Niilo ja Päivi Räsäsen kirja Avioliitto (Uusi Tie, 2016) on herättänyt paljon kohua. Tästä kirjasta on medioissa laajalti lainattu seuraavaa lausetta: ”On julmaa ja rakkaudetonta, jos homoseksuaalisuuden harjoittamista ei sanota synniksi.” Helsingin Sanomien lainattua tätä lausetta siihen viittasi myös Kotimaan päätoimittaja Mari Teinilä kirja-arviossaan.
Räsästen lähtökohtana on, että ihmiset ovat tasavertaisia mutta kaikki elämäntavat eivät ole tasavertaisia. Tämän periaatteen hyväksymme yleisesti muualla paitsi seksuaalielämän alueella. Tupakoijat ja ei-tupakoijat ovat samanarvoisia, mutta tupakointi on elämäntapana terveydelle vahingollisempi.
Olisi epäeettistä ja jopa julmaa jättää ihmiset tietämättömiksi tupakoinnin vaaroista. Tietämättömyys voi johtaa ihmisen käyttäytymiseen, joka on hänelle pitkällä tähtäimellä haitallista. Voisiko samaa logiikkaa soveltaa myös seksuaalielämään?
Voimme tarkastella kysymystä miesten välisten seksuaalisuhteiden terveysriskien kannalta. Englannin Julkinen Terveys (Public Health England, PHE) raportoi 5.7. 2016, että syfilisdiagnoosit lisääntyivät 19 prosenttia ja tippuridiagnoosit 21 prosenttia vuodesta 2014 vuoteen 2015 miestenvälistä seksiä harjoittavien miesten (MSM) -ryhmässä. Diagnoosit ovat olleet kasvusuunnassa viimeiset viisi vuotta. Englannin seksuaaliterveysklinikoilla vuonna 2015 tehdyistä syfilisdiagnooseista 84 prosenttia ja tippuridiagnooseista 70 prosenttia oli MSM-ryhmällä. Kuitenkin MSM-ryhmä muodostaa vain yhden prosentin väestöstä.
Professori David Deming (2015) kirjoittaa: ”Se tosiasia, että kaksi kolmasosaa syfilis- ja AIDS-tapauksista on yhden prosentin suuruisella väestönosuudella, kertoo selvästi, ettei homoseksuaalisuus ole vaaraton valinta.” Deming jatkaa: ”Ulkokultaisuus häiritsee minua. Monet innokkaista homoagendan kannattajista tuomitsevat pakollisten rokotusten vastustajat. He muistuttavat meitä, että rokotukset palvelevat yhteistä hyvää vähentämällä sairauksia. Mutta he eivät hyväksy sitä, että homoseksin harjoittamisen väheneminen tuottaa saman tuloksen.” Tieteen vastustajat tuomitaan, mutta seksuaalista käyttäytymistä koskevat lääketieteen tulokset jätetään huomiotta. ”Meille kerrotaan jatkuvasti aseväkivallan, tupakanpolton ja lihavuuden kustannuksista. Mitkä ovat homoseksuaalisuuden kustannukset? Kuinka paljon maksaa hoitaa syfilistä, AIDSia ja koko joukkoa muita sairauksia? Minkä hinnan joudumme maksamaan siitä, että syfilis, joka oli lähes voitettu, on nyt päässyt uudestaan leviämään?”
Yhdysvalloissa nuoret saavat 25 % kaikista seksuaalitaudeista. 13−19 -vuotiaiden poikien AIDS- ja syfilistapaukset, jotka ovat lähteneet hälyttävään kasvuun, ovat lähes 90 prosenttisesti mies-poikasuhteista.
Yhdysvaltalainen kirjailija Larry Kramer (2005) tuo kuuluisassa puheessaan esille, että irrallisiin seksuaalisuhteisiin voi liittyä ikäviä seurauksia.
”Kävin äskettäin läpi päiväkirjaani pahimman [AIDS] epidemiakauden ajalta. Näin päivä toisensa jälkeen merkintöjä taas yhden ystävän kuolemasta. Listasin kaikki, joiden kanssa olin maannut. Niitä oli pari sataa. Oliko minun spermani se, joka tappoi heidät, joka teki tempun? En enää pysty itse välttämään tätä kysymystä. Oletko koskaan miettinyt, montako ihmistä olet tappanut? Tiedän murhanneeni joitakin heistä. Minä vain tiedän. Tiedäthän, miten joskus tietää asioita? Minä tiedän. Useita satoja vuosien kuluessa, minun on täytynyt murhata joku heistä, istuttaen häneen alkuperäisen siemenen. Olen sanonut tämän useille lääkäreille. Useimmiten he kieltäytyvät keskustelemasta asiasta, vaikka he olisivat homoseksuaaleja. Useimmat lääkärit eivät halua keskustella seksistä tai siitä, mitä teemme tai teimme. (En ole vieläkään kuullut, mikä on yleinen käsitys esimerkiksi suuseksin todellisista vaaroista.) He tekeytyvät sokeiksi. Vain Jumala tietää, mitä he ajattelevat meitä tutkiessaan, erityisesti jos he eivät ole homoseksuaaleja. Yksi lääkäri vastasi minulle ja sanoi, että tangoon tarvitaan kaksi tanssijaa, joten sinä et voi ottaa vastuuta yksin. Mutta joissakin tapauksissa ei ole helppoa vastata näin kevyesti. Se ihana poika, joka ei tiennyt mitään ja joka ihaili minua. Olin ensimmäinen ihminen, joka nai häntä. Luulen, että murhasin hänet. Vanha poikaystävä, joka ei halunnut maata kanssani, ja jonka sain sen tekemään. Mies, jonka annoin naida itseäni, koska yritin tehdä silloisen poikaystäväni, nykyisen rakastajani, mustasukkaiseksi. Tiedän muuten, että se toinen tartutti minut. Tiedäthän, miten joskus tietää asioita? Tiedän, että hän tartutti minut. Siitä syystä yritin murhata itseni.” (Kramer 2005.)
Kramer toteaa: ”Toivon, että voisimme ymmärtää ja ottaa jonkun verran vastuuta siitä tosiasiasta, että 30 vuoden ajan olemme murhanneet toisiamme helposti ja luontevasti ja että syvällä sisimmässämme me tiesimme, mitä olemme tekemässä.”
Kirjallisuus:
Deming, David (2015) “The Gay Agenda and the Real World”, American Thinker, December 19, 2015.
Kramer, Larry (2005) The Tragecy of Today’s Gays. New York: Jerry P. Tarcher/Penguin.
Räsänen, Niilo ja Päivi (2016) Avioliitto. Helsinki: Uusi Tie.
