Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien sopimus (1989) soveltaa Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien julistusta lapsen maailmaan. Lapsen oikeuksien sopimuksen 7. artiklassa kirjoitetaan:
”Lapsi on rekisteröitävä heti syntymänsä jälkeen ja hänellä on syntymästään lähtien oikeus nimeen ja kansalaisuuteen sekä mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan.”
Jokaisella lapsella on tämän sopimuksen mukaan kolme syntymäoikeutta: oikeus nimeen, oikeus kansalaisuuteen ja oikeus elää biologisten vanhempiensa hoidossa. YK:n ihmisoikeuksien julistus pitää yhteiskunnan luonnollisena yksikkönä perhettä, jossa biologinen äiti ja isä yhdessä kasvattavat lapsiaan. Lapsen oikeuksien sopimus soveltaa tätä niin, että jokaisella lapsella on oikeus tuntea biologiset vanhempansa ja kasvaa heidän muodostamassaan perheessä, mikäli mahdollista. Aina tämä ei ole mahdollista, koska lapsen vanhemmat voivat kuolla tai heistä voi tulla uhka omille lapsilleen. Mutta nämä poikkeustapaukset eivät kumoa lapsen luonnollista oikeutta elää biologisten vanhempiensa hoidossa. Tämä oikeus on yhtä perustava kuin lapsen oikeus omaan nimeen. Avioero tietysti loukkaa tätä lapsen perusoikeutta. Mutta se ei uhkaa tätä perusoikeutta samanlaisella periaatteellisella tasolla kuin sukupuolineutraali avioliittolaki. Avioerossa on kyse epäonnistumisesta normin täyttämisessä, ei normin uudelleen määrittelystä.
YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja avioliittokäsitys
Miehen ja naisen välinen avioliitto toteuttaa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen määrittelemää lapsen oikeutta tuntea vanhempansa ja elää heidän hoidossaan. Sukupuolineutraali avioliittokäsitys pyrkii uudelleen määrittelemään avioliiton niin, että laista poistuu normi, jonka mukaan lapsen perusoikeuksiin kuuluu oikeus kasvaa oman biologisen isänsä ja äitinsä muodostamassa avioliitossa.
Sukupuolineutraali avioliittolaki tekee isättömästä tai äidittömästä perheestä lainsäädännön määrittelemän normaalitilan (lainsäädännöllisen normin), koska se lähtökohtaisesti poistaa lapselta oikeuden molempiin vanhempiin ja pitää tätä lapsen oikeutta toisarvoisena. Lapset eivät pysty itse puolustamaan tätä oikeuttaan, vaan aikuisten on tehtävä se lasten puolesta. Miehen ja naisen välinen avioliitto on instituutio, jonka avulla yhteiskunta puolustaa lapsen oikeutta kasvaa vanhempiensa hoidossa.
Oikeus isään ja äitiin koskettaa syvästi jokaisen lapsen tunne-elämää ja moraalitajua. Jos tämä oikeus viedään lapselta lainsäädännöllisin toimin, se herättää näin kaltoin kohdelluissa lapsissa epäluottamusta oikeusjärjestelmää kohtaan. Koska tutkimusten mukaan lapset voivat parhaiten biologisen isän ja äidin vakaan, pysyvän ja liiallisista konflikteista vapaan avioliiton sisällä, lainsäädännön tulisi tukea tällaista perhemallia eikä muuttaa lainsäädännöllä avioliiton merkitystä niin, että tämä lapsen oikeus poistetaan laista. Isä ja äiti antavat kumpikin oman ainutlaatuisen panoksensa lapsen kehitykseen.
