Sananvapautta rajoitetaan yhä enemmän keskustelussa avioliitto- ja perhemoraalista. Esimerkiksi kansanedustaja Päivi Räsäsen avioliittokäsitykseen ja homoseksuaalisuuteen liittyvistä Raamattuun pohjautuvista kannanotoista on käynnistetty jo neljä esitutkintaa. Vaikka rikoskomisariot Markku Silen ja Teemu Jokinen päättivät huolellisen ja asiantuntevan analyysinsa pohjalta, ettei ole syytä epäillä rikosta, valtakunnansyyttäjä käynnisti kaikista neljästä tapauksesta esitutkinnan.
Räsäsen kohtelun epäasiallisuus
Räsäsen kohtelun epäasiallisuus tuli ilmeiseksi, kun valtakunnansyyttäjä käynnisti esitutkinnan MTV:n ”Yökylässä Maria Veitola” -ohjelmasta vedoten lausumiin, joita Räsänen ei ohjelmassa sanonut.
Epäasiallisuuden paljastuessa lisääntyvä määrä yhteiskunnallisia vaikuttajia on alkanut puolustaa Räsäsen sananvapautta. Esimerkiksi päätoimittaja Pekka Mervola kirjoitti Keskisuomalaisen pääkirjoituksessaan: ”Toiviainen laittoi Räsäsen sanomiset nyt viranomaisprosessiin kevyin perustein. — hän reagoi pelkkien kuulopuheiden perusteella. Esitutkinta leimaa kohdettaan. Se on vahva viranomaisen toimi ja asettaa ihmisen epäilyksen alaiseksi.”
Räsäsen avioliittonäkemyksen perustelut
Monet Räsäsen sananvapauden puolustajat eivät kuitenkaan ymmärrä Räsäsen avioliittokäsityksen perusteluja. Esimerkiksi Sanna Ukkola puolusti älykkäästi Räsäsen sananvapautta ja piti Räsäsen kohtelua ”järkyttävänä farssina”. Hän kuitenkin kertoi ”vihaavansa” Räsäsen Raamattuun pohjautuvia kannanottoja homoseksuaalisuudesta.
Ukkola on väärässä pitäessään Räsäsen kannanottoja ”julmina, käsittämättöminä ja tarpeettomina”. Räsäsen tarkoituksena on puolustaa vapautta ja ihmisoikeuksia seuraavilla perusteilla:
(1) Isä-äiti-lapsi-kolmoissidosta tukeva avioliittoinstituutio on edellytys vapaalle yhteiskunnalle. Ilman vahvaa ydinperheinstituutiota valtio pääsee varhaiskehityksestä alkaen muokkaamaan lapsia sopiviksi omiin tarkoitusperiinsä. Tämä uhkaa demokratian toimivuutta.
(2) Räsänen vastustaa samaa sukupuolta olevien liittojen sisällyttämistä avioliittoinstituutioon, koska sen myötä lainsäädännöstä poistuu lapsen oikeus isään ja äitiin.
(3) Puolustaessamme lapsen oikeuksia puolustamme myös homoseksuaaleja: hekin tarvitsevat lapsina isää ja äitiä.
(4) Homoseksuaalien ihmisarvon perustana ei ole heidän elämäntapansa suojaaminen kritiikiltä vaan se, että heidät on luotu Jumalan kuvaksi. Vapaassa yhteiskunnassa ei kenelläkään ole oikeutta suojata omaa elämäntapaansa kritiikiltä, koska tällainen suoja estäisi yhteiskunnan kehittämisen ja asianmukaisen kasvatuksen ja informaation antamisen.
Perhe ja uskonyhteisöt vapaan yhteiskunnan perustana
Miksi vallanhaluinen eliitti haluaa kieltää kristinuskoon perustuvan ydinperhearvojen puolustamisen? Kanadalainen oikeustieteen professori F. C. DeCoste antaa vastauksen: ”Usko ja perhe ovat keskeisiä vapaalle yhteiskuntajärjestykselle. Usko ja perhe estävät kaikkein tehokkaimmin valtion taipumusta laajeta imperialistisesti ja vahvistaa valtaansa despoottisesti.”
Uskolla ja perheellä on tällainen merkitys, koska ne ovat luonteensa ja asemansa puolesta ”kaikkein kauimpana politiikan hengestä”. Juuri tästä syystä perheessä ja uskonyhteisöissä muovataan persoonia, joita vapaa yhteiskunta edellyttää.
DeCosten mukaan vapaa yhteiskunta vaatii kansalaisia, jotka mieltävät olevansa riippumattomia valtiosta, ja jotka ”etsivät elämänsä hengellisiä ja aineellisia päämääriä” perheen ja uskonyhteisöjen kaltaisten ”yksityiselämään kuuluvien instituutioiden, ei valtion kautta”.
Tuleeko Räsäsestä ennakkotapaus?
Jos Räsänen tuomitaan homoseksuaalisuutta koskevista kannanotoistaan, luodaan ennakkotapaus, jonka avulla voidaan koko EU:n alueella estää Raamattuun pohjautuva ydinperhearvojen puolustaminen. Homoseksuaalisuuden normalisoiminen ja kristinuskon vaikutuksen rajoittaminen ovat edellytyksiä ydinperhettä suojaavien yhteiskuntanormien murentamiselle.
Kirjallisuus
DeCoste, F. C. (2004) “Courting Leviathan: Limited Government and Social Freedom in Reference Re Same-Sex Marriage” Alberta Law Review, Vol 42, No 4. www.albertalawreview.com
Farrow, Douglas (2007) Nation of Bastards: Essays on the End of Marriage. BPS Books.
Mervola, Pekka (2020) ”Valtakunnansyyttäjä näyttää nykyisin mielipidesyyttäjältä”. Keskisuomalainen pääkirjoitus 17.7. 2020. www.ksml.fi
Puolimatka, Tapio (2020) Saanko luvan – sanoa? Sananvapaus ja vihapuhe. Perussanoma. tapio.blog
Ukkola, Sanna (2020) ”Vihaan Päivi Räsäsen homopuheita – mutta hänen kohtelunsa on järkyttävä farssi.” Iltalehti 16.7. 2020 www.iltalehti.fi