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen aktiivista ja näkyvää toimintaohjelmaa”.
Sukupuoli-ideologian poliittiseksi sovellukseksi kehitetty sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen ohjelma tarkoittaa kaikkien erilaisten sosiaalisten sukupuolten tasavertaista kohtelua yhteiskunnassa. Kahtiajako naiseen ja mieheen pyritään häivyttämään yhteiskunnallisesta todellisuudesta. Tältä pohjalta avioliittokäsitys muutetaan sukupuoliperustaisesta naisen ja miehen avioliitosta sukupuolineutraaliksi. Äitiyden ja isyyden käsitteet irrotetaan biologisesta ja geneettisestä perustastaan ja muutetaan subjektiivisiksi valinnoiksi. Tämän myötä katoaa lainsäädännöstä myös lapsen oikeus isään ja äitiin ja vanhempien oikeutta biologisiin lapsiinsa rajoittavat uudet ihmisoikeudet kuten oikeus lisääntymisteknologian käyttöön ja kohdunvuokraukseen.
Sukupuoli- ja seksuaalikasvatus keskittyy kasvattamaan lapsissa suvaitsevuutta kaikkia erilaisia sukupuoli-identiteettejä, seksuaalisia suuntautumisia ja seksuaalisia elämäntapoja kohtaan. Kaikki erilaiset sukupuoliset ja seksuaaliset elämäntavat esitetään samanarvoisina ja lasta rohkaistaan määrittämään oma sukupuolinen identiteettinsä, seksuaalinen suuntautumisensa ja elämäntapansa oman subjektiivisen mieltymyksensä pohjalta ilman mitään objektiivisia kriteerejä. Inhimillisen vapauden kahleiksi koetaan naisen ja miehen avioliittoa säätelevät normit kuten sukupuolten toisiaan täydentävyys, puolisouskollisuus ja elinikäisyys. Näiden normien katsotaan ilmentävän ”pakkoheteroseksuaalisuutta”, joka kahlitsee ihmistä.
Epäselvä ja hämäävä kielenkäyttö
Sukupuoli-ideologian läpimurto onnistui hämäävän kielenkäytön ja poliittisen manipulaation avulla. Sukupuolen käsitettä ei määritelty ja useat kolmannen maailman edustajista olettivat, että sukupuolella tarkoitettiin naista ja miestä. Pian Pekingin konferenssin jälkeen alettiin vaatia kaikkia jäsenvaltioita pitäytymään itsemäärittelyyn perustuvaan sukupuolikäsitykseen, jonka mukaan sukupuolella tarkoitetaan lukuisia erilaisia sosiaalisia sukupuolia. Myönteisen merkityksen omaavat sanat kuten vapaus, tasa-arvo, voimaannuttaminen, avioliitto, perhe ja sukupuoli saavat huomaamatta uuden merkityksen.
Esimerkiksi lapsen voimaannuttamisella ei tarkoiteta pelkästään oikeutta arvokkaisiin asioihin kuten parempaan koulutukseen ja parempaan lääketieteelliseen hoitoon. Sukupuoli-ideologiassa se tarkoittaa myös lasten ja nuorten oikeutta itsenäisesti määrittää oma sukupuolinen ja seksuaalinen identiteettinsä ja elää niiden mukaisesti. Sikäli kuin lasten ja nuorten voimaannuttaminen joutuu ristiriitaan vanhempien kasvatusperiaatteiden kanssa, valtion tehtäväksi nähdään puuttua asioihin, taata lasten oikeuksien toteutuminen ja rajoittaa vanhempien kasvatusoikeutta.
Sukupuolien tasa-arvolla ei tarkoiteta pelkästään naisten ja miesten tasa-arvoa tai naisten ja miesten yhtäläisiä oikeuksia lain edessä. Tasa-arvolla tarkoitetaan kaikkien niiden sosiaalisten sukupuolien tasa-arvoa, joita löytyy Facebookista useita kymmeniä. Avioliiton ja perheen käsite uudelleen tulkitaan niin, että kaikki erilaiset sukupuoliset ja seksuaaliset elämäntavat esitetään yhtä hyvinä vaihtoehtoina. Sikäli kuin naisen ja miehen biologisia eroja ei voida kokonaan poistaa, niitä tulee pitää merkityksettöminä. Tarkoituksena on luoda yhteiskunta, jossa nainen ja mies ovat täysin vaihdettavissa toisiinsa.
Sukupuoli-ideologian puhesäännöstö
Sukupuoli-ideologian kertomus väärään kehoon syntyneestä ihmisestä on saanut julkisessa tiedotuksessa lähes itsestään selvyyden aseman. Ihmisten kielenkäyttöä ja julkista keskustelua kontrolloidaan niin, että ihmiset joutuvat yhä enemmän elämään ja puhumaan tämän mytologisen mielikuvan ehdoilla ja kieltämään kaikille ilmeisen tosiasian kaksiarvoisesta sukupuolierosta. Kun ihmiset totutetaan elämään harhakuvan ehdoilla, valtiovalta pystyy hallitsemaan ihmisten puhetta tavalla, jota edes todellisuus ei rajoita. Valtiovalta voi näin käyttää sukupuoli-ideologiaa oman valtansa kasvattamiseen perheiden kustannuksella. Lapset irrotetaan vanhempiensa auktoriteetista käyttämällä verukkeena tosiasioiden vastaisia mielikuvia sukupuolenvaihdosten ja korjaushoitojen myönteisistä vaikutuksista.