Normin rikkominen vs. normin uudelleen määrittely
Mikä ero on normin rikkomisella ja normin uudelleen määrittelyllä? Eikö lopputulos ole sama? Otetaan esimerkiksi normi, että ihmisen tulisi harrastaa liikuntaa terveyden ylläpitämiseksi. Voin laiskuuttani rikkoa normia, ja näin vahingoittaa terveyttäni. Omalla epäterveellisellä elämäntavallani en kuitenkaan poista julkisuudesta tietoa liikunnan terveellisyydestä. Mutta jos yhteiskunnassa aletaan systemaattisesti opettaa, ettei liikuntaa tarvita terveyden ylläpitämiseksi, silloin normi on määritelty uudelleen niin, että se johtaa ihmisiä harhaan ja saa ihmiset yleisesti laiminlyömään liikuntaa. Ongelmana avioliittonormin uudelleen määrittelyssä on, että se johtaa myös muutoksiin kouluopetuksessa ja kaikessa julkisessa viestinnässä. Avioliiton uudelleen määrittelyn seurauksena tieto isän ja äidin elintärkeydestä lapselle heikkenee yhteiskunnassa tavalla, joka vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen ja jättää monet lapset isättömiksi tai äidittömiksi.
Miehen ja naisen välinen avioliitto on luonnollinen instituutio, joka takaa lapselle ainakin lähtökohtaisesti oikeuden syntyä isänsä ja äitinsä luomaan perheeseen ja kasvaa heidän hoidossaan. Samaa sukupuolta olevien avioliitto erottaa lapsen joko isästään tai äidistään. Miehen ja naisen välinen avioliitto johtaa luonnostaan siihen, että lapsen biologiset vanhemmat ovat myös hänen juridisia huoltajiaan ja kasvattajiaan. Samaa sukupuolta olevien avioliitto erottaa nämä tehtävät toisistaan ja jakaa ne eri ihmisille. Miehen ja naisen välinen avioliitto antaa lapselle syntymäoikeuden tulla tuntemaan vanhempiensa hänelle antaman biologisen, kulttuurisen ja sosiaalisen perinnön. Samaa sukupuolta olevien avioliitto erottaa lapsen syntymästään saakka ainakin toisen biologisen vanhempansa tarjoamasta biologisesta ja psykologisesta samaistumiskohteesta sekä tämän tarjoamasta kulttuurisesta ja sosiaalisesta perinnöstä.
Mitä vanhemmalla tarkoitetaan?
Mitä lapsen oikeuksien sopimus tarkoittaa vanhemmalla? Lastensuojelun Keskusliiton, Suomen UNICEF ry:n ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton yhteisessä sukupuolineutraalia avioliittolakia tukevassa tiedotteessa 27.11.2014 korostettiin, ettei YK:n lapsen oikeuksien sopimus sisällä määrittelyä siitä, mitä vanhemmalla tai perheellä tarkoitetaan:
”Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen UNICEF ry korostavat, että lapsen oikeuksien sopimuksen mukainen käsitys perheestä ulottuu hyvin erilaisiin perhejärjestelyihin. Sekä sopimus itsessään, että YK:n lapsen oikeuksien komitean sitä koskevat tulkinnat eivät sisällä määrittelyä siitä, mitä vanhemmalla tai adoptiovanhemmalla tarkoitetaan. Lapsen oikeuksien sopimus ei näin ollen määritä vanhempia eikä yhdenlaista käsitystä hyväksyttävästä perhemuodosta.”
Järjestöjen yhteislausuma voi helposti johtaa käsitykseen, että koska lapsen oikeuksien sopimuksessa ei erikseen määritellä mitä vanhemmalla tarkoitetaan, emme voi tietää mitä sillä sopimuksessa tarkoitetaan. Tämä käsitys on kuitenkin harhaanjohtava eikä tee oikeutta lapsen oikeuksien sopimukselle. Vaikka lapsen oikeuksien sopimus ei sisällä määritelmää siitä, mitä vanhemmalla tarkoitetaan, tekstin asiayhteyden perusteella voimme toki tietää, mitä sillä tarkoitetaan. Tätä tulkintaa tukevat myös YK:ssa asiasta käytyä väittelyä koskevat pöytäkirjamerkinnät, jotka osoittavat, että vanhemmilla tarkoitetaan biologista isää ja äitiä (Marquardt ym. 2010: 53). Vanhemmuuden merkitys oli YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen laatijoille niin itsestään selvä, etteivät he kokeneet tarvetta erikseen määritellä sitä.
