Valtakunnansyyttäjä päätti 29.4.2021 nostaa syytteen kansanedustaja ja lääkäri Päivi Räsästä vastaan hänen vuonna 2004 kirjoittamastaan pamfletista, arkkipiispalle vuonna 2019 lähettämästään twiitistä ja Ruben Stillerin ohjelmassa esittämistään kommenteista.
Räsänen protestoi kesällä vuonna 2019 twiitillä evankelisluterilaisen kirkon osallistumista Pride-kulkueeseen siteeraten Roomalaiskirjeen (1:24-28) kohtaa, jossa homoseksuaalisuuden harjoittamisen katsotaan olevan synti ja häpeä.
Räsänen oli jo vuonna 2004 julkaissut aiheesta kirkko- ja yhteiskuntapoliittisen, Raamattuun ja sen tulkintaan nojaavan pamfletin Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi. Homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen (Myllypaino, Leväsjoki 2004).
Valtakunnansyyttäjän päätös on ristiriidassa rikoskomisario Markku Silenin 13.9. 2019 tekemän päätöksen kanssa, jonka mukaan pamfletin osalta ei ole syytä epäillä rikosta. Silen perustelee kymmensivuisessa päätöksessään, että kyse on mielipiteistä, jotka kuuluvat sananvapauden suojan piiriin.
Rikoskomisario Silenin analyysi
Rikoslain 11 luvun 10 §:n mukaan kiihottamiseen kansanryhmää vastaan syyllistyy se, ”joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella”. Tällainen ihminen ”on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi”.
Vaikka vihapuhe-termiä yleisesti käytetään, rikoskomisario Markku Silen tuo lausunnossaan esille, ettei vihapuhe-termille ole kansallisesti tai kansainvälisesti yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Niinpä arvioinnin kohteena on se, onko kirjoitus uhkaava, panetteleva tai solvaava. Koska Räsäsen pamfletissa ei ole suoraa tai epäsuoraa uhkailua, arvioitavaksi jää siihen mahdollisesti sisältyvä panettelu tai solvaaminen, jotka Silen määrittelee näin: ”Panettelussa ja solvaamisessa on kyse yleensä voimakkaasti yleistävien, ihmisarvoa loukkaavien ja harhaanjohtavien lausumien levittämisestä. Panettelulla ja solvaamisella on kuitenkin hienoinen merkitysero: Panettelu merkitsee sitä, että ihmisryhmä leimataan rikollisiksi tai alempiarvoisiksi kielletyllä perusteella. Solvaaminen taas merkitsee sitä, että ihmisryhmän edustajia verrataan loisiin tai eläimiin samoin kuin sitä, että jonkun ryhmän syrjintää pidetään hyväksyttävänä tai väkivaltaa jotakin ryhmää vastaan pidetään toivottavana. (HE 317/2010 vp, s. 42; Illman 2012, s. 218-219; Neuvonen 2012, s. 416-417.)”
Silen viittaa oikeuskirjallisuuteen, jonka mukaan uskonnollinen ja vakaumuksellinen viestintä nauttivat lähtökohtaisesti vahvaa lainsuojaa (Ojanen & Scheinin 2011: 418). Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT:n) oikeuskäytännön mukaan sananvapaus suojaa myönteisten, vaarattomien ja yhdentekevien ilmaisujen ohella myös ilmaisuja, joita voidaan pitää huolestuttavina, häiritsevinä ja epäasiallisina (ks. esim. EIT: Unabhängige Initiative Informationvielfalt v. Itävalta 26.2. 2022, § 34 ja EIT: Selistö v. Suomi 16.2. 2005, § 446). ”Euroopan ihmisoikeussopimus suojaa näin ollen sellaistakin sananvapauden käyttöä, jota osa väestöstä pitää perustellusti järkyttävänä tai hämmentävänä (EIT: Handyside v. Yhdistynyt kuningaskunta 7.12. 1967, § 49). Toisaalta sellainen uskonnollinen viestintä- ja julistustyö, joka on väkivaltaista, hyökkäävää, pakottavaa tai perustuu jonkinlaiseen aivopesuun, ei ole sallittua (EIT: Kokkinakis v. Kreikka 25.5. 1993, § 48-49,; ks. myös PeVM 17/2006 vp, s. 3).”