Luomansa puhesäännöstön avulla transaktivistit pyrkivät saamaan yksinoikeuden määrätä, millä tavalla sukupuolesta, seksuaalisuudesta, avioliitosta ja perheestä yhteiskunnassa puhutaan. Saattamalla näitä asioita koskevan puheen tiukkaan keskitettyyn kontrolliin ja sensuroimalla vastakkaiset näkemykset valtaapitävät kontrolloivat ihmisten puhetta ja käyttäytymistä. Paitsi että tällainen keskitetty kontrolli on uhka yhteiskunnan vapaudelle, puhe sukupuolen vaihdettavuudesta hämmentää monia lapsia ja nuoria. Sukupuoliahdistuneita nuoria ohjataan hormonihoitoihin ja sukupuolenkorjausleikkauksiin, jotka ovat heidän terveydelleen haitallisia ja joiden kyvystä parantaa sukupuoliahdistusta ei ole asianmukaista tutkimusnäyttöä. Syynä näyttäisi olevan, että sukupuoliaate tarvitsee kertomusta väärään kehoon syntyneestä lapsesta. Yhä useampi tällaisia hoitoja katuva nuori aikuinen valittaa sitä, että heidän psyykkiset tarpeensa sivuutettiin ja heitä ohjattiin tielle, joka kavensi heidän tulevaisuuden mahdollisuuksiaan ja aiheutti heille suurta inhimillistä kärsimystä.
Koska uskomus sukupuolen valinnaisuudesta ja vaihdettavuudesta on ristiriidassa todellisuuden kanssa, sen levittämiseksi tarvitaan vallankäyttöä ja propagandaa, jonka avulla transprosessi kuvataan myönteisenä kokemuksena vailla muita ongelmia kuin suvaitsemattomien ihmisten häirintä. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on julkiseen tietoisuuteen projisoitu mielikuva väärään kehoon syntyneestä onnettomasta translapsesta, joka tulee onnelliseksi saadessaan elää sisäisen sukupuolensa ehdoilla ja muuttaa kehonsa sisäisen sukupuolensa mukaiseksi hormonihoidoilla ja leikkauksilla. Vanhemmat, jotka vastustavat lasten sukupuolenvaihdosta, leimataan suvaitsemattomiksi ja heidän katsotaan olevan vaaraksi lastensa hyvinvoinnille.
Sosiologi Heather Brunskell-Evansin (2018) mukaan ”translapsi” on kuitenkin käsitteellinen luomus ja mielikuva, joka on vailla objektiivista todellisuutta sikäli, että yksikään lapsi ei todellisuudessa ole syntynyt sukupuoleltaan väärään kehoon. Translapsen mielikuvan tueksi ei ole esitetty asianmukaista tieteellistä todistusaineistoa: se on luotu poliittisia tarkoitusperiä varten. Joukkotiedotusvälineet vaikenevat alkuperäiseen sukupuoleensa palaavista ja turhia hoitojaan katuvista nuorista tai esittävät heidän kärsimyksensä harhaanjohtavassa valossa.
Transkampanja heikentää objektiivisten tosiasioiden otetta ihmismieleen luomalla illuusion, että jokaisen ihmisen on mahdollista luoda omia mielikuviaan vastaava utopia. Uudessa edistyksellisessä utopiamaailmassa jokainen ihminen voi toteuttaa sukupuoli-ihanteensa ilman esteitä. Utopia kuvataan niin houkuttelevaksi, että sen saavuttamiseksi voidaan vaatia totalitaarisia keinoja kuten sananvapauden rajoittamista ja toisinajattelijoiden vainoamista. Aktivistien näkemykselle pyritään saamaan niin vallitseva asema yhteiskunnassa, että jokainen sitä kritisoiva ihminen voidaan määritellä mieleltään häiriintyneeksi ja pahantahtoiseksi. Tätä varten on kehitetty voimakkaasti tunteisiin vetoavia termejä kuten homofobia ja transfobia. Jos ihminen vetoaa lapsen oikeuteen tuntea isänsä ja äitinsä, katsoo avioliiton olevan naisen ja miehen välinen liitto ja kritisoi tällä perusteella sukupuolineutraalia avioliittolakia, hänet leimataan homofobiseksi, eli tunne-elämältään ja mieleltään häiriintyneeksi ja pahantahtoiseksi ihmiseksi, joka kammoaa homoseksuaalisia ihmisiä. Jos ihminen katsoo sukupuolen määrittyvän objektiivisilla biologisilla perusteilla, hänet voidaan leimata transfobiseksi, eli hänellä voidaan sanoa olevan järjenvastainen kammo transihmisiä kohtaan.
