Sukupuolineutraali avioliittolaki hämärtää moraalista tietoisuutta lapsen oikeuksista ja ymmärrystä vanhempien sukupuolieron merkityksestä lapsen eri kehitysvaiheissa. Tämä vaikuttaa ennen pitkää kielteisesti yhteiskunnan käytäntöihin ja lapsen kohteluun oikeusistuimissa.
Valtion lait sisältävät merkityksiä, joita ei välttämättä ole itse lakitekstissä lausuttu julki. Nämä sisäänrakennetut merkitykset voivat olla vastakkaisia niille syille ja perusteluille, joiden pohjalta laki on alun perin säädetty. Kun avioerolaista Suomessa ja useissa muissa länsimaissa muutama vuosikymmen sitten poistettiin syyllisyyteen pohjautuvat avioeroperusteet ja avioero näin mahdollistettiin ilman erityisiä syitä tai perusteluja, tarkoituksena oli vapauttaa ihmiset vaikeista perhetilanteista ja eroriidoista. Lain seurannaisvaikutuksena on kuitenkin ollut turhien avioerojen yleistyminen: avioeron helppous rohkaisi ihmisiä ottamaan eron silloinkin, kun avioliitossa ei ollut vakavia ongelmia. Turhien erojen myötä lasten (ja aikuisten) pahoinvointi lisääntyi.
Sukupuolineutraalin avioliittolain kauaskantoiset yhteiskunnalliset vaikutukset perustuvat vastaavanlaisiin sisäänrakennettuihin merkityksiin. Lakia on perusteltu sillä, että sateenkaariperheissä olevien lasten asema pitäisi turvata antamalla heidän vanhempiensa parisuhteelle arvostettu yhteiskunnallinen asema. Lain yhteiskunnallisena seurausvaikutuksena on kuitenkin, että se heikentää lapsen mahdollisuuksia tuntea biologiset vanhempansa ja kasvaa heidän hoidossaan.
Perinteisesti avioliittoa on käytetty luomaan edellytyksiä sille, että lapsi voisi tuntea isänsä ja äitinsä ja kasvaa heidän hoidossaan. Sukupuolineutraali avioliittolaki käyttää avioliittoa päinvastaiseen tarkoitukseen: Sukupuolineutraalin avioliittolain painopiste on aikuisten oikeudessa mennä naimisiin ja perustaa perhe oman sukupuolisen suuntautumisensa ehdoilla. Koska avioliitto on läheisessä yhteydessä perheen perustamiseen, laki viestii, että samaa sukupuolta oleva parisuhde luo yhtä hyvät rakenteelliset edellytykset lasten saamiseen ja perheen perustamiseen kuin vastakkaisten sukupuolten parisuhde. Kuitenkaan samaa sukupuolta olevasta parisuhteesta ei voi luonnollista tietä syntyä lapsia.
Tämän sukupuolineutraalin avioliittolain antaman viestin epärealistisuus näkyy kärjistetysti tilanteessa, jossa miespari haluaa itselleen lapsen. Joskus he käyttävät hyväkseen kahta naista lapsen hankkimisessa: he hankkivat yhdeltä naiselta munasolun, joka hedelmöitettynä istutetaan toisen naisen kohtuun. Näin he haluavat estää sen, ettei lasta kantanut nainen voisi vaatia oikeutta lapsen äitiyteen. Jakamalla äidin roolin kahteen osaan: munasolun luovuttajaan ja sijaisäitiin, he haluavat vähentää mahdollisuutta, että sijaisäiti voisi lapsen synnytettyään kiintyä niin paljon lapseensa, että hän vaatisi oikeutta pitää lapsen.
Tällainen järjestely tekee syntyvälle lapselle hyvin vaikeaksi tietää, kuka hänen äitinsä on, tai olla missään suhteessa äitiinsä. Näin lapselle tehdään lähes mahdottomaksi rakentaa identiteettiään suhteessa äitiinsä. Turvatakseen oman oikeutensa lapseen (ja lapsen hankkimiseen mahdollisesti sijoittamansa rahat) miespari tekee näin lapselle hyvin vaikeaksi, ellei mahdottomaksi, tuntea äitinsä ja tätä kautta ymmärtää itseään. Samalla he käyttävät omaa sosiaalista ja taloudellista valta-asemaansa alistaakseen kahta naista: yhden munasolun luovuttajaksi ja toisen sellaisen lapsen kantajaksi ja synnyttäjäksi, jonka äiti pian synnytyksen jälkeen joutuu luovuttamaan vieraille ihmisille.
