Nyt jo yli 16 000 kannattajaa saanut kansalaisaloite naisen ja miehen välisen avioliiton palauttamiseksi on herättänyt paljon keskustelua. Mielenkiintoisessa kirjoituksessaan Seurakuntalainen.fi sivustolla Anssi Tiittanen kritisoi kansalaisaloitteen toteutusta ja toivoo, että perinteistä avioliittokäsitystä puolustettaisiin reilusti raamatullisen maailmankuvan viitekehyksessä. Aito avioliitto -yhdistyksen tiedotussihteeri ja kansalaisaloitteen toinen alkuunpanija Pasi Turunen on vastannut hänelle omassa blogissaan.
Tiittanen on sikäli oikeassa, että maallistuneista lähtökohdista on vaikea perustella lapsen ehdottomia ihmisoikeuksia. Historiallisessa analyysissaan O.M. Bakke tuo esille, että vasta kristinuskon myötä länsimaisessa kulttuurissa pääsi vallalle jokaiselle ihmiselle luontainen moraalinen taju lapsen ehdottomasta ihmisarvosta ja ehdottomista ihmisoikeuksista.
Tiittasen mielestä lapsen etuun ja joihinkin yksittäisiin tieteellisiin tutkimuksiin viittaaja kuulostaa keplottelijalta, jos hän ei kerro, että hänen todellisena motiivinaan on puolustaa raamatullista avioliittokäsitystä.
On kuitenkin huomattava, että biologisen isän ja äidin merkitys lapsen terveelle kehitykselle ei ilmene vain joissakin yksittäisissä tutkimuksissa. Sama tulos saadaan kaikissa sellaisissa tutkimuksissa, joiden otos on riittävän suuri ja edustava.
Tiittanenkin myöntää, että monet perinteisen avioliittokäsityksen puolustajista eivät ole kristittyjä. Esimerkiksi Rivka Edelman, joka on maallistunut juutalainen, vastustaa sukupuolineutraalia avioliittolakia. Hänen motiivinaan ovat lapsen oikeudet ja hänen omat kokemuksensa lesbokodin lapsena. Edelman kirjoittaa: ”Jos pidät sukupuolineutraalia avioliittolakia hyvänä ideana, pyydän sinua keskustelemaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat kasvaneet homoseksuaalien kodeissa.”
Mutta eihän sukupuolineutraali avioliittolaki poista sitä tosiasiaa, että jo nyt lapsia kasvaa samaa sukupuolta olevien parien kodeissa? Edelmanin mielestä sukupuolineutraali avioliittolaki kuitenkin heikentää näistä kodeissa kasvavien lasten asemaa. Se määrittelee normaaliksi sen epänormaalin tilanteen, että lapsia suunnitelmallisesti tuotetaan elämään irrallaan joko biologisesta isästään tai äidistään. Tämä vie lapselta oikeuden surra menetystään ja ilmaista puuttuvan isän tai äidin kaipuutaan.
Edelmanin mielestä sukupuolineutraali avioliittolaki lisää myös taipumusta käyttää näitä lapsia näyttelyesineinä, joiden avulla todistellaan, että nämä isästään tai äidistään erotetut lapset ovat aivan yhtä onnellisia kuin lapset äitinsä ja isänsä kodissa. Näiden lasten odotetaan hymyilevän onnellisina, vaikka he sydämessään itkisivät menetetyn isän tai äidin kaipuutaan. ”Vanhempamme käyttivät meitä pieninä näyttelyesineinä”, kirjoittaa Edelman.
Hän uskoo, että historia tulee olemaan ankara tuomari. ”Muodikkaat yhteiskunnalliset liikkeet osoittautuvat usein huonoiksi ideoiksi. Voin sanoa rehellisesti, etten tunne yhtäkään homo- ja lesboperheissä kasvanutta aikuista lasta, joka voisi kertoa kokeneensa mitään mikä edes kaukaisesti muistuttaisi onnellista lapsuutta.”
Edelman ei väitä, että homoseksuaalit olisivat huonoja vanhempia, vaan että ero biologisesta isästä tai äidistä vahingoittaa lasta. Tämä kielteinen vaikutus korostuu, jos lapsella ei ole tietoa puuttuvasta isästään tai äidistään, oikeutta puhua hänestä tai surra hänen menetystään.
Myös tänä vuonna julkaistu professori Paul Sullinsin tutkimus osoittaa, että isästään tai äidistään erotetut lapset kärsivät muita enemmän mielenterveyden ongelmista. (Texasin yliopiston sosiologian professorin Mark Regneruksen suomenkielelle käännetyn analyysin tästä ja muista vastaavista tutkimuksista voit lukea tästä linkistä
Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään siitä, että isästään tai äidistään erotettu lapsi aina kärsii. Kyse on siitä, että lapsi on persoona. Ranskalainen feministi Sylviane Agacinski toteaakin tähän liittyen: lapsi haluaa ja hänellä on oikeus tietää, ketkä ovat ne persoonat, joista hän polveutuu ja mikä on hänen inhimillinen historiansa.