Silenin mukaan julkinen kielteisten ja jopa vihapuheeksi luonnehdittavien mielipiteiden esittäminen ei sinänsä ole rangaistavaa ilman konkreettista ja riittävää yhteyttä uhkailuun, panetteluun tai solvaamiseen. Myöskään harhaanjohtaminen tai epätoden informaation levittäminen ei välttämättä ole rangaistavaa. Ollakseen panetteluna tai solvaamisena rangaistavaa, kannanotolta vaaditaan varteenotettavuutta ja vakavuutta. ”Rangaistavana panettelemisena ja solvaamisena on oikeuskäytännössä pidetty sitä, jos jonkin ihmisryhmän edustajat rinnastetaan rikollisiin tai vaikkapa sosiaalipummeihin kielletyllä perusteella. Näin ollen homoseksuaalien yleistävä kutsuminen pedofiileiksi saattaisi täyttää kiihottamisrikoksen tunnusmerkistön rangaistavana panetteluna ja solvauksena.” (Silen 2019: 7) Silenin näkemyksen mukaan Räsäsen kirjoituksessa ei kuitenkaan ole kysymys tästä.
Pamfletissa Räsänen arvostelee lasten ja nuorten asennekasvatusta ja seksuaalikasvatusta, jota hän pitää arvoköyhänä, pinnallisena ja seksikokeiluihin yllyttävänä, mikä yhdessä yhteiskunnallisen arvomurroksen kanssa on vaarallinen yhdistelmä (Räsänen 2004: 8 – 9). Silen tulkitsee Räsäsen tarkoituksena olevan sanoa, että ”nykyaikainen asennekasvatus ja seksuaalikasvatus epäonnistuvat nuorten poikien suojelemisessa sellaisilta vanhemmilta miehiltä, jotka ovat vaarallisia. Objektiivisesti arvioituna tätä asiaa ei voi ymmärtää niin, että Räsänen samaistaisi kaikki homomiehet pedofiileihin” (Silen 2019: 7). Vastakkainen tulkinta johtaisi ”perusoikeusmyönteisen laintulkinnan lähtökohdista arveluttavaan lopputulokseen, jossa sananvapausperusoikeus kaventuu muista kuin välttämättömänä pidettävistä syistä”. Tämä merkitsisi ”rikoksen tunnusmerkistön laajentamista tavalla, jonka rikosoikeudellinen laillisuusperiaate nimenomaisesti kieltää” (emt.).
Silenin mukaan Räsänen ei syyllisty rikokseen pitäessään homoseksuaalisuutta poikkeamana suhteessa tilastollisesti yleisempään heteroseksuaalisuuteen ja nojautuessaan tutkimusperinteeseen, joka pyrkii selvittämään homoseksuaalisuuden syytä, ”aiheuttajaa” ja alkuperää. Homoseksuaalisuus näyttäytyy poikkeavuutena, kun sitä tarkastellaan kristillisen teologian viitekehyksessä, joka yhdistää heteroseksuaalisen parisuhteen, hyvän avioliiton, lisääntymisen, luomisjärjestyksen ja jumalallisen tarkoituksen toisiinsa (Räsänen 2004: 6-8, 14, 19). Silenin mukaan ”Räsäsen tulkinta on sallittu uskonnollisiin käsityksiin pohjautuva arvoarvostelma. Se seikka, että Räsäsen näkemystä voidaan kritisoida hermeneuttisista tai eksegeettisistä lähtökohdista käsin, ei merkitse sitä, että Räsäsen näkemys olisi kielletty. Teologiset ja tieteelliset erimielisyydet eivät ole oikeusjärjestyksen hyväksymä peruste rajoittaa sananvapautta, sillä sananvapausperusoikeuteen kuuluu oikeus myös kiistanalaisten, häiritsevien ja epäasiallisten mielipiteiden esittämiseen. Erimielisyyksien olemassaolo on sananvapauden ja ajatuksenvapauden merkityksen ydin. Voidaan jopa esittää luonnehdinta, että sananvapauden merkitys korostuu erityisesti niissä voimakkaita tunteita ja reaktioita herättävissä yhteiskunnallisissa keskusteluissa, joissa vallitsee erimielisyys osapuolten välillä.” (8)