Kaupallistettu kohdunvuokraus ei ole sallittu Suomessa tai useimmissa länsimaissa, mutta sukupuolineutraalin ajattelun logiikka on johtanut sijaisäitiyssopimusten tulkitsemiseen tavalla, joka loukkaa lapsen oikeuksia. Tämän seurausvaikutuksena oleva lapsen oikeuksien jääminen sivuosaan näkyy äskettäisessä oikeustapauksessa Englannissa. Englannin korkein oikeus pakotti keväällä 2015 tekemässään päätöksessä äidin luovuttamaan 15 kuukauden ikäisen lapsensa miehelle, jonka spermalla hänet oli hedelmöitetty ja jonka kanssa hän oli tehnyt sijaisäitiyssopimuksen. Synnytettyään tyttären äiti muutti mielensä ja halusi pitää lapsen. Kyseinen mies ja hänen miespuolinen puolisonsa veivät asian oikeuteen kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen. Köyhän äidin mahdollisuudet käydä oikeutta rikasta miesparia vastaan olivat heikot ja 15 kuukautta myöhemmin oikeus päätti, että lapsi pitää luovuttaa miesparille siitä huolimatta, että lapsella ei ollut henkilökohtaista suhdetta kyseiseen miespariin. Äidillä on oikeus tavata lastaan vain viranomaisen läsnä ollessa. Tämä merkitsee käytännössä loppua normaalille äiti−lapsi-suhteelle.
Tällä tavalla sukupuolineutraali ajattelu on Englannissa heikentänyt moraalista tajua äidin ja lapsen oikeuksista ja johtanut lainsäädäntöön, jossa lapsi voidaan riistää äidiltään perustuen sopimukseen, jonka merkitys äidin on mahdotonta etukäteen täysin hahmottaa. Lapsen erilaisia tarpeita hänen kehityksensä eri vaiheissa ei pystytä ottamaan huomioon, koska sukupuolineutraali ajattelu estää tiedostamasta äidin ja isän erilaisen merkityksen lapsen eri kehitysvaiheissa. Samalla tämä esimerkki tuo esiin samaa sukupuolta olevan parin avioliiton rakenteellisen ongelman: lapsi revitään irti joko biologisesta isästään tai äidistään.
Harvardin yliopiston professori Michael Sandel kertoo kirjassaan yhdestä aikaisemmasta oikeustapauksesta USA:ssa, johon sukupuolineutraali ajattelu ei vielä päässyt vaikuttamaan. Kyseisessä tapauksessa sijaisäiti halusi purkaa tekemänsä kohdunvuokraussopimuksen ja pitää synnyttämänsä lapsen omanaan. Käsitellessään tätä tapausta New Jerseyn muutoksenhakutuomioistuin päätyi kumoamaan kohdunvuokraussopimuksen. Oikeuden puheenjohtajan Robert Wilentzin perustelun mukaan naisen suostumus synnyttää lapsi ja luovuttaa se syntymän jälkeen ei ollut täysin vapaaehtoinen, koska hän ei ollut täysin tietoinen sopimuksen seurauksista: ”Sopimuksessa biologinen äiti on peruuttamattomasti sitoutunut, ennen kuin hän tietää siteensä voimakkuuden lapseen. Hän ei tee täysin vapaaehtoista, tietoista päätöstä, sillä selvästikin mikä tahansa ennen vauvan syntymää tehty päätös perustuu mitä suurimmassa määrin tietämättömyyteen.” (Wilentz; sit. Sandel 2012: 109.)
Wilentz esitti myös toisen, perustavamman syyn: ”Riippumatta siitä, kuinka pakottava hänen rahantarpeensa on täytynyt olla ja kuinka merkittävä hänen ymmärryksensä seurauksista on ollut, me väitämme, että hänen suostumuksensa on merkityksetön. Sivistyneessä yhteiskunnassa on asioita, joita ei voi rahalla ostaa.” (Wilentz; sit. Sandel 2012: 110.) Wilentzin mielestä kohdunvuokraus merkitsee vauvan myymistä. ”Tässä on kyse lapsen myymisestä tai vähintäänkin siitä, että äiti myy oikeutensa lapseen.” Vauvan myyminen on väärin, vaikka se olisi vapaaehtoista.
