Historian aikana korkeakulttuurit ovat kehittyneet vähitellen suuruuteensa, kukoistaneet muutaman vuosisadan ja alkaneet sitten rappeutua, kunnes ne ovat hajonneet ja kukistuneet. Miksi näin? Miksei kulttuurien kehitys ole suoraviivaista edistystä? Onko olemassa jokin kaikille korkeakulttuureille yhteinen perusta, jonka varassa ne kehittyvät ja jonka rappio lopulta aiheuttaa niiden hajoamisen?
Ydinperheen merkitys
Harvardin yliopiston sosiologin Carle Zimmermanin (1897−1983) mukaan keskeinen vastaus löytyy perheen merkityksestä yhteiskunnan uusiutumisprosessissa.
”Lukuisien suurten historiallisten muutosten lopullisen seuraamuksen ratkaisevat muutokset perhe-elämässä”. Korkeakulttuuri kehittyy perhekeskeisen elämäntavan varassa, mutta kehittyessään ja vaurastuessaan se helpon elämäntavan yleistyessä usein menettää alkuperäisen yhteyden olemuksensa peruslähteeseen, perhekeskeiseen elämäntapaan.
”Kun tämä prosessi pääsee etenemään liian pitkälle, sivilisaatio kuluttaa pian loppuun yhteisölliset voimavaransa. Seurauksena on reaktio ja rappeutuminen. Reaktion aste ja pimeiden aikakausien pituus näyttää riippuvan siitä, kuinka nopeasti kulttuuri löytää tiensä takaisin alkulähtökohtaansa − perhekeskeiseen elämäntapaan.” (Zimmerman 783.)
Korkeakulttuurin elinvoimaisuus ja kehitys riippuu sen kyvystä luoda edellytyksiä uuden sukupolven kehitykselle. Uusi sukupolvi saa persoonallisen kehityksensä perustavat rakennusosat perheestä. Perheiden tekemiä virheitä ja niiden aiheuttamia vaurioita on vaikea korjata ja niiden korjaaminen tulee yhteiskunnalle kalliiksi.
Seksuaalinen vapaus heikentää kulttuurin elinvoimaa
Zimmermanin kanssa samoihin tuloksiin päätyi myös Pitirim Sorokin (1889−1968), syntyperältään suomalais-ugrilaisesta komin kansanryhmästä oleva sosiologi. Sorokin teki tutkimustaan Harvardin yliopiston sosiologian professorina vuosina 1930−1959 jouduttuaan karkotetuksi Neuvostoliitosta bolševikkivallankumouksen jälkeen vuonna 1922.
Sorokinin (1956: 87 ss.) mukaan terve yhteiskunta voi säilyä ainoastaan, jos perheet ovat vahvoja ja seksuaalisuus rajoitetaan avioliittoon. ”Sekä ihmiset että yhteiskunta taantuvat” kun seksuaalisuudesta tulee ihmisille ”pakkomielle” ja ihmiset ”tottuvat näkemään vastakkaisen sukupuolen jäsenet pelkkinä nautinnon välineinä”.
Seksuaalisen vapauden kulttuurissa ihmisarvo, moraaliset käskyt, naiseus ja miehisyys, äitiys ja isyys, lapsuus ja vanhuus, avioliitto ja perhe menettävät merkitystään. Avioerosta, puolison hylkäämisestä ja seksuaalisesta poikkeavuudesta tulee tavallista. ”Sitä, mitä aikaisemmin pidettiin moraalisesti tuomittavana, suositellaan nyt myönteisenä arvona. Sitä, mitä aikaisemmin pidettiin moraalisena rappiona, pidetään nyt moraalisena edistyksenä ja uutena vapautena.”
Yhteiskunta ajautuu ”moraaliseen skitsofreniaan” samalla kun seksuaalinen rajattomuus vie kulttuuria taantumukseen ja romahdukseen. Sorokin päätteli länsimaisen kulttuurin olevan tekemässä ”vapaaehtoisen itsemurhan” rajoittamattoman seksuaalisen nautinnontavoittelun takia.
Kirjallisuus
Puolimatka, Tapio (2017) Seksuaalivallankumous – perheen ja kulttuurin romahdus. Perussanoma
Sorokin, Pitirim (1956) The American Sex Revolution. Porter Sargent Publisher.
Zimmerman, Carle (1947) Family and Civilization. Harper & Brothers