Räsäsen kannanoton taustalla vaikuttaa vakaumus, että henkilö on moraalisesti vastuussa käyttäytymisestään siltä osin, kuin hän voi itse vaikuttaa siihen. Tämä on Silenin mukaan ”sinänsä sallittu mielipide ja arvoarvostelma”. ”Erilaiset moraalikäsitykset laajemminkin perustuvat yleensä siihen, että yksilö voi jossain määrin vaikuttaa omaan käyttäytymiseensä ja tässä suhteessa yhteisö ja moraaliset auktoriteetit voivat antaa yksilölle hänen käyttäytymistään koskevia ohjeita, neuvoja, määräyksiä ja muuta tukea. Uskonnollinen moraalikäsitys ei ole poikkeus tästä.” (8)
Loppupäätelmässään Silen toteaa, ”etteivät kaikki kielteiset tai sellaisiksi tulkittavat lausumat ole rikoslain 11 luvun 10 §:n tarkoittamalla tavalla solvaavia tai panettelevia, vaan myös huolestuttavat, epäasialliset ja häiritsevät lausumat nauttivat sananvapausperusoikeuden suojaa. Sananvapautta ei voida rajoittaa laajemmin, kuin se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa.” Koska solvaamisen ja panettelun tunnusmerkit ovat osin tulkinnanvaraisia, ”tulee sananvapausnäkökohdat huomioida varovaisella lainsoveltamisella”, etenkin silloin, kun on kyse poliittisesta tai muusta yhteiskunnalliselta kannalta merkittävästä asiasta (Illman 2012: s. 213 ja 2018.)” (9-10)
Silen korostaa, että ”sananvapaus on moniarvoisen vapaan yhteiskunnan olemassaolon edellytys” ja että sitä ”voidaan rajoittaa vain silloin, kun se on toisten oikeuksien tai yleisen turvallisuuden vuoksi aivan välttämätöntä”. ”Näkemykseni mukaan asian tulkitseminen kiihottamisrikokseksi tarkoittaisi pamfletin konteksti huomioiden sitä, ettei asiassa käytännössä jäisi riittävää sijaa sananvapauteen myös kuuluviksi katsottaville häiritseville ja epäasiallisille lausumille. Supistavan tulkinnan sivuuttamisen todellisena vaarana on sananvapauden liiallinen rajoittaminen.” (10)
Silen toteaa, ettei esitutkintaa voi käyttää ”vapaiden uskonnollisten mielipiteiden ja arvostusten moittimisväylänä, vaikka mielipiteet koettaisiinkin häiritseviksi ja epäasiallisiksi”. Tästä seuraa, että Räsäsen kanssa eri mieltä olevien ihmisten ”on lähtökohtaisesti reagoitava ongelmallisiksi kokemiinsa Räsäsen mielipiteisiin väittelemällä, julkaisemalla ja keskustelemalla kansalaisyhteiskunnan eri alustoilla ja foorumeilla”.
Valtakunnansyyttäjän hämmentävä päätös
Valtakunnansyyttäjä päätti kuitenkin 29.4. 2021 nostaa syytteen Räsästä vastaan. Syytteen mukaan Räsänen loukkaa homoseksuaalien ihmisarvoa ja yhdenvertaisuutta ja esittää homoseksuaaleja halventavia ja syrjiviä lausumia.
Syyttäjälaitoksen tiedotteen mukaan syyte on nostettu lähinnä neljästä syystä. Räsäsen sanotaan väittäneen, että 1. homoseksuaalisuus on tieteellisesti todistettu psykoseksuaalisen kehityksen häiriö; 2. jos homoseksuaalisuus on geneettistä, se on silloin geneettinen rappeuma ja sairautta aiheuttava geeniperimä; 3. homoseksuaalisuus on häpeä ja synti; 4. homoseksuaalit eivät ole Jumalan luotuja kuten heteroseksuaalit.
Jokainen näistä syytekohdista on ongelmallinen, kuten dosentti Timo Eskola tuo esille Facebook-päivityksessään.
- Runsaat 20 vuotta sitten suomalaisissa yliopistoissa opetettiin yleisesti, että “homoseksuaalisuus on psykoseksuaalisen kehityksen häiriö”. Johdonmukainen oikeuskäytäntö johtaisi siihen, että syytteitä tullaan nostamaan tuhansia. Jos näin ei tapahdu, Räsänen on joutunut maalittamisen kohteeksi.
