Valtakunnansyyttäjän päätös nostaa syyte monivuotista kansanedustajaa ja entistä sisäministeriä Päivi Räsästä vastaan sisältää erikoislaatuisia piirteitä, joista kaksi on keskeisintä:
1) Räsästä syytetään sellaisten näkemysten ilmaisemisesta, jotka ovat osa perinteisten kristillisten kirkkojen opetusta. Kuitenkaan oikeuteen ei vedetä tässä vaiheessa näiden suurten kirkkokuntien edustajia, vaan yksittäinen kansanedustaja. Marko Tervaportin (2021) mukaan ”on vaikea ymmärtää, miksi Päivi Räsänen ei saisi sanoa sitä, mitä kuka tahansa pappi, pastori, rabbi, imaami tai muu saarnaaja julistaa tai mitä uskonnonopettaja opettaa”.
2) Valtakunnansyyttäjän syytteiden pääkohdat näyttäisivät sisältävän väärinymmärrettyjä tai vääristeltyjä väitteitä, joita asetetaan Räsäsen suuhun välittämättä siitä, että Räsänen ei itse ole niitä koskaan esittänyt.
Syyllistyykö syyttäjälaitos vihapuheeseen?
Kristillisdemokraattinen kaupunginvaltuutettu Mika Ebeling pohtii sitä, syyllistyykö valtakunnansyyttäjä itse kiihottamiseen kansanryhmää kohtaan: valtakunnansyyttäjä esittää Räsästä vastaan vääristeltyjä syytöksiä ja näin virallisen asemansa tuomalla auktoriteetilla herättää ihmisissä vastenmielisyyden ja jopa vihan tunteita Raamattuun luottavia kristittyjä kohtaan. Tämän tulkinnan mukaan valtakunnansyyttäjä käyttäisi virallista asemaansa oman poliittisen ja uskonnollisen ohjelmansa ajamiseen.
Asiaa pohtii myös Suomen katolisen hiippakuntalehden Fideksen päätoimittaja Marko Tervaportti:
”Valtakunnansyyttäjän mukaan näyttää siltä, että Päivi Räsänen on syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. On vaikea nähdä, mikä hänen sanoissaan on kiihottamista. Se, että ilmaisee eriävän mielipiteen tai näkemyksen, ei sinänsä ole jotakin vastaan kiihottamista. – – Nyt ei ikävä kyllä voi välttyä siltä ajatukselta, että tässä tapauksessa kiihottaja on joku muu kuin Päivä Räsänen.”
Uskonnollisen vakaumuksen tulkitseminen vihaksi
Vastaavista tapauksista on käyty periaatteellista keskustelua yleisemminkin. American Civil Liberties Union (ACLU) -nimisen järjestön pitkäaikainen johtaja ja New Yorkin yliopiston oikeustieteen professori Nadine Strossen ottaa esimerkiksi tavan, jolla korkeat viranomaiset ovat kommentoineet kalifornialaista lukiota käyvän raamatullisen kristityn Tyler Harperin tapausta. Harper piti koulussa t-paitaa, jossa oli teksti ”Homoseksuaalisuus on häpeällistä, Roomalaiskirje 1: 27”. Harper piti tätä rakkauden osoituksena, koska hän ajatteli ihmisen voivan pelastua ikuisesta kadotuksesta vain tunnustamalla syntinsä.
Kuitenkin EU:n uusia rajoituksia ”internetin vihapuheelle” kehittelevä komissaari Vera Jourova totesi vuonna 2015, että Harperin ilmaisemat uskonnolliset uskomukset tulisi tuomita ”vihapuheena” EU:n lainsäädännön mukaan: ”LHBTI-oikeuksia murentava kertomus on hiljaa leviämässä, usein naamioituen niin sanottujen uskonnollisten periaatteiden alle. Tätä ei voida hyväksyä – –. Meidän on taisteltava kaikkea vihapuhetta vastaan.”
Strossen pitää ongelmallisena Jourovan väitettä, jonka mukaan uskonnolliset ihmiset valehtelevat sanoessaan, että he vastustavat homoseksuaalisuutta uskonnollisilla perusteilla: Jourovan mielestä heitä itse asiassa motivoi viha. Strossenin mukaan tätä Jourovan syytettä voidaan perustellusti pitää vihapuheena uskovia vastaan. Ironista on se, ettei Jourova itse huomaa oman lausuntonsa ristiriitaisuutta, vaikka Jourova lausumassaan vahvisti EU:n kannan, jonka mukaan vihapuhetta on ilmaus, joka kiihottaa vihaan uskonnon edustajia vastaan. (Strossen 2018)
Sananvapauden mureneminen
Suomen Kuvalehden pitkäaikainen päätoimittaja Tapani Ruokanen kritisoi valtakunnansyyttäjää sananvapauden murentamisesta. Hän kirjoittaa kolumnissaan, että ”valtakunnansyyttäjä käyttää nyt oikeuslaitosta poliittisesti”.
”Valtakunnansyyttäjä näyttää, kuinka sanan- ja uskonnonvapaus murennetaan. Se tapahtuu juuri näin, pienin askelin. Tätä menetelmää käytetään trollauksessa ja hybridisodankäynnissä: syötetään hyvässä tarkoituksessa ratkaisuja – esimerkiksi vähemmistön suojelun nimissä ja vihapuhetta vastaan – ja muokataan samalla tilaa ajatuspoliisille, joka alkaa lopulta sensuroida puheita ja kirjoituksia. Ensin tulee sakkoa, seuraavaksi vankeutta, lopulta kivitys, kuten Raamatun aikana.
Tähän vallankäyttöön pitää puuttua heti ennen kuin se pesiytyy hyväksytyksi. Jos Toiviaiselle ei panna stoppia, tämäkin teksti on vähän ajan kuluttua rikos, koska se arvostelee korkeaa oikeusviranomaista. Elämäntyöni on arvostella viranomaisia ja muita vallankäyttäjiä, sillä demokratiassa sananvapauden tehtävänä on nostaa esiin epäkohtia, jotta ne voidaan korjata. Kyse on oikeusvaltion ”pyhästä” asiasta, jota ei saa turmella.”
Lähteet
- Ebeling, Mika (2021) Kuka on syyllinen? – YouTube
- Puolimatka, Tapio (2020) Saanko luvan sanoa? Sananvapaus ja vihapuhe. Perussanoma.
- Ruokanen, Tapani (2021) Kolumni: Juristi nakertaa oikeusvaltiota – Seurakuntalainen
- Strossen, Nadine (2018) Hate: Why We Should Resist It with Free Speech, Not Censorship. Oxford University Press
- Tervaportti, Marko (2021) Vapaudesta uskoa, opettaa ja julistaa | Fides (katolinen.fi)
