Aikamme seksologiassa ja sen mukana myös seksuaalikasvatuksessa on päässyt vallalle käsitys, jonka mukaan lapset ovat seksuaalista nautintoa etsiviä olentoja syntymästään saakka. Niinpä seksuaalikasvatuksen tarkoituksena on poistaa estoja ja auttaa lasta seksuaalisen nautinnon saavuttamisessa. Tämän käsityksen muotoutumiseen on vaikuttanut Alfred Kinseyn ja hänen työtoveriensa tutkimus, jossa he väittivät voivansa ensimmäistä kertaa tieteellisesti todistaa, että vauvojen ja lasten normaaliin elämään kuuluu orgasmiin huipentuva seksuaalisuus.
Kinseyn lapsitutkimuksiin tukeudutaan esimerkiksi Robert Crooksin ja Karla Baurin kirjoittamassa seksologian englanninkielisessä perusteoksessa Our Sexuality. Kirjan ensimmäisessä painoksessa (1983: 410) tekijät kirjoittivat: ”Väärä olettamus, jonka mukaan lapsuus on piilevän seksuaalisuuden aikakautta, on vähitellen murenemassa Alfred Kinseyn ja muiden merkittävien tutkijoiden tutkimustulosten vaikutuksesta. Itse asiassa nykyään tunnustetaan, että molempien sukupuolien vauvoilla on jo syntyessään kyky kokea seksuaalista mielihyvää ja reagoida seksuaalisesti.”
Kirjan kahdennessatoista painoksessa (2014: 344) lainataan Kinseyn kirjan kuvausta pienten lasten orgasmeista ja todetaan: ”On mahdotonta määrittää, mitä tällaiset varhaiset seksuaaliset kokemukset merkitsevät vauvoille, mutta on kohtuullisen varmaa, että nämä toiminnot tuottavat tyydytystä.”
Tietolähteenä pedofiilien havaintoraportit
Crooksin ja Baurin kirjassa mainitaan, että Kinseyn lapsia koskevan tutkimuksen yhtenä tietolähteenä ovat äitien kuvaukset. Kirjassa jätetään kuitenkin mainitsematta toinen paljon tärkeämpi tietolähde. Kinseyn elämänkerran kirjoittajan James Jonesin (2004) mukaan Kinseyn kuvaus lasten ja vauvojen seksuaalisuudesta ja heidän ”orgasmeistaan” perustui suurelta osin pedofiilien havaintoraportteihin.
Voidaanko Jonesin kuvausta pitää luotettavana? Kinsey-instituutin entinen johtaja ja Kinseyn läheinen työtoveri Paul H. Gebhard kirjoittaa Jonesin kirjan takakannessa: ”Tämä teos on Alfred Kinseyn kokonainen elämänkerta. Jonesin työtä ei luonnehdi pelkästään sen yksityiskohtaisuus vaan sen huolellinen tarkkuus.”
Herra X
Aikamme seksologian käsitykseen lapsen seksuaalisuudesta on vaikuttanut Kinseyn miesten seksuaalisuutta käsittelevän kirjan viides luku otsikolla ”Varhainen seksuaalinen kasvu ja aktiviteetti”, jossa Kinsey käsittelee esimurrosikäisten lasten seksuaalisuutta. Kinseyn elämänkerran kirjoittajan James Jonesin (2004: 511) mukaan tämän luvun perustana oleva aineisto on suurelta osin peräisin yhdeltä tietyltä henkilöltä, jota Jones kutsuu nimellä ”herra X”.
Kyseinen herra X oli systemaattinen lasten seksuaalinen hyväksikäyttäjä: hän oli seksuaalisesti hyväksikäyttänyt 600 poikaa ja 200 tyttöä sekä elänyt seksuaalisuhteissa useiden eläinlajien kanssa (Jones 2004: 507). Herra X oli tehnyt perusteellisia muistiinpanoja seksuaalisista kokemuksistaan, joissa hän raportoi lapsiuhriensa reaktioita ja käyttäytymistä.
Herra X:n muistiinpanot muodostivat merkittävän osan siitä aineistosta, jonka pohjalta Kinsey muodosti käsityksensä lasten seksuaalisuudesta. Kirjeessään herra X:lle Kinsey kirjoittaa: ”Onnittelen sinua tutkimusasenteesta, joka on johtanut sinut keräämään aineistoa näin monien vuosien ajan.” Myöhemmin hän lisäsi: ”Kaiken keräämäsi aineiston täytyy löytää tiensä tieteellisiin julkaisuihin.” (Kinsey; sit. Jones 2004: 508.)
Varoittava esimerkki
James Jones (2004: 510) kuitenkin katsoo, että tieteen kannalta olisi ollut parempi, jos Kinseyn kiihkeä halua saada uutta aineistoa ei olisi hämärtänyt hänen arvostelukykyään:
”Katsottiinpa asiaa miltä kannalta tahansa, hänen suhteensa herra X:ään oli varoittava esimerkki. Olipa herra X:n kokemusten oletettu arvo tieteelle mikä tahansa, tosiasiana pysyy, että hän oli saalistava pedofiili. Pitkän uransa aikana lasten hyväksikäyttäjänä hän masturboi vauvoja, harjoitti yhdyntää lasten kanssa, ja teki monenlaisia muita seksuaalisia tekoja sekä esimurrosikäisten poikien että tyttöjen kanssa. Kinseyn näkökentän valtava sokea piste ilmenee siinä, että hän otti muistiinpanot herra X:n rikollisista teoista ja muutti ne tieteelliseksi tosiasia-aineistoksi.” (Jones 2004: 510-511.)