- Räsänen ei ole väittänyt homoseksuaalisuutta geneettiseksi rappeumaksi. Räsänen kirjoittaa Facebookissa 30.4. 2021: ”Toisin kuin syyttäjä väittää, en Stiller-keskusteluohjelmassa sanonut homoseksuaalisuutta geneettiseksi rappeumaksi enkä sairautta aiheuttavaksi geeniperimäksi. Päinvastoin torjuin keskusteluohjelman toimittajan ehdottaman ajatusleikin homoseksuaalisuudesta geneettisenä ominaisuutena sanoen, että aivan tuoreimmat tutkimukset ovat osoittaneet, että mahdollinen geneettinen perimä homoseksuaalisuudessa on pieni.”
- Räsänen ei väitä, että homoseksuaalinen taipumus sinänsä olisi syntiä, vaan että Raamatun näkemyksen mukaan homoseksuaalisuuden harjoittaminen on syntiä. Näin opettaa myös Suomen evankelisluterilainen kirkko. Kuitenkaan evankelisluterilaisen kirkon johtoa ei ole asetettu syytteeseen. Tältäkin osin tilanne alkaa muistuttaa valikoivaa ajojahtia.
- Neljäs väite on myös vääristelevä. Monissa puheenvuoroissaan Päivi on korostanut sitä, että kaikki olemme Luojan luomia ja yhtä arvokkaita, seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Ruben Stillerin ohjelmassa (41:35) Räsänen sanoo: ”Jumala ei alun perin luonut ihmistä homoseksuaaliksi. Hän loi heteroseksuaaliksi. Hän loi miehen ja naisen. Ja tarkoitti avioliiton näiden kahden välille.” Syyttäjä ei näyttäisi tekevän eroa ihmisen ihmisarvon ja hänen toimintansa moraalisen arvioinnin välillä.
Ihmetystä herättää, että Räsäsen monituntiset kuulustelut eivät ole auttaneet syyttäjiä edes laatimaan syytekohtia asiallisesti. Räsänen kirjoittaa Facebookissa 30.4. 2021: ”Ihmettelen valtakunnansyyttäjän 29.4 tiedotteeseen sisällytettyjä virheellisiä ja vääristeltyjä väitteitä näkemyksistäni. Syyttäjällä on ollut yli puoli vuotta aikaa paneutua esitutkinta-aineistoon, kuulustelupöytäkirjoihin ja loppulausuntoihini. – – Käytetyn ajan puitteissa voisi toivoa täsmällisiä ja asiallisia perusteluja syytteille.”
Dosentti Eskola tuo esille, että syyttäjälaitoksen Räsästä vastaan kohdistamien syytteiden taustalla näyttää olevan tasa-arvolain ja syrjintälain uusi tulkinta:
- On olemassa kehityspsykologisia teorioita, joiden kannattaminen on yhteiskunnassa rangaistavaa.
- Homoseksuaalisuuden harjoittamista ei saa enää sanoa moraalittomaksi.
- Ihmisarvon perustana ei ole yhteinen ihmisyys tai se, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Ihmisarvon perustana on se, että kaikki pakotetaan hyväksymään ihmisen sukupuolinen ja seksuaalinen itsemäärittely ja sen varaan rakentuva elämäntapa.
Valtakunnansyyttäjän Räsäsen sanoille antama tulkinta eroaa olennaisesti rikoskomisario Silenin tulkinnasta, joka katsoo Räsäsen vain esitelleen kristillisen ihmiskäsityksen ja Raamatun pohjalta seksuaalimoraaliin, seksuaalikasvatukseen ja avioliittolainsäädäntöön liittyviä käsityksiään. Räsäsen pamfletista löytyy kuudenlaisia lausumia.
Räsänen esittää ensinnäkin kristilliseen ihmiskuvaan ja filosofiseen luonnonoikeuden traditioon perustuvan kannanoton, jonka mukaan samaa sukupuolta olevien henkilöiden väliset seksuaalisuhteet ovat alkuperäisen luomistarkoituksen vastaisia. Sanat ”luonnollinen” ja ”epäluonnollinen”, ”terve” ja ”epäterve” perustuvat aina johonkin maailmankatsomukseen ja sen arvoihin. Jos oikeuslaitos puuttuu tällaiseen filosofiseen pohdintaan, se vääristää filosofisen keskustelun luonnetta. Jos oikeuslaitos haluaa lukea yhden filosofian valtatradition puolustaman käsityksen laittomaksi, se joutuu sensuroimaan hyllymetreittäin kirjoja kirjastoista.