Myös Kalifornian valtionyliopiston professori Robert Oscar Lopez kritisoi kohdunvuokrausta ja puolustaa lapsen itseisarvoa. Hän lähtee siitä, ettei kenelläkään voi olla oikeutta toiseen ihmiseen eikä ketään ihmistä voi omistaa. Tältä pohjalta hän hylkää ajatuksen, että aikuisilla olisi oikeus lapseen. Ajatus, jonka mukaan aikuisella on oikeus lapseen, sisältää hänen mielestään samanlaisia käsitteitä kuin mitä aikoinaan liittyi orjuuteen. Lopez on itse puertoricolaisten orjien jälkeläinen, joka on kasvanut lesboperheessä. Sikäli hän osaa omalta osaltaan tulkita näissä olosuhteissa kasvavien lasten tunteita. Nämä tunteet eivät välttämättä tunnu oikeudenmukaisilta niistä, jotka haluavat lapsia ja erilaisten tekijöiden vuoksi päätyvät turvautumaan menetelmiin, joita Lopez kritisoi. Moniääninen dialogi kuitenkin edellyttää, että erilaisia ääniä kuunnellaan.
Lopez kiinnittää huomiota siihen, että orjuudessa ihminen saattoi ostaa toisen ihmisen rahalla. Sukupuolineutraali avioliittolaki merkitsee silmien sulkemista lapsen ja hänen isänsä ja äitinsä väliseltä erityissuhteelta ja sen hyväksymistä, että miesparit voivat vuokrata köyhän naisen kohdun ja ostaa häneltä lapsen. ”On häiritsevää luokka-ajattelua ja elitismiä, että homoseksuaaliset miehet ajattelevat voivansa rakastaa lapsiaan ilman ehtoja, sen jälkeen kun he ovat kohdelleet heidän sijaisäitiään kuin hautomakonetta. Tai että homoseksuaaliset naiset ajattelevat voivansa rakastaa lapsiaan ehdottomasti, sen jälkeen kun he ovat kohdelleet heidän spermaa lahjoittanutta isäänsä kuten hammastahnatuubia.” (Lopez 2013a)
Lopezin kritiikki kohdunvuokraussopimuksia vastaan on ymmärrettävää, koska niissä sijaisäidin odotetaan tukahduttavan äidin tunteensa rahan takia. Mutta miksi Lopez kritisoi myös spermapankkien käyttöä naisparien hedelmöittämisessä? Nämä miehethän ovat vapaaehtoisesti antaneet spermansa tätä käyttöä varten, joten heille ei tehdä henkistä väkivaltaa eivätkä he joudu kärsimään vaikeista tunteista, joita sijaisäidit kokevat luovuttaessaan lapsen vieraan parin hoitoon. Lopez kuitenkin väittää, että näin syntyvälle lapselle voi olla emotionaalisesti hyvin vaikeaa tiedostaa, että hänelle rakas äiti on tietoisesti ja harkitusti saattanut hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi tuntea isäänsä.
Yalen yliopiston psykiatri Kyle Pruett (2000: 207) päättelee tutkimustyönsä pohjalta, että keinohedelmöityksen tuloksena syntyneillä ja ilman isää kasvaneilla lapsilla on tyydyttämätön ”nälkä isän pysyvää läsnäoloa kohtaan”. Hänen tutkimuksensa sopii yhteen avioeroa ja yksinhuoltajuutta koskevien tutkimusten kanssa, joissa tuodaan esille samanlainen isän ikävä. Pruettin tutkimus tuo myös esille, että keinohedelmöityksen tuloksena syntyneillä lapsilla, joilla ei ole tietoa isästään, on syviä ja häiritseviä kysymyksiä biologisesta alkuperästään ja perheestä, josta he ovat biologisesti peräisin. Nämä lapset eivät tunne isäänsä eivätkä isänsä sukua, ja heistä on vastenmielistä elää eräänlaisessa välitilassa ilman suhdetta biologiseen isäänsä (Pruett 2000: 204−208).