Vanhempien oikeuksien rajoittaminen
Luonnollisen sukupuolieron poistaminen lainsäädännöstä uhkaa vanhempien oikeutta lapsiinsa ja luonnollisten perhesiteiden suojattua asemaa, kuten Stella Morabito toteaa: ”Kun ihminen määritellään perustavalla tavalla sukupuolettomaksi olennoksi, päädytään ihmisyydestä riisuttuun yhteiskuntaan, jossa ei ole laillista ’äitiä’ tai ’isää’ tai ’poikaa’ tai ’tytärtä’ tai ’aviomiestä’ tai ’vaimoa’ ilman valtion lupaa. Tässä tilanteessa valtiolla on ennen näkemätön valta hallita perheitä.” Jos sukupuoliero poistetaan laista, ”valtion on mahdollista kieltäytyä tunnustamasta perhettä ja valtio voi säädellä henkilökohtaisia suhteita ja vahvistaa valtaansa aikaisempaa tehokkaammin.” (sit. Pearcey 2018: 212.)
Transideologia murentaa luonnollista perheinstituutiota tuhoamalla sen sanaston, jonka avulla perhesuhteet ilmaistaan. Pakottaessaan kaikki luopumaan sellaisten sanojen käyttämisestä, joiden avulla todellisuutta kuvataan, transideologia tekee mahdottomaksi puhua perhetodellisuudesta sellaisena kuin se on.
Esimerkkinä on Kanadassa käyty oikeustaistelu, jossa isä yritti estää pojaksi identifioituvaa 14-vuotiasta tytärtään saamasta terveyttä vahingoittavia testosteronihoitoja. Brittiläisen Kolumbian oikeusistuin määräsi isän alistumaan uuteen transsanastoon ja suostumaan tyttären testosteronihoitoihin. Tuomioistuin kielsi isää puhumasta tyttärelleen tai tyttärestään käyttäen hänen oikeaa nimeään tai yleensä puhuttelemasta häntä tyttäreksi tai tytöksi.
Oikeusistuin määräsi, että tytöllä on oikeus käyttää uutta pojan nimeään ja saada virallisesti miespuolisen asema ja että hänen äitinsä ja isänsä (mitä tahansa nuo sanat heidän mielestään merkitsevätkin) eivät saa enää kutsua tätä 14-vuotiasta yksilöä tyttärekseen eivätkä estää häntä muokkaamasta kehoaan halujensa mukaan.
Lopuksi
Sukupuoli-ideologian saadessa vallan perhe luonnollisena instituutiona murenee, koska lainsäädäntö ei enää tue perheen perinteistä muotoa. Sen paikan ottaa valtion rakentama juridinen konstruktio, jonka tarkoituksena on tehdä perheen alaikäisille jäsenille mahdolliseksi paeta ja uhmata luonnolliseen perherakenteeseen sisältyvää vanhempien auktoriteettia, jonka avulla on tähän asti suojattu perheen yhteenkuuluvuutta ja perhesuhteita. (McLaughlin 2019)
Kun tytär ja poika, nainen ja mies määritellään laissa ruumiittomiksi henkilökohtaisiksi valinnoiksi, perherakenne ja sen lisääntymissuhteet murentuvat sanomattomaksi sekasotkuksi. Tällöin kadotetaan kosketus fyysiseen todellisuuteen ja menetetään ne sanat, joita tarvitaan fyysisen todellisuuden kuvaamiseen. (Emt.)
Kun naisia ja miehiä tarkoittavat sanat alkavat merkitä itse valittuja mielentiloja, joilla ei ole fyysistä viitekohtaa, luodaan oletus kokonaan uudenlaisen ihmiskunnan olemassaolosta. Kielestä ja todellisuudesta on poistettu biologiaan perustuva perheenjäsenet ja niiden sijaan on asetettu kokoelma itsemääritteleviä ja puhtaasti henkisiä yksilöitä, jotka tekevät keskenään sopimuksia.
Kun ihmisen keho ei ole identiteetin perusta ja kehollisuuden ei katsota antavan mitään tietoa siitä, onko henkilö mies vai nainen, sukupuolierottelu menettää merkityksensä. Ihmisen sukupuoleen viittaavat sanat, jotka alun perin merkitsevät sitä, mikä on muuttumatonta, julkista ja näkyvää, muutetaan merkitsemään ihmisten haluja, jotka ovat muuttuvia, yksityisiä ja näkymättömiä. Sukupuoli-ideologian tuottaman kielellisen muutoksen seurauksena ihmisyyden olennaisista ulottuvuuksista on enää vaikea puhua merkityksellisesti. (Emt.)
Uusi persoona näyttäisi saavuttaneen ennen kuulumattoman vapauden, koska se on vapautettu luomaan identiteettinsä sisäisen kokemuksensa pohjalta kokonaan vapaana fyysisistä ominaisuuksistaan. Mutta samalla ihminen ajautuu yksinäisyyteen, koska pysyviä perhesuhteita koossa pitävä normisto hajoaa niiden pohjana olevan sanaston muuttuessa tavalla, joka ei enää vastaa todellisuutta.
Asiaa on tarkemmin käsitelty kirjassa Sukupuoli muutoksessa (3. painos 2020).