Miesten seksuaalisuutta käsittelevän kirjansa viidennessä luvussa Kinsey kuvasi esimurrosikäisten nuorten seksuaalista kehitystä tukeutuen herra X:n tarjoamaan aineistoon, jossa kuvatut pojat olivat iältään kahden kuukauden ikäisistä vauvoista viisitoista vuotiaisiin nuorukaisiin. Kinsey kertoo avoimesti kirjassaan, että aineisto on peräisin ”vanhemmilta henkilöiltä, jotka ovat olleet seksuaaliyhteydessä nuorten poikien kanssa” (Kinsey ym. 1948: 160).
Luvun teksti ja siinä olevat taulukot kertovat, että alle vuoden ikäisiä lapsia oli seksuaalisesti stimuloitu (eli seksuaalisesti hyväksikäytetty) ja havainnoitu tunnin ajan kerrallaan ja yhtä nelivuotiasta jopa 24 tuntia yhtäjaksoisesti. Kinsey ilmaisee avoimesti, että yksi hänen informanteistaan oli ollut ”seksuaaliyhteydessä tiettyjen poikien kanssa useiden vuosien ajan (joissakin tapauksissa jopa kuudentoista vuoden ajan), varhaisesta esimurrosiästä myöhäiseen teini-ikään ja kahdenkymmenen vuoden ikään asti.” (Kinsey ym 1948: 160-161.) James Jones katsoo tämän kuvauksen sopivan herra X:ään.
Tuottavatko pedofiilit lapsille nautintoa vai tuskaa?
Herra X:n aineistoon tukeutuen Kinsey kuvasi lasten orgasmeja. Joidenkin poikien ”jalat usein jäykistyvät, lihakset vääntyvät ja varpaat ojentuvat, vatsalihakset supistuvat ja kovettuvat, olkapäät ja niska ovat jäykkinä ja usein eteenpäin taipuneina, he pidättävät hengitystään tai haukkovat henkeään, silmät tuijottavat tai ovat tiukasti suljettuina, kädet puristavat, suu vääristyy, joskus kieli tulee ulos; koko ruumis tai sen osat kouristuksenomaisesti nytkähtelevät.” Kinsey jatkaa, että nämä samat pojat kokevat ”asteittaisen, ja joskus pitkittyneen, kehityksen orgasmiin, johon sisältyy vielä rajumpia koko ruumiin kouristuksia; voimakasta hengitystä, vaikeroimista, voihkimista, nyyhkytystä, tai vielä rajumpia huutoja, joskus runsaasti kyyneliä (erityisesti nuoremmilla lapsilla).” Toinen ryhmä ilmensi ”hysteeristä naurua, puhetta, sadistisia tai masokistisia reaktioita, nopeita liikkeitä (joko masturbaatiossa tai yhdynnässä), huipentuen enemmän tai vähemmän raivokkaisiin liikkeisiin, jotka jatkuvat läpi orgasmin.” Toisilla yksilöillä oli orgasmeja, jotka ”huipentuivat äärimmäiseen vapinaan, romahdukseen, värin katoamiseen ja joskus henkilön tajunnan menetykseen.” Jotkut pojat kärsivät ”sietämätöntä kipua ja saattavat huutaa, jos liikettä jatketaan tai penistä edes kosketetaan.” Viime mainitun ryhmän jäsenet ”rimpuilevat päästäkseen eroon kumppanistaan ja saattavat tehdä vielä rajumpia yrityksiä välttääkseen huippukohdan, vaikka he saavat selvästi nautintoa tilanteesta.” (Kinsey ym. 1948: 161.)
Herra X:n kaltaiset seksuaalirikolliset saivat Kinseyn vakuuttuneeksi siitä, että ”lapset saavat selvästi nautintoa tilanteesta”, vaikka he rimpuilevat päästäkseen irti, haukkovat henkeään, huutavat kivusta tai jopa menettävät tajuntansa. Tämä pedofiilien väite lasten saamasta nautinnosta kertautuu useissa aikamme seksologian teoksissa, joissa käsitellään lasten seksuaalisuutta. Osin tämän väitteen varaan rakentuu myös aikamme seksuaalikasvatus, jossa korostetaan lapsen ”seksuaalioikeuksia”, oikeutta etsiä seksuaalista nautintoa. James Jones (2004: 512) kuitenkin kyseenalaistaa sen, että voisimme pitää luotettavana pedofiilien todistusta heidän seksuaalisesti kiduttamiensa lasten saamasta seksuaalisesta nautinnosta.
Kinsey piti herra X:ää estottoman seksuaalisen ilmaisun malliesimerkkinä. Koska Kinsey ajatteli ihmisten luonnostaan olevan panseksuaalisia eli aktiivisesti taipuvaisia seksuaalisuhteeseen kaiken ikäisten ja eri sukupuolta olevien ihmisten ja eläinten kanssa, hän näki herra X:n elävänä todisteena oman teoriansa oikeellisuudesta. Kinseyn palveluksessa toiminut tutkija Vincent Nowlis näki asian kuitenkin eri tavalla. Hän piti herra X:ää moraalisena hirviönä ja piti vääränä käyttää havaintoaineistoa, jota herra X oli kerännyt käyttäessään lapsia seksuaalisesti hyväksi. Nowlis myös ilmaisi tämän näkemyksensä Kinseyllä ilman mainittavaa vaikutusta. (Jones 2004: 512-513.)
Aihetta on tarkemmin käsitelty kirjassa Seksuaalivallankumous (Perussanoma 2017):