Siksi lasten oikeuksien puolustaminen vaatii puolustamaan miehen ja naisen välistä avioliittoa: ainoastaan se takaa lapselle oikeuden syntyä biologisen isänsä ja äitinsä kotiin.
Mutta eikö ole julmaa tuomita syystä tai toisesta lapsettomia ihmisiä, jotka joutuvat turvautumaan kolmannen osapuolen apuun saadakseen lapsia ja tyydyttääkseen lapsen kaipuunsa? Lesbokodissa kasvanut Katy Faust toteaa, että jos aikuinen tyydyttää kaipuunsa hankkimalla lapsia, jotka syntymästään erotetaan joko biologisesta isästään tai äidistään, hän siirtää kaipuun tuskan lapselleen, joka on koko lapsuutensa ja ehkä koko elämänsä ajan tuomittu ikävöimään puuttuvaa isää tai äitiä.
Sukupuolineutraali avioliittolaki riistää lasten ihmisoikeuksia edistyksen ja tasa-arvon nimissä. Aikamme ihmisten mielissä ”tasa-arvosta” on tullut iskusana, joka ymmärretään niin täysin aikuisten ehdoilla, että lapsilla ei ole edes oikeutta isään ja äitiin. Edelman ennustaakin, että ne lapset, joiden oikeudet on riistetty aikuisten mielihalujen takia, tulevat saamaan äänensä kuuluviin tulevaisuudessa. He tulevat kertomaan aikamme historian uudessa valossa, jossa aikuisten ehdoilla määritelty ”tasa-arvo” näyttää ruman kääntöpuolensa lasten kärsimyksissä.
Koska avioliittokäsitys on monin eri tavoin sidoksissa lapsen perustavaan ihmisoikeuteen, on epäeettistä laskelmoida, voiko kansalaisaloitteen kautta ilmaisemamme protesti onnistua ja saada vastakaikua kansakunnan poliittisessa eliitissä. Meidän on protestoitava ja puolustettava lasten ihmisoikeuksia, vaikka eliitti päättäisikin kuunnella enemmän poliittisen laskelmoinnin, valtamedioiden suosion tai suuren rahan kutsua.
On totta, että poliittisen eliitin, valtamedioiden, suuren rahan ja länsimaisessa ylellisyydessä elävien välinpitämättömien kansalaisten liittoa on vaikea murtaa. Yrityksen vaikeus ei kuitenkaan oikeuta luopumaan yrityksestä. Evankeliumeissa opetuslapset lähtivät toteuttamaan mahdottomalta tuntuvaa tehtävää ruokkia tuhansien ihmisten ihmisjoukkoa, vaikka he saivat itse kerättyä vain viisi leipää ja kaksi kalaa.
On eettisesti kyseenalaista antaa eliitin viedä lapselta perustavat ihmisoikeudet ilman yritystäkään puolustaa lasta, joka ei voi itse puolustaa itseään.
Kirjallisuus.
Agacinski, Sylviane (2013) ”Deux méres = un pére?”, Le Monde 03.02. 2013.
Bakke, O. M. (2005) When Children Became People. The Birth of Childhood in Early Christianity. Minneapolis: Fortress Press.
Edelman, Rivka (2015) ”Secular Israel, Gays, and Surrogacy”, teoksessa Robert Oscar Lopez & Rivka Edelman (toim.) Jephtha’s Daughters, ss. 143-150. Los Angeles, CA: International Children’s Rights Institute.
Faust, Katy (2015) ”Childless Women”, teoksessa Robert Oscar Lopez & Rivka Edelman (toim.) Jephtha’s Daughters, ss. 161-164. Los Angeles, CA: International Children’s Rights Institute.
Puolimatka, Tapio (2014) Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin. Helsinki: Uusi Tie.
Sullins, D. Paul (2015) ”Emotional Problems among Children with Same-sex Parents: Difference by Definition”, British Journal of Education, Society, and Behavioral Science 7 (2): 99-120.
(Tämä artikkeli on ilmestynyt hiukan lyhyemmässä muodossa Ristin Voitto lehdessä 5.5. 2015.)
Aiheesta lisää:
Miksi sukupuolineutraali avioliittolaki pitäisi kumota tapiopuolimatka.puheenvuoro.uusisuomi.fi.
Carolyn Moynihan: Sukupuolineutraali vanhemmuus ja tunne-elämän vauriot. kriitikkojen kritiikki.
