Sukupuolineutraali avioliittoinstituutio johtaa väistämättä kieltämään lasten identiteetti- ja suhdeoikeudet, lapsen oikeuden isään ja äitiin. Vaikka sukupuolineutraalia avioliittoinstituutiota puolustetaan rakkauden ja suvaitsevuuden nimissä, se merkitsee yhteiskunnan kaikkein hauraimpien jäsenten eli lasten keskeisten ihmisoikeuksien kieltämistä vahvempien eli aikuisten elämäntapavalintojen ja mieltymysten ehdoilla.
Björn Vikströmin ”Monta rakkautta”
Tämä looginen suhde sukupuolineutraalin avioliiton puolustamisen ja lasten identiteettioikeuksien kieltämisen välillä näkyy selkeästi piispa Björn Vikströmin kirjassa Monta rakkautta (MR).
Vikström puolustaa uusgnostilaista seksuaalietiikkaa, joka erottaa seksuaalisuuden merkityksen biologisesta sukupuolierosta, isä-äiti-lapsi kolmoissidoksesta ja sen tueksi rakennetusta avioliittoinstituutiosta. Hyväksyttävän seksuaalisuuden kriteeriksi hän asettaa epämääräisen rakkauden, joka on erotettu seksuaalisuuden biologisesta perustasta ja isä-äiti-lapsi kolmoissidoksesta.
Lapsen identiteettioikeuksien sivuuttaminen
Lapsen identiteettioikeuden käsite näyttää olevan Vikströmille vieras, tai hän joutuu jättämään sen huomiotta voidakseen esittää sukupuolineutraalin ohjelmansa rakkauden motivoimaksi.
Vikströmin lähdeluettelosta löytyy Maggie Gallagherin ja John Corvinon väittelykirja (Debating Same-Sex Marriage, Oxford University Press, 2012), jonka molemmat osapuolet pitävät naisen ja miehen avioliiton turvaamia lasten identiteettioikeuksia (oikeutta isään ja äitiin) keskeisenä näkökohtana kiistassa sukupuolineutraalista avioliittonäkemyksestä.
Joko Vikström ei ole tutustunut oman kirjallisuusluettelonsa kirjoihin, tai hän on tietoisesti jättänyt tämän avioliittokiistaa koskevan tärkeimmän argumentin kokonaan käsittelemättä voidakseen säilyttää illuusion suvaitsevuudesta ja oikeuksien puolustamisesta.
Lapsen kolme ihmisoikeutta
Vikström sivuuttaa kolme lapsen identiteetin kannalta keskeistä ihmisoikeutta, jotka koskevat lapsen suhdetta alkuperäänsä eli siihen, miten lapsi on saanut olemassaolonsa.
(1) lapsen oikeuden tuntea biologinen alkuperänsä, isänsä ja äitinsä,
(2) lapsen oikeuden olla biologisten vanhempiensa kasvatettavana ja kasvaa oman biologisen sukunsa yhteydessä,
(3) lapsen oikeuden omata vanhempi molemmista sukupuolista.
Vikström sivuuttaa lapsen identiteettioikeudet
Lapsen oikeuden isään ja äitiin Vikström mainitsee kirjassaan vain pari kertaa (MR 224, 253−254). Hän tyhjentää tämän oikeuden ohjeellisesta velvoittavuudestaan vetoamalla siihen, että lapset voivat muillakin tavoin saada itselleen ”turvallisia esikuvia” ja ”lapsen lähiympäristöstä voi löytyä muita aikuisia, jotka antavat isän ja äidin, miehen ja naisen malleja” (224).
Vikström kumoaa lasten oikeuden omata vanhempi molemmista sukupuolista, ja ajattelee ongelman ratkeavan sillä, että lapset saavat ”roolimalleja sekä miehiltä että naisilta”. Niinpä Vikströmin mukaan kristillisen kirkon tulisi hyväksyä sukupuolineutraali avioliittokäsitys, vaikka sukupuolineutraalin avioliittokäsityksen myötä lapsen oikeus isään ja äitiin häviää lainsäädännöstä ja heikkenee yleisessä tietoisuudessa.
