Eduskunnan lakivaliokunnassa tarkastellaan parhaillaan kansalaisaloitetta uudeksi äitiyslaiksi. Sen tarkoituksena on mahdollistaa se, että hedelmöityshoidoissa suunnitelmallisesti isättömiksi tuotetuille lapsille voidaan vahvistaa toinen äiti. Kun lapselle on kerran vahvistettu toinen äiti, hänelle ei enää koskaan voida vahvistaa isää, vaikka biologinen äiti, 15-vuotias lapsi ja biologinen isä sitä haluaisivat.
Annoin itse eduskunnan lakivaliokunnalle lausunnon, jossa katson uuden lain loukkaavan lapsen perustavaa ihmisoikeutta tuntea biologinen isänsä ja äitinsä ja kasvaa heidän hoidossaan. Lausunto on kokonaisuudessaan luettavissa tästä linkistä:
Geneettisten orpojen ahdistus
Hedelmöityshoidoissa ulkopuolisen luovuttajan sukusolun avulla tuotettuja lapsia kutsutaan tutkimuskirjallisuudessa myös nimellä geneettiset orvot. Tutkimus osoittaa, että monet geneettiset orvot kokevat itsensä juurettomiksi ja käyvät läpi elinikäisiä identiteettikamppailuja sen takia, että heidät on suunnitelmallisesti tuotettu elämään irrallaan biologisista juuristaan.
Elizabeth Marquardt, Norval Glenn ja Karen Clark (2010) osoittavat tutkimustyönsä pohjalta, että keinohedelmöityksen tuloksena syntyneillä ja ilman isää kasvaneilla lapsilla on monia syviä ja häiritseviä kysymyksiä biologisesta alkuperästään ja perheestä, josta he ovat biologisesti peräisin.
Marquardtin (ym. 2010) tutkimus perustuu 485 tutkimushenkilön edustavaan otokseen, iältään 18−45 vuotiaita, joiden äiti käytti perheen ulkopuolista sperman luovuttajaa hedelmöityshoidoissa. Vertailuryhmänä käytettiin 562 vastasyntyneinä adoptoitua lasta ja 563 biologisen isänsä ja äitinsä kodissa kasvanutta lasta.
Tutkimuksen mukaan nämä nimettömän luovuttajan avulla keinohedelmöityksellä tuotetut lapset ovat muita ahdistuneempia, hämmentyneempiä ja kokevat enemmän irrallisuutta perheestään. He ovat masentuneempia, kokevat useammin olevansa väärinymmärrettyjä ja heillä on enemmän ongelmia rikollisuuden ja päihteiden väärinkäytön kanssa. He joutuvat kaksi kertaa todennäköisemmin vaikeuksiin lain kanssa ennen 25 ikävuottaan kuin lapset, jotka kasvavat biologisten vanhempiensa hoidossa.
Tavatessaan itseään muistuttavia ihmisiä lähes puolet näistä geneettisistä orvoista sanoo miettivänsä, ovatko he mahdollisesti sukua kyseisen henkilön kanssa. Lähes yhtä moni on pelännyt ihastuvansa ja päätyvänsä seksuaalisuhteisiin ihmisen kanssa, joka heidän tietämättään on heidän biologinen lähisukulaisensa.
Geneettisten orpojen juurettomuus
Nämä nuoret aikuiset eivät tunne isäänsä eivätkä isänsä sukua, ja heistä on vastenmielistä elää geneettisesti tuuliajolla. 65 % heistä kokee, että heille tuntematon luovuttajaisä on osa heidän identiteettiään. 45 % myöntää, että heidän hedelmöityksensä olosuhteet häiritsevät heitä. Lähes puolet kertoo ajattelevansa nimettömän luovuttajan avulla toteutettua hedelmöitystään ainakin muutaman kerran viikossa. He joutuvat kamppailemaan identiteettinsä kanssa, koska he joutuvat etsimään identiteettiään geneettisinä orpoina.
Yli puolet pelkää vanhempiensa loukkaantuvan tai vihastuvan heille, jos he pyrkivät saamaan tietoa tuntemattomasta biologisesta isästään. Kuitenkin suurin osa heistä pohtii, millainen heidän biologinen isänsä on ja haluaisiko hän olla heihin yhteydessä. Melkein puolet heistä kokee itsensä surulliseksi nähdessään ystäviään yhdessä isän ja äidin kanssa. Heihin koskee, kun muut puhuvat biologisesta alkuperästään. Lähes puolet heistä on hämmentynyt sen osalta, kuka kuuluu heidän perheeseensä.
Isän kaipuu
Newsweek (kesäkuu 2008) kertoo yhden nimettömän luovuttajan sperman avulla tuotetun pojan tarinan, jolla oli onnellinen loppu. Vaikka pojalla ei ollut mitään tietoa isästään, hän piti sänkynsä alla laatikkoa, johon hän kokosi erilaisia käsitöitään, joita hän toivoi joskus voivansa antaa isälleen. Lopulta hänen äitinsä alkoi internetissä etsiä luovuttajaisää ja erilaisten onnellisten yhteensattumien kautta lopulta löysi hänet. San Franciscossa asunut isä lensi poikansa luo Texasiin. Kun äiti kertoi pojalleen löytäneensä hänen isänsä, pojan kasvot kirkastuivat ja sitten hän puhkesi kyyneliin. ”Olen aina halunnut isän”, hän kertoi. Muutama viikko ennen 10-vuotis syntymäpäiväänsä hän saattoi ojentaa tekemänsä käsityöt isälleen.
Inhimillisinä olentoina lapset etsivät identiteettiään ja elämänsä tarkoitusta. Siksi heillä on erityinen tarve tuntea biologinen isänsä ja äitinsä ja elää heihin persoonallisessa suhteessa. Katrina Clark syntyi yksinäiselle äidille, joka käytti keinohedelmöitystä ja tuntematonta luovuttajaa. Äiti kertoi aina avoimesti tyttärelleen asiasta ja heillä oli läheinen ja rakkaudellinen suhde. Kasvaessaan vanhemmaksi hän alkoi kuitenkin kamppailla identiteettikysymysten kanssa ja alkoi tarkkailla ystäviään, joilla oli molemmat vanhemmat. Washington Post lehdelle 20 vuoden iässä kirjoittamassaan kolumnissa hän kirjoittaa: ”Silloin tyhjyyden tunne otti minut valtaansa. Ymmärsin olevani eräässä mielessä kummallisuus. Minulla ei koskaan tulisi olemaan isää. Ymmärsin lopulta, mitä tarkoittaa olla nimettömän luovuttajan avulla tuotettu lapsi, ja vihasin sitä.”
Kirjallisuus
Marquardt, Elizabeth & Glenn, Norval D. & Clark, Karen (2010) “My daddy’s name is DONOR: A New Study of Young Adults Conceived through Sperm Donation,” Report from the Institute for American Values. New York: Institute of American Values.
Puolimatka, Tapio (2014) Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin. Suunta-kirjat.
Puolimatka, Tapio (2017) Seksuaalivallankumous – perheen ja kulttuurin romahdus. Perussanoma.