Toiseksi, Räsänen esittää Raamattuun perustuvan teologisen kannanoton, jonka mukaan kaikki naisen ja miehen elinikäisen ja puolisouskollisen avioliiton ulkopuoliset seksuaalisuhteet, homoseksuaaliset parisuhteet mukaan luettuina, ovat synnillisiä. Kirkot ovat perinteisesti uskoneet Raamattuun perustuen, että heteroseksuaalisuus on Jumalan luomaa ja homoeroottiset halut ovat syntiinlankeemuksen seurausta ja siksi epäluonnollisia. Jumalan luomana mutta syntiin langenneena olentona ihminen voi kokea luonnollisiksi asioita, jotka ovat syntiinlankeemuksen ihmisyydessä aiheuttamia vaurioita. Kristityt uskovat, että Jumala määrittelee luonnollisuuden ja terveyden, ei ihminen. Jos tämä on vihapuhetta, niin joudutaan hävittämään lähes kaikki perinteinen teologinen keskustelu seksuaalisuudesta ja avioliitosta. Onko oikeuslaitos pätevä ratkaisemaan, mikä on kristillisen teologian mukainen käsitys Raamatun opetuksesta?
Kolmanneksi, Räsänen esittää psykoanalyyttiseen tutkimustraditioon perustuvan psykologisen kannanoton, jonka mukaan homoseksuaalinen taipumus on seurausta psykoseksuaalisen kehityksen häiriöstä. Räsäsen mukaan henkilö, joka pitää omia homoseksuaalisia taipumuksiaan epätoivottavina, voi mahdollisesti terapian avulla eheytyä kohti heteroseksuaalista tunne-elämää. Toiviainen katsoo näiden väitteiden olevan homoseksuaaleja halventavia ja siksi rikollisia. Onko oikeuslaitoksen tarkoituksena siis ratkaista psykologien parissa käyty kiista homoseksuaalisuuden syistä? Tahtooko valtakunnansyyttäjä määritellä tietyt psykologiset ja lääketieteelliset tutkimustulokset laittomiksi riippumatta siitä, miten paljon tukea niille voidaan esittää? Jos oikeuslaitos katsoo voivansa ratkaista, mikä psykologinen tai muu tieteellinen teoria homoseksuaalisuuden synnystä on oikea, se ottaa kantaa asioihin, joiden ratkaisemiseksi sillä ei ole pätevyyttä. Samalla se tarpeettomasti rajoittaa tieteellisen keskustelun vapautta.
Neljänneksi, Räsänen esittää sosiologiseen tutkimukseen perustuvan väitteen, jonka mukaan samaa sukupuolta olevien parien suhteet ovat keskimäärin epävakaampia kuin heteroseksuaaliset parisuhteet. Tässä on kyse sosiologisesta väittämästä, jonka tueksi on olemassa tutkimustietoa. Haluaako valtakunnansyyttäjä tehdä rikollisiksi tietyt sosiologiset tutkimustulokset? Miten tieteen vapaus voi toteutua yhteiskunnassa, jossa oikeuslaitos määrää, minkälaisia sosiologisia tutkimustuloksia on lupa julkistaa ilman rangaistuksen pelkoa? Tällaisten asioiden ratkaiseminen ei yleensäkään kuulu oikeuslaitoksen tehtäväpiiriin. Tuleeko tiettyjen sosiologisten tutkimustulosten julkaisemisesta rikos?
Viidenneksi, Räsänen esittää kasvatustieteen ja erityisesti seksuaalikasvatuksen piiriin kuuluvan väitteen, jonka mukaan nykyinen liberaali seksuaalikasvatus rohkaisee nuoria seksuaalisiin kokeiluihin ja niin tehdessään altistaa heitä seksuaaliselle hyväksikäytölle. Tämän perusteella on Räsästä syytetty siitä, että hän väittäisi kaikkien homoseksuaalien olevan pedofiileja. Silenin analyysi osoittaa, ettei näin ole asianlaita. Räsänen esittää yleisellä tasolla huolensa siitä, että seksuaalikokeiluihin rohkaiseva seksuaalikasvatus altistaa lapsia ja nuoria seksuaaliselle hyväksikäytölle. Jos tämän esittäminen on rikos, niin vaikeutetaan tarpeettomasti keskustelua tavoista suojella lapsia ja nuoria seksuaaliselta hyväksikäytöltä.