Vaikka kaikki suuret maailmankulttuurit ovat pyrkineet rajoittamaan seksuaalisuuden avioliiton piiriin voidakseen turvata lapselle oikeuden isään ja äitiin, Vikström sivuuttaa lapsen oikeuden kehittää ainutlaatuista identiteettiään suhteessa alkuperäänsä, biologiseen isäänsä ja äitinsä.
Uusgnostilainen avioliittonäkemys
Oman uusgnostilaisen viitekehyksensä mukaisesti Vikström väittää, että avioliittoinstituutiota ei enää tarvita lapsen oikeuksien puolustamiseksi: ”Avioliitto on pitkään ollut lähinnä juridinen järjestely, joka koski omaisuuden jakoa ja lasten oikeuksia. Tänä päivänä lasten oikeudet turvataan muussa lainsäädännössä.” (MR 196)
Vikström sivuuttaa sen tosiasian, että ilman naisen ja miehen sukupuolieron varaan rakennettua avioliittoinstituutiota lapsen oikeus isään ja äitiin katoaa koko lainsäädännöstä. Käytännössähän sukupuolineutraalin avioliittolain myötä ollaan muuttamassa myös äitiys- ja isyyslakia niin, että niistä poistuu lapsen oikeus biologiseen isään ja äitiin. Biologisen isän paikan voi ottaa äidin naispuolinen puoliso ja biologisen äidin paikan miehen miespuolinen puoliso.
Sukupuolineutraalin avioliittolain myötä lisääntyy myös paine laillistaa kohdunvuokraus, jolloin vastasyntynyt lapsi voidaan erottaa äidistään ja näin tuottaa hänen perusluottamustaan horjuttava traumatisoiva kokemus, joka vaikuttaa kielteisesti hänen kykyynsä solmia läheisiä ja luottamuksellisia ihmissuhteita ilman pelkoa suhteen katkeamisesta.
Lapsen ainutlaatuinen identiteetti
Vikström antaa seksuaalieettisissä ratkaisuissaan suuren painoarvon aikuisten seksuaaliselle identiteetille. Lapset sen sijaan eivät näyttäydy hänen tekstissään ainutlaatuisen identiteetin omaavina yksilöinä, vaan esikuvien ja roolimallien tarpeessa olevina kasvatuksen kohteina. Lapsen ainutlaatuinen suhde omaan isään ja äitiin jää lähes merkityksettömäksi. Vastoin Vikströmin oletusta, lapsen perustavia identiteettioikeuksia ei voida ottaa lapselta pois aiheuttamatta arvaamatonta vahinkoa. Nämä oikeudet on tunnustettu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa.
Kirkon johtajista voi nykyisessä kulttuuri-ilmapiirissä näyttää edulliselta mukautua vallitsevaan sukupuolineutraaliin mielikuvamanipulointiin. Todellisuutta ei voi kuitenkaan loputtomasti peittää harhaanjohtavien mielikuvien alle. Lapset, jotka on erotettu identiteettinsä peruslähteistä eli biologisesta isästään ja äidistään sukupuolineutraalin ideologian vaikutuksesta, tulevat syyttämään kirkkoa, joka on siunannut heidän oikeuksiensa riiston. Heidän on vaikea olla menettämättä luottamustaan kirkkoon, joka on myynyt heidän perustavat ihmisoikeutensa rahasta voidakseen säilyttää maallistuneet veronmaksajansa.
Lapsiuhrit
Näiden lasten kannanottoja on jo julkistettu. Lesbokodissa kasvaneet Robert Oscar Lopez ja Rivka Edelman ovat toimittaneet kirjan Jeftan tyttäret, jossa he vertaavat sukupuolineutraalin avioliittoideologian lapsiuhreja Jeftan tyttäreen, jonka hänen isänsä uhrasi osana harhautunutta jumalanpalvelustaan.
Moira Greyland on analysoinut sukupuolineutraalin ideologian tuhoisaa vaikutusta lapsiin omaelämänkerrallisessa kirjassan The Last Closet: The Dark Side of Avalon. Greylandin isä ja äiti olivat omaksuneet sukupuolineutraalin ideologian ja pyrkivät kehittämään lapsissaan liukuvaa sukupuoli-identiteettiä. Lukuisten kontaktiensa välityksellä Greyland saattoi todentaa, että todellisuus on ristiriidassa sukupuolineutraalin ideologian kanssa: “Ne, joilla on vain samaa sukupuolta olevia vanhempia, ikävöivät puuttuvaa vanhempaa ja kaipaavat todellista isää. Melkein kaikki meistä on seksualisoitu aivan liian varhain.”
