Messiaan syntymä antaa uuden toivon maailmalle, koska tuodessaan lunastuksen ja anteeksiantamuksen hän samalla mahdollistaa moraalisen uudistuksen. Moraalinen uudistus puolestaan nostaa koko yhteiskuntaelämän laatua: ”Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa HERRAssa, Jumalassanne, sillä hän antaa teille vanhurskauden Opettajan ja vuodattaa teille sateen, syyssateen ja kevätsateen kuten entisaikaan.” (2: 23) (Suomen tunnustuksellisen luterilaisen kirkon käännös 2017).

Tässä kohdassa heprean kieltä voidaan tulkita kahdella tavalla. ”Et ha-Moreh leZedakah” voi tarkoittaa joko ”syyssateen, vanhurskauden mukaan” (vuoden 1938 käännös), ”sadekuurot ajallaan” (1992 käännös) tai ”vanhurskauden Opettajan” (Suomen tunnustuksellisen luterilaisen kirkon käännös 2017).

Encyclopedia Judaica kertoo, että Qumranin yhteisö tulkitsi Joel 2:23 puhuvan vanhurskauden opettajasta. Tähän liitettiin Hoosean kirjan 10:12: ”on aika etsiä HERRAa, kunnes hän tulee ja antaa sataa teille vanhurskautta” (jore Zedek).

Messias on vanhurskauden Opettaja kahdessa mielessä:

(1) Hän antaa itsensä viattomana uhrina, jotta voimme hänen veressään saada anteeksiantamuksen ja Jumalan vanhurskauden. Koska saamme vanhurskauden lahjana, voimme säilyttää tietoisuuden oikeudenmukaisuuden ja hyvyyden ihanteista samalla kun tunnustamme oman syntisyytemme.

(2) Syyllisyydestä vapautettuina uskallamme kuunnella hänen opetustaan Jumalan vanhurskaudesta, joka on inhimillisen eheyden ja hyvinvoinnin perusta. Tämän opetuksen pohjalta voimme korjata vääryyksiä ja epäoikeudenmukaisuuksia sekä yksityisessä että yhteiskunnallisessa elämässämme.

Itsekriittinen kulttuuri puolustaa heikoimpien oikeuksia

Messias, vanhurskauden Opettaja, inspiroi itsekriittistä kulttuuria, joka uskaltaa kohdata syyllisyytensä ja korjata vääryyksiään. Kristillinen evankeliumi vastusti antiikin Rooman aborttikulttuuria ja vastasyntyneiden heitteille jättöä, lakkautti orjuuden, puolusti köyhien, sairaiden ja vammaisten ehdotonta ihmisarvoa ja turvasi lasten oikeudet osana elinikäiseen puolisouskollisuuteen perustuvaa avioliittoinstituutiota.

Vanhurskauden Opettaja puolustaa heikoimpien oikeuksia ja turvaa lasten suojaksi eheän perheinstituution, joka on myös varmin inhimillinen turva köyhyyttä vastaan. ”Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa HERRAssa Jumalassanne, sillä hän antaa teille vanhurskauden Opettajan ja vuodattaa teille sateen, syyssateen ja kevätsateen kuten entisaikaan. Silloin puimatantereet tulevat jyviä täyteen ja kuurnat pursuvat viiniä ja öljyä.” (2: 23-24.)

Kirjallisuus

Encyclopedia Judaica: Teacher of Righteousness.

Pyhä Raamattu. Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen kirkko, 2017.