Lesbokodissa kasvanut Lopez kertoo omasta kokemuksestaan, että hänen oli helpompi hyväksyä oman äitinsä ratkaisu kasvattaa häntä lesboperheessä, koska se ei ollut harkitusti suunniteltu vaan seurausta avioliiton hajoamisesta, jossa äiti ei itse ollut aloitteentekijä. Lopezin olisi ollut vaikea elää sen ajatuksen kanssa, että hänelle rakas äiti olisi tietoisesti ja harkitusti saattanut hänet siihen turhauttavaan ja tuskalliseen tilanteeseen, ettei hän voinut elää läheisessä yhteydessä isäänsä. (Lopez 2013a.)
Alana Newman sai alkunsa keinohedelmöityksestä, jossa käytettiin nimettömän luovuttajan spermaa. Kirjallisessa todistuksessaan Kalifornian lakiasäätävälle edustajakokoukselle hän kirjoittaa: ”Minä sain alkuni nimettömän luovuttajan sperman avulla toteutetusta keinohedelmöityksestä. Vaikka äitini tarkoitus oli hyvä ja hän rakasti minua syvästi, vastustan jyrkästi tällaista käytäntöä. − − Vaikka on hyväntahtoista kunnioittaa erilaisia perheitä, tällainen kunnioitus on joskus suoranaisessa ristiriidassa lasten oikeuksien kanssa: lapsella on oikeus luoda suhde omiin biologisiin vanhempiinsa ja kasvaa heidän hoidossaan. Lapsella on oikeus siihen, ettei häntä myydä tai hänestä käydä kauppaa tai ettei häntä luovuteta pois, ellei se ole välttämätöntä. Jokaiselta yksinäisen henkilön tai samaa sukupuolta olevan parin hankkimalta lapselta kielletään määritelmän mukaan suhde ainakin yhteen biologiseen vanhempaansa, ja siksi kyseessä on ihmisoikeuksien loukkaus.”
Alana Newman ei yrityksistään huolimatta koskaan päässyt selville biologisen isänsä henkilöllisyydestä: ”Kärsin henkistä tasapainoa heikentävistä identiteettikysymyksistä, epäluottamuksesta ja vihasta vastakkaista sukupuolta kohtaan, esineellistämisen kohteeksi joutumisen tunteista − ikään kuin olisin olemassa vain toisten leikkikaluna. Tunsin itseni tieteelliseksi kokeeksi.”
Se, että kaikki suuret maailmankulttuurit ovat yksimielisesti pitäytyneet miehen ja naisen väliseen avioliittoon, perustuu yksinkertaisiin tosiasioihin: ainoastaan miehen ja naisen välinen avioliitto luo rakenteelliset edellytykset sille, että lapsi voi kasvaa biologisen isänsä ja äitinsä hoidossa ja että molemmat biologiset vanhemmat voivat elää lastensa kanssa.
Allekirjoita kansalaisaloite lasta suojelevan avioliittolain säilyttämiseksi:
Lue myös:
Ostettiinko sukupuolineutraali avioliittolaki suurella rahalla?
tapiopuolimatka.puheenvuoro.uusisuomi.fi
Pasi Turunen: Aito avioliitto -kampanja – väärin sammutettu. www.patmos.fi
Bradley Miller: Samaa sukupuolta olevien parien avioliitot kymmenen vuoden jälkeen: oppitunteja Kanadasta. aitoavioliitto.fi
Kirjallisuus
Holbrook, Jon (2015) “The inhumanity of Britain’s surrogacy laws”, Spiked-online 27.5. 2015.
Lopez, Robert Oscar (2013a) “Justice Kennedy’s 40 000 Children”, The Public Discourse, May 2nd, 2013.
Newman, Alana (2013) Testimony of Alana S. Newman. Opposition to AB460. To the California Assembly Committee on Health, April 30, 2013.
Pruett, Kyle (2000) Fatherneed. New York: Broadway.
Puolimatka, Tapio (2014) Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin. Helsinki: Uusi Tie.
Sandel, Michael J. (2012) Oikeudenmukaisuus. Suom. Anni Lassila, Janne Luotola, Petja Pelli ja Juha Sainio. Helsinki: HS kirjat.