Dawn Stefanowics (2007) pelkää, että sukupuolineutraali avioliitto johtaa lasten vaientamiseen: heiltä viedään oikeus kaivata puuttuvaa äitiä tai isää. Lapset alistetaan näin helposti uudenlaiselle tabulle, toteaa Jennifer Johnson (2015): ”Heitä ei rohkaista puhumaan siitä, miten he kokevat, että yksi tai molemmat heidän biologisista vanhemmistaan on harkitusti amputoitu heidän elämästään.” He eivät pysty lieventämään ahdistustaan, koska sukupuolineutraali kulttuuri ei anna heille oikeutusta puhua siitä erityislaatuisesta kivusta, jota isän tai äidin puuttuminen elämästä heille aiheuttaa.
Kyse ei ole siitä, että homoseksuaalisen taipumuksen omaavat ihmiset olisivat jotenkin huonompia kuin muut. Kyse on siitä, että samaa sukupuolta olevan parisuhteen rakenne vie lapselta joko isän tai äidin. Kun samaa sukupuolta olevan parisuhteen rakenteesta tehdään avioliittonormi, kun sille valtiossa ja kirkossa annetaan sama asema kuin naisen ja miehen avioliitolle, lähetetään lapsen oikeuksien ja hyvinvoinnin kannalta tuhoisa viesti, että lapselle on yhdentekevää, saako hän kasvaa biologisen isänsä ja äitinsä kodissa. Kun tämä viesti sisäistyy osaksi kulttuuria, se heikentää vanhempien sitoutumista lapsiinsa ja johtaa siihen, että yhä lisääntyvä määrä lapsia menettää isä-äiti-lapsi kolmoissidokseen perustuvan kodin, joka luotettavimpien tutkimusten mukaan on lapselle paras kasvuympäristö.
Sukupuolineutraali avioliittolaki asettaa etusijalle aikuisen elämäntapavalinnat ja jättää lapsen oikeudet toissijaisiksi. ”Samaa sukupuolta olevien parien liitto kirjaa lakiin julkisen kannanoton, jonka mukaan aikuisten halu luoda valitsemansa perhemuoto voittaa merkityksessä lapsen tarpeen kasvaa äitinsä ja isänsä kodissa. Se antaa oikeutuksen ja hyväksynnän äidittömien ja isättömien perheiden luomiselle − niitä pidetään yhtä hyvinä vaihtoehtoina kuin perheitä, joissa lapsella on isä ja äiti. Se merkitsee sitä, että laki ei enää ota kantaa siihen, tarvitsevatko lapset äitiä ja isää. Äidittömiä ja isättömiä perheitä pidettäisiin ihanteina.” (Gallagher 2003: 24.)
Kirjallisuus
Corvino, John & Gallagher, Maggie (2012) Debating Same-Sex Marriage. Oxford: Oxford University Press.
Greyland, Moira (2017) The Last Closet: The Dark Side of Avalon. Castalia House.
Puolimatka, Tapio (2014) Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin. Suunta-kirjat.
Puolimatka, Tapio (2016) “The Gender Diverse and the Genderless Conceptions of Marriage and Children’s Right to Develop Their Sexual Identity.” The New Educational Review 45, s. 28-38.
Puolimatka, Tapio (2017) Seksuaalivallankumous: perheen ja kulttuurin romahdus. Kauniainen: Perussanoma.
Puolimatka, Tapio (2017) “The Educational Implications of the Atomistic Family Structure: How the Atomization of the Family Undermines the Education of Critical Citizens by Making People Vulnerable to Indoctrination to Indoctrination and Propaganda”, Acta Paedagogica Vilnensia 38, 1/2017.
Puolimatka, Tapio (2017) How Wolterstorff’s Defense of Same-Sex Marriage Violates His Theory of Justice: A Philosophical Note on Wolterstorff’s Argument for Same-Sex Marriage. Philosophia Christi 2/2017: 363-380.
Robert Oscar & Rivka Edelman (toim.) (2015) Jephthah’s Daughters: Innocent Casualities in the War for Family “Equality”. Los Angelels, CA.
Stefanowics, Dawn (2007) “The Sad side of Gay Parenting.”