Suomen UNICEF ry:n vuonna 2011 julkaisemassa kirjassa Lapsen oikeuksien sopimuksen käsikirja selitetään kyseistä Lapsen oikeuksien sopimuksen 7. artiklan kohtaa melko perusteellisesti. Siellä todetaan mm. näin:
”Kun ajatellaan lapsen oikeutta tuntea vanhempansa, on kohtuullista olettaa, että ’vanhemmilla’ tarkoitetaan geneettisiä vanhempia (tämä tieto on lapselle oleellinen jo lääketieteellisistä syistä) ja synnyttäneitä vanhempia. Jälkimmäinen tarkoittaa synnyttänyttä äitiä ja isyyden tunnustanutta isää, joka on parisuhteessa äitiin lapsen syntymisen aikana (tai mitä tahansa isän sosiaalinen määritelmä onkin kulttuurin sisällä − olennaista on, että nämä sosiaaliset määritelmät ovat tärkeitä lapsille identiteetin muovaajina). Lisäksi ’vanhempiin’ tulisi loogisesti myös sisällyttää lapsen henkiset vanhemmat, jotka ovat hoitaneet lasta merkittäviä ajanjaksoja varhaislapsuuden ja lapsuuden aikana. Myös nämä henkilöt ovat läheisesti sidoksissa lapsen identiteettiin ja näin ollen liittyvät lapsen oikeuksiin artiklan 8 mukaisesti (ks. sivu 91.)” (Emt. 83−84.)
Kirjassa tätä tulkintaa sovelletaan niin, että biologisen vanhemmuuden ymmärretään olevan vanhemmuuden ensisijainen merkitys, jolle vanhemmuuden muut merkitykset ovat alisteisia. Tämä näkyy esimerkiksi YK:n lapsen oikeuksien komitean kannanotoissa. Kirjan mukaan
”YK:n lapsen oikeuksien komitea on esittänyt vahvasti huolensa sellaisesta lainsäädännöstä, jossa laki estää biologisen isän tunnustamisen.” (Emt. 89) Kirjassa kritisoidaan sitä, että ”Suomen isyyslaki (700/1975) perustuu lähtökohtaan, jossa halutaan taata lapselle isä. Se ei sen sijaan lähtökohtaisesti takaa lapselle biologisen isän tuntemista, eikä takaa biologiselle isälle oikeutta tunnustaa lapsensa, eikä edelleen oikeutta saada luoda häneen suhdetta.” Näissä kommenteissa biologinen vanhemmuus näyttäytyy vanhemmuuden ensisijaisena merkityksenä.
Kirjassa todetaan lisäksi, että YK:n lapsen oikeuksien komitea ”on toistuvasti ilmaissut huolensa laeista, jotka estävät lasta saamasta tietoa syntymäolosuhteistaan tai biologisista vanhemmistaan. Komitea on lisäksi tehnyt selkeitä suosituksia siitä, että lapsilla tulee olla tähän tietoon laillinen oikeus.” (Emt. 84) Lapsen oikeuksien sopimuksen 7 artiklan sanat ”mikäli mahdollista” osoittavat tämän tulkinnan mukaan, ”että lapset ovat oikeutettuja tietämään syntyperänsä, jos se on mahdollista, vaikka sitä pidettäisiinkin heidän etunsa vastaisena.” (84)
Jos 7. artikla ei viittaisi ensisijaisesti biologisiin vanhempiin, olisi tarpeetonta edes mainita lapsen oikeutta tuntea heidät ja kasvaa heidän hoidossaan, koska sosiaaliset vanhempansa lapsi tuntee aina.
Mark Regneruksen tutkimus
Texasin yliopiston professorin Mark Regneruksen tutkimukset tarjoavat empiiristä näyttöä sille, että lapsi voi parhaiten biologisen isänsä ja äitinsä eheässä avioliitossa. Regnerus vierailee Suomessa 24.9. ja pitää luennon Settlementtitalolla klo 16.00. Tilaisuuteen on ennakkoilmoittautuminen tästä linkistä.
Kirjallisuus:
Puolimatka, Tapio (2014) Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin.