Kuudenneksi, Räsänen esittää juridiikan alaan kuuluvan väitteen, jossa hän hylkää sukupuolineutraalin avioliittolain puolustukseksi esitetyn argumentin, jonka mukaan oikeus sukupuolineutraaliin avioliittoon on ihmisoikeus. Räsäsen mukaan jokaisella täysi-ikäisellä on oikeus solmia avioliitto, mutta avioliitto on määritelmän mukaan naisen ja miehen välinen elinikäinen ja puolisouskollinen liitto. Jos tämä kannanotto on rikos, silloin kansanedustajaa kielletään esittämästä omaa perusteltua kantaansa avioliittolakia koskevassa keskustelussa, mikä heikentää demokratian toimintamahdollisuuksia. Räsäsen puolustama kanta on ollut vallitsevana suurissa maailmankulttuureissa läpi historian. Toiviainen antaa ymmärtää, että Räsänen vastustaa homoseksuaalien ihmisoikeuksia. Todellisuudessa Räsänen on laittanut sanan ”ihmisoikeudet” lainausmerkkeihin korostaakseen, että väitetty oikeus sukupuolineutraaliin avioliittoon ei ole todellinen oikeus, koska se loukkaa perustavampaa lapsen oikeutta tuntea biologinen isänsä ja äitinsä ja kasvaa heidän hoidossaan. Toiviainen siis erottaa Räsäsen kommentit irralleen tekstiyhteydestään.
Haluttiinpa mikä tahansa näistä kannanotoista tehdä rikolliseksi, rajoitetaan sananvapautta tavalla, jolla on kielteisiä vaikutuksia yhteiskunnalliseen keskusteluun. Useissa tapauksissa on kyse tutkimustiedosta, jonka pitäisi olla vapaan tieteellisen keskustelun asia, tai moraalisista, filosofisista ja yhteiskunnallisista kannanotoista, jotka tulisi ratkaista vapaassa kriittisessä keskustelussa. Kuten Silen totesi, sananvapauden rajoittaminen näistä kysymyksistä käytävän keskustelun osalta muodostaa uhkan demokratialle. Demokratian edellytyksenä olevan sananvapauden alue kapenee merkittävästi, jos valtiovalta saa arvovallan päättää kansalaisten puolesta, mikä on totta ja epätotta. Totuuden ja epätotuuden löytäminen perustuu avoimeen ja kriittiseen keskusteluun.
Sananvapauden rajat
Jos valtiovalta yrittää päättää, mikä on totta ja epätotta, ja rangaista sellaisten näkemysten esittämisestä, joita se pitää epätotena, se rajoittaa sellaista vapaata mielipiteen vaihtoa ja tieteellistä väittelyä, joka parhaiten palvelee totuuden löytämistä. Koska totuuden löytäminen ja oikean tiedon levittäminen ovat tärkeitä ihmisten hyvinvoinnin kannalta, valtiovallan ei tulisi rajoittaa vapaata keskustelua sen pohjalta, mitä se pitää totena.
Jos valtiovalta rajoittaa puhetta tärkeissä moraalisissa, poliittisissa, tieteellisissä ja muissa vastaavissa asioissa sen pohjalta mitä se pitää näistä asioista totena ja epätotena, se vahvistaa mukautumista ja ryhmäajattelua, estää kiistanalaisten kysymysten tutkimusta ja rohkaisee epäaitoutta. Tällä tavalla itse asiassa estetään niiden totuuksien etsimistä ja arvostamista, joita näillä toimenpiteillä väitetään puolustettavan. (Anderson & George 2019) Perustava ongelma on se, että valtakunnansyyttäjän tulkinta sananvapauden rajoista tekee vaikeaksi tai mahdottomaksi puolustaa sitä sukupuoli- ja seksuaalimoraalia, joka on elinikäisen ja puolisouskollisen avioliiton perustana.
Aiheesta tarkemmin ja kirjoituksen lähdeviitteet kirjoissa:
Saanko luvan – sanoa? Sananvapaus ja vihapuhe. Perussanoma 2020. apowiki.fi
Laittomuuden salainen vaikutus. Perussanoma 2021. apowiki.fi